70-80 luvun pienet Fiat henkilöautot?

Naapurissa oli aikoinaan 128 sport, mieleen jäänyt korimallista perävalot. Oisko ollut 1975 vm mallinen.

 

Tälläkin tontilla oli 600 ja 850 fiiatteja, käyttö ja peltoautona..
Yhden muistan ja siitä on kuvakin - 70 luvulta, viininpunainen lommoinen 850 jossa isosti vaalealla sprayllä kyljessä : PETO

Nyt kun ajattelee, niin tällä tontilla muutaman sukupolven aikana eniten varmaan fiiatteja ollut, 600,850,127,128,zastavaa, miraa.. ja mun aikaan eniten 124 malleja, nytkin useita.

 

90-luvulla, mummolan naapurissa Haapavedellä oli naapurin sedän autona 128 3P Berlinetta, eli tällainen:

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/24/Fiat_128_Berlinetta_3p_73PS_1978_2.jpg

Ihan normaalina käyttöautona se sillä ajoi, puolisollaan oli 1982 Bluebird, se takavetomalli. Molemmat vaihtui joskus vuosituhannen vaihteessa 306 Pösöön.

Ja koulukaverin äidillä 90-luvun alussa vihreä 128, sellaisella isolla takaluukulla oleva. Ettei olisi ollut jopa Zastava? Se oli jo silloin aika nolo auto koululaisenkin silmissä..

 

Se naapurin 128 sport oli vihreä väriltään ja mustat raita teippaukset/maalaus. Olin monesti kyytissä kun heidän perheen nuorin kossi ajokortin sai. Sen käsistä se sitten romutamolle lähtikin.

 

Joo, nuo olisi vaatineet säännöllistä rasvausta mutta harva teki sellaista, tai uusi suojakumeja jos hajosivat, sittenhän ne on täysin avoinna ja jatkuva pienikin liike ynnä santaa syö ne pilalle.

Omassa kävi viikko ennen Norjan reissua juurikin noin, liikennevaloista liikkeelle ja PRRRRRrrrrr..... Eikun köyden perässä kotiin. Spoorit oli kuluneet, ei vetarista mutta siitä laipasta johon vetari menee.

Onneksi jokkisfoorumin kautta löytyi ehjät ja itse reissu meni ongelmitta.

Tuosta etuvedosta niin Giacosan versiossa käsittääkseni ihan ensimmäistä kertaa naitettiin moottori ja vaihteisto samaan pötköön poikittain, kun siihen asti etuvedoissa oli joko kone pitkittäin tai moottori ja vaihteisto erikseen ja välissä ketjuveto tms.

Tämä sittemmin standardiksi muodostunut malli oli alkuun nimeltään "Giacosa-ratkaisu".

Ongelmahan on tekniikkapaketin pituus ja auton kääntösäde, kun autot oli tuohon aikaan melko kapeita. Proton koria levennettiinkin kertaalleen ja kokeiltiin kolmepyttyistä, mutta lopulta homma toteutettiin Fiat 1100:sen nelipyttyisellä kun jätettiin kytkimen ja vaihteiston välistä käpälä kokonaan pois. Kytkinsylkky laitettiin vaihteiston päähän ja siitä käyttötanko asetelmaan vaihteiston pääakselin lävitse. Ei ihanteellinen ratkaisu mutta auttoi pituusongelmaan.

Samankaltaista rakennetta käytettiin vissiin ekoissa Golffeissa?

Tuosta tuli siis Autobianchi Primula ja A111.

Sitten tuli Fiat 128, jossa leveämpi kori ja uusi Sohc-moottori, niin oli paremmin tilaa ja tuli taas normaali kytkin. Tuota pääakselin läpi toimivaakin käytettiin vielä Ducaton edeltäjässä Fiat 238 pakettiautossa kai loppuun saakka, siinä oli Fiat 124:n moottori.

Ja sitten tuli 600:sen moottoriin perustuva 903cm3, jolla paketti oli niin pieni että pystyttiin tekemään Fiat 127 poikittaismoottorilla ja normaalilla kytkimellä.

