CoC-todistus ja tyyppitarra

Ketju osiossa 'Yleistä rakentelusta', aloittaja Lassi4212, 31.1.2011.

  1. HP_Tre

    HP_Tre 1st gear

    Olet ihan oikeassa. Esimerkiksi A-Katsastuksen (ja Yksityisten K-Asemien) toimipaikoilla on mahdollisuus tilata CoC-todistus ainakin euro-autoihin. Hintaa tuolla tosin on 163e, eli aika raju hinta yhdestä tai kahdesta a4-paperista.

    Jenkkiautojen kohdalla mun tietämys valitettavasti on heikompi, enkä ole varma onnistuuko meiltäkään noiden paperien tilaus. Muistan yhden jenkeistä Viron kautta Suomeen tuodun 300ZX Nissanin, johon asiakas ainakin sai Tüv-Nordilta tms. firmalta tilattua tarvittavan paperin.

    Mutta kuten aiemmin ketjussa on todettu, keskustelu on suuntautunut noihin tarroihin ja niitä ei valitettavasti meidänkään kautta saa.

    Luulisi että nuo valmistajan edustajat eli merkkikorjaamot pystyisivät sellaisia hankkimaan.
     
  2. janiluo

    janiluo Gearhead

    Joo, koska Suomi on Euromaa ja Euroautoihin löytyy Euroopasta todistuksia pidetään näitä asioita Trafissakin itsestään selvänä mutta ei sotketa euroautoja tähän keskusteluun sen enempää. Kun amerikkalaisia autoja ei ole pääasiassa tehty euromaita silmälläpitäen tai ainakaan niitä malleja joita ihmiset haluavat tänne tuoda ei ole euromaihin tarkoitettu vaikka ne euromaahan olisi jo leimattu on soppa selvä.

    Tarroja saa juuri sellaisia kuin haluaa mutta ongelma ei ole niiden saanti vaan se etteivät säännöt ole selviä. Kuten moni aiemmin on täällä kirjoittanut että 1996 asti ei tarvi vastaavuustodistusta niin kukaan ei ole pystynyt linkittämään Trafin dokumenttia jossa niin lukee ainakaan suorasanaisesti. Kyse on ilmeisesti vain tulkinnasta joka saattaa muutaman vuoden sisällä taas muuttua ja sitten tarvii jo vanhempiinkin todistukset.
    - Jani -
     
  3. xp

    xp Gearhead

    http://www.ake.fi/NR/rdonlyres/B885BE1C ... 112010.pdf

    Tuon mukaan menee esim. Usa- tai Japsimarkkinoita varten valmistetut ajoneuvot. "Toteamistapa" kohdassa on sitten kohteittain päivämäärärajoja, ja selvennyksiä esim. usa-hyväksyntöjen kelpoisuudesta.

    (edit. pistin ensin väärän linkin, nyt kai korjattu oikeaksi)
     
  4. Mudracer

    Mudracer Gearhead

    Tossa mun tapauksessa joka kohdassa on Liite 6. kohdalla B.
    eli toi
    Onko se nyt niin että niitä COC plappuja ei tarvita vaiko mitä vittua.
     
  5. Ck

    Ck Gearhead

    No oliko sulla niitä tarroja siellä vai nou.

    "Tuosta selviää siis jenkkien FMVSS-hyväksyntä joka kuittaa vaatimukset mm. jarrujen osalta. EPA-tarra konehuoneessa kuittaa päästöt 1996 loppuun asti ja melusta US-taso 30.6.1996 asti. "

    Jos ei mitään oo niin eiköhän toi homma hoidu vastaavuustodistuksen hankkimisella, rahaa maksaa joo mutta mieluummin maksaisin kun jakasin persettä. :rotfl:
     
  6. janiluo

    janiluo Gearhead

    Mitä tuolla lauseella tarkoitat? Voitko täydentää lauseen niin että siitä ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan?
    :odroll:
    - Jani -

    ---------
    En koskaan perusta mielipidettäni uskomukseen vaan aina ymmärrykseen!
     
  7. karra

    karra Gearhead

    Oma kokemukseni. 2003 rekisteröin Ruotsista tuomani 5/1995 käyttöönotetun Tahoen. Valmistettu Kanadassa, viety Ruotsiin 1997, konehuoneessa EPA tarra ja ovessa CMVSS tarra.

    A-katsastuksessa hoidin. Vattimustenmukaisuustodistus tarvittiin, tilasin/ostin sen NA-Importilta, huoltopäällikkö Jari Rieppo kirjoitti.

    A-Katsastus kertoi että vaikka ei EPA-tarraa oliskaan ollut niin Ruotsin otteesta löytyi päästötiedot. Vaatimustenmukaisuustodistus tarvittiin lähinnä meluarvojen takia. Oli siinä muutakin ruksattu kuten ohjauslaite, jarrut sekä istuinten kiinnitys, noihin oli kirjattu kuhunkin oikea CMVSS numero. Päästöt meni sen EPAn mukaan todistuksessa vaatimustenmukaisuudesta.
     
  8. impala1968

    impala1968 Gearhead

    Miksi tarvittiin? FMVSS tarra ovessa kertoo että auto täyttää kaikki valmistusajankohdan US normit ja ne kelpaavat katsastuksessa 96 vuoden loppuun asti.
     
  9. Lassi4212

    Lassi4212 1st gear

    Moro Folks! Kiitos kaikille avusta. Sain seuraavanlaisen vastauksen katsastusmieheltä mailiin kun esitin asian niinkuin täällä kerroitte pöytäkirjaliitteineen..

    "Morjensta!
    Oikeassa olet,CoC-todistusta ei tarvita.Ruotsista tuonti ilmeisesti sekoitti meikäläisen pasmat, ja pidin autoa eurooppalaisena. Valmistenumerolla yksilöity tyyppitarra riittää, ja meistos rungossa. Pahoittelen tekemääni virhettä. Ystävällisin terveisin ***** ********"

    sinne ois taas rahat menny hukkaan jos ei ois ollu tarkkana. Nyt sitten vaan metsästämään tarraa jossa ois oikeet arvot ja sitten omat tiedot lafkaan missä teetetään tarroja. Vielä kuulutan Explorerin omistajia että jos tarrasta sais käypäsen kuvan. Olen valmis maksamaan vaivanpalkkaa. Kun ei noihin ruotsin otteen painoihin voi luottaa niin 1994 vuosimallin tiedot ois ok.
     
  10. xp

    xp Gearhead

    "Tuon mukaan menee esim. Usa- tai Japsimarkkinoita varten valmistetut ajoneuvot. " = vaatimustenmukaisuus arvioidaan linkin sisältämän taulukon mukaisesti.
    Valmistaja valmistaa auton tiettyä markkina-aluetta varten.
    Yritin linkittää valmistajan kilpien kuvia, mutta ei onnaa. No, merkin maahantuoja kertoo valmistenumeron perusteella markkina-alueen. Katsastaja tekee oman päätelmänsä mm. valmistajankilven, ratin sijoituksen, valojen, ikkunoiden, turvavöiden hyväksyntöjen mukaan (tuontimaakin antaa vinkkiä).
    E-hyväksytyt rakenteet + selkokieliset (ei hieroglyfejä) valmistajan kilvet, massat kilogrammoina on jo vahva merkki eurooopan markkinoille tehdystä ajoneuvosta.
     
  11. karra

    karra Gearhead

    Juu, en kyseenalaistunut tuolloin "valtionkonttorin" eli A-Katsastuksen vaatimusta. No, sen sai ja maksoi 150,- ja auton sai kilpiin. Kokonaiskustannuksista todistus oli noin puoli prosenttia tuolloin 2003!
     
  12. janiluo

    janiluo Gearhead

    Kun te nyt ostelette kalliita autoja ja auton hintaan verrattavat muutaman prosentin maksut sinne tänne ei tunnu missään niin mä voin antaa tilinumeron mihin voitte siirtää €100-€200 pikkumaksut ja miksei suuremmatkin. Mulla saattaisi olla niille "ylimääräisille" rahoille ihan oikeatakin käyttöä.
    :-?
    - Jani -
     
  13. stangrider

    stangrider 3rd gear

  14. GULF

    GULF Gearhead

    US taso melusta ja pakojärjestelmästä riittää 30.06.1996 asti

    Jarruissa us taso riittää 1996 vuoden loppuun ja osoitettava
    dokumentilla 1.1.1993 jälkeen...



    Ja oliskohan se auto johon on vaadittu vaatimustenmukaisuustodistus
    ollu uudempi kuin 30.06.1996?

    COC todistusta tuollainen ei todellakaan tarvitse = älkää sekoittako
    vaatimustenmukaisuustodistukseen joka aika helv.tisti suppeampi.
     
  15. Mudracer

    Mudracer Gearhead

    Nyt on puikista kysytty oikealta katsastusmieheltä :poff: .
    Selvisi sellainen pikkuseikka että jenkkilästä tuodun auton saa helpommin rekisteriin kuin EU alueelta :eek: . Ja EU:n hyöty oli :rotfl: .
    Juu ja ukko kertoi että he hommaa kaikki tarvittavat dokumentit kun se kuuluu palveluun, se tosin maksaa mutta tulee halvemmaksi kuin käydä maahantuojalla menettämässä hermonsa.
    Ja nyt sitten kysymys kuuluu että voinko mennä sinne ammattitaidottomaan konttoriin vaatimaan rahat takaisin jotta vois mennä ammattitaitoiselle hoitamaan homman :mad: . Onko ennakkopapauksia??
     
  16. Batman

    Batman Gearhead

    En tarkoita nyt just Mudracerin tapausta, mut hyvin usein kun ruvetaan kinaamaan noiden asiakkaan silmissä ammattitaidottomien ja ammattitaitoisten inssien toimintaa oikeen AKE:n kanssa niin tulee ongelmia lähinnä niille "ammattitaitoisille".
    AKE tai siis TRAFI kun ei salli hirveesti soveltamista vaikka olis kuinka itsestään selvä asia.
     
  17. Mudracer

    Mudracer Gearhead

    Ton ammatti sanan tilalle voi laittaa palvelu sanan :odroll: .
     
  18. HRA-47

    HRA-47 1st gear

    Mitä mahtoi tarkoittaa? Jos ei autosta itsestään löydy tarvittavia merkintöjä, niin ei siitä jenkkien titlestä löydy senkään vertaa tietoja kuin useimpien EU-maiden papereista. Jopa auton merkki saattaa titlessä olla lyhennetty. :eek:
     
  19. Mudracer

    Mudracer Gearhead

    No toi puikki on export malli, jotenka kaikki epa sun muut tarrat puuttuu, kun euroopassa niitä ei kuulemma tarvita. Välillä tuntuu että tää meidän sarvikuonolandia sijaitsee jossain muualla kuin tasa-arvon parasiitissa eli EUssa :argue: .
     
  20. janiluo

    janiluo Gearhead

    Perusongelma on siinä että muualla EU:ssa noudatetaan järkeä kun EU:n säännöt ja määräykset eivät toimi. Täällä Suomessa noudatetaan EU määräyksiä kun järki ei enää toimi.
    :-?
    - Jani -
     

Kerro tästä muillekin!