Totuus moottorien virittämisestä

Overdrive.fi on harrasteautoiluun keskittyvä verkkosivusto, joka tarjoaa sisältöä harrastajien ja rakentajien tarpeisiin. Epäasiallinen ja loukkaava sisältö, joka rikkoo sivuston käyttöehtoja, poistetaan. Näin eivät myöskään poliittinen keskustelu ja aiheet sinne kuulu. Harrastus on yhteinen poliittisesta kannasta riippumatta. Overdriven yleiset käyttöehdot löytyvät täältä, ja on hyvä muistaa, että jokainen keskustelija on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa omien viestiensä sisällöstä.

Ketju osiossa 'Yleistä rakentelusta', aloittaja C5_Z06, 8.1.2020.

  1. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    32. "Viimeinen Pendolino pohjoiseen"

    Kyllä se kesää jo oli. Kaikkialla oli vihreää ja täällä maalla viserrystä kuului joka puolella. Notkuin silti Finnsharkissa tuijottaen tietsikan ruutua. Privaviestilaatikkoon napsahti englanninkielinen viesti, ja hetkeä myöhemmin Overdriven viestilaatikkoon tuli myös viesti. Suomeksi.

    Kummassakin kysyttiin samaa asiaa.

    Vastasin kumpaankiin viestiin. Ihan heti. Samalla lailla. Onnistuu. Kertokaa vain koska. Ja siitähän se lähti.


    ***

    Suunnitelmani oli valmis ja olin viestitellyt sen kaikille osapuolille. Säätöreissun oli tarkoitus kestää kolme päivää – mutta eihän mikään koskaan mene suunnitelmien mukaan. Ainakaan kun säätämisestä on kyse.

    Oli vielä kesä; itse asiassa kalenteri näytti vasta kesäkuun alkua. Oli perjantaiaamu ja shortsit sekä t-paita päälläni hyppäsin polkupyörän päälle ja suuntasin kohti rautatieasemaa. Repussa oli hieman evästä, säätöromppeet sekä vähän alan kirjallisuutta. Sekä tietysti iPad, josta on vallan mainio lukea rikosromaaneja ja muuta viihdettä.

    Aamu oli aika lämmin, mutta onneksi junan ilmastointi toimi ja teki tehtävänsä. Aamu-unisena nukahdin aika pian. Saavuin Helsingin päärautatieasemalle yhdentoista aikoihin ja kun lautan lähtöön oli kaksi tuntia aikaa, oli luonnollistä suorittaa siirtymä asemalta satamaan kahden jalan varassa. Kaupunki oli täynnä turisteja ja sääkin aivan mainio. Nautin lounaan ulkoilmaravintolassa ja kävelin lopuksi Kauppatorin terminaaliin. Jossa kävi ilmi, että lauttavuoro oli peruttu. Ja seuraava lähtisi vasta myöhään iltapäivällä.

    "Kriisitilanteessa" on pakko tehdä rajuja ratkaisuja, joten päätin vaihtaa laivayhtiötä ja terminaalia. Soitin Haralle ja kysyin saako tulla hetkeksi poikkeamaan Ruoholahteen. En viitsinyt kävellä ihan sinne asti, joten hyödynsin Helsingin loistavaa joukkoliikennejärjestelmää; tällä kertaa metroa.

    Haraa oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Teimme piraattikopion FHRA:n historiasta kertovasta videosta, mutta se ei ehtinyt ihan tulla valmiiksi, kun jouduin jo lähtemään kohti terminaalia. No, noudan sen jollain toisella reissulla.

    Kuten yleensä suomalaisittain, lauttamatkasta en muista oikein mitään. Hyvin epäsuomalaisesti syynä oli kuitenkin uusin Jack Reacher –rikosromaani, jota ei vaan voi jättää kesken. Loistavaa viihdettä, suosittelen. Mutta ei ehkä ihan optimaalinen matkailuun; jää maisemat näkemättä. Paitsi tietysti mielikuvitusmaisemat.

    Tallinnassa päädyin poikkeuksellisesti kävelyn sijasta taksiin. Ja eikun kohti tuntematonta. Tai siis linja-autoasemaa. Noustessani taksista oli joku heti kinuamassa kolikoita. Hellämielisenä annoin muutaman kymmentä senttiä nuorelle miehelle, joka kiitti ja poistui paikalta samantien. Ja heti perään vanha mummu alkoi pitämään minulle luentoa aiheesta kovalla pajatuksella, josta en ymmärtänyt mitään. Jätin mummon pajattamaan yksikseen ja kävelin suoraan asemalle.

    Linja-autovuoroja lähtee tunnin välein, jos oikein muistan, joten lipun ostettuani ei kauaa tarvinnut odottaa. Poikkeuksellisesti maltoin pitää iPadin repussa ja tyydyin tarkkailemaan ympärilläni asemalla istuvia ihmisiä. Aivan tavallisia virolaisia, niin nuoria kuin vanhoja ja kaikkea siltä väliltä. Monet näpräsivät älypuhelintaan, aivan kuin Suomessakin.

    Bussi johon nousin oli varustettu ilmastoinnilla ja langattomalla nettiyhteydellä. Näppärää. Ainoa moitteen aihe oli sama kuin Suomessakin – penkit ovat minulle liian kapeat. Onneksi vieressä istunut rouva ei ollut kovin, miten sen nyt sanoisi, laaja. Siis lihava.

    Matkaan taisi mennä kolmisen tuntia. Suurimman osan ajasta luin romaania iPadistani. Aina välissä katselin maisemia; aakeeta laakeeta, vähän kuin pohjanmaata konsanaan. En kuolemaksenikaan muista mikä lintulaji tekee pesänsä puhelinpaalun tai sähköpaalun päälle; isoja uljaita lintuja ja pesätkin valtavia. Niitä siellä näkyi vähän väliä.

    Oli jo alkuiltaa kun bussi saapui perille Tartuun. Minulle oli varattu hotellihuone valmiiksi. Tiesin että hotellille ei ole matkaa kuin parisen kilometria, joten päätin jälleen kerran kävellä.

    Jotkut käyttävät GPS:ää jopa kaupungissa liikkuessaan. Itse tykkään suunnistaa summittaisesti. En juurikaan kiinnitä huomiota edes kadunnimiin. Olennaista on ns. big picture. Eli katson ensin kotona karttaa; teen suunnitelman ja sitten paikan päällä edetään suunnitelman mukaan ja improvisoidaan sekä päätellään. Erityisesti päättely on hauskaa; vähän kuin romaanin päähenkilö Jack Reacher tekee ratkoessaan rikoksia.

    Bussiasemalta lähdettyäni etenin ensin jonkinverran etelään ja sitten jonkinverran enemmän itään. Ja saavuin hotellin pihaan. Väärän hotellin pihaan. Tähän en ollut varautunut. Ei kartalla ollut näkynyt muita hotelleja. Toki enhän minä muita hotelleja ollut etsinytkään.

