Auto jonka olisit joskus halunnut mutta nykyään et ehkä enää...

Niin,

Yritän muotoilla tekstin niin, ettei siitä saisi kuvaa, etten pitäisi tietystä automallista. Mutta jokainen saa tekstistä sitten omanlaisensa mielikuvan asiasta ja rönsyillä saa aivan vapaasti tällä muutenkin hiljentyvällä palstalla.

Joskus anno 1989 olisin halunnut BMW 635 CSI:n. Rahaa ei tietenkään ollut mutta ei se haaveilemista estänyt.

Pakko vielä myöntää, että siihen maailmanaikaan rajusti levitetty olisi ollut se ykkösvaihtoehto. Eli jotenkin näin:



No, aika kuluu ja maku muuttuu. Nyt tänä päivänä ihan vakio museokatsastettu 635 CSI olis varmaan ihan ookoo. Mutta se omistamisen palo on jo mennyttä. Jos ei nyt tulisi sattumalta vastaan jossain. Mut ei siis aktiivisessa haussa.

Vähän samalla tavalla kävi 90-luvun vaihteen Nissan 300 ZX:n kanssa. Paikallinen metallitehtailija möi firmansa joskus 90-luvun taitteessa ja miljoonista osa meni Nissanin ostoon. Olihan se upean näköinen luonnossa silloin aikanaan.

Nissan on nätti edelleen, mutta omassa autokaipuussa sen aika meni jo kauan sitten.



Camaron IROC-Z ja avona oli ihan hemmetin haluttava. Sattumoisin lavaversioina Camaroita tuotiin tänne maalle, mut ne ei kyllä innostaneet. Eikä ainakaan avona. No, enää tuskin IROC-Z:aa koskaan hankin, vaikka mahdollisuus tulisikin.



Sitten Plymouth Duster. En varsinaisesti pitänyt sen muotoilusta, mutta kyllä se haaveissa oli.

Eli onhan näitä.

Ja on aivan liian paljon niitä, jotka vielä haluaisi omistaa.

*****
Ps: C4 Corvetesta en koskaan erityisesti pitänyt. Ja nyt sellainen on ollut tallissa 22 vuotta.

 

Kyllähän se on ollut kautta aikain se -69 Mustang fb, näiden perus -69 Chargerien, 1- koppaisten Firebirdien ja Camaroidenlisäksi, jossain vaiheessa 300 Hurst- Chrysler oli aika vahvoilla, mutta se Musse...- aina

 

E- mallin Opel Kadett. Siis käyttöautoksi. Olikohan -84 kun sellaisen uutuusesittelyssä kävin ottamassa kylmiä tyyppejä. Sen koommin ei olekaan uudet autot kiinnostaneet.

Harrasteautoista -59 Cadillacit ja E-tyypin Jaguar. Nykyään näyttävät vähintäänkin omituisilta, elleivät suorastaan rumilta kumpikin. Sitten tietysti näitä suuren yleisön suosikkeja, kuten E-bodyja, Mustangeja ym. joskus kuolasin, mutta ne on tullut 40 vuoden aikana niin nähtyä, että nykyään lähinnä aiheuttavat haukottelua.

 

Pikkuautona mulla oli Citikan Camargue ja se oli kova sana. Just kortin saaneelle jullille BMW 850 oli kuolauksen paikka. Just ennen Jenkkiautoja Porchen 928 oli jo selailtuna ilmoituksistakin, ohut perstasku esti lähemmän kanssakäymisen.

 

30-40-luvun rodi.
Nehän on liian pieniä, joten ratkaisuja olen tehnyt ja sen näköistä valmistuu hiljalleen, mutta vähän uudemmalla tekniikalla ja huomattavasti isommat sisätilat.

Joku 60-luvun muskeliauto isolohkolla.
Ee van pysty näillä bensanhinnoilla ja ajohaluilla. Onneksi on 4.6 Modular 4V käyttiksenä.

 

4-vuotiaana tämä oli minulle lähes pakkomielle, että tällaisen ostan kunhan olen iso. No nyt melkein puolivuosisataa myöhemmin en oikeastaan keksi mihin käyttöön tuollaista tarvitsisin.

 

1987 Buick GNX.
Kävinkin 1990 ostattlemassa ja renkaita potkimassa # 501 autoa, mutta rahet eivät tuolloin aivan riittäneet. Jouduin tyytymään DeTomaso Panteraan
Edelleenkään eivät riitä.

