Linnacruising 2014

Overdrive.fi on harrasteautoiluun keskittyvä verkkosivusto, joka tarjoaa sisältöä harrastajien ja rakentajien tarpeisiin. Epäasiallinen ja loukkaava sisältö, joka rikkoo sivuston käyttöehtoja, poistetaan. Näin eivät myöskään poliittinen keskustelu ja aiheet sinne kuulu. Harrastus on yhteinen poliittisesta kannasta riippumatta. Overdriven yleiset käyttöehdot löytyvät täältä, ja on hyvä muistaa, että jokainen keskustelija on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa omien viestiensä sisällöstä.

Ketju osiossa 'Tapahtumat', aloittaja blackrussian, 2.10.2013.

  1. Johnny V4

    Johnny V4 2nd gear

    Hei ihan oikeesti! Nyt oli niin paska kommentti ja se kertoo vain lähinnä sun omista kieroutuneista asenteista. Ihan hyvin se Viiltäjä-Jack voi ajella vaikka '57 Bel Airilla tai '65 Jopolla, mutta sillä ei ole kaikki pääkopassa kohdallaan. Lähinnä näin keittiöpsykologina tulee mieleen "joku ihan tapahtuman ulkopuolinen", joka saa naarmutuksista ja viiltelyistä mielihyvää, samalla tavalla kuin tuhopolttaja.

    Mutta itte tapahtuma oli mukava, vaikkei ihan siihen Satulinnan sänkipelto tunnelmaan päässytkään. Mutta eipä kai noin isoa tapahtumaa oikein muualla Hämeenlinnassa pysty enään järjestämään. Vähän semmoista tiiveyttä jäi kaipaamaan. Huippu tapahtuma kuitenkin!
     
  2. edsel.fi

    edsel.fi Gearhead

    todennäköisempää on yleisesti autoja vihaava henkilö kun japs / euro harrastaja- noh ei tässä maailmassa mikään varmaa ole.
    olikohan valvonta kameraa siinä kohtaa missä noi autoparat oli ?? Eikö ne ollut aika lähekkäin ?
     
  3. jukepoksi

    jukepoksi 1st gear

    Sanoisin että greenpeace perskuta rallaa. Joo paska homma jos tämöisissä tapahtumissa pitää istuu auton vieressä koko ajan kyttäämässä ettei joku mielipuoli saa kikseja tuhoamisesta. Onneksi itsellä on valmiiksi ruma auto joten ainoastaan tutut ja virkavalta uskaltaa lähestyä. Upee tapahtuma kiitos järjestäjille.
     
  4. peltsi

    peltsi Gearhead

    En usko että noita autoja muiden merkkien harrastajat vahingoittavat.
    Harrastajat varmasti kuinnioittavat toisten harrastelaitteita.

    Ne jotka inhoavat harrasteautoja niin paljon että haluavat niitä vahingoittaa, inhoavat myös montaa muuta asiaa niin paljon että ovat valmiita menemään äärinmäisyyksiin purkaessaan pahaa oloaan.

    Nää ihmiset on aina mielenvikasia vaikka niiden tekoja jotku puolustelevat.
     
  5. Bowtie

    Bowtie Double Gearhead

    Todellakin, aivan saatanan tyhmä kommentti. Mikä siinä on että joidenkin pitää väkisin ylläpitää tämmöstä vastakkainasettelua tuning- ja usa-harrastajien välillä? Iso osa tuning-harrastajista itseasiassa tykkää jenkkikalustosta, et väittäisin että siitä leiristä on turha hakea syyllistä...
     
  6. passerby

    passerby Gearhead

    no, oli sitten huono kommentti, olkoon näin. mutta en yrittänytkään sanoa että kaikkien muidenkin jenkkiharrastajien pitäisi vihata tuning-autoja :wink: Henkilökohtaisesti en vaan tuningista tykkää. .. "ratakiree korolla/golffi/300-sarjan bemari ja elämää suurempi takaspoileri"... :wc:
     
  7. 1purehell

    1purehell Double Gearhead

    Se on sun ongelma. Kannattais tutustua, voisit tykätäkin.
     
  8. passerby

    passerby Gearhead

    Ehkä niin. Mutta ei jäädä tähän off-topic -väittelyyn. Toivotaan että viiltelijä(t) löytyy.
     
  9. Hatman

    Hatman Gearhead

    Meidän autokunnan osalta tapahtuma oli onnistunut.

    Tuolta löytyy video.
    https://www.youtube.com/watch?v=KC_T42m ... RyMb-V9Sum

    Ainoa pieni hämmennys johtui varsinaisen cruisingin epämääräisestä loppumisesta.
    Laakkosen tienoilla ei löytynyt enää kylttejä ja seurailtiin edessä olevia autoja pikkuteille. Siellä ne vuorollaan pysähtyi ja porukat meni pusikoihin kuselle. Auto ympäri ja takaisin keskustaan.
    Samalla tuli nähtyä muitakin autoja kuin edessä ajavan.
    Ens vuonna vois muutenkin osa reitistä palata samaa tietä takaisin, jotta kohtaamisia tapahtuisi.
     
  10. silverliina

    silverliina Gearhead

    Jos rakentavaa palautetta voi antaa niin omalta kokemukselta Ahvenisto oli miljöönä todella näyttävä, mutta vähän liian laaja. Tietysti ymmärrän että ei tuollaista automäärää ihan tuosta vaan voi pieneenkään tilaan laittaa, nyt välimatkat vaan alkoivat olla jo kohtuuttoman pitkät. Suomutkasta, jossa viimeiset autot sijaitsivat oli pitkälti toista kilometriä varikkoalueelle jossa puolestaan sijaitsivat mm tapatumat ainoat WC-tilat ja vesi/ muut juomapaikat. Toki autolla pääsi ajamaan rataa ympäri, mutta en oleta että se oli päätarkoitus tässä tapatumassa, eikä kuski ainakaan paljoa ehtinyt radan vierellä olevia autoja katsella kun keskittyi ajamaa ihmisten joukossa.
    Puhuttiinkin parin kaverin kanssa että joku rataa kiertävä Kaupunkijuna tms olisi ollut kiva ja siitä olisi vaikka muutaman euron maksanutkin jotta olisi päässyt kiertämään radan ja nähnyt kaikki matkan varrella olleet autot :)
     
  11. Tohtori M.

    Tohtori M. 2nd gear

    ^Ei minusta huono idea ollenkaan. Äkkiäkös joku paikallinen talli rakentaa tapahtuman henkeen sopivan junan ylijäämäpalikoista. :D
     
  12. Springer

    Springer Gearhead

    Lauantaina 9.8.2014 järjestetyn Linnacruisingin päivätapahtumassa on tämän hetken tiedon perusteella vahingoitettu viittä harrasteajoneuvoa ja yhtä moottoripyörää. Järjestävä taho on toimittanut tapahtumista tiedon Hämeen poliisilaitokselle.
    Niissä tapauksissa joista on tullut tieto tapahtuman järjestäjälle on vahingoitetun ajoneuvon omistajaa neuvottu tekemään rikosilmoitus Hämeen poliisilaitokselle. Alueella on muutama valvontakamera mutta tekijää ei niistä ole mahdollista tunnistaa.
    Toivon myös vahinkoa kärsineiden ajoneuvojen tietoja, mahdollisia valokuvia ja arviota vahingon suuruudesta sähköpostilla osoitteeseen turva@linnacruising.com
    Ystävällisin terveisin
    Kimmo Lainesalo
    Turvallisuuspäällikkö
    turva@linnacruising.com
     
  13. rottaroope

    rottaroope 1st gear

    Miksi päästetään alueelle juoppoja, porukoita jotka ennemmin harrastavat alkoholismia kuin harrasteautoilua? Siitä kertoo aivan paskaksi potkitut autotkin, ei se mitään autoharrastusta voi olla, kun ei pätkäkään kunnioiteta autoja ??
     
  14. SPORT TRUCK

    SPORT TRUCK Double Gearhead

    Ei päässyt paikalle, mutta kuulemma porukkaa oli kun meren mutaa...ilmeisesti myös muutama "pohjaolio" ryöminyt kolostaan paikalle kun autoja tuhottu, käsittämätöntä toimintaa :mad:
     
  15. Marklin

    Marklin Double Gearhead

    Eli lommoisilla lintta-autoilla liikkuvilta seurueilta joissa muut kuskia lukuunottamatta juovat alkoholia, pitäisi evätä pääsy harrasteautotapahtumiin ?
     
  16. golden rocket

    golden rocket Gearhead


    tässä nyt nähdään kun kukka ihmiset purkaa kiukkuaan auto foorumilla. minä ainakin tykkään viinasta, hienoista autoista tai ei niin hienoista mitkä ovat ne kaikista hienoimmat, antavista naisista. enään en kyllä tykkää itkevistä ja valittavista kukka ihmisistä.
     
  17. three hundred

    three hundred Gearhead

    Heh heh Aivan samaa mieltä.... Mut toi tihutyö V.....aa ja toivottavasti tekijät saadaan kiinni.... Kele,,,!,
     
  18. juhapih

    juhapih Double Gearhead

    Näiden autotapahtumissa viinan kanssa örveltäjien vuoksi ei meikäläisen perheen muut jäsenet tule harrasteautotapahtumiin...
    Korkeintaan joskus Pick-nickiin Vorsasa tai RestauRantaan rompetorin vuoksi.
    Taitaa monen muunkin vaimo/pienet lapset äänestää jaloillaa ja jättävät kinkerit sikseen. Ikävä kyllä. Miettikääs sitä. Ai niin minäkin tykkään viunasta, mutta järki käteen... ja pullot kotiin...
     
  19. Marklin

    Marklin Double Gearhead

    Alkoholin ja autotapahtumien yhteensopivuudesta / sopimattomuudesta saadaan varmaan loputon keskustelu aikaiseksi. Samoin kuin siitä, missä itsekunkin mielestä kulkee hauskanpidon ja örveltämisen raja.
    Aiheesta varmaan voi tarvittaessa avata vaikka oman topickin, koska se nyt tuskin mitenkään on pelkästään Linnacruisingin "ongelma".

    Linnacruisingin osalta on jo todettukin burnisalueen lyhyys.
    Toinen siihen liittyvä seikka oli radan sijainti niin, että yleisö oli kaikki takaakatsoen vasemmalla puolella. Tämäkin osaltaan lisäsi tungosta ja tiivistä tunnelmaa yleisön keskuudessa.
    Ensi vuodeksi voisi miettiä parannusta tuohon seikkaan, mikäli mahdollista.
    Ahvenistolla autot tosiaan olivat laajalla alueella, mutta tätä seikkaa ei kaiketi ihan helposti pysty väistämään tämänkaltaisilla osallistujamäärillä.
    Kävelyä toki tuli, mutta toisaalta siinä radalla myös tuli paljon tuttuja vastaan ja tulipa tutustuttua kuvia räpsiessä muutamaan uuteenkin kanssaharrastajaan.
    Letkan osalta sen verran, että yhdessä risteyksessä se meidänkin edestä katkaistiin. Käsiohjelman karttaa lukemalla osattiin oikeaan suuntaan jatkaa, eikä johdettu perässäajaviakaan harhaan. Jossakin risteyksessä todettiin yleisön sijainnin perusteella, mihin käännytään. Loppupäässä tosiaan hajaannus alkoi "joka suuntaan" ja ABC:n pihalla tultiin meiltäkin kysymään, jotta onkohan tämä oikea paikka ja mitä nyt tapahtuu?

    Kaikenkaikkiaan kuitenkin mukava päivä ja iso kiitos järjestäjille;
    tuonkokoisen tapahtuman organisointi ei ole mikään pikkujuttu.
    Tämänvuotisen perusteella tuonne suunnistetaan kyllä ensi vuonnakin.
     
  20. edsel.fi

    edsel.fi Gearhead

    Mukavassa kelissä, mahtavassa ympäristössä Linna Cruising oli,
    ensi vuonna uudestaan.
    Aika vähän oli mielestäni ääneikkäitä alkoholin vaikutuksessa olleita porukkoita, kerran vaihdettiin paikkaa kun, autoni vieressä alettiin virtsaamaan ja meteli oli myös aika kovaa. Tässä videossa ko porukan yks tyyppi innostuu vähän perseilemään :O) https://www.youtube.com/watch?v=KC_T42m0drY katsokaapas 16.25
     

Kerro tästä muillekin!