    Siirryin päättelyyn. Näin idässä valtatien, jonka muistin kartalta. Ja muistin miten valtatie kääntyy lähellä hotelliani. Mutta siinä kohdassa josta valtatien näin, meni se ihan suoraan. Josta päättelin, että olen parisataa metriä liian etelässä. Kuten olinkin. Koska tehtyäni korjausliikkeen olin jälleen hotellin pihassa. Oikean hotellin pihassa.

    Hotelli oli pienehkö ja kodikas. Ei mikään luksushotelli, mutta en olisi sellaista halunnutkaan. Sellaiset kuuluvat liikematkustamiseen, ei tällaiseen harrastukseen liittyvään matkailuun. Seuraavaksi soitin aiemmin viikolla sähköpostilla saamaani puhelinnumeroon ja kerroin olevani paikalla. Hetkeä myöhemmin tapasin GTO:n omistajan ja hänen ystävänsä. Sovimme, että tapaisimme seuraavana aamuna kahdeksalta. Kättelimme ja toivotimme toisillemme hyvää illanjatkoa.

    Vietin illan käveleskellen Tarton keskustassa. Torvisoittokunta soitti Raatihuoneen torilla, tunnelma oli mainio ja sääkin suosi. Kaupunki on kaunis kuin mikä, varsinkin jos pitää vanhasta arkkitehtuurista. Ja onhan siellä jotain hassuakin, kuten pyöreä 20-kerroksinen kerrostalo. Iltayöstä vähän sen jälkeen kun olin päässyt takaisin hotellihuoneeseeni taivaan portit aukesivat. Salamat löivät sysimustalla taivaalla ja vettä tuli solkenaan. Mietin että onkohan tämä jonkinlainen enne huomiselle..

    ***
     
    sepi-ukko, 1purehell ja simeoni tykkäävät tästä.
  2. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    ***

    Aamulla kävin pikaisesti aamupalalla ja sen jälkeen tapasin uudelleen auton omistajan ystävineen. Hain reppuni huoneestani, chekkasin itseni ulos hotskusta ja lähdimme yhdessä pikkupakettiautolla kohti pajaa jossa GTO oli rakennettu. Kolme miestä kaksipaikkaisessa pakettiautossa tarkoitti sitä, että GTO:n omistaja sai istua tavaratilassa. Sylikkäin olisikin ollut noloa matkustaa..

    Juttelimme matkalla niitä näitä ja en malttanut olla kysymättä ikkunasta näkyvästä pyöreästä kerrostalosta. Kuski kertoi, että talon asukkailla on ollut vaikeuksia löytää sopivia huonekaluja. Yleensähän huonekalut on tarkoitettu huoneisiin joiden seinät ovat suorat eikä kaartuvat.

    Saavuimme lopulta pajalle jonka pihassa GTO odotti. Musta, tuplaturboilla. Omistajaa selvästi jännitti ja luonnollisesti myös itsellänikin alkoi tuttu jännitys nousemaan pintaan. Autossa oli vielä vakiosuuttimet ja vakiosofta, mutta koska moottori oli tuplaturboja lukuunottamatta vakio LS1, sen piti toimia ihan normaalisti normaaliajossa. Ja moottori lähtikin helposti käyntiin. Annoimme moottorin lämmitä auton ollessa paikallaan, jolloin kiinnitin huomiota surraavaan ääneen. Veikkasin äänen tulevan turbosatsin öljyn siirtopumpusta (oletin että autossa olisi sellainen). Asia vamistui myöhemmin, eli juuri pumpusta oli kyse.

    Kävimme tankkaamassa GTO:n ja siirryimme seuraavaksi paikalliseen dynoon, joka oli ilmeisesti yliopiston tiloissa. Dyno oli uusi tai ainakin uudehko ja moderneissa tiloissa. Paikalla oli dynosta vastaava, auton rakentaja, minä, omistaja ja omistajan kaveri. Taisi siellä olla pari muutakin, mutta yleensä kun valmistaudun säätöjen tekemiseen – tai teen itse säätöjä – jää kaikki muut asiat pääosin huomiotta.

    Kun auto oli saatu liinattua dynoon, pyysin puheenvuoron ja kerroin toimintasuunnitelman englanniksi. Sillä aikaa kun rakentaja vaihtaisi uudet, isommat suuttimet, minä tekisin säätömuutoksia ja tämän jälkeen varsinainen säätötyö alkaisi.

    En ole aimmin GTO:ta säätänyt, mutta hyvin samanlainenhan se on kuin C5 Corvette moottoriltaan ja PCM:n parametreiltaan. Tuplaturbosatsin mukana ei tullut perussäätöjä, joten tein ne itse omaan kokemukseeni perustuen. Vakiomoottorin ollessa kyseessä perussäätöjen tekeminen on varsin helppoa. Tai niin ainakin luulin. Moottori ei nimittäin inahtanutkaan uusilla säädöillä ja suuttimilla.

    Startti pyöritti, mutta moottori ei käynnistynyt.

    Miksi se ei käynnisty?

    Seittemän jannua seuraa auton ulkopuolelta kun yritän startata. Eikä vaan käynnisty, ei edes lupaa. Verenpaineeni alkaa nousemaan. Mikä saakeli tässäkin nyt taas on. Voi berkele!

    Nousin pois autosta ja sanoin, että en ole aikaisemmin GTO:ta säätänyt ja että kyseessä voi olla jokin säätöparametri joka on väärin. Ja että kokeilen nyt palauttaa parametreja muutama kerrallaan takaisin vakioksi, josko se auttaisi.

    Siirryin posket kuumottaen sivummalle tekemään muutoksia läppärillä. Mietin samalla mitä virolaiset kanssaharrastajat mahtavat ajatella Suomesta saapuneesta äxpertistä, joka ei muuta saa aikaan kuin sen, että auto ei enää käynnisty. Kliffaa hei.

    Kokeilin uudelleen muokatulla säädöllä. Ei vaikutusta. Ei käynnisty. Tein lisää muutoksia. Ei käynnisty. Ja sitten alkoikin konstit loppumaan. Mietin pitäisikö moottoriin vaihtaa vakiosuuttimet takaisin ja kokeilla täysin vakiolla säädöllä. Mutta kun koko hommassa ei tuntunut olevan järkeä. Ja auto sentään ajettiin dynoon. Siis ajettiin. Ja nyt se ei käynnisty.

    Istuin autossa ovet ja ikkunat suljettuina varmaan jotain viisi minuuttia miettien asiaa. Sitten ajattelin, että logataanpa akkujännitettä. Vaikka auto ajettiin äsken dynoon. Vaikka auto oli startannut pajan pihassa. Vaikka vaikka vaikka. Niin kokeillaan silti. Tulos: akkujännite 9.5 volttia startatessa.

