14.6.2014 - Big D Round up, Karkkila

Ketju osiossa 'Tapahtumat', aloittaja Fleetline, 13.1.2014.

  1. Fleetline

    Fleetline Gearhead

    14.6.2014 - Karkkila - Big D Round up, 10th anniversary party of Dashers car club - 3 bands + dj

    Lisätietoja päivitetään kun on päivitettävää, mutta hyvät kinkerit tulossa joten merkkaa jo nyt päivämäärä kalenteriisi!
     
  2. Elky70

    Elky70 Gearhead

  3. Fleetline

    Fleetline Gearhead

    Nyt lisäinfoa tarjolla

    [​IMG]

    Hyvät vanhan raudan sekä musiikin ystävät!

    Kesäkuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun Dashers cc:n tunnukset ensimmäistä kertaa kiinnitettiin kahden perustajajäsenen autoihin. Kymmenessä vuodessa ryhmän koko on kasvanut moninkertaiseksi muodostuen tiiviistä joukosta vanhoja kavereita joita yhdistää kiinnostus pääasiassa 50 -luvun tyyliin rakennettuihin ajoneuvoihin, myös ajanmukainen musiikki ja muut asiaan kuuluvat humputukset ovat monelle tärkeitä.

    Juhlavuoden kunniaksi halusimme tarjota Teille pienet juhlat. Päivän ja illan esiintyjiksi onnistuimme saamaan joukon kotimaisia bändejä alan eturivistä.

    BIG D ROUND UP koostuu päivä- ja iltatapahtumasta:
    ---------------------------------------------------------------------------
    BIG D PICK-NICK
    Pick-nick–henkinen ajoneuvonäyttely vanhassa ruukkimiljöössä Karkkilan kaupungintalon piha-alueella klo 13.00-17.00. VAPAA PÄÄSY!
    ---------------------------------------------------------------------------

    -Ajoneuvot otetaan sisään ”näyttelyalueelle” n. klo 12.00 alkaen. Drive-in meininki, ennakkoilmoittautuminen ei pakollinen.
    -Ohjelma (musiikki) alkaa klo 13.00
    -Yleisön valinta palkitaan
    -Koko perheen tapahtuma omat eväät periaatteella, paikanpäällä myytävänä myös pientä purtavaa, kahvia ym.
    -Tilaisuus päättyy n. klo 17.00 jolloin ajoneuvot siirtyvät letkassa pienen maaseutukierroksen kautta Liimamäen lavalle.

    Esiintyjät:

    HI-FLY RANGERS
    http://WWW.HI-FLYRANGERS.COM
    http://www.youtube.com/watch?v=9hAiM0GEj3k
    http://www.youtube.com/watch?v=2-AMydwbcpM

    Dj:t Farmer John & Smokey Joe
    Soittavat rock´n´rollia 7” vinyylilevyiltä 50-luvun laitteistolla.

    Tapahtuman järjestää Dcc sekä United Tuotanto.

    Tapahtuman toteutumista tukevat: K.Suilo oy, Kahipa oy, Sarin Herkut, Isännöinti M.Ryyppö ky
    Tapahtuma on osa Karkkilan Rautapäivät-tapahtumaa.

    Samaan aikaan kaupungintalolla myös romutori (klo 9-15) ja aivan parinsadan metrin päässä järjestetään Kauppakarnevaali jossa paikallisten yritysten myyntikojuja suljetulla katuosuudella.

    ---------------------------------------------------------------------------
    BIG D PARTY
    Liimamäen lava klo 19.00 -01.00 K-18 Liput portilta 13 euroa.
    ---------------------------------------------------------------------------
    Vuonna 1951 alkunsa saanut legendaarinen Liimamäen tanssilava tarjoaa tunnelmalliset puitteet iltabileille.

    Esiintyjät:

    MIKE BELL & THE BELLTONES
    https://www.facebook.com/Mikebellandthebelltones
    http://www.youtube.com/watch?v=TsAz6Y66BSs
    http://www.youtube.com/watch?v=V4-plFKmJNg

    SPUD’N’NICK & The Rough Shods
    https://www.facebook.com/pages/SPUDNNIC ... 54?fref=ts
    http://www.youtube.com/watch?v=m9MY09nQZqM
    http://www.youtube.com/watch?v=uhkgl1wlwEc

    HI-FLY RANGERS

    http://WWW.HI-FLYRANGERS.COM

    FANATIC IV
    https://www.facebook.com/pages/The-Fana ... 45?fref=ts
    https://www.youtube.com/watch?v=Fx2D97EK6Bg
    https://www.youtube.com/watch?v=fg4BT_aPfUk

    Dj Smokey Joe

    A-oikeudet, ruokaa, järjestäjän valinnat palkitaan
    Tapahtuman järjestetään yhteistyössä Legenda Jamit ry:n kanssa
    Anniskelusta vastaa Ravintola Valuri

    Yhteistyössä mukana myös Karkkilan Painopalvelu
    Tapahtuma on osa perinteistä Karkkilan Rautapäivät-tapahtumaa
    -------------------------------------------------------------------------
    JULKAISUT
     
  4. styleline

    styleline 1st gear

  5. Impala58

    Impala58 Gearhead

     
  6. styleline

    styleline 1st gear

    Useiden tiedustelujen johdosta Dashers cc on päättänyt tarjota Helsingistä tai sen kautta iltabileisiin tuleville autottomille tai ajokunnottomille tunnelmallisen linja-automatkan Liimikselle ja takaisin pakettitarjouksena!

