Alkoholineitsyet kisoissa

Ketju osiossa 'Drag Racing', aloittaja Fireball, 16.5.2011.

  1. Fireball

    Fireball Gearhead

    Yleisön pyynnöstä tässäpä tuntemuksia meitin viikonlopusta:

    Oma kauden avaus käynnistyi herätyskellon pärinään 05.00 perjantaina. Oli päätetty pupeltaa varikolle ajoissa kasaamaan Bomberia ja tutustumaan lajiin siinä samalla. Vaikka tuolla on kohta 30 vuotta pyöritty ja monenlaista rukkia hierottu, mutta niin vaan tuntu että kaiken vanhan saa varmaan unohtaa tässä kohdin ja alottaa perehtymisen alusta. Kumminki ihan eri kaliiberin torrakosta kyse kuin millä on ennen sohlattu. Varkauden kohilla tuli pikapuhelu että suunnitelmiin on tullut
    dramaattinen muutos, kalusto ei olekaan suunnitellusti radalla eikä tule sinne ennen iltaa. Eli vapaapäivän pukkas halusin tai en.

    Siinähän se perjantai sit hupeni tuttujen kans kuulumisia päivitellessä ja poikain testivetoja pällistellessä. Arin ja Karin kans leiri valmiiks ja Illalla Sassille töllään Venäjän kaatoa. Vika erän korvilla saatiin toinenkin rekka ja kilpuri + osat pelipaikoille. Purkutoimenpiteet rivakasti ja bomberi meän pilttuuseen oottamaan aamua. Meillon ollu tapana kasata autot jo kotona eikä varikolla mutta tällehän oli ihan muut syyt kuin meitin laiskuus ettei ollut valmista. Bomberilla ei oo kukaan kuuteen vuoteen suhannut ja runko saatiin päivityksestä vasta kaksi viikkoo sitten eikä helmikuussa kuten piti. Ja kun ukkelit asustelee siellä ja vähän täällä niin ei se niin näppärää ole. Enzo & Co oli kuiten saanu hommat hyvin alkuun joten nollasta ei tarvinu startata.

    Aamuseittemältä näytti tommonen työmaa odottavan karsinassa kun rekan akkunasta kurkkasin. Siinä kun aamukaffe kourassa zoomaili niin alko käydä selväksi ettei tänään tarvi lorvia ja hyvä niin.

    [​IMG]

    Eipä tänne oltu aurinkolomalle tultu joten into pinkiänä vaan tulta päin. Siinoli paljon hommaa ihan maalaisjärjellä ja aktiivisuudella tehtävissä ja sitten aikalailla semmostakin mistä ei ilman neuvoo selvittäs. Homman edetessä paljastu sieltä sun täältä ihan osapuutteitakin, eikä alotusvaiheessa kukaan oikeen tienny onko ees teoriassa mahista päässä maaliin. Ei kukaan fakiiri pysty etukäteen laatikoita inventoimalla hoksimaan onko ihan joka nipsukka olemassa vai ei, kun joku muu on ne joskus vuosia sitten pakannut. 16 tuntia putkeen painettiin osia kiinni ja hyvien opettajien neuvoilla oppilaat pysty kaatumaan punkkaan
    tietoisena siitä että huomenna suattaapi sittennii pärähtää. Kuutniemen Japan ja Leivon Maken tiimeistä löyty ne viimesetkin palikat lainaan ja voi kerranki rehellisesti sanoo että ilman näiden gentlemannien apua ei ois muuten sysänny.

    Koskaan ennen meitin tiimissä ei oo pottuja keitetty yhdeltä yöllä, nyt ei keritty aiemmin kun oli niin kova hinku saada valmista aikaan. Olipahan ainakin näläkä.

    Sunnuntai aamu tulikin äkkiä ja vielä muutaman tehokkaan työtunnin jälkeen pystyin huikkaamaan Patoharjun Simolle että NYT se on aika menettää neitsyys alkkismosan käynnistelyn osalta. Simo oli
    naapuritontilla Japan remmissä joten tietotaidon siirto kävi ilman internettiä. Pitkin viikonloppua hän opetti perusteita ja tarkisti meitin keitoksia, parempaa miestä tuohon hommaan en keksi eikä
    semmosta ole. Tuntee auton ja osaa perehdyttää rauhallisesti ja ymmärrettävästi asioita. Todettiin viisaimmaksi tehdä ensikosketus Simon läsnäollessa ja olihan siinä hällekin varmaan nostalgisia fiiliksiä kehissä kun on ajokin uutena ostanut vuonna 1991 ja sitä 12 vuotta jalostanut.