 

Näitä itsekin olen miettinyt! Dodge Challenger, valkoinen, oli tietenkin yksi haaveauto noin 1984 lähtien erään V.P.-leffan nähtyäni 10-vuotiaana... liikaa Challengereita tapahtumissa ja autojen korkea hinnoittelu häiritsi, joten karsiutui haaveautolistalta jossain vaiheessa.
AC Cobra 427... Shelby Cobra, V8 1/90 juttu viimeistään... kunnes jossain kohtaa ostin ison moottoripyörän ja jäin miettimään, että replicanakin kallis auto on ehkä hiukan liian pelkistetty autoksi, eli mikä on lisäarvo moottoripyörään, joten tuokin haave jäi.
Muskeli- ja poniautot lähes kaikki, joista olen kovasti tykännyt, ovat noin 2010 jälkeen kärsineet minulla siitä, että näissä pahuksen nykysähkökipoissa on kilowatteja enemmän kuin riittävästi, kiihtyvät 0-100 km/h alle 7 sekunnin ja jos auto on kovinkin race ja ilman varusteita - ja silti se ei ole ihan 12 sekunnin varttimaililaite, niin se jotenkin vaivaa. Eikä tämä kameratolppavaltio sakkotulobudjetteineen oikein suosi yhtään mitään yli 100 km/h kulkevaa ajoneuvoa

Toisaalta full-size-jenkit ovat listallani olleet ja niitähän minulla on sitten tallissanikin tällä hetkellä, eli ovat ns. oikea hevonen minulle.

Mitä taas olen USA-autolistallani pitänyt ja on sellaisia "ehkä vielä joskus", ovat esim. Studebaker Hawk GT 1962, Hudson 1950-1953, Kaiser 1954 tai nyt jopa jo Corvair 1965-69, viimeisin näistä etenkin auto, josta en teini-iässä perustanut. Tai hetkinen: Ford Thunderbird on ehkä se jenkkiauto, jonka haluaisin. Muksuna se oli 1961-1963, mutta sittemmin siinäkin ykkössuosikiksi on kääntynyt squarebird 1958-1960. Näistä "ehkä vielä joskus" -autoista pitäisi päästä jokaisesta kuitenkin tekemään koeajo itse. Auton pitää olla hyvä ajaa, sopivasti jousitusta, jarruja, suuntavakavuutta, ei nyt mihinkään Ahvenistolla tarvitse sentään olla menossa. Samoin melutason pitää olla järjellinen.
Sitten on kasvanut Brittiauto-innostukseni ja ehkä oikeasti seuraava harrasteautoni onkin Wolseley 6/110, josta 95% tuskin on ikinä kuullutkaan.
Saksalaisen auton jos ostaisin, se olisi harrasteautona juuri tuo 635Csi BMW edelleen, mutta käyttöautoksi en uskalla enää sellaista ostaa, vaikka olisikin varmaan sopivan cool ja taloudellinenkin tavallaan.

Eli tosiaan oma maku muuttuu, maailmantilanne muuttuu ja jotkut asiat kuten huoleton kokoonpanon laatu jenkeissä (ja ne kiinalaiset "alkuperäis"-varaosat) on tullut vuosien mittaan vähän huomattua kokemuksesta. Melkein auto kuin auto iästä ja valmistusmaasta riippumatta sisältää omat hyvät ja huonot puolensa, mitä pitempään näitä on nähnyt ja lukenut.

 

Tähän yhdyn.
Onhan challe ja chargerit hienoja ja joskus unelmoinut niistä, mutta eipä autotapahtumissa oikeen jaksa enää edes pysähtyä niiden luokse. Liikaa.
Tai sitten tarttis olla jotenkin erikoisesti rakenneltu.
Fb mustangit oli kanssa kauan unelmalistalla mutta ei oikeen enää... samoja perusteluja kuin yllä.
Jotenkin sellainen fiilis noista että kun mies kärsii jostain ikäkriisistä niin se ostaa joko HD:n tai fastback-mussen

Hienoja autoja kaikki nuo, saattaa mielipide muuttua joskus taas toiseen suuntaan.

 

1957 Chevy BelAir 2dht. Pienoismalliajoilta jäi kipinä ja kyllä ne vieläkin on ihan hienoja. Mut ehkei sittenkään. Toki hinnatki on aina rajoittaneet. Jos kuitenkin sopivaa tyrkytettäis mulle vaihdossa viiskasiin tai kuuskolmoseen, niin saattaisin muuttaa mielipidettä

 

Sama itellä nuorempana se -70 Challenger oli ehdoton... sit jossain vaiheessa tajus, että niitä on joka nurkka, tapahtuma yms täynnä.
Tilalle tuli Fuselage C-bodyt, vaikka Mopar mies olenkin niin ei noi 70-71 luukkulamppu Ford Torino:tkaan hullumpia ole. Tosin sit totesin, että olen liian laiska ja mukavuuden halunen, niin päädyin LX-korisiin

 

Tykkäys lakaisukoneesta!

Lapsena kun aloin lukea hotrod-lehtiä, V8:a joka oli juuri alkanut ilmestyä ja ruotsalaisia Colorodia ja Start&Speediä, niin 1958-1959 GM-kromimobiilit oli omia haaveautoja. Maku muuttui sitten vähäkromisempaan suuntaan ja niinpä omaan talliin ensiksi sitten päätyi 1960-luvun autoja. Itsellä aika vähän oikeastaan on semmoisia jotka ovat lakanneet kiinnostamasta, enemmänkin niin että kiinnostavia on tullut lisää mutta aika ja lompakko tehokkaasti priorisoivat, mitä käytännössä pystyy toteuttamaan.