    Pyysin auton rakentajan paikalle ja sanoin että katsohan akkujännitettä kun starttaan. Jannu teki työtä käskettyä ja minä starttasin. Kaveri sanoi, että jännite laskee liikaa, siksi se ei lähde käyntiin. Nyökkäsin. Ja samalla rakentaja kertoi viroksi syyn omistajalle miksi moottori ei käynnisty. Johon omistaja vastasi, että ”joo, akku on aika huonossa kunnossa”. Voi berkele!

    Olin aiemmin sähköpostissa kertonut omistajalle, että periaatteessa autosi säätämiseen ei mene kuin tunti, kun mukaan lasketaan liinaamiseen ja muuhun tauhkaan kuluva aika. Mutta vain periaattessa. Koska usein käy niin, että jokin asia ei olekaan kohdallaan ja sit syytä etsitään kissojen ja karhujen kanssa. Ja niin kävi nytkin. Yli puolitoista tuntia oli jo oltu dynossa. Onneksi syy kuitenkin selvisi. Vara-akkua ei tietenkään kenelläkään ollut.

    Jollain oli mukana akkukaapelit joilla saatiin lisävirtaa GTO:n akkuun. Siirsin valmistelemani säädöt PCM:ään ja uusi yritys. Ja moottorihan lähti nätisti käyntiin. Kaikki olivat tyytyväisiä. Paitsi minä. Koska laajakaistamittari seilasi jatkuvasti minimistä maksimiin ja takaisin. Ei siis sellaista normaalia heiluntaa jota tapahtuu lämpimällä moottorilla cruisaillessa, vaan ihan laidasta laitaan. Samalla lailla kuin C5:n nopeus- ja kierroslukumittari tekee kun virta-avainta käännetään. Laidasta laitaan. Ja tässä tapauksessa jatkuvasti. 10 AFR:stä 20 AFR:ään ja takaisin. Säädä siinä sitten, kun mittari näyttää mitä sattuu. Voi berkele!

    Sammutin moottorin ja nousin pois autosta. Selitin tilanteen ja kysyin minne laajakaista-anturi on asennettu. Kysyin onko se sellaisessa kohtaa, että ilmavuoto voisi olla mahdollinen. Ilmeisesti anturi oli downpipessä. Vilkaisin konehuoneeseen, mutta eihän sinne downpipeen mitään näe ahdinsatsin vuoksi. Eikä liitoksiakaan pääse kiristelemään auton ollessa liinattuna dynoon.

    Mitäs ny sitte? Peli poikki, auto pajalle ja meikäläinen takaisin Suomeen?

    Ehdotin omistajalle ja rakentajalle, että voisin säätää osakaasun trimmien perusteella, mutta täyskaasua varten laajakaista on ehdoton. Kerroin, että anturi voi olla likainen (moottoria oli kokeitu isoilla suuttimilla vakiosäädöillä rakentajan toimesta) ja ehkä siksi ei toimi kunnolla. Sanoin että kokeilen hieman kuormittaa moottoria, jotta nähdään miten anturi toimii open loopissa. Näin tapahtui ja anturi alkoi näyttämään mielestäni järkeviä arvoja open loopissa. Kerroin omistajalle, että on aina riski tehdä säätöjä antureilla joiden toiminnasta ei voi olla varma. Omistaja sanoi, että anna mennä vaan. Ja niinhän minä sitten annoin.

    Kuten yleensä, en ehdi dynokäppyröitä juuri katselemaan kun teen säätöjä. Omistajaa ja muita paikallaolijoita käppyrät tietysti kiinnostaa kovasti. Itse istuin vetojen ajan apukuskin penkillä ja kuskinpaikalla oli auton rakentaja. Opastin häntä vetojen tekemisessä, ensikertalainen kun oli. Kerta kerralta lukemat ilmeisesti paranivat, koska puheensorinan sävy vetojen välissä nousi nousemistaan. Näin sivusilmällä kolmosella alkavan lukeman ja ajattelin, että ei hyvältä vaikuta.

    Sain mielestäni kaikki säädöt lopulta kohdalleen ja nousin autosta. Menin katsomaan käppyröitä, enkä ollut ollenkaan tyytyväinen. Jokaisessa vedossa näkyi kuoppia tietyillä kierroslukualueilla. Sanoin heti, että tuo ei ole normaalia. Jatkoin toteamalla, että venajouset sekoavat. Ne pitää vaihtaa. Ja että se on todennäköisin syy. Kytkimen luistamisesta ei voi olla kyse, koska se haisisi eikä olisi noin säännöllinen.

    Päätimme tehdä vielä yhden vedon. Rakentaja sanoi, että hän avaa kaasun varovasti, toisin kuin oli tehnyt muissa vedoissa, jos se vaikka auttaisi. Olin epäileväinen, mutta vastasin että kokeillaan vaan. Vedon jälkeen notkahduksia oli edelleen, mutta vähemmän ja ei niin syviä. Kysyin, että paljonko tästä nyt irtosi tehoa ja dynosta vastaava kertoi, että vähän yli 530 heppaa kampiakselilta, 6 psi:n ahtopaineella. Vastasin että lukema kuulostaa uskottavalta noin pienellä ahdolla ja vakiomoottorilla. Omistaja vastasi, että hän halusi nimenomaan vähän ahtoa ja kertoi tilanneensa ahdinsarjan tuolle ahtopaineelle mitoitettuna.

    Omistaja oli kertonut aiemmin, että hän haluaa ajaa autollaan mailin kilpailussa. Hän kysyi nyt minun ja rakentajan mielipidettä, voisiko autolla silti osallistua seisovalle mailille, vaikka venajouset sekoavatkin. Vilkaisin rakentajaa ja hän minua. Sanoin että itse en osallistuisi. Rakentaja oli samaa mieltä. Lopulta omistajakin hyväksyi ajatuksen ja sanoi samalla, että hän voi jättää GTO:n tänne Tartoon venttiilinjousien vaihtoa varten.

    [​IMG]

    [​IMG]

    Kättelin omistajan ja rakentajan, kerroin veloitukseni kolmesta työtunnista ja kuluistani (matkaliput+hotelli) ja sanoin etten veloita matka-ajasta koska säätäminen on minulle harrastus. Sain osan rahasta käteisellä ja loput pankkisiirtona paria päivää myöhemmin.

    Venähtänyt aikataulu sotki matkasuunnitelmiani, joten kerroin omistajalle, että haluaisin päästä mahdollisimman nopeasti Tarton bussiasemalle, että ehtisin pian lähtevään bussiin. Olin paikalla 5 minuuttia ennen bussin lähtöä, mutta bussilippua minulle ei enää myyty bussiasemalla. Minulle sanottiin, että mene jonottamaan viimeisenä ja osta lippu kuskilta jos siellä on vapaita paikkoja. Onneksi bussissa oli pari vapaata paikkaa ja pääsin mukaan. Ja eikun Jack Reacher –rikosromaani iPadissa näkyville. Kolme tuntia myöhemmin olin takaisin Tallinnassa...

