Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut autov

Overdrive.fi on harrasteautoiluun keskittyvä verkkosivusto, joka tarjoaa sisältöä harrastajien ja rakentajien tarpeisiin. Epäasiallinen ja loukkaava sisältö, joka rikkoo sivuston käyttöehtoja, poistetaan. Näin eivät myöskään poliittinen keskustelu ja aiheet sinne kuulu. Harrastus on yhteinen poliittisesta kannasta riippumatta. Overdriven yleiset käyttöehdot löytyvät täältä, ja on hyvä muistaa, että jokainen keskustelija on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa omien viestiensä sisällöstä.

Ketju osiossa 'Yleistä harrastuksesta', aloittaja Wedge340, 26.4.2015.

  1. kippo761

    kippo761 3rd gear

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Yleisesti vaikuttaa (taas kerran) siltä, että Suomi halutaan nousuun lähinnä kierrättämällä vain niitä samoja rahoja maan sisällä.

    Ja autoilijoidenhan toivotaan toki osallistuvan talkoisiin verojen lisäksi myös maksamalla aiempaa enemmän ja/tai isompia sakkoja. Tämä on jopa hämmentävän suoraan todettu hallitusohjelmassa. Rikesakot tuplataan, päiväsakkojen kohdalla "voidaan lieventää kaksinkertaistamisvaatimusta, jos esimerkiksi kustannustehokasta kameravalvontaa lisäämällä voidaan saavuttaa osa halutusta lisätulotasosta." Eli enää ei edes muodon vuoksi höpistä mitään että tällä tavoiteltaisiin muka jotain liikenneturvallisuuden paranemista tms., todetaan vain että rahaa on saatava.

    Ja kas, tuonnehan tuleekin jo seuraava "kassamagneetti" :-?
    http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... valvontaan
     
  2. -JJH-

    -JJH- Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Minulla on ollut se käsitys, että jo 2000-luvun alkuvuosina tuli ryhmäpoikkeusasetus, jolla tähdättiin näiden pers-aukisten periferiamaiden saamien tehdashinta-alennustenkin poistoon.

    Äkkiä ei osunut silmiin kuin tämä artikkeli aiheesta:
    http://www.taloussanomat.fi/autot/2015/ ... 015870/304


    Ja vaikka Suomi-kauppias typeryyksissään nostaisikin autoveron poistumisen jälkeen romujensa hintoja, niin mikäänhän ei estä tilaamasta kiesiään toisesta EU-maasta. Ja odotellaanpa vielä sitä, että autot voisi rekisteröidä mihin EU-maahan haluaa, niin Suomi-poika joutuukin tosissaan kisaamaan, uusien autojen ALV kun menee rekisteröintimaahan...

    -JJ-
     
  3. tinareki

    tinareki Double Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Juu en tarkoittanutkaan, että uusien autojen hinnat nousisivat, vaan että poistuvasta autoverosta ottavat oman viipaleensa sekä autotehtaat, maahantuojat että kauppiaat. Tämä osuus lähtee Valtion pussissta ja varmaan myyntihintakin hieman laskee, mutta kun vaihdokkien hinnat laskevat automyyjien hype-myllyssä vielä enemmän, niin nettohyötyjäksi jää ainoastaan autotehtaat sekä ensimmäistä autoaan ilman vaihdokkia hankkivat.
    Mahdollisesti aivan kalleimpien autojen käyttäjät.
     
  4. Bighouse

    Bighouse 3rd gear

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Parin yleisen automallin hinnat katsoin, mikä hinta nyt Ruotsissa ja Suomessa. Suomessa hieman halvempi autoveroton ovh hinta.(sisältäen alvin)
    Maahantuoja ilmoitusluonteisesti kertoo autokauppiaille hinnan nousuista. (tai laskuista). Nyt on jo tiedossa erään mallin tuleva hinnannousu.
    Autoverohan on sellainen "kuluerä", että siinä koko kate on vain ja ainoastaan valtiolle.
    Vaikka koko vero poistuisi heti ja verottomat hinnat nousisivat tonnin/pari. Ei +- 25000€ uutta autoa rahallisesti ajateltuna kannata hakea Suomen ulkopuolelta.
     