    Meän porukasta ei tarvi kenenkään esittää tietävänsä mitään mitä ei tiedä joten kyllä niitä kysymyksiä sit riittikin, ja riittää muuten jatkossakin. Mutta mikäs se on udellessa kun aina tuolta on tietoo saanu niihin pöllömpiinkin aivopieruihin. Perusjututhan tommosessa on ihan kuin missä tahansa kilpakoneessa. Siis sytkän säädöt venttilisäädöt ja semmoset. Osat vaan on isompia ja perkeleesti kalliimpia. Ja kun ne ei oo omia niin sekin madaltaa kynnystä ottaa osaajilta selvää eikä luulla tietävänsä. En ois esim. tienny käyttää ohivuotomittaria tyhjäkäyntiseoksen säätöön mutta nyt tiijän. Ja monta muutakin juttua isoa ja pientä sai imuroutua tietolaariin. Samalla on kuitenki tärkeetä sit tehdä ne kysytyt asiat ite eikä teettää muilla, silleen oppii tehokkaimmin ja hyöty on isompi myös pidemmällä juoksulla.

    Opittiin siis todella paljon mutta vielä ei tiedetä mitään.

    [​IMG]

    Ratsu tärähti tulille ookoo melekosilla suojasäädöilä. Siitä steppi kerrallaan edettiin kohti normaalitasoa tarkistus toisensa perään ja huomattiin että nyt loppuu tekosyyt kesken eikun radalle ja pulinat pois. Ekalla siis läpiajo että nähdään kunnolla vaihteet varjot vivut ja muutkin pillit ja viheltimet toimivaksi. Toimii, haa, eikun kopat auki ja pikanen läpikäynti, tankkaus ja takasin. Nyt oli jo enempi ajatusta ottaa pikku burnikset, peruutukset ja steitsauskin normirutiineilla. Sit nilkka suoraks ja goodbuye sen minkä lisenssilähdössä saa ilman sanktioita pöristää. Arska toimi kuten ammattimies ilman palkkaa eikä me muutkaan saatu mokailtua.
    60 ft 1.1 sekkaa ja kasimaili 4.7 sek / 177kmh nopeudella loppuun löysäten 9.2/149 kmh. JEESUS mikä FIILIS siinä viivalla kun homma pelitti. Liekö metskua roiskunu raakana vai miten musta tuntu ja näytti että silmät kiilteli äijillä.

    [​IMG]

    Onnistumiset on vaan aina yhtä upeita, varsinkin nyt kun epävarmuustekijöitä oli alla niin paljon. Epäonnistumisiakin tulee vielä selväähän sekin on mutta ei se himmennä tätä viikonloppua millään lailla. Saatiin tehdyksi just tasan se mikä optimistisimmillaan pitikin. Mun mielestä se tavote ei ollut kyllä liian matala, pikemminkin päinvastoin. Monen besserwisserin mielestä toki tää ei varmaan oo yhtään mitään, mutta meille vakosamettihousuisille keski-ikäsille perheenisille on.
    Tosi kiva oli huomata kuinka moni varikolla oli aidosti kiinnostunu yrityksestä, ja vilpittömän ilonen kun eka kerta toimi. Se on sitä yhteishenkee. Ettei ny menis ihan hoosiannan huutamiseksi ja hurmoksessa kaatuiluks niin todetaan ettei tässä toki mitään ylimaallista saavutettu tai voitettu muuta kuin itsemme. Mut samalla on kiva huomata että pystyy vielä aidosti nauttimaan jostakin eikä tää ”aikuisuuden”
    skeptisyys oo kaikkee ilkamointia tuhonnu.

    Aivan mahtava henki oli päällä koko rytmiryhmällä ja Enzon, Mikan, Laaman, AP:n, Simon, Japan ja monen monen muun kyvyillä tää viikonloppu saatiin lävitte semmosen palkinnon kera tonne tunnepuolelle
    ettei viiden tunnin kotimatka ehtiny ees väsyttää.

    Tästä jatketaan nöyränä opettelua alkohoolin ihmeelliseen maailmaan, siis polttoaineena.

    Tossa pari lyhytelokuvaa aiheen tiimoilta.
    http://www.youtube.com/watch?v=xnwNpahlOZI

    http://www.youtube.com/watch?v=Zi5vMAY2rjM
     
  2. valiant65

    valiant65 Gearhead

    Ihanku olis tutut lärvit nuorentunu!? Sitäx se alkomahooli teettää? No nyt joutuu tääkin läskiperse venymään alastaron aidalle katteleen ku moppeäijät tekee uusia enkkoja! :D
     
  3. Henski

    Henski 1st gear

    Mielettömän hienoo päästä lukemaan näitä "ratojen ruuneperien" kisaraportteja! 8) Jatkakaa samaan malliin!
     