 

Mitenkäs Minin etuvetotekniikka? En ole koskaan purannut moista, mutta lienee myös aika vanha konstruktio

 

Pitäis etsiä joku minimies vastaamaan, mutta noissa ei ole vaihteisto moottorin jatkona käsittääkseni. Onko siinä moottorin jatkona kytkin ja sitten ketju tai ratas tai muu veto vaihteistolle, joka on moottorin alla/takana. Asettaa rajoja tehonsiirrolle.

Giacosan versiossa yhteys moottorista vaihteistoon oli ekan kerran poikittaismoottorissa suora. Kytkinlevyn kautta, toki.

Ja tasauspyörästö siinä vaihteiston kopassa takapuolella.

Samalla periaatteella käytännössä kaikki etuvetoautot nykypäivänä. Minin rakenne jäi kuriositeetiksi.

 

127:ssa ihmeteltiin b pilarin väsymismurtumia ja takalattian pistesauman irtoamista kylkipellistä. Ei ehkä suunniteltu täyskuorma päällä nappi laudassa sorateiden ajeluun

 

Minissa vaihdelaatikko oli moottorin alapuolella ja se toimi samalla öljypohjana.

 

Murtuma siinä sivuikkunan alareunan kohdalla? Taitaa olla aika yleistä. Itse asiassa monissakin Euro/japsikoreissa tuohon aikaan, jäykkyydet mitä sattuu eikä insinööreillä ollut paljon muuta käytössä kuin laskutikku..

Etelä-Euroopan autoissa oli vielä sellainenkin ongelma, että tehtaissa sisälläkin on loppukesästä todella kosteaa, kun ei ollut kunnollisia ilmastointilaitteita. Koripellit pääsee ruosteeseen jo varastossa..

 

Alfasud on lisäks esimerkki lakkoilualttiuden seurauksista. Välinpitämättömyys se ladankin ruostumisen takana usein oli. Uudessa nappiladassa saattoi olla 2 kynnystä päälletysten

 

Eikä vain ekoissa. Kakkoskopassakin oli (84-90) . Tekisi mieleni väittää että näin mentiin vuosikymmeniä, mutta tarkka fakta minulta puuttuu.

 

KLB:n ja Hannu Solanteen toimittama kirja Fiat Suomessa - kuvakavalkadi Fiatin vaiheista Suomessa 1900-luvulla on ilmestynyt vuonna 1982 Autonovon kustantamana. Vaikka on aika pieni kirjanen, niin paljon mielenkiintoisia kuvia ja faktoja. Omani ostin joskus 25-30 vuotta sitten, mutta on tuota rompetoreilla sittemminkin näkynyt.

Nykyään Fiateja myydään parisataa vuodessa. Joskus oli aika jolloin voitiin juhlia sen vuoden kahdeksannentuhannen Fiatin toimitusta.



Husqvarnan huollolle luovutettiin vuonna 1982 Tampereella kerralla yhdeksän Fiorinoa.

 

En valitettavasti itse tiedä topikin Fiateista omakohtaisesti mitään mutta muistelen lukeneeni, ehkä Mobilistista? - jotta Fiat osti Neuvostoliitosta halpaa ja huonolaatuista terästä? Joka ei taatusti ainakaan parantanut ruostumisongelmaa

Joku mainitsi Alfasuden (heko heko) en siitäkään nuoren ikäni vuoksi tiedä mitään mutta niinikään muistan lukeneeni että jonkun auton (helma-?)koteloissa käytettiin jotain uretaanivaahdon tapaista ehkäisemään melua mutta se imi sitten kosteutta ja mädätti peltejä. Ehkä Alfasud oli kyseessä tai joku muu samantyyppinen.