 

-55 F100 ja classic Chevyt oli hienoja ja onkai ne vieläkin. Mutta kun nelikymppisenä ostin ekaa jenkkiä, valinta päätyi kuitenkin siihen -70 Challengeriin. Ollut tallissa toistakymmentä vuotta ja edelleen sen muodot hivelee silmää. Rakentanut olen omien mielihalujen mukaan ja samaa tulen jatkamaan. Matching numbers ei ole mun juttu. Jälleenmyyntiarvo on perikunnan murhe

 

De tomaso pantera. Kaikki sai alkunsa 70-luvulla kun faijan kaveri oli suomen tupakalla töissä ja niille tuli vieraita Italian vastaavasta tupikki firmasta. Ne tuli euroopan halki panteralla ajamalla ja helsingistä niiden matkan piti jatkua lappiin. Oli ilmeisesti liian eksoottinen auto sen aikaisille Suomen teille niin kävikin niin että ne lainas faijan 60-luvun gm mid-size autoa ja jätti vastaavasti sen panteran meidän talliin seisomaan. Muistan kun joka ilta kävin sitä tallissa ihailemassa ja haaveilemassa . Auto oli siis italian kilvissä ja sillä ei saanut kukaan muu ajaa kun ne italiaanot , ja auton kyljessä oli koko kyljen peittävät Marlboro tekstit. Viikkoa myöhemmin ne palautti Buickin ja päräytti panteralla sinne mistä oli tullutkin . Haaveisiin se jäi kummittelemaan mutta onneksi nykyään hinta suojelee niitä haaveita.

 

-70 Challenger oli ehdoton... sit jossain vaiheessa tajus, että niitä on joka nurkka, tapahtuma yms täynnä.

Hallinnon sähkökiima ja fossiilisten polttoaineiden korkeahko hinta pitänee huolen tuosta "ongelmasta".

 

?

Vaikuttaa miten? Aikooko joku romuttaa challengerinsa korkean polttoaineen hinnan takia?

Vai onko jossain henkilö, jolla on nyt -70 challe käyttiksenä ja aikoi vaihtaa sen Volkswagen e-up!:iin?

Haluan tavata nämä henkilöt!

Ei vaikutusta, challenger on edelleen yhtä yleinen autotapahtumissa kuin lompakkoketjut.

 

Camaro 1970,menneisyydessä olisi pystynyt hankkimaan,tulevaisuudessa ei,hinnat karanneet tavis työläisen ulottumattomiin.No onhan mulla pienoismalli hyllyssä,tyhjää parempi.

 

Erinäköisiä USA-autoja nuorempana hinkunut, yhtäkään ei omistukseen tullut. Nyt ei enää niin tekiskään mieli, paitsi joku 50-60-luvun paksukuono.

Ex Fiat-kuljettajana haaveilin Ritmo Abarthista, ja Lancia Delta Integralesta. Lancia vois ehkä vieläkin mennä mutta Abarth ei ehkä kuitenkaan.

 

Kaikenmoista tullut omistettua,siis semmoisia suomi-autoja 4d sedaneita vaan silloin nuorena alkuun ja toki halut kovasti muutuneet vuosikymmenten myötä iän myötäkin varmaan kun senkummemmin mitään merkkifanaattisuutta ja kiitos uustuonnin tavaraa on muuallakin kuin kuvissa&unissa ja voisi jopa värin kuin tarkan vuosimallinkin valkata toisin kuin silloin joskus kun piti olla...hmmm...pikkasen vaatimattomampi näiltäosin
Riippuu tietty ollaanko tehomalleissa,siipiveikoissa vai edustuskieseissä mutta jotain harvinaisempaa mitä ei jokajannulla,tietty kunnostettukin ex omistajan toimesta isolla rahalla ollen pakkomyynnissä /harrastuksen loppu eniten tarjoavalle..
AMC aina kiinnostanut outolintuna ja sieltähän löytyisi näihin kategorioihin vaikkapa 67 Marlin,Rebel Machine tai AMX vauhtipuolelle.
Siipipuolelle AMC ei oikein mitään himoittavaa saanut mutta kyllähän 60 Imperial avona tai New Yorker semmoisia olisi vaan outo himo ollut aina myös hyljeksittyihin 61-62 Cadillaceihin.
Edustuskärryjähän nuokin kera siipien mutta lisätään vielä 66-69 Toronado/Eldorado kuin 64-65 Riviera ja löytyisi myös AMC:ltä herkkua eli Ambassador avona tai coupenakin pystylampuilla.
Pontiac Grand Prix avo -67 tai umpikin ovat myös upeita pystylamppuisina 66 eteenpäin.
Saahan sitä unelmoida eikä kukaan täyspäinen projektitasoisia tämmöisiä enää aloittelisikkaan ellei upporikas.

 

Merkillä ei väliä kunhan edes itseä pelottaa ajaa sillä niin silloin on hyvä, toki kaikkeen tottuu. Yhdyn muutamiin kommenteihin AC cobra, n suuntaan, 34 ford 3w( zz top)