  4. C-barge

    C-barge Gearhead

    Joo, hienoo oli seurata kun ammattilaiset touhuaa määrätietosesti ja järjestelmällisesti. Harvoin nähny niin kypsää toiminta uuden asian kimpussa, läjä näytti saapuessa sen verta synkältä et ajattelin ittekseni et näinköhän käy viikonloppuna. Mut siitä se vaan pala palalta kasaantu, löyty osat ja löysivät paikkansa eikä voinu ku olla vilpittömästi ilonen äijien puolesta joka vaiheessa, eka käynnistys, sitte läpiajo, ja viiminen jo ihan oikeen näkönen suunnitellusti lyhyt vetäsy joka ainakin takaa päin näytti todella hienolta vaikkei vielä tietty läheskään kaikkee vielä ollut pelissä. Tosta on loistaava jatkaa ja oon aivan varma et tiimi tulee saamaan tosta kaiken irti mitä saatavissa on.
     
  5. Mikkis

    Mikkis Gearhead

    Oli oikein hienoa katsoa naapuripilttuusta kun vanhus heräsi henkiin.

    Lohduttoman oloinen aloitusnäkymä kyllä oli. (Johtuiko sitten katsojan "vienosta" olotilasta aamutuimaan vai mistä?)

    Saitte sen kyllä hienosti nippuun ja tekemisen meininkiä oli koko ajan ilmassa!! :wink:
     
  6. spessu

    spessu 3rd gear

    Kiitos hehkutuksesta, mutta kyllä te sen isoimman duuniin teitte. Mukava oli muistella, tosin välillä joutu siitä naapurista hakeen lisämuistia ;) Keikka oli muutenkin nostalginen, kun edellisen kerran olin Motoparkissa -98. Kiitettävää tarkkuutta, huolellisuutta ja jaksamista äijillä, kyllä siitä viel hyvä tulee. Harmi etten kerinny kattoo sitä tokaa vetoa, mut äänistä päätellen Arskal oli homma aivan näpeissä kylmiltäänkin.

    Pitäs varmaan ennen seuraavaa keikkaa sitten aktivoida se soppasysteemin timer-osasto. Stendimerkit ja TDC olis kans hyvä varmistaa / merkkaa tarkemmin.

    t. SP
     
  7. rapa-ripa

    rapa-ripa Gearhead

    Pitäisköhän mun lähtee kans muistelee, miten päin ne ruuvit ja prikat siihen mottiin pudotellaan...
     
  8. SC 285

    SC 285 1st gear

    Jaahans... Nuppi on edelleen sekasin ja ajatukset harhailee. Jumalattomasta väsymyksestä huolimatta hymyilyttää edelleen sen verran että alkaa poskipäät kramppaamaan.

    Tero tossa jo tiivisti hienosti ton viikonlopun, mutta yritän nyt jotain raapustaa töiden lomassa. Myöhemmin sitten lisää tonne tiimisivuille.

    Lähtökohta ajohommiin oli kaikenkaikkiaan outo verrattuna totuttuun. Aina ennen on ohjat ollu tukevasti omissa käsissä, mutta nyt mentiin vaan mukana ja oltiin toisten varassa. Tähän lisättynä kiireet töissä, venynyt palo-osastointiremontti himassa, sekä tulvavesien taloon aihettamien ongelmien kanssa tappelu kaupungin viskaalien kanssa ei luonut aivan stressitöntä pohjaa hommiin... Mutta toinen lisenssirykäisy, jollei nyt ihan sentään maailmanrauhaa saanut aikaan, mutta poisti kuitenkin monta murhetta mielestä...

    Pari vuotta on hommasta Teron ja Karin kanssa puhuttu, että nyt pitäisi löytää jostain uutta intoa ja haastetta. Enzon yhteydenotot viime syksynä sai sitten asiat johtamaan tähän missä nyt ollaan. Niin.. Olen monasti miettinyt mikä ihmistä ajaa tällaiseen hulluuteen. No, se siitä paatoksesta.