    ***
     
    sepi-ukko tykkää tästä.
  3. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    ***

    Tallinnan bussiasemalla oli kaupungin kartta, ja katsoin taas summittaisesti reitin kohti vanhaa kaupunkia ja satamaa. Tiesin, että katamaraani jolla matkaisin lahden yli ei lähtisi samasta satamasta mistä isommat laivat lähtevät. Tein sotasuunnitelman ja laskin, että ehdin kävellen mainiosti niihin kaikkiin paikkoihin joissa haluaisin käydä ennen katamaraanin lähtöä.

    Nautin myöhäisen lounaan Tallinnan vanhassa kaupungissa. Mainio piffi, mainiota olutta, mainio sää, mainio ilmapiiri. Life was good. Velaton talouteni muuttui kuin voivuori konsanaan hyvin ylijäämäiseksi. Tienasin enemmän kuin tuhlasin. Tai siltä ainakin tuntui. Kaikki tämä yhden oluen jälkeen. Joskus näinkin. Maksoin ja jatkoin matkaa.

    Kävelin läpi wanhan kaupungin, ohi kojujen, ohi viinalastejaan raahavien kanssakansalaisieni, kunnes pääsin satamaan. Olin jo terminaalin ovella kun käsitin, että olen väärässä satamassa. Ei katamaraani täältä lähde. Kävin kuitenkin neuvonnasta tarkistamassa asian.

    Katamaraanin lähtöön oli jotain 20 minsaa aikaa. Mietin ehtisinkö kävellen. En ollut varma, joten otin taksin ja nyt tiedän, että tuskin olisin ehtinyt. Edes sen valtavan neuvostoaikaisen monumentin kautta oikaisemalla. Maksoin taksin ja kävelin pieneen terminaaliin.

    Kävelin suoraan lipputiskille ja ojensin passini pleksilasin takana olleelle virkailijanaiselle. Sanoin että meno Helsinkiin yhdelle hengelle seuraavalle katamaraanivuorolle. Virkailija alkoi naputtelemaan päätettä. Ja silloin se iski. Kuin miljoona volttia. Paitsi nyt ei kyse ollut Korkeajännityksestä.

    Kopinasta se alkoi. Rytmikkäästä kopinasta. Kop kop kop. Kengänkorko lattiaa vasten. Tiedättehän. Sellainen korkea korko aistikkaassa korkokengässä. Kop kop kop. Sen minä kuulin ensimmäisenä. Tai niin ainakin kuvittelen, että homma sai alkunsa.

    Kopinan vuoksi käänsin päätäni oikealle. Ja näin mistä ääni tuli.

    Voi herranenaikasentään sanoisi Mertaranta. Että suomalainen nuori nainen voi olla kaunis. Aivan käsittämättömän kaunis.

    [​IMG]

    Olen aina pitänyt bruneteista. Seurustellutkin usean kanssa. Etelä-Amerikkalaiset brunetet vasta kauniita ovatkin. Mutta joskus jotenkin ikäänkuin ”muovisia”, epätodellisia. Mutta tämä nuori suomalaisnainen oli vaalea. Ja niin kaunis kuin vaan voi olla.

    Minulla ei ole tapana häpemättömästi tuijottaa. En kopeloi ketään, enkä ole työpaikalla sallinut minkäänlaista seksuaalista häirintää. Se ei vaan käy. Tuijottaminen ei ehkä ole varsinaista häirintää, mutta ei se kohteen kannalta välttämättä mukavaakaan ole.

    Nyt vaan ei ollut vaihtoehtoja. En ollut enää järjen ohjattavana. Nyt mentiin ihan vaistotasolla. Kop kop kop. Nainen käveli ohitseni muutaman metrin päästä. Ja minä en voinut kuin tuijottaa ja kääntää päätäni. Kunnes pääni ei enää kääntynyt, jolloin pää piti pyöräyttää vasemmalle. Kunnes silmäni taas näkivät naisen. Blondin. Liian pienet housut ja paita päällään, jolloin napa näkyy edestä ja lantion yläosa takaa.

    Voiherranjestas. Ja ne puolipitkät vaaleat hiukset. Ja se ryhdikäs kävely. Ja se keinuva, kuluneitten farkkujen ympäröimä lantio. Täysin missinmitoissa, niin painoltaan kuin pituudeltaan. Enkä minä voinut kuin tuijottaa. En edes silloin kuin nainen avasi oven ja astui naistenvessaan. Vielä kun oli oli jo sulkeutunut, minä jatkoin tuijotusta.

    Kunnes kuulin kopinaa. Kop kop kop. Sellaista rytmikästä. Tiedättehän. Kun passilla koputetaan pleksilasia. Käänsin hitaasti katseeni taas eteenpäin. Passihan siinä joo. Heiluu kohti pleksilasia. Ja heiluttajana nuori naisvirkailija. Joka oli nähnyt saman kuin minä. Todennäköisesti tuijottanut samalla lailla kuin minä. Ja joka nyt katsoi minua pieni hymynkare huulillaan.

    [​IMG]

    Hävetti. Nauratti. Oli pakko virnistää. Olin jäänyt rysän päältä kiinni. Järki alkoi hiljalleen taas juoksemaan. Ajattelin ettei saisi enää hymyillä. Paskat, nyt hymyillään. Mertarannnan sanoin: ”nyt huudetaan”. Vaikka en tietenkään huutanut. Olin vain niin käsittämättömän hyvällä päällä. Jotenkin euforisessa tilassa.

    Naisvirkailija antoi lopulta matkalippuni ja passini takaisin sekä toivotti hyvää matkaa. Hymyilin edelleen ja kiitin. Siirryin tiskiltä sivuun, enkä oikein tiennyt mitä minun pitäisi tehdä. Vilkaisin naistenvessan ovelle. Vilkaisin uudelleen ja ovi avautui. Samalla järki lakkasi taas toimimasta. En voinut olla tuijottamatta, en sitten millään. Kop kop kop. Voi herranjestas.

    [​IMG]

    Terminaalissa oli pieni kahvio jota kohden nainen käveli. Tajusin samalla, että voisin oikeastaan juoda kupin teetä. Hmh...mistähän täällä saisi teetä? No varmaan tuolta kahviosta, jossa nuori nainen oli jo liittynyt ystäviensä seuraan.

    Kävelin perässä kahvilan tiskille, jossa tyrmäävän kaunis blondi jo valitsi kahvia ja jonkin sämpylän. Hänen perässään ollut nuorimies taisi valita limsan tai jotain ja kolmantena jonossa oli nuori brunette, joka ei ollut hassumman näköinen hänkään, mutta selvästi lyhempi kuin ystävättärensä. Ja kun referenssipiste oli niin tajuttoman korkealla, niin kivannäköinenkin tyttö jää helposti tyrmäävän kauniin naisen varjoon.

    Nuoret siirtyivät edeltäni omaan pöytäänsä ja tuli minun vuoroni maksaa kassalla. Taisin naputella pankkikortin tunnusluvun väärin pariinkin kertaan, kun yritin miettiä minkä pöydän kahvilassa valitsisin, jotta voisin seurata nuoria liikaa tuijottamatta mutta kuitenkin koko rahalla alusta loppuun asti.

    Saatuani maksutapahtuman lopulta valmiiksi kävelin teekupin kanssa hieman kauemmaksi nuorista. Kauempaa kun on helpompaa vaivihkaa vilkuilla. Ja näin tein, eli istuin kauimmaiseen pöytään. Jonka vierestä nainen joutuisi kävelemään lähtiessään ystäviensä kanssa kahvilasta.

    Aika kului ja katamaraanin lähtöaika lähestyi. Manasin huonoa tuuriani. Ajattelin, että jätän lähdön aika viime hetkeen ja että nuoret ovat varmaan juuri saapuneet Helsingistä pitämään hauskaa Tallinnassa – olihan kyseessä kesäinen lauantai-iltapäivä.

    Vilkaisin taas kolmea nuorta ja tulin siihen tulokseen, että nuorimies on joko blondin veli tai homo. Mahdollisesti kumpaakin. Tuolla käytöksellä ei voi olla poikaystävä. Ei tuonnäköisen naisen kanssa. Ja että bruneten osa on se normaali tuollaisissa kaveruussuhteissa, eli miehet tulevat baareissa aina ensin juttelemaan kauniin blondin kuin tavanomaisemman bruneten kanssa. Mutta että hän on varmaan tottunut jo rooliinsa.

    Samalla nuoret nousivat ja lähtivät. En voinut kuin tuijottaa taas kerran.

    Nousin lopulta itsekin ja lähdin kävelemään kohti katamaraania. Toivotin mielessäni nuorille hauskaa iltaa Tallinnan yöelämässä.

    Jonottaessani katamaraaniin päättelin, että sisätilat ovat varsin pienet, joten reppu pitää saada laitettua heti sisääntulon jälkeen johonkin hyvään paikkaan. Jollaisen löysinkin ja jätin repun sinne ja siirryin varsinaiseen istuintilaan. Joka muistutti lentokoneen matkustamoa. Vastenmielisen ahdasta.

    Istuin paikallani hetken ja muistin, että olin unohtanut iPadini reppuun. Nousin ja kävelin takaisin repun luo ja aloin kaivamaan iPadia esiin. Kunnes näin silmänurkastani jotain joka melkein pysäytti sydämeni. Blondi ystävineen tuli samaan katamaraaniin kuin minäkin. Voi herranjestas!

    ***
     
    Muokattu: 12.9.2020
    sepi-ukko tykkää tästä.
  4. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    ***

    Nainen käveli ahtaalla käytävällä selkäni takaa muutaman sentin päästä. Melkein kosketus siis. Ja pääni kääntyi kuin jumalallisen voiman pakottamana. Tietenkin. En voinut olla tuijottamatta.

    [​IMG]

    Nuoret menivät toiselle puolelle katamaraania. En aivan nähnyt heitä omalta paikaltani. Ehkä hyvä niin.

    Pääsimme lopulta matkaan ja vieressäni istui kaksi humalaista käytettyjen autojen kauppiasta. Lonkerot mukanaan. Toinen teki kauppaa uudehkosta SL Mersusta. Kait se juovuksissakin onnistuu.

    Toinen kauppiaista alkoi kyselemään mielipidettäni iPadista. En ollut oikein kykenevä järkevään keskusteluun, tai oikeastaan minkäänlaiseen keskusteluun. Nousinkin hetkisen kuluttua ja kävin miestenvessassa, vaikka tarvetta ei ollutkaan. Palasin takaisin paikalleni, mutta katamaraanin toisen puolen kautta. Halusin nähdä nuoret. Ja siellähän he istuivat. Blondi reunimmaisena. Kävelin ohi muutaman sentin päästä. Kapea käytävä, tiedättehän.

    Palasin takaisin paikalleni. Hetkisen kuluttua ohitseni käveli, arvaatte varmaan jo, kyllä, juuri hän. Nainen meni naistenvessaan. Ilman kenkiä. No mitäs kengillä. Siksi en ollut kuullut kopinaa. Hetkisen kuluttua nainen palasi vessasta, mutta palasi harmikseni eri kautta takaisin omalle paikalleen.

    Yritin keskittyä romaanin lukemiseen iPadista, mutta eihän siitä mitään tullut. Käytettyjen autojen kauppiaatkin alkoivat käymään hermoilleni, joten nousin ylös ja ajattelin, että tutkin hieman katamaraania. Vein iPadin takaisin reppuun ja huomasin samalla, että katamaraanihan on kaksikerroksinen.

    Yläkerrassa ei ollut juuri ketään. Käytävän päässä oli pieni baaritiski jossa myytiin olutta ja siideriä. Tilasin lonkeron ja siirryin ulos kannelle. Katamaraanin takaosassa oli nimittäin pieni alue tupakoitsijoita varten. Paikalla oli vain muutama ihminen, mutta tilaa ei silti ollut juurikaan.

    Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Nojasin kaiteeseen ja katselin kuohuvaa merta. Lämmin tuuli puhalsi ja sekoitti hiuksiani. Tunsin käden olkapäälläni. Käännyin. Ja en ollut uskoa silmiäni...

    ...brunette seisoi takanani blondin kanssa. Brunette kysyi, voisinko siirtyä pikku hetkeksi että hän pääsisi istumaan vieressäni olevalle tasanteelle. Kuten arvaatte, kesti useita kymmeniä sekunnin murto-osia, että tajusin mistä on kyse. Sanoin lopulta että toki ja siirryin hieman. Tasanne oli kuitenkin liian kapea istumiseen, jolloin tytöt päättivät, että istutaanpa tähän kannelle. Minun jalkojeni juureen. Minun jalkojeni juureen.

    [​IMG]

    Nojasin kaiteeseen. En tiennyt mitä ajatella joten keskityin aisteihini. Vaikka tytöt olivat aivan vieressäni, en kuullut tuulen tuivertaessa mitä he puhuivat. Mutta siinä he istuivat, jalkojeni vieressä. Aivan takanani. Lonkeroa juoden. Aivan kuin minäkin.