    Matkapaketin vaatimaton hinta on 30 euroa sisältäen matkat sekä sisäänpääsylipun yhdelle hengelle. Vain ennakkovarauksella ja ennakkomaksulla.

    Lähtö 17.45 Kiasman edestä ja paluu bileiden jälkeen samaan paikkaan.

    Matka toteutuu mikäli varauksia tulee riittävästi, toisaalta paikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa toimia nopeasti.

    Varaukset 1.6. mennessä sähköpostitse osoitteeseen djfarmerjohn@gmail.com

    Linja-autossa on myös tunnelmaa!
     
  7. lazy

    lazy 3rd gear

    Bileet lähestyy , enää reilu pariviikkoa odotusta .
     
  8. kinde

    kinde Gearhead

    Eikös siinä ole aamulla romutorikin??
     
  9. Impala58

    Impala58 Gearhead

    Näin on!
     
  10. litres

    litres 2nd gear

    Romutori? Karkkilan torilla?
     
  11. styleline

    styleline 1st gear

    Tuossa esittelytekstissä mainitaan romutorista: Samaan aikaan kaupungintalolla myös romutori (klo 9-15)

    Eli Luotiracingin järjestämä Rompetori on tänä vuonna kaupungintalolla.
    Tässä linkki facebook eventtiin: https://www.facebook.com/#!/events/2267 ... 2/?fref=ts

    Kaupungintalon alueelle pääsee tuon päivän aikana vain harrasteajoneuvolla tai kävellen, jos rompetorimyyjiä ei lasketa mukaan. Big D Round Up näyttely/pick-nick alue on rajattu erikseen.

    Tiedoksi kaikille musadiggareille ja miksei muillekin: Juhlavuottaan viettävä Goofin´ Records äänittää bändien setit iltabileissä, suunnitelmanaan julkaista äänitettävästä materiaalista 10" vinyyli LP.
     
  12. styleline

    styleline 1st gear

  13. lazy

    lazy 3rd gear

    Kaikki lauantaina Karkkilaan!!
     
  14. Bussihousu

    Bussihousu 1st gear

    kohta....!!!!!
     
  15. lazy

    lazy 3rd gear

    Näyttäisi sateetkin loppuvan lauantaiksi.
     
  16. styleline

    styleline 1st gear

    Viikonloppu lähestyy ja mikä hienointa, sääennuste näyttää sitä mitä oltiin tilattukin, eli auringonpaistetta, mutta ei liian kuumaa.

    Tässä päivän aikataulu, niin pääset suunnittelemaan viikonlopun menosi.

    Big D Pick-Nick, kaupungintalolla

    12.00 Näyttelyalue avataan
    13.00 DJ:t Smokey Joe & Farmer John
    -myyntipisteet avataan
    14.00 Hi-Fly Rangers
    15.15 HI-Fly Rangers
    16.30 Yleisön valinta palkitaan
    17.00 Tilaisuus päättyy ja ajoneuvot siirtyvät pienen maaseutukierroksen kautta Liimamäen lavalle

    Big D Party, Liimamäen lava

    19.00 Liimamäen ovet avataan
    - lipunmyynti alkaa
    - ruokamyynti alkaa
    - anniskelu alkaa
    - DJ Smokey Joe alkaa pyörittämään levyjä
    19.30 Hi-Fly Rangers
    20.30 The Fanatic IV
    21.30 Järjestäjien valinnat palkitaan
    21.45 Spud´N´Nick & The Rough Shods
    23.00 Mike Bell & The Belltones
    00.30 Valomerkki

    "Näyttely" ei ole suljettu, joten "näyttelyalueelle" pääsee asiallisella kalustolla sisään myös alkamisajankohdan jälkeen, jos jostain syystä et ehdi paikalle ennen klo 13.00.

    Ei muuta kuin eväät ja viltti takakonttiin ja kaupungintalon nurmelle nauttimaan eväistä, elämästä ja tunnelmasta! Nähdään lauantaina!
     
  17. lazy

    lazy 3rd gear

    Huomenna !!!
     
  18. styleline

    styleline 1st gear

    Päivällä paikalla myös Kustom Kulturen myyntipiste.
     
  19. Impala58

    Impala58 Gearhead

    Tänään!
     
  20. sbc85

    sbc85 2nd gear

    Päivätapahtumassa käytiin. Mukava tunnelma ja komeita autoja. Ilmakaan ei pilannut päivää vaikka hieman sateli. Bändi oli loistava.
    Romutorilta tarttu mukaan aika paljon "tarpeellista".
     

Kerro tästä muillekin!