    Eli, perjantai tosiaan meni valitettavasti huiliksi, mutta lauantaina sitten saatiin ruuvata sydämen kyllyydestä. Kyllä oli meitin sakki puhki kun puoli kahden aikoihin käytiin maate. Sunnuntaiaamuna ”pirteinä” jatkamaan. Vihdoin oli h-hetki ja ukko kabiiniin. Olin varautunut johonkin tajunnan räjäyttävään kokemukseen, mutta yllätys oli melkoinen. Moottori kun onkin nyt takana ja putket taaksepäin ei se meteli ollutkaan ihan kamala siihen kuskin paikalle. Eikä se kovin tärissyt. Tosta käynnistysvideosta näkee hyvin kuljettajan ilmeistä, että hänhän on tasan kartalla mitä tapahtuu. :rotfl:

    Vihdoin päästiin läpiajosuoritukseen. Mulle oli sanottu että pitää ajaa tyhjäkäynnillä, yritin tosin matkalla hieman painaa kaasua, mutta ei siitä oikein tullu mitää. Jalka ei ollu kunnolla polkimella eikä kaasun muutenkaan ollu mitään tuntumaa kun en ollut sitä käynnissä kertaakaan painanut. Lämminkäytössä kun mua käskettiin pitää jalka kokonaan pois kaasulta. No köröttelin matkan ja sitten takas varikolle. Pelko tuon kytkimen käytöstä ja eri suuntaan kuin ennen toimivasta jarrukahvasta osoittautui turhaksi. Ne meni vähän niinkuin itestään.
    Vähän oli vippaongelmaa, jota korjatessa meinasi tuo toinen lisenssiveto jäädä ajamatta. Onneksi FHRA oli myötämielinen ja hieman odotti meitä.

    Auto käyntiin ja lätäkölle. Tero näyttämässä pönäriä. Hieman kierroksia ja kytkimellä passasin vauhtia. Napeista kolmonen päälle ja merkistä burnista. Oujee... Svidu mikä tunne.... Kyllä meni auto eleettömästi ja rauhallisesti. Sitten sama mitä olen monasti katsomosta katsellut. Suunnanvaihtaja ei liiku eikä pakki mene päälle. Simon ja Enzon ohjeet muistui onneksi heti mieleen. Nytkäytin hiukka eteenpäin, mutta ei vieläkään. Toinen nytkäytys ja sitten loksahti. Peruuteltiin takas ja steitsaamaan. Tyhjäkäynnillä ekaan valoon, compuutterin kytkin ”on” asentoon ja kierroksia ylös. Toi kaasuun vastaavuus on jotain aivan ihmeellistä. Siinä yrittäessä kierroksia tasaiseksi fiilis oli jotain aivan käsittämätöntä. Pari nytkäytystä stageen ja sitten kaasu pohojaan.

    …................................................................ < Ton verran muistan lähdöstä. Jossain vaiheessa tajusin että piti vaihtaa vaihteita. Kakkonen ja melkein heti perään kolmonen. Kaasu ylös ja rullaten maaliin. Kädet heilui kuin kuin kuurojen kokouksessa kun yritin muistaa mitä nappiloita ja kahvoja piti kääntää. Noh, varjot pullahti pihalle ja auto sammui. Järjestystä en muista. Pysäytin auto siihen ekaan poistumiskohtaan. Ei ollu tire shakea, mutta polvilumpiot kyllä sheikkasi ihan kunnolla. Jumalauta tätä pitää saada lisää. Oli kiva nähdä vilpittömän tyytyväistä porukkaa tulevan hakemaan.

    Paljon saatiin apua viikonloppuna ja siitä ei voi liikaa kiitosta antaa. Ja tosiaan oli kiva nähdä ja kokea ihmisten kiinnostus tohon hommaan. Liekö auton vankka historia syy tähän vai mikä.
    Kovasti yritetään oppia ton homman metkuja ja Karin ja Teron asenteella kaikki on mahdollista. Liekö tässä väsymys, mutta kun viikonloppua miettii ja lukee näitä kommenttejä alkaa aikuisella miehellä silmät kostua väkisin. Niinkuin Tero kirjoitti niin harva ymmärtää miksi tämä on meille näin kova juttu, mutta niin se vaan on ja me nautitaan tästä täysillä. Karin tekstari eilen illalta kiteyttää meidän porukan fiiliksen ”on se perkele vaan racea!!!”

    Mutta.... Jalat maahan. Niinkuin on sanottu, nyt on vasta pari kertaa kokeiltu ja Kamasassa pitäisi yrittää ajaa jo oikeesti ilman isompia läppien rajoituksia. Sitten vasta nähdään onko musta tota ajamaan. Toivottavasti on...
     
  9. kapav

    kapav 3rd gear

    Ja tosiaan oli kiva nähdä ja kokea ihmisten kiinnostus tohon hommaan. Liekö auton vankka historia syy tähän vai mikä.