  5. janiluo

    janiluo Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Joo tuossahan olis ratkaisu niin autoveron keräykseen kuin tietulleihinkin.
    Kun Suomi on kohta täynnä peltipoliiseja niin ne vaan ohjelmoidaan vilkahtamaan jokaisen auton kohdalla ja postissa tulee kaikille ohi ajaneille sakko maailman saastuttamisesta...
    :odroll:
    - Jani -
     
  6. Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

     
  7. Powerstroke

    Powerstroke Double Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Ei ole sit vieläkään tajuttu että mikään määrä (vero)tuloja ei ole koskaan riittävä jos menoja on aina enemmän.

    Täälläkin valtaosa tappelee siitä keneltä verot otetaan ja missä muodossa, sen sijaan että ehdotettais mitkä valtion menot vois poistaa. Joitain hyviä esimerkkejä on tullut.
     
  8. Holley

    Holley Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Minusta hallitus on aloittanut ihan hyvin. Eihän tätä ääneen pitäisi sanoa eikä lehdetkään niin kirjoita, mutta veroja maksavana työtä tekevänä ja vissiin vähän konservatiisesti ajattelevana toimenpidelista on "olosuhteisiin nähden" hyvä. Jos meiltä otettaisiin pois verot ja suosiolla tehtäisiin tässä maassa alijäämää vuodesta toiseen, todellakin byrokratiaa olisi aina vaan enemmän, valtion ei-fiksuja virkoja enemmän ja muuten etelä-Euroopan malli edessä ja valtio tosiaan maksaisi jotain valtionvelan korkomenoja aina vaan enemmän ja enemmän ja ns. huoltosuhde kasavaisi ihan hulluksi niillä, jotka jaksavat vielä olla töissä. Eli hallituksen tavoite on nyt saada säästöjä ja niin se nyt toimii ja monet toimet patistavat väkeä menemään töihin.
    Olen siis suhteellisen tyytyväinen, vaikka omistan esim. moottoripyörän, josta varmaan maksan kohta käyttömaksua. Jos minulla on varaa ostaa sellainen ja puolella Suomea vene, niin miksi ihmeessä niitä ei rinnastettaisi autoihin, joista myös maksetaan käyttömaksuja.

    Muutamat kympit ajoneuvoverossa eivät hetkauta silloin, kun jo pelkkä jenkkiauton tankkaus maksaa 120 euroa, mutta rankemmat muutokset, jos niitä halutaan, tulisivat käymään paitsi omalle (käyttömaksuasteikot jonnekin 2000 euroon ja "ympäristöperusteiset" skaalaukset...) koko valtion kukkarolle, kun ihmiset vaan paalaisivat valtuutetuilla romuttajilla kaikki 10-vuotiaat autot ja ostettaisiin tuontina tänne Saksasta ja Ranskasta muka-halpoja uusia autoja. Eikä ympäristökään kiittäisi.
     
  9. caprice305

    caprice305 Double Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Eikai kukaan ole sanonutkaan että verot pitäisi poistaa? Puhun nyt omasta puolesta, mutta yhtyy kuka haluaa: veroja pitää olla, mutta se että koko ajan niitä lisätään, ei toimi eikä ole koskaan toiminutkaan. pitäis varmaan miettiä mikä on muuttunut kun rahat ei enään riitä, ja ruveta leikkaamaan. Ja edelleen vaikka rasistiksi leimataan, niin ensin suomalaisten asiat kuntoon. Vaikka olihan noilla nyt joitain fiksujakin leikkauksia jo.
     
  10. -rautis-

    -rautis- Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Älkääsny,aika moni tarvii uuven citymaasturin selvitäkseen lähiöstä konttorille töihin,sit fitness jumppaan ,sen jälkeen lattelle bestiksen kans ja takas kotio harjapesun kautta,jotta kiiltelöö rivarin parkkisella.
    Nissan sunnylla jos menis,köyhäksi luuseriksi luulisivat. :rotfl:
     
  11. caprice305

    caprice305 Double Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    säälittävin näky on kyllä kun parkkeerataan city maasturia 10min, lopulta 2 ruutuun ja puskurit on ruvella, pakki tutkasta huolimatta. siinä sitä on statusta.
     
  12. Putte

    Putte 1st gear

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Toi autotehtaiden subventio Suomeen on paska puhetta. Uusi auto maksaa tehtaalta läöhtiessään yhtä paljon, menee se sitten mihin maahan takahansa. Suomessahan myydään loppujen lopuksi vähän uusia autoja ja paljon ylivuotisia, jotka tehdas myy halvemmalla sille, kelle ne kelpaa. Yleensä ne kelpaa vaan korkean autoveron maihin.
     
