Ei polttoaineiden hinnankorotuksille!

Ketju osiossa 'Yleistä harrastuksesta', aloittaja Leeeevi, 16.1.2020.

  1. Leeeevi

    Leeeevi 3rd gear

    Kallistahan tuo on jo nytkin mut hallituksen suunnitelma puolittaa liikenteen päästöt seuraavan kymmenen vuoden aikana tarkoittaa sitä, että fossiilisilla kulkevilla autoilla ajavat tullaan pistämään verotuksen keinoin todella ahtaalle tulevina vuosina.

    Henkilöliikenne sähköistyy aikanaan. Autoilijoiden kuppaaminen saa loppua tässä maassa jossa henkilöauto on välttämättömyys. Käykäähän allekirjoittaa adressi asian puolesta, keväällä mielenosoituksessa on sitten hyvä luovuttaa adressi jonka on allekirjoittanut mahdollisimman iso määrä suomalaisia.
    https://www.adressit.com/allekirjoitukset/ei_polttoaineiden_hinnankorotuksille/
     
    Jooli ja Fileeraus tykkäävät tästä.
  2. En tahtoisi olla epäilevä Tuomas, mutta olen silti. Kun vihervasemmisto pääsee silmät kiiluen kiusaamaan ja verottamaan tavallista autoilijaa, niin siinä ei mitkään adressit tai järkipuhe auta. Valitettavasti.

    Aiheeseen sopii Arto Luukkaisen blogin kuvaväännös:

    [​IMG]
     
    Vermilion tykkää tästä.
  3. Leeeevi

    Leeeevi 3rd gear

    Yrittää pitää kuitenkin, ei ole vaihtoehto että asioiden vaan annetaan mennä miten päättäjät vihervasemmistoisissa harhoissaan kuvittelevat.
    Tää on kuitenkin demokratia eli kansanvalta.
    Mitään esimerkiks tämä adressin allekirjoittaminen ei maksa, se taas maksaa jos annetaan asioiden kehittyä niinkun ne on kehittymässä.
     
    Fileeraus, Zejk1, esmi ja 1 muu tykkäävät tästä.
  4. Zejk1

    Zejk1 2nd gear

    Miettinyt itsekseni että koskahan saavutetaan Suomessa raja että kansalaiset alkavat nousta yhdessä oikein kunnolla vastustamaan nykyistä ahneutta ja riistoa ?? Ei varmaankaan koskaan kun tuntuu että kansakin aivopesty hyväksymään se josjollakin verukkeella.......sellaisia tässä vaan tuumin lukkoa öljytessäni.....
     
    Leeeevi tykkää tästä.
  5. Hansikas

    Hansikas 1st gear

    En ota tässä nyt siihen kantaa, miten tarpeellisia nämä nykyiset päästövähennystavoiteet on, jokainen varmasti ymmärtää realiteetit suomen vaikuttamisen suhteen koskien globaalia asiaa, mutta kävin tässä lyhyen ja asiallisen sähköpostikeskustelun erään hallituspuolueen kansanedustajan kanssa.

    Ei sielläkään olla ihan yhtämieltä näistä keinoista, joilla tätä päästövähennystavoitetta lähdetään kuromaan kiinni. Julkisuuteen tullut kuva ja keskustelu on ollut yksipuolista, ja siellä oikeasti osa hallituksenkin edustajista ymmärtää sen, että veronkorotukset ei ole se oikea, eikä oikeudenmukainen keino lähteä hakemaan ratkaisua. Siinä joutuu maksumieheksi ne, joilla ei ole rahaa valita sitä vähäpäästöistä uutta autoa, varsinkin jos auton käytöstä joutuu jatkossa maksamaan vieläkin enemmän, niin luonnollisesti auton hankintaan jäävä raha pienenee. Eli vaikutus on juuri päinvastainen.

    Sain tiedon, että sähköautoteollisuuden harjoittama päättäjiin kohdistuva lobbaus suomessa, ja muuallakin maailmassa on tehokasta, hyvin onnistunutta ja siihen käytetään paljon rahaa. Tällä saadaan tehokkaasti kaikki muut vaihtoehdot jätettyä päätöksenteon ulkopuolelle, kun liikenteen asioita mietitään uudelleen. Viesti oli, että nyt tarvitaan voimakas kansalaisten vastalobbaus kampanja kansanedustajille. Varmasti sellainen sähköposti, jossa huudetaan kirosanoilla sävytettynä puna-vihervihaa ei mene perille. Asiallinen viestin vaihto, jossa kerrotaan kunkin taloudelliset mahdollisuudet osallistua näihin talkoisiin toimii paljon paremmin, sekä muistuttaminen siitä, että tässä massa veronkorotukselliset keinot eivät ole tuoneet mitään merkittävää tulosta autokannan uudistukseen, ja olisi varmaan aika käyttää porkkanaa kepin sijaan.

    Mieleen muistuu edellisen hallituksen moottoripyörille suunniteltu ajoneuvovero, joka sai harrastajat liikkeelle, ja ottamaan yhteyttä päättäjiin. Väitän, että tällä oli merkittävä vaikutus suunnitellusta verosta luopumiseen. Laittakaa sähköpostia sinnepäin, niin että laatikot on tukossa, ja jokaiselle kansanedustajalle.

    Timo
     
    speedy, Leeeevi ja dart -66 tykkäävät tästä.
  6. emil knievel

    emil knievel 2nd gear

    Näillä adresseilla ei ole p¤skankaan merkitystä. Tarkoitushan on hyvä ja kannatan ajatusta, mutta...
    Kansalaisaloitteen eduskunta sentään joutuisi käsittelemään, mutta sen laatijan pitää osata esittää asia riittävän laajalla ja monimuotoisella, sekä perustellulla kannalla. Eipä taida onnistua. Eikä se eduskunnan käsittely kuitenkaan takaa mitään muutosta itse asiaan.

    Jonkinlainen mielenilmaushan olisi paikallaan...

    Ehdottaisin että jokainen meistä jättää yhdeksi ennalta sovituksi perjantaipäiväksi oman auton pihaan ja lähtee julkisilla suorittamaan työmatkojaan, lasten tarhakyytejä, kauppareissuja jne.
    Työnantajia kannattanee asiasta kuitenkin varoittaa...
    Itse en julkisilla pääsisi saman vuorokauden aikana työmaalle... Ja mukulatkin joutuisi jättämään heitteille.

    Toiveajattelua. Ei keskiverto Pertti-Liisa kykene...
     
    Leeeevi tykkää tästä.
  7. Ratrod34

    Ratrod34 3rd gear

  8. kustomkuuppa

    kustomkuuppa Gearhead

  9. Zejk1

    Zejk1 2nd gear

    Virne naamataululla luin joku aika sitten kun tuunperin reetta valitti että oli joutunut saksassa matkustamaan täpötäydessä junassa lattialla istuen....nooo....eikös siellä ole vahvat perinteet sellaisista junakyydeistä...yhdensuuntaista joukkoliikennettä....tosin ilmastolämpeni mutta taisi olla toisenlaiset ahdistumisen syyt....
     
  10. Procharged Vette

    Procharged Vette 2nd gear

    Me Suomalaiset väsäilemme adresseja kotisohvalla piilossa anonyymeinä ja lopputulos on sen mukainen, eli yhtä tyhjän kanssa.

    Ranskassa keltaliivit pistää paikat päreiksi ja jatkavat niin kauan että Presidenttikin joutui vetämään tekonsa takaisin. Kyllä vahvasti vaikuttaa siltä että Suomalaiset ovat nynnyjä.

    Mutta. Eipä hätää. Seuraavan 20 vuoden kuluessa meillä on sama tilanne kuin Ruotsissa, muunmaalaisia on niin paljon että kahakka on väistämätön. Siinä samallahan se menee sitten bensaprotestikin.
     
    jariha, xarper ja faikku66 tykkäävät tästä.
  11. Slant Sickness

    Slant Sickness Gearhead

    Taantuma on tulossa ja maan talous on sinne mennessä jo etukäteen velalla pönkitetty. Olipa tuolla kuka tahansa hallituksessa, niin ei niillä jää kovin paljon vaihtoehtoja. Autoista ja bensasta saa ja onhan se parempi kuin suoraan palkasta. Ainakin niille on, jotka vielä töissä käy. Työllisyysastettakaan on vaikea nostaa taantumassa. Jokainen töitä ilman jäänyt voi toki yrittää tehdä sen itse. Ja ne, joiden mielestä töiden teko ei kannata, kun saman saa ”etuisuuksilla”, ne nyt edes voisivat olla valittamatta, kun kerran täysihoitoa saavat nauttia.

    Ja voisihan ne verottaa ”yleishyödylliset” ammattiliitot. Sieltäkin jonkin verran irtoaisi. Mutta ei tunnu kellään olevan ”munaa” siihen.
     
    Leeeevi tykkää tästä.
  12. Redneck61

    Redneck61 3rd gear

    Et taida oikein olla selvillä että Suomen päättäjät ovat tehneet lukemattomia hölmöläisten sopimuksia ja jakavat Suomen kansan velkarahaa ympäri maailman kehitysavut, mamupolitiikat, eu-jäsenmaksut,kaikenlaiset tukiaiset lukemattomiin älyvapaisiin kohteisiin niin puolueille, tuulivoimapolitiikkaan, valtavaan virkamieskoneistoon, byrokratiaan. Veikkaan vaikka että noin 10 miljardia vuosi menee mopen perseeseen. Että kyllä rahaa on kun otetaan kokoajan lisää velkaa ja nostetaan kaikkia mahdollisia veroja. Siis eikö olis aihetta minkäänlaiseen kapinaan ????
     
