maalaus kammio

Ketju osiossa 'Kori', aloittaja willalande, 25.3.2009.

  1. Kapteenikosmos

    Kapteenikosmos 3rd gear

    hihi, ei sais kikatella, mutta ei mahda mitään. Tämä on taasen samassa sarjassa erään varman tiedon kanssa, joka löytyy useilta amerikkalaisilta autofoorumeilta. Kyseinen lähes kirjoihin painettu tieto kertoo, että manuaalivaihteista autoa ei saa käyttää vapaalla liikenne valoissa, koska jos vaihde ei ole pykälässä, laatikko ei saa voitelua.

    Vallitsevalla ilmanpaineella ei todellakaan ole mitään suoranaista tekemistä siinä lilluvien kappaleiden liikehdintään. Välillisesti voidaan havaita pientä muutosta ilman tiheyden kasvaessa paineen mukana, mutta tämäkin tosiaan hidastaa laskeutumista niin kuin joku toinen jo tuossa edellä sanoi.

    Maalin tasoittumiseen ei pitäisi periaatteessa olla mitään merkitystä oliko kopissa yli vai alipaine. Tämä olettaen, että varsinainen maali on ollut kyseisessä paineessa riittävän pitkään, jolloin maalin sisäinen paine on tasautunut ja sitä myöten ilmakuplat poistuneet.

    Mutta mikäli maali on otettu suoraan purkista tämän eri paineisen tilan ulkopuolelta ja maalaukseen käydään samantien, niin eroja painestetun ja alipaineisen tilan välille luultavasti syntyy. Alipaineessa maalaaminen saattaa aiheuttaa ongelmia maalin tasoittumisessa, koska maalista saattanee vapautua siihen liennutta ilmaa. Eli periaatteessa tässäkun ajatusta samalla pureskelee, niin ylipaineisessa tilassa maali luultavasti tasottuu paremmin, mutta syynä on nimenomaan maalin sisäisen paineentasauksen puute, mikäli tälläistä termiä voidaan käyttää.

    Mutta kärpäset lentää meteorologin puheista välittämättä :rotfl:
     
  2. Pöhö-Andrei

    Pöhö-Andrei 1st gear

    Nyt menee pilkun nussimiseksi.

    Jos aletaan näillä maalin sisäisillä paineilla kikkailemaan ja ilmaamaan sitä kuin viiniä ennen maalausta niin mitenköhän sille hyvin ja huolella suoritetulle ilmaukselle käy kun se rykäistään 3-4 barin paineella ruiskun läpi. Liotetaanko siihen siinä vaiheessa lisää ilmaa vai otetaanko sitä maalista pois? Kannattaisiko tässä tilanteessa hajoitusilman määrää pudottaa ettei tuo esivalmisteluna suoritettu maalin sisäisen paineen tasaus menisi piloille.

    Pintahan alkaa näillä opeilla olemaan kuin kuplamuovia, varsinkin jos tilan ylipaineistus estää maaliin liuonneen ilman vapautumisen maalaustilaan.
     
  3. Kapteenikosmos

    Kapteenikosmos 3rd gear

    No ei sais pilkkua nussia, mutta pakko kommentoida sen verta, että eipä taida montaa ruiskua maailmalta löytyä, joka paineistaa myös sen maalin siihen samaan paineeseen, jota kompura sinne ruiskuun sysää. Mutta joo, jätetään tieteen puhuminen sikseen. Samase miten ja missä sen maalin siihen pintaan saa kunhan se vaan hyvälle näyttää.
     
  4. Pihi

    Pihi 2nd gear

    hehe, tämähän meni tosi hauskaksi, eikun jatkakaa vaan!! :rotfl:
    Vakavasti ottaen, jos kammiota rakentaa ja aikoo sitä myös käyttää, niin suosittelisin tutustumista paloturvallisuuslausekkeisiin sekä voimassa oleviin ATEX-lausekkeisiin ettei tule paha mieli jos sattuu halli palamaan, nimittäin vakuutus ei korvaa vahinkoa jos paperiasiat eivät ole kunnossa...

    nimimerkillä omakin paja on varmasti siinä kunnossa että palon sattuessa kärsin itse...
     
  5. Timmo

    Timmo 1st gear

    Suosituksia noin 40 x 40 reikään sopivasta tuulettimesta? Tulisi tallin seinään?
     
  6. delsol

    delsol 1st gear

    kato nettikoneesta ja maatalous palstoilta vanhoja/uusia navetta/sikala tuulettimia...tehot takuulla riittää ja kokokin on tuota luokkaa.itsellä semmoinen portaattomalla säädöllä ja hyvä on,maksoi peräti kaljalaatikon verran ja sopii 240v systeemiin.
     