    Vaivuin lopulta mietteisiini. Mietin kuinka hellyttävän idealistisia nuoret ovat. Asenne joka vuosien vieriessa muuttuu realismiksi. Joka edelleen vuosien vieriessä saattaa muuttua jopa kyynisyydeksi. Ja miten nuorena on usein pulaa kaikesta ja jossei muusta niin rahasta. Mielessäni alkoi soimaan Fredin wanha klassikko. Arvaatte jo, vaikka ette edes klikkaisi linkkiä:



    Aika kului, väki vaihtui. Minä nojasin edelleen kaiteeseen. Ja tytöt istuivat takanani. Päätin, että voisin siirtyä tästä tilaamaan uuden lonkeron. Taitelin itseni tyttöjen jalkojen yli ja menin baaritiskille. En ollut edes ehtinyt maksaa, kun tytöt olivat todenneet ulkotilan tylsäksi ja poistuivat sieltä esimerkkini mukaisesti. Blondi käveli ohitseni muutaman sentin päästä. Kopinaa en kuullut; kengät kun olivat edelleen heidän alkuperäisillä istumapaikoillaan.

    Menin takaisin ulos ja katselin aavaa merta. Viereeni tuli jokin japanilainen naisturisti. Nojailimme yhdessä kaidetta vasten lähes Helsingin satamaan asti.

    Katamaraani oli juuri kiinnittymässä laituriin, kun olin palaamassa paikalleni. Päätin, että en istu vielä paikalleni vaan kierrän toiselta puolelta katamaraania, että näen blondin vielä kerran. Ja eikun matkaan.

    Mikä näky minua kohtasikaan! Olin taas saada sydänkohtauksen. Pysähdyin paikalleni. Jalkani eivät enää toimineet. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta. Ei vaan voi.

    Suurin osa istuimista oli jo tyhjillään, mutta blondi yhdessä bruneten kanssa oli vielä paikalla. Oli nimittäin käynyt niin, että blondin kenkä tai kengät olivat liukuneet syvälle edessä olevan penkkirivin alle. No jos käytätte hieman mielikuvitusta, niin voitte nähdä saman mitä minä näin.

    Tyttöhän oli varsin pitkä. Ja kun pitkä tyttö yrittää seisaaltaan kurottaa edessä olevan penkkirivin alle, niin luonnollisesti toinen polvi on penkillä ja toinen jalka suorana. Ja siitä vaan sitten kyykkyyn. Jolloin lopputuloksena on se, että vartalon korkein kohta on lantio. Ja se alue mikä on normaalisti yläpäätä on alimpana.

    Ja se kiinnittää huomiota. Siis aivan räävitön pyllistys. Eikä pidä unohtaa liian pieni farkkuja. Voi herranen aika. Voi herranen aika. Voi herranen aika.

    Ympärillä oli muitakin ihmisiä, joten enhän minä siihen voinut jäädä tuijottamaan. Ei sentään. Repäisin itseni liikkelle jostain kaivamillani yliluonnollisilla voimilla. Kävelin reppuni luo ja vilkaisin vielä kerran taakseni. Siellä blondi oli edelleen. Samassa asennossa. Mietin että pitäisikö menna auttamaan. Kävelin kuitenkin katamaraanista ulos.

    Saavuttuani terminaaliin kävin miestenvessassa. Ajattelin, että jos kengät vaan löytyvät, niin saattaisin nähdä nuoret vielä kerran matkalla Kauppatorille.

    Niin ei tapahtunut. Ehkä hyvä niin. Kävelin Bar Hemingwaysiin ja tilasin yhden oluen. Istuin terassille ja seurasin ohikulkevia ihmisiä. Mietin mitä kaikkea olin nähnyt kolme päivää kestäneellä säätöreissullani. Ihmisiä joita olin tavannut. Ihmisiä joita olin nähnyt. Ihmisiä joita olin tuijottanut. Ihmistä joka oli saanut minut lähes sekaisin.

    Aurinko ei enää paistanut terassille ja kellokin alkoi lähestymään iltakahdeksaa. Tiesin että minun pitäisi pian lähteä rautatieasemalle. Paikkaan josta lähtisi viimeinen Pendolino pohjoiseen.

    Aatteleppa sitä.

    ***

    To be continued...
     
    sepi-ukko, 360fourbarrel, Aukustus ja 15 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.
  5. SPORT TRUCK

    SPORT TRUCK Double Gearhead

    Näitä seikkailuja on hauska lukea...jos kirjoitat joskus kirjan, se on kyllä ihan pakko ostaa :odbiggrin:
     
  6. guru

    guru Gearhead

    homo veli oli kun suoraan jostain reacherin havainnoista

    :):D
     
    1purehell tykkää tästä.
  7. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    33. "Sladissa 300 km/h vauhdissa"

    Väkersin eilen pitkään HPTunersin eli käyttämäni säätösoftan kanssa. No, kyse ei ollut itse säädöistä vaan siitä miten moottorista kerätty data pitää esittää. Siis saada järkevällä tavalla analysoitavaksi.

    Netistä toki löytyy valmiita pohjia, mutta se on vähän sama asia kuin lunttaisi matematiikan tentissä. Jos vaan kopsaa eikä ymmärrä, niin sit ei ymmärrä. Ja se tie ei pitkälle vie. Eli parasta on vaan itse pähkäillä ja opetella. Tässä tapauksessa kyse oli viitosgeneraation LS-moottorista, tai siis LT-moottorista. Mutta se siitä.

    Jatketaan wanhemmista LS-moottoreista. Lokien ottaminen on aivan keskeistä säätämiselle. Ja vaikka aina ei säädettäisikään, aina silloin kun moottori on äärimmäisellä rasituksella, kannattaa siitä ottaa lokia. Kuten tässä alla:

    [​IMG]

    Tottumattomalle kuvassa on kummallisuuksia, joten selitän ne tässä sanallisesti.

    Ensinnäkin nopeusarvo ei ole oikein. 158 mph on maksimi mitä skannauksessa saa ulos. Oikeasti vauhtia vedon lopussa on 354 km/h, joka on tutkamittaus mailin kohdalla.

    Myös imusarjan paineanturin antama arvo on väärin, koska anturi pohjaa 2 baarin (absoluuttista) kohdalla.

    Suutinten käyttoaste on 79% ja kun niiden koko on 80 lb, ei sitä kukaan uskoisi tavanomaiselta yli 1000 hepan katuletukalta, mutta ei tietenkään tarvitsekaan uskoa. Metskuruisku tasoittaa tilannetta.

    Hupaisinta on kuitenkin kuvassa keskellä vihreällä näkyvä kaasupolkimen asento. Parissa kohtaa kaasua on hieman nostettu, kuten vihreästä käppyrästä todellakin näkyy. Pito on ollut hieman heikko, joten ymmärtäähän sen. Varsinkin kun tuossa jälkimmäisessä kohtaa vauhtia on ollut pattiarallaa 300 km/h...ilman turvakaaria.

    Aatteleppa sitä.

    [​IMG]

    ***

    To be continued...
     
    sepi-ukko, Ford67, sbc350 ja 5 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.
  8. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    34. "Liian raaka rassi"

    Laitetaanpa tämä vanha tarinani alustukseksi seuraavalle tarinalle joka kertoo siitä Ämerican toisesta urheiluautosta...

    ***

    Jokunen vuosi sitten kaikkien tuntema Jeremy Clarkson koeajoi C6 Z06 Corveten huippusuositussa Top Gearissa.

    Clarksonin mielipide autosta oli varsin mairitteleva. Vaan yhtä asiaa Jeremy moitti. Auto oli liian ”raaka”, siis alustaltaan liian jäykkä normaaliin käyttöön. Naureskelin tuolloin Jeremyn kommentille ja ajattelin itsekseni että ei liian raakaa autoa ole olemassakaan.

    Nyt on mieli muuttunut.

    ”Raaka” on tietysti suhteellinen käsite ja jokaisella meistä on mielipide siitä milloin harrasteauton tai käyttöauton meno on vielä siedettävää ja milloin se ei sitä enää ole.

    Eräs tuttu hankki räyhäkkään japsisportin, jossa niin tehosta, väännöstä kuin kiihtyvyydestä tai pidostakaan ei ollut puutetta. Hienoa. Makea peli teknisesti. Tosin autossa ollut sintterikytkin oli kyllä aika on/off –tyyppinen. Jossain mäkisessä kaupungissa tai vaikkapa jo ihan Itäkeskuksen parkkitaloon pienessä ruuhkassa kavutessa taitaisi kytkin kärähtää aika nopsasti. Puhumattakaan hitaasta jonossa-ajosta, esimerkiksi tietyön tai jonkin muun syyn takia matelusta. No kukas pakottaa sellaisessa ajamaan? Ei kukaan, mutta jos auto on usein ajossa tai käytössä, niin joskus näin voi käydä.

    Vaan entäpä jos tiukan kytkimen omaavaan autoon asennetaan myös tolkuttoman tiukka alusta. Siis sellainen jolla voi räsöttää vaikka kahtasataa mutkaan jossa on routaheittoja. Makealtahan se tuntuu, auto menee kuin kiskoilla. Tällaiseen pystyy harva alustasarja. Just sellainen joka maksaa maltaita.

    Luistamaton kytkin, sikajäykkä alusta. Ei ole kyllä mun juttu. Varsinkin jos alusta on niin jäykkä, että jopa lumisella asfalttitiellä auto tärisee ja metelöi niin että tuntuu ihan surrealistiselta. Pelkät nastojen kuluttamat urat tuntuvat kuin nimismiehenkiharoilta.

    Ja sitten se moottori. Heikko tyhjäkäynnin yläpuolella oleva alavääntö, nykivä matka-ajo, reippaasti haiseva pakokaasu, tolkuton kulutus ja niin edelleen.

    ”Raaka rassi” kuulostaa hienolta. Vaan käykääpä kokeilemassa oikeasti raakaa rassia. Voi mieli muuttua.

    Meikäläiselle sopii nykyään ”medium”-taso normaalikäytössä oleville autoilleni. Raaka taas...no ehkä sitten joskus vanhempana, esimerkiksi ratapäiville ja joihinkin harvoihin viikonloppuihin tarkoitettu raaka peli olisi mukava. Ja miksei myös kiihdytysradalle samalla logiikalla. Mutta nykyiset puoliksi harraste- ja käyttöautot saavat jäädä ”medium”-asteelle. Muuten menee överiksi.

    Aatteleppa sitä.

    ***

    To be continued...
     
    sepi-ukko, artsiracing ja J.J. tykkäävät tästä.
  9. Itsekin tuota joskus miettinyt. Kai se mopo karkaa monelta autonrakentajalta, kun aletaan ns. parantaa vakioautoa. Lopputulos muistuttaa kilpa-autoa, mutta on paska sellanen. Ja muutosten jälkeen paska katuauto.
     
    J.J. tykkää tästä.
  10. J.J.

    J.J. Gearhead

    Itellä on just tollanen japanialainen "raaka" auto. Toki toisen raaka voi olla toisen letkeä cruisinkipeli mutta kuitenkin.
    Sintterikytkin, jäykkäalusta uniball tuennoin, raju lukkoperä, semislicsit renkaina, ylävetoinen turbokone.
    Ei oikein ihmeitä jaksa ajella tuolla, myyntiä harkinnut jonkinaikaa, tulee vaan niin raakisti takkiin.
    Tuossa seuraavassa lauseessa kiteytyy kyllä hyvin koko kottero.
    "Lopputulos muistuttaa kilpa-autoa mutta on paska sellainen."
     
  11. artsiracing

    artsiracing Gearhead

    Siitähän sen juuri huomaa milloin auto on itselle turhan raaka, kun alkuviehätyksen jälkeen sillä tulee ajettua kovin vähän.
    On niitä sattunut omallekin kohdalle, tosin nuorempana tuli kyllä ajeltua kaikenlaisilla täristimillä vähän enemmänkin!
     
    J.J. tykkää tästä.
  12. J.J.

    J.J. Gearhead

    Pitää puristaa ulos lisää numeroita niin taas jaksaa kiinnostaa.
     
    artsiracing ja Turbiini tykkäävät tästä.
  13. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    Auton keskikonsolissa oli nippu korvatulppia...



    Voe jumankauta ristuksen perkeles mikä laite!

    Dynoon mennessä varashälyttimet huutivat kun muut autot vierellä vapisivat. Samalla veri pakkautui väkisinkin jalkojen väliin.

    Tämä vaan pitäisi vielä säätää, että toimisi muutenkin kuin vaan täyskaasulla...

    Aatteleppa sitä.

    ***

    To be continued...
     
    sepi-ukko, Stratos ja Fuselage tykkäävät tästä.
  14. chevy 2

    chevy 2 Gearhead

    Se on se kompromissi jonka jokaisen täytyy tehdä.Ja jotta saat sen tehtyä paremmilla päätöksillä se vaatii käyntiä,sanotaanko pimeällä puolella sen virittämisen suhteen.
    Useimmiten siinä käy niin että kun sen kliimaksin saa lisää virittämisestä ja silmät huurussa mennään vaan piikkilukujen exponentaali seksuaali fantasiassa niin unohtuu se TÄRKEIN virittämisessä:Mihin sitä aiot käyttää ja millaisella laitteella?

    Tarkoitan pimeällä puolella sitä että saa oikeasti kokeilla järjettömän tehon omaavaa laitetta siinä kuuluisassa jokapäivä-ajossa.
    Silloin sulla tulee parempi tuntu mitä SÄ siedät.

    Ja sillä voimalla ei tee mitään jos ei se latuun mene.

    Tai jos ajatellaan sanontaa "kompromissiton katuauto".
    Mikä se on?
    Tai TODELLINEN katuauto määrite?

    Se on se minkä sinä miellät olevan siinä rajalla jonka alla pystyt elämään rimaa hipoen.Se mistä jaksat nauttia päivästä toiseen ajaen sillä,niinkuin halusit sitä käyttää.
    Ei sen kummempaa.

    (Paitsi että jos se rinnastetaan tähän Koronan antamiin mahtinimikkeisiin niin normaalisti on Virittäjä mutta jos sen teet niiin että sen katsotaan olevan kaikille olosuhteille sopiva,jokaisen lompakolle ja 3000hv dynolapulla voi ajaa vaikka kesärenkailla talvella kauppaan ja saat naapurustosta /lähikaupasta pari muutakin innostumaan niin olisiko se SUPERTARTUTTAJA eiku SUPERVIRITTÄJÄ?)

    Toi Viperi oli kyllä sakia,Pekka "varoitteli" laitteesta ennemmin ja kun tulin keikalta takaisin duunipaikalle,kuulin sisälle warm-up vedon,ja kaffikupi kouraan ja hippasen nopiaa tien yli katsomaan lähemmin.
    Pekka did some of his magic ja eka full pull....Helvetti kun oli hienot metelit!!Ja luvutkaan huonoja olleet :D,,,siinä vaiheessakaan.
     
  15. jänis2

    jänis2 3rd gear

    Ite oon ollut kyydissä muutaman kerran autossa johon on vaihdettu alustasarjaa ja kuppipenkkiä. En ymmärrä mitä kiksejä siitä saa että alunperin mukavasta autosta tulee kivireki ja jokainen hiekanmuru tiellä tuntuu perseessä. Näillä autoilla ei ajettu radalla.. Tähän vielä lisäksi joku viripönttö pakoputkeen jotta rivinelosen pörinä erottuu musiikin alta. Kuka jaksaa kuunnella rivineloskonetta. Miksei sit kuuntele kotona verkkohurinaa kotistereoista volume täysillä o_O
     
  16. Vermilion

    Vermilion Gearhead

    Osittain samaa mieltä, tosin riippuu millaiset penkit autossa on tehtaalta tullessaan. Originaali Volvo Amazoilla ajaneena tulee mieleen, että mistä nämä penkit ovat kotoisin? Siis Kotisohvakin on parempi ja tukevampi. Uudemissa 2000 autoissa on jo kohtuu hyvät penkit tehtaalta tullessa, niihin en näe syytä vaihtaa jos ei kisaa aja. Omassa harrastekäkkylässä on Sparco R100, sivutukea hieman liikaa normaali ajoon mutta muuten hyvät penkit. Tukevat selkänoja ei heilu (kuten normaali kippipenkeissä) Istuin on riittävän matalalla, että ratti ei ota kiinni jalkoihin ajaessa ja riittävän kapeat, että oven saa vielä kiinni.

    Mitä tulee kivirekiin, niin itsellä edessä 220lbs -1" joka on hieman kovahko, tasaisella tiellä ok, kiharaisella hiekkatiellä epämukava. Isompi vaikutus oli renkailla melkein, kun oli pakko vaihtaa 205-60-13 => 205-50-15 renkaisiin, kun isommat jarruvaativat isompia vanteita. Jos olisi erilaiset etulokarit niin varmaankin ottaisin korkeammat kumit. Takana yksilehtinen jäytkin jousi mitä sai. Sen takia että jousipakka ei nitise ja natise kun hiekkaa välissä, ja monilehtiset painavat ihan törkeästi. Alunperin ollut moninlehtiset jouset, mutta veikkaan että näissä jäykkyys samaa luokkaa kuin monilehtisissä.

    Ja ei se ole siitä mikä moottori siellä on, olkoot rivi-4 V6 tai V8 kaikista saa metakkaa ulos. Kun laittaa virinokkaa ja peltipakosarjaa saa jo aika metelöivän auton. Toki jos vielä yhdistää pörinä pöntön niin siinä onkin kuulosuojain luokkaa olevaa meteliä cabiinissa. Tosin voihan sitä autoa yrittää äänieristää ja on virtaavia hiljaisiakin äänenvaimentajia, mutta ne tuppaavat maksamaan.......

    Toki oikein viritettyjä katuautojakin on, mutta kuskilla pitää olla järkeä päässä. Otetaan vaikka esimerkiksi yksi Volvo jossa on 2JZ compound turbolla (luokkaa 4.0 bar/7500rpm). Ajelee vartilla 10.xx aikoja lentokentillä ja autossa on painoa melkein pari tonnia. Autolla ajellaa iltaisin lenkkia ainakin kesäisin. Minusta aika onnistunut viritys, vaikkakin kuulemma aika paranisi vaihtamalla isompii renkaisiin ja automaattilaatikkoon, kun käsilaatikolla vaihdoissa häviää sen sekunnin. Noilla muutoksilla oltaisiin sitten siinä rajoilla onko kyseessä enään katu-auto.
     
  17. Stang 72

    Stang 72 3rd gear

    Top Gearin sakki (s10) testasi uusia sporttiautoja pitemmällä matkalla.

    Road trip to find the greatest driving road in the world:
    (Lamborghini Gallardo Superleggera • Porsche 911 GT3 RS • Aston Martin V8 Vantage N24)
    The presenters go on a motoring holiday in Mainland Europe during the Summer, each taking a light-weight supercar with them through France, Italy, Liechtenstein and Switzerland, on their search to find the best driving road in the world.
    Hammond believes he will enjoy it in the Porsche 911 GT3 RS, Clarkson tries to enjoy it the fuel guzzling Lamborghini Gallardo Superleggera, and May struggles to enjoy it in a truly stripped out (uncomfortable) Aston Martin V8 Vantage N24.
    The decision to use the "racing version" for this kind of drive was mocked by Richard Hammond and Jeremy Clarkson as the car lacked air conditioning and other comforts.
    May eventually had to drive naked, while pouring bottles of cold water over himself.
     
    Vermilion tykkää tästä.
  18. Vermilion

    Vermilion Gearhead

    Hyvä pointti! Juu jonkun näköinen ilmanvaihto pitää olla autossa, eikö Uskalikin DragWeekillä vähän valitella kuumuutta? Muutenkin youtube videoissa kaiken näköisiä viritelmiä sähköisiä puhaltimia, ikkunan välistä tulevia jäähdytyslaiteita yms. Ilmeisesti se lämmitylaitteen/ilmastointilaitteen kenno yms. painaa liikaa ns kilpa-autoissa että se karsitaan aina ekana pois.
     
  19. max

    max Double Gearhead

    Kyllä mä tykkään jos isossa moottorissa on iso nokka ja kadulla oliskin käytös hieman kulmikasta sekä minulta että autolta.
     
    valtsu67 tykkää tästä.
  20. Fuselage

    Fuselage Gearhead

    Elämä on liian lyhyt, että jaksaisi ajaa jollain hajuttomalla ja mauttomalla autolla tuolla harmaan massan keskellä.
     
    hartsa69, Gary Grand, sbc350 ja 2 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.

Kerro tästä muillekin!