    Yksi syy tohon ihmisten kiinostukseen on polttoaine. Ihmset jotka toimineet moottoreiden kanssa joiden polttoaineena on metanoli, tietävät sen haasteellisuuden. Olei onhan auto myös yksi legendaarisimmista Suomessa.


    Oli kyllä kuljettajan ilmeet mielenkiintoiset ennen kuin moottori käynnistettiin ekaa kertaa (edestäpäin katselleena).


    Iso käsi onnea ja tervettuloa isojen poikien mailmaan. Viinasta se ilo alkaa.
     
  10. jknR

    jknR 3rd gear

    Kiitokset rapoirtoinneista! Hyvä kun Terolla ja Arskalla on sen verran sana hallussa, että viikonlopun tapahtumista saa oikein hyvän kuvan. Pitää tulla Kamasaan katselemaan livenä!

    T: Jake
     
  11. Henkseli

    Henkseli Gearhead

    Hyvää juttua asianomaisilta, ei tuollaisia sieltä aidan takaa katsellessa ymmärrä. Lisää vaan fiiliksiä niin pääsee enemmän mukaan toimintaan! Tai no, kuitenkin auttaa kannustamaan.
     
  12. Fireball

    Fireball Gearhead

  13. JuhaKuu

    JuhaKuu 3rd gear

    Hyvää juttua ja toivottavasti kirjoittelu jatkuu myös tulevissa tapahtumista.
     
  14. Kalu

    Kalu Gearhead

    Onnee Arskalle uusiin kuvioihi! Nii ja muulle tiimille myös!
     
  15. enzo

    enzo Gearhead

    Pöööörrrrr

    Joo, tuonkin kapistuksen entisöinti- ja ajeluprojekti saattas tarttea lievää rekrytointia josko enepi tosissansa jossainkohdassa.
    -Makeelta tuntui lopettaa Bomberin ruususen unet ja siirtää hissakseen ladulle.

    Kaikenmoisia osapuutteita viimetingassa ja muuta normaalia, mutta sikakivaa.
     
  16. Ola Pallonivel

    Ola Pallonivel 1st gear

    Eiköhän vaan pysytellä aidan takana. Olisikohan tuolle koneelle
    jo syötetty tarpeeksi T-paitoja ym. tarpeellista...

    Hienoa että vanha ratsu laukkaa jälleen! Onnea valitsemallanne tiellä!
     
  17. rapa-ripa

    rapa-ripa Gearhead

    niinno... nonii...

    eihän tää tähän topikkiin sinänsä kuulu, mutta aikannaan ennen bomber-aikaa, siis hedgehog-tiimin puolesta tulivat todistaneeksi, että iso alkkohoolimoottori lähtee käyntiin vaikka "kokeeksi" jättäisikin t-paidan ahtimen alle imusarjaan... hetken yskähdeltyään taivaalle lensi ilotulituksenomaista kipinä-/rätti-materiaalia ja lämmäytyskäyttö sai hieman uutta valoa....;) :rotfl: :rotfl: :rotfl: :rotfl:
     
  18. Jza

    Jza Gearhead

    ^ :rotfl: :rotfl:
     
  19. Ola Pallonivel

    Ola Pallonivel 1st gear

    Joo, ja piti olla pelkkä lämmityskäyttö. Meinasi tulla pikku kiire.
    Ahdin ja kannet ylös, T-paitaa oli yhtäaikaa imu- ja pakokanavissa,
    venttiilit jumissa, eikä se paidanpaskiainen suostunut purkamatta
    poistumaan...

    Tapahtumasarja sai alkunsa yön pikkutunneilla. Tarkistettiin että
    imusarja on suora (hiomalla sitä moottorissa kiinni ollessaan),
    kanavissa suojana ollut T-paita oli musta. Eihän sitä kukaan huomannut
    tai muistanut kun ahdinta nostettiin paikoilleen.

    Hyvä tsägä oli se, että mitään ei hajonnut. Tai no... ehkä se T-paita vähän.
     
  20. PPRCuda

    PPRCuda Gearhead

    Just tuli Tertulta viestiä, että Arska ajoi viimeiselläään 6.2 / 336 kmh.
    Mulla ei ole nyt tarpeeksi isoa hattua nostaakseni sen päästä, mutta kuka viikonloppuna varikkopilttuussa kävi perehtymässä, niin tietää että tuo ei tullut ihan helpolla.

    Hienoa äijät!

    Videoo löydettynä YouTubesta OD: käyttäjältä.

    http://www.youtube.com/watch?v=OqgiyJ7vWw8
     

Kerro tästä muillekin!