  7. Pöhö-Andrei

    Pöhö-Andrei 1st gear

    Tosiaan tuolla ituniska-puolella noita puhaltimia on käytössä ja myynnissä. Olen ollut tuollaisessa noin 50 neliön hallissa (korkeus 3.5m) johon oli asennettu tuollainen sikalan puhallin. Kauhea oli onka, eli kyllä ilma kiersi.

    Talvella saattaa hieman vilpoisa tulla.
     
  8. petrib1

    petrib1 3rd gear

    Itse kanssa parasta aikaa rakentamassa pientä maalaus kammiota harraste käyttöön. Mitat 3.5x2.2m. Ilman vaihdosta huolehtii kaksi kanava puhallinta. Tulo katossa n. 1x1m aukko johon tulee suodatin materiaali, ilma leviää hieman tasaisemmin aukon kautta. Poisto lattian rajassa kiertävistä putkista suodattimen kautta pihalle. Poisto puolelle tulee säädettävä kuristin millä saadaan kaappi aavistuksen verran ylipaineiseksi. Tulo ilma otetaan tallin puolelta, jota lämmitän öljypolttimella tarvittaessa, samalla ulkoa tuleva kylmä ilma lämpenee tallissa ennen maalaus kaappiin menoa. Joskus aikaisemmin rakennettiin samanlainen kaappi vuokra tiloihin ja oli varsin toimiva ratkaisu.
     
  9. Gummisti

    Gummisti 3rd gear


  10. Lähes identtinen oman "maalamon" kanssa, tosin aikanaan haaveilin ettei sinne koskaan tuotais mitään tavaraa ja olis aina valmiina jos tarttee jotain maalata :poff:

    Rakentelu tilaksihan se muuttui välittömästi ekan maalaushomman jälkeen ja nyt vaatii aina viikon siivoamisen että pääsee ruiskuttelemaan.

    Omassa konstruktiossa on vielä lämmityselementti tuloilmassa eli saa tuloilman noin 40 asteiseksi , tämänhan voi toteuttaa teeseitse -miehet malliin isolla auton syylarilla johon vaan patteriverkoston vesi kiertämään.

    Poistossa oma puhallin ja seiniä kiertävä pellistä pokattu kanava jossa tasavälin reikiä lattianrajassa ja suodatinkankaat reijissä.

    Tyhjää parempihan tuo on ollut...
     
  11. Gummisti

    Gummisti 3rd gear

    Ei näytä ketään kiinnostavan puhaltimet. Voisin samal myydä löpötykin pois ja 4000l muuntaja öljyä, pienellä fiksauksella palaa hienosti :lol:
     
  12. Gummisti

    Gummisti 3rd gear

    Minkäs kokoiset lamput sinne pitäis laittaa ?
    Riittääkö 2x36W putket, vai onko oltava 58 wattiset???
    Ja päivävalo putkethan on vissii parhaat???
    Onko kumpi parempi, laittaa seinälle lamput vaaka asentoon riviin. Vai pystyyn auton kulmien kohdalle ja keskelle ?
    Ja tietysti kattoon.
     
  13. kassinen

    kassinen 1st gear

    36 tai 58 ei ole välii mutta päivävalot
    45 asteen kulmaan katon ja seinän nurkkaan
    enemmän on aina parempi valoo ei ole koskaan liikaa
    nurkkiin pystyyn jos haluu niin vaakaan50 cm korkeudelle lattiasta
     
  14. Gummisti

    Gummisti 3rd gear

    Sitä just meinasinkin että valoa on saatava alhaalta päin, muuten ei näe mitään. lähdetään tältä pohjalta.
     
  15. lapiosarvi

    lapiosarvi 3rd gear

    mulla tulee lähiaikoina myyntiin maalauskammio koska rakennan kotitilalleni uutta ja suurempaa,ei tämäkään pieni oo,printteri menee tupaan niinku tyhjää. mahdollisuus myös saada vuokrata tilat johon koppi on pykätty, keskellä seinäjokea joten kylkiääsenä saa hyvän satsin valmiita asiakkaitakin. kammio on alviton, runko osin pultein kasassa eli tämän saa purettua ja vielä suht ehjänä koottua uusiinkin tiloihin. ugh :poff: projektikuvia kasauksesta:

    http://kuvablogi.com/nayta/1803931/
     

Kerro tästä muillekin!