Maalaus ohjeita

Tätä en ihan ymmärrä, mutta mun käsittääkseni happopohjamaali ja epoksipohjamaali ovat vaihtoehtoisia, molempia ei tarvita. Viimeksi kun ostin happopohjamaalia, niin myyjä sekä käyttöohje nimenomaan kielsivät sen päälle vetämästä epoksia. Ilmeisesti epoksin liuotin sulattaa happovärin, vaikka 2k-aine on kysymyksessä. Eikä kaikki happopohjamaalit taida kestää kitin liuottimiakaan. Takavuosina maalailin auton PPG:n maaleilla ja siinä järjestelmässä ohje oli, että happo, hiontaväri ja sen päälle vasta kittaukset. Kitin päälle tietenkin taas samaa hiontaväriä.

 

1.Eikös se oo sama epoksoida koko romu yli ja sitten tökkiä pitkillä ristiin rastiin niin sieltä lommot löytyy.ei taida vieläkään niissä kiteissä olla niitä ruosteenesto pigmenttejä.tai ruostetta siellä näyttää aina olevan jos suoraan pellille on kitattu ja vaikka on sen jälkeen betonoitu solidiksi.

 

Pakko sohia vielä sen verran ettö ite en oo vielä törmänny semmoseen maaliin jonka päälle uskaltaisin kitata.... Ainakin perus kilikali pohjat ja happovärit lähtee kävelemään kun vetää kitin...
Siks ite kittaan pellille ja sit vasta pohjaväri jne. Kun itellä pääasiassa ruostekorjauksien kittaukset kyseessä, eli kokonaan pellille vedettyä koppaa en oo kaverin dx:ää lukuunottamatta tehny ja siinäkin ensin tinattiin, sitten kitattiin ja muistaakseni seuraavana oli epoksi. Aikaa ~10vuotta ni ei ihan muista enää varmaksi

 

Niinpä tietysti. Omasta kotterosta löytyy happo ja epoksi koktaileja. Kivoja paikkoja, kuten ovipelti sisältä ja konepellin sisäpinta. Murheita horisontissa

 

Se taitaa olla ihan perus nettifakta, ettei happovärin päälle saa kittejä levitellä ja kilikolit on kielletty...

 

Juu kerro se mulle ~10vuotta sitten

Plus että nykyäänkin käytän kuitenkin 1k happoväriä mastonilta kun on läpihitsattavissa ni paikkojen sisäpuolella ja kitin päälle kun ei yleensä oo ollu intoa/mahiksia sotkea ruiskulla joka saatanan Välissä

 

hyvä näppituntuma helpottaa eniten, mutta se kehittyy vain tekemällä, pintoja, saatika samaa kohtaa on turha hipelöidä koko päivää koska sormien hermot turtuvat manipulaation myötä.
yks millä tilannetta voi kartoittaa, on teräsviivain, sillä voi katsella vastavaloa vasten, tai kuljettaa sitä kylki edellä ikäänkuin lanaa peltiä vasten jonka on vaikkapa pölyttänyt ensin ns. merkkiväriksi, kaartoja voi tutkailla viivaimen lappeella, painaa se päistään vasten peltiä ja verrata siihen miten luontevasti pelti viivaimen alla kaartuu.

kolme kittikierrosta on aika tavallinen, pohjakittaus, oikokittaus ja viimeistelykittaus, keskimmäistä voi hankalissa muodoissa/hieman epäselvissä muotovirheissä toistamaan useaankin kertaan, eli etsimään oikean muodon kokeilemalla.
kun oikea muoto alkaa löytymään, ei ole väärin jättää hionta kesken ja antaa kitin asettua vielä lisää yön yli, se nimittäin jatkaa vielä kutistumistaan ja se hionnan jäljiltä täydellinen täyttö voikin olla hieman lontolla parin päivän päästä yli parin millin täytöillä.

ei tarvitse, mutta siitä on sellainenkin hyöty, että se sulkee kitin allensa ja hinkan liuottimet eivät enää pääse väliaikaisesti turvottamaan sitä, haihtuminen yleensäkin nopeutuu koska liuottimilla lyhempi matka ulos, joten hiontamaalin pintakin asettuu lopulliseen "koroonsa" nopeammin.
lisäksi siitä on se hyöty, että jos myöhemmin kittauskohtaan tulee lakkavaurio, kosteus ei pääse imeytymään pakkeeliin koska välