Kaksi Paxtonia/ProChargeria??

Ketju osiossa 'Moottori', aloittaja Catiska, 23.11.2017.

  1. Catiska

    Catiska 3rd gear

    Pikkulohkon tehonnosto on kovasti mielessä mutta tapoja en ole saanut päätettyä.

    Ajettavuuden/moottorin alakerran osalta tuollainen mekaaninen keskipakoahdin houkuttelisi. Turbo(t) tekee a-ruhon konetilan vähemmän huoltoystävälliseksi. Ruuviahdin on taasen aika raju alakerralle alakierroksilla.

    Katselin uusia ProChargereita mutta tarvittavassa kokoluokassa hintaa kertyy hirveästi, yli tuplasti kuin mitä kaksi tarvittavan kokoista Lysholmia maksaisi. Käytettynä noita +1000hv ProChargereita ei edullisesti tai juuri ollenkaan ole tarjolla, mutta pienempiä paremminkin. Ja jopa aika halvalla.

    Eli ajatus olisi laittaa kaksi pienempää pellin alle. Omat ongelmansa siinäkin on mutta onko jotain erityistä miksi moinen kannattaisi unohtaa samoin tein? Entä mitä ehdottomasti pitää ottaa huomioon?
     
  2. 4d sedan

    4d sedan Gearhead

    Onhan niitä tehty kahdellakin ahtimella, mutta sanoisin että vetovehkeiden järkevä järjestely kahdelle keskipakoahtimelle on aika vaikea, kait siitä kuitenkin selviäisi? Valmiita satseja tuskin löytyy millä kahta Prochargeria vedetään, tai ei ole kyllä ainakaan vastaan tullut.
    Joskus noita valmistajien vetovehkeitä ahtimen tyypistä riippumatta tuli tutkittua aika laillakin, kun oli pari Eatonia pikkulohkon päällä.
    En kyllä merkittävää apua löytänyt, tolkuttoman isoja ja raskaita kaikkien tekemät systeemit oli mitä löysin. Sille on tietty syynsä, jotta hammashihnalla voi siirtää kymmeniä hevosvoimia niin kaiken vetovehkeisiin liittyvän täytyy olla superjäykkää ja suoraa, muuten lentelee vaan remmit ratkasevalla hetkellä. Noiden valmistajien omatkin vetosysteemit ihan yhdellekin ahtimelle on joissain tapauksessa aihioita, parantamaan niitä on moni joutunut että remmit päällä pysyy...

    Hammashihna alkaa tekemään kaikkea outoo juttua kun sen kehänopeus kasvaa suureksi, jos vaikka katsoo teollisuushihnojen valmistajien ilmoittamia max. kehänopeuksia niille hihnoille niin ne on melko vaatimattomia, tuollaisessa ahtamiskäytössä kehänopeutta tuppaa tulemaan kun kampiakselin pyörä on iso, että sillä saadaan tehtyä riittävä pyörintänopeuden nosto ahtimelle.
    Esimerkkinä vaikka 250mm kampuran pyörä ja kone pyörii 6500rpm -> 5100m/min menee hihna. Kyllähän sen saa toimimaan mutta haastetta hommassa on. Jotain tuon alemman videon Mustangin tyyppistä vetosysteemiä ite hahmottelisin, jos tuollaista nyt miettisin.







    Sijoittelultaan ahtaaseen konehuoneeseen olis mun mielestä helpoin yksi kpl turboahdin, jollain 80-90mm kompuralla olevalla turbolla pääset +1000hp tavoitteeseesi kyllä, ja sen voit sijoittaa mihin vaan konehuoneeseen mihin se fyysisesti mahtuu, loppu on vaan putken vetoo, noin karkeesti.
    Erikoisuuden tavoittelun ymmärrän täysin mutta jos järjellä aattelee niin turbo olis mun näkemykseni mukaan fiksuin systeemi:rolleyes:
     
  3. sbm396

    sbm396 3rd gear

    Mulla on b kopassa pikkulohkon kaverina procharger jonka tuotto riittää johonkin 1200 hp niin kyllä silläkin tavalla saa konehuoneen ihan riittävän täyteen ja ahtimen paikkaa ei voi valita. Hihna ongelmiakin on ollu lisäksi pitää vittumaista vinkunaa ja suhinaa. Aloin jo välillä vakavasti harkitteen turboa 1 tai 2 kpl. Kuitenkin aion vielä kasata sen tuolla Prochargerilla kiinnitys ja vetosysteemit tulee paljon jykevemmät
     
  4. CCZ28

    CCZ28 3rd gear

  5. Catiska

    Catiska 3rd gear

    Turbo on mielessä pyörinyt yhtenä vaihtoehtona ja nytkin kaverini (Pro Turbo Systems) sopivaa laskeskelee. Turbon ongelmana on pakosarjat kun ahdin on konehuoneen etuosassa. En ole vielä onnistunut näkemään yhtään ratkaisua joka olisi huoltoystävällinen moottorin perusasioiden osalta, eli tulpat, venttiilijousien painemittaus, venttiilivälysten säätö jne joita tulee harrastettua keskimäärin aika tiheään...

    Turboa tai Ruuviahdinta puoltaisi edullinen hinta. Ruuvissa tuo paineen tuotto alakierroksilla tekee siitä aika rajun alakerran kamoille. Valitse sitten näistä jotain... Ja köyhälle kaikki on kallista.
     
    faffeli tykkää tästä.
  6. shr1

    shr1 Gearhead

  7. Catiska

    Catiska 3rd gear

    Tuo tyyppi olisi ainoa ratkaisu jos turbo tulisi konetilaan. Ei tuo venakoneiston huoltoa helpommaksi tee mutta ei mahdottomaksikaan. Oikea puoli on varmaan omalta osaltaa haasteellinen kun pitää saada paksu pakokaasujen poistoputki vietyä muutenkin ahtaasta tilasta pois.
    Rumia noista konetiloista tuppaa turbon myötä tulemaan ja kuumia.

    Mutta voihan se olla että joko pakokaasuahdin tai sitten ruuvi. 1200 koniin asti riittävän uuden ruuvin saisi kolmeen tonniin + muut tarvittavat alkaen imusarja.
     
  8. Fuselage

    Fuselage Gearhead

    Olet erillainen nuori ja laitat turbot taka-akselin luo... :)
     
    Jussi289 ja Rotten tykkäävät tästä.
  9. Mopuristi

    Mopuristi Gearhead

  10. Catiska

    Catiska 3rd gear

    Muistelen että Suomessakin olisin joskus -90 luvulla nähnyt kiihareissa takakonttiturbolla varustetun kulkineen. Äkkiseltään tuntuu että ei toimi mutta toisaalta kun laskee mitä vauhtia pakokaasut poistuu putkea pitkin kovemmilla kierroksilla niin eipä ne taida kovin paljoa ehtiä jäähtyä.

    Itse haaveilin enempi jos ne olisi saanut mahtumaan jonnekin lähemmäs keulaa...
     
  11. XJR

    XJR 2nd gear

    Tappajamossessa nyt ainakin on melko takana. Taisi Hangossakin 80-luvulla kisailla ainakin yksi euro, jossa konttiturbo.
     
  12. J.J.

    J.J. Gearhead

    Kaverilla oli aikoinaan Dodge Demonissa vastaavalla sijoittelulla turbo antamassa vähän lisähappea isolohkolle. Muistaakseni oli yllättävän hyvin tilaa huollettavuuden suhteen.

    Ja taakse vedetty turbo pelaa ihan jees. Aika hitech setuppeja näyttää olevan maailmalla jossain uudemmissa koslissa missä ahdas konehuone.
     
  13. studio57

    studio57 Gearhead

    Toimii ne turbot takana ihan hienosti..
     
  14. Kalu

    Kalu Gearhead

    Tuolla projekti osiossahan on tuplaturpo rojekti dusteri. En tällä alkeellisella atk laitteella pysty linkittää, oot kyllä varmaan nähnytkin ja vakoillu miten sarjat menee.
     
  15. 4d sedan

    4d sedan Gearhead

    En sulkis ruuviahdinta siksi pois että alakerran kestävyys mietityttää muihin ahtamistyyleihin verrattuna, jos sen +1000hp meinaat siitä koneesta ottaa niin melko kestävää tavaraa täytyy alakerrasakin olla.
    Toisena sellanen ajatus että jos turbiinin stalli on luokkaa 3500rpm, niin onhan se jo niin paljon kierroksia että vaikka turbolla ahtamalla vois olettaa täyden paineen olevan käytössä? Oikeastaan vain keskipakoahtimella vois ajatella että täys paine on keskialueelta ylöspäin käytössä.
     
  16. Jukka 63

    Jukka 63 2nd gear

    Mullahan on kohtuullisen tunnettu (Chrysler "300"tuplaturbo) jos ois tienny mitä ongelmia tulee kun rupee hakee tehoja + 1000 kaasarilla ,ois jääny väliin.Nyt paras ratkaisu olis ruuvi ja ruisku katukäytössä.Sitten kun haluu oikesti voimaa,ei oo hirveesti vaihtoehtoja 2 x turbo.
     

Kerro tästä muillekin!