  13. Nikuzai

    Nikuzai Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Jos autoveroa pitää härppiä, niin kaksinkertaistaa sen ökyautoille, mukku se ei ole eliitin etuista :mad:


    Jos on varaa ostaa alkaen 32´000e citymaasturi jolla ei tee kuin cityssä mitään niin joutaa siitä maksaa 10´000e turhuus veroakin

    Veturiksi sellaista on paskapuhetta haukkua taitaa olla alle 2000kg jarrullinen massa

    Kukaan ei tarvitse oikeasti 700 sarjasta bemaria 500 on samankokoinen, mut pienempi koneinen, joten joutaa niistä maksaa enemmän.

    Ne kellä on varaa autoon laittaa 3vuoden palkkaa on sillä varaa laittaa siihen 4 vuoden palkka



    Lopettaisivat rokottamasta tehokkaita pieniä autoja, niin kansa ajelisi pienemmillä vähemmän saastuttavilla autoilla
     
  14. caprice305

    caprice305 Double Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    [/quote]

    Toi autotehtaiden subventio Suomeen on paska puhetta. Uusi auto maksaa tehtaalta läöhtiessään yhtä paljon, menee se sitten mihin maahan takahansa. Suomessahan myydään loppujen lopuksi vähän uusia autoja ja paljon ylivuotisia, jotka tehdas myy halvemmalla sille, kelle ne kelpaa. Yleensä ne kelpaa vaan korkean autoveron maihin.[/quote]
    kyllähän ne maksaa eri verran eri maihin, aivan niinkuin bensakin. Vai mistä johtuu että esim mustang olis eri hintainen suomessa ilman veroakin, kuin jenkeissä?
     
  15. caprice305

    caprice305 Double Gearhead

  16. Putte

    Putte 1st gear

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Toi autotehtaiden subventio Suomeen on paska puhetta. Uusi auto maksaa tehtaalta läöhtiessään yhtä paljon, menee se sitten mihin maahan takahansa. Suomessahan myydään loppujen lopuksi vähän uusia autoja ja paljon ylivuotisia, jotka tehdas myy halvemmalla sille, kelle ne kelpaa. Yleensä ne kelpaa vaan korkean autoveron maihin.[/quote]
    kyllähän ne maksaa eri verran eri maihin, aivan niinkuin bensakin. Vai mistä johtuu että esim mustang olis eri hintainen suomessa ilman veroakin, kuin jenkeissä?[/quote]

    Kyllähän Mustangin verotonta hintaa nostaa Suomessa muun muassa rahti, jota tulee enemmän kuin millekään jenkkideelerille auton rahtaamisesta.
     
  17. caprice305

    caprice305 Double Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    No on rahdeilla hintaa. Ne ilmeisesti sit vaan on kirjottanut mitä sattuu kaikenmaailman lehdet?
     
  18. 1purehell

    1purehell Double Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Voi kiesus... Harrasteautofoorumilla (jossa suurin osa harrastaa "ökyautoiksi" laskettavia jenkkejä) toivotaan ökyautoille kovempia veroja. :eek: Eiköhän teidänkin olis parempi siirtyä ajelemaan niillä Toyota Corollilla.
     
  19. Putte

    Putte 1st gear

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Lehdet eivät välttämättä kirjoita totuutta, kun eivät sitä tiedä vaan kirjoittavat sitä proåpagandaa, mitä Automaahantuojat ry heille tyrkyttää. Näin on monessa muussakin asiassa, lehdet kirjoittavat mitä heille kerrotaan.
     
  20. Powerstroke

    Powerstroke Double Gearhead

    Re: Kansalaisaloite: Autovero pois - jätetään vanhentunut au

    Tästä kun lähdettäis niin ne varmaan tuliskin kuntoon. Jos muut pitää rasistina niin pitäköön, mitäs sitten. Ja kansalaisten oloa helpottais verotaakan alennus kunhan menoja ensin saatais alas.

    Muistan kun muuttaessani kanadaan piti allekirjoittaa paperi jossa sanon ymmärtäneeni sen tosiasian että asiaa sossunluukulle ei ole oliko se kymmeneen vuoteen, ja lupaan olla edes yrittämättä. Enkä pitänyt itseäni syrjittynä, vaan tajuan että ei ole kanadalaisten veronmaksajien homma elättää minua.
     

Kerro tästä muillekin!