 

Kerrotte näitä juttuja niin paremmin muistuu mieleen ne kuorruttamattomat muistot Kusiaisen kanssa.
Tosiaan, vetarin suojakumit. Sama juttu taisi olla 600:ssa. Lapsena tuon vehkeen kanssa aloin touhuamaan ja oma aikansa menikin ennen kuin älysin että eihän siinä ole sisempiä suojakumeja ollenkaan. Tais olla samat litkut perälle ja vaihteistolle, ja oisko ollut niin että kun öljyt yritin saada ulos niin tuli todettua että ilmeisesti "hiukan" vettä saanut jostain. Tai joku oli korvannut aineet vaseliinilla tms... Mutta miten katsastuksessakaan ei noista suojakumeista naputettu?
Olkatapit tuli kans mieleen. Ne vissiin piti pari kertaa vaihtaa ja eihän niistä välyksettömiä saaneet kylän sepätkään. Jotenkin kuitenkin moukaroitiin katsastuksista läpi, en muista tarkemmin.
Liittyiskö tuohon aiemmin mainittuun öljyasiaan, mutta kolmonen oli loitsujen takana että sai päälle. Vaihdekeppikin taipui mutkalle ennen kuin jonkun tempun opin miten se pitää sutkauttaa kakkosen tai nelosen kautta päälle naps tadaa.
Lämmityslaite oli melko tehokas mielestäni, mutta asiaan perehtymättömälle voi olla mielenkiintoinen detalji se että lämppärin kennona toimi vain jäähdyttimen kenno. Eli auton perseestä moottoritilasta imetyn jäähdytysilman pystyi ohjaamaan suoraan kabiiniin, tai sitten auton alta säädettävän läpän avulla mutkan kautta takaisin taaksepäin (lämpimällä ilmalla). Keskikonsolissa oli "hana" jolla pystyi säätämään tulevan ilman määrää, kaasupolkimella säädön lisäksi. Ilman jakoa jalkojen ja tuulilasin välillä pystyi myös säätämään yhdellä vivulla. Kerran syylärin alavesiletku alkoi vuotamaan, ja arvasin tämän kabiinissa siitä kun tuulilasi alkoi yllättäen huurtumaan, kun tuli sitä kosteeta glykoli-ilmaa sisälle. Viileää ilmaa sai vain sivuikkunoiden kautta, mutta oikeanpuoleinen "tupakka-ikkuna" oli sellainen että sai käännettyä vastakarvaan "ilmastointilaitteeksi".
Sähköistä tuli mieleen sellainen hauskuus että äänimerkille tuli joku härö kun alkoi huutamaan itsekseen kesken ajon. Sitten se olevinaan jotenkin korjaantui, mutta kun Hiivatti jäi yksin kotipihalle niin naapurit kertoi myöhemmin että "Se on tuossa pihassa huutanut."

 

Alustan operointi oli näppärä suorittaa Kusiaiseen. Tehtiin silleen että vararengas keulilta pois, kaks miestä otti helmasta kiinni ja heidän kaataessaan autoa kyljelleen yksi asemoi vararenkaan vastapuolen B-pilarin yläreunan ja tantereen väliin. Siinä se sitten oli kyljellään rengasta vasten. Ja muuten tässä taisi olla kun ensikerran huomattiin että perän/vaihteiston rasvat ei pysy sisässä.

 

Minulla oli vuoden -66 Fiat 124, jonka ostin -76, eli kymmenvuotias, ja pian selvisi, että oli kutakuinkin melko pehmeä ja ruosteessa kaikista jemmapaikoista, kone leikkasi kiinni, korjasin sen, vaihdoin Valianttiin, ja kuulin autokauppiaalta, että fiiu paalattiin ennen seuraavaa uhria

 

Faija osti joskus -88 -89 fiat 126:n talviautoksi. No, eipä siinä mitään, meni ekan kerran tankille ja latoi seteleitä koneeseen. Eihän sinne mennyt kuin vajaa kymmenen litraa. Oli tottunu tankkaamaan Monacoa. Siinä hetken ihmetteli että, minne valutan loput bensat, oli ladannut sadan litran edestä epähuomiossa. Sai kyseinen jäätelökone lähteä aika äkkiä niiden taloudesta. Jatkoi ajamista jälleen Monacolla.

 

https://plus.google.com/u/0/photos/...um/5884393193389795905?authkey=CJaymLL_ipqkew

Google+ ‑tilini suljetaan 2.4.2019. Siihen saakka kuvat nähtävillä parin talven projektista.

Muokataan sen verran, että 90 luvun alkupuolella vietiin ajosta latoon. 2008 haettiin ladosta pois ja 2012 rekattiin ja MR kilpiin. Mittarissa nyt 85 000km ekaa kierrosta.

 

Uudet puskurit on Fiatin.