  13. Slant Sickness

    Slant Sickness Gearhead

    Pitäähän niille toistaitoisille olla töitä. Siis virkamiehet. Ja kun kotomaiset on päättäneet lopettaa lastenteon, niin täällä on hyvin tilaa uusien tulla. Vähän kipuillaan siinä, kun pitää noita etuisuuksia tuputtaa tulijoillekin ennen töitä. Äänestellään fiksummin. Turha se on hallitusta syyttää, kun se on valtakirjalla sinne päässyt.
     
    JYR tykkää tästä.
  14. Redneck61

    Redneck61 3rd gear

    No mulla ei oikein huumorintaju riitä noin huonoihin vitseihin. Uskotkohan oikeasti jonkinlaiseen demokratiaan Suomessa. Meillähän on nukkehallitus ! Noita viher.vasemmistolaisia feministejä johdetaan ihan muualta. No anyway, tuskin kannattaa väitellä tästä aiheesta enempää jos kaikki on mielestäsi ok. Ei muuta kun pää pensaaseen. Leuka rintaan kohti uusia pettymyksiä. Suomi on menetetty maa.
     
    xarper tykkää tästä.
  15. jenkula

    jenkula Gearhead

    Millon suomessa on ollut hyvä hallitus? Minä en ainakaan ole kateellinen minkään etuuden saajalle,itse en tulisi mitenkään niillä toimeen.
     
  16. BigOJS

    BigOJS 3rd gear

    Kuulostaa vähän radikaalilta, mutta mielestäni kaikilla ei pitäisi olla oikeutta äänestää. Suurella osalla ihmisistä ei yleissivistys ja/tai älykkyys riitä käsittelemään esimerkiksi makrotalouteen liittyviä kysymyksiä. Käsityskyky rajoittuu siihen, että mikä on itselle parasta lyhyessä juoksussa. Näitä onnettomia, lähes syyntakeettomia sitten puolue toisensa perään kusettaa vaalilupauksillaan.

    Toinen näkökulma on se, että mielestäni meillä, jotka ovat nettomaksajia (työssäkäyviä) tulisi olla enemmän päätäntävaltaa, koska meidän rahoillahan täällä humppa soi. Kovinta ääntä ja valitusta pitävät ne joiden kurkkuun minä lapioin ruuan joka päivä. Kiitollisuutta siitä ei tule, vaan se joka yrittää täällä pärjätä painamalla niska limassa on porvari, jonka kukkarolle pitäisi ensimmäisenä mennä, kun kaikki on olevinaan tullut ilmaiseksi ja "vahingossa". Samat uikuttajat valittavat, että heille nyt on vain tullut huonommat kortit, vastuuta kun ei omasta elämästä Suomessa tarvitse ottaa. Muiden menestys on itseltä pois.

    Anteeksi vuodatus. Saa olla eri mieltä.
     
    duel, deeäxä, RaiRai ja 4 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.
  17. dart -66

    dart -66 Gearhead

    No, kyllä tuo polttoaineiden hinnankorotus (ja muutkin tavan kansaan kohdistuvat) vähän kirpasee tälläistä 38 vuotta ansioveroja maksanutta ilman omaa syytä työttömäksi jäänuttä haja-asutusaluella asuvaa vielä ansiosidonnaisella (kertaalleen uudelleen laskettu, minun tappioksi kun huonommista pätkätöistä kertyi työssäoloehdon täyttävä työaika) olevaa...
     
    Muokattu: 20.1.2020 klo 00:06
  18. Leeeevi

    Leeeevi 3rd gear

    Eduskunnasta löytyy todellakin ymmärrystä asialle,jopa kokoomuksesta. Itse kirjoitin viime kesänä valtionvarainministeri Orpolle ja hän vastaili munmuassa että:
    "Kokoomus tiedostaa että Suomessa autoilu ei ole luksusta vaan arjen edellytys, koska suuressa osassa maata ei ole toimivaa julkista liikennettä. Kokoomus ei halua olla kieltämässä ja hankaloittamassa suomalaisten tavallista elämää ja ymmärrämme, että ympäristöteot ovat kalliita. Siksi on tässäkin asiassa edettävä järkevästi ja ihmisiä kuunnellen eikä maksattaa ilmastonmuutoksen torjuntaa tavallisilla ihmisillä."
     
  19. Leeeevi

    Leeeevi 3rd gear

    Tää adressi on tarkotus luovuttaa keväällä mielenosoituksen yhteydessä. Toivottavasti tästä saatas kunnon kansanliike, paljo vaan nimiä adressiin ja facebookissa on ryhmä "Ei polttoaineden hinnankorotuksille!" jossa voidaan kokoontua ennen mielenosoitusta.
     
  20. RaiRai

    RaiRai Gearhead

    Erittäin hyvin muotoiltu sieltä!
     

Kerro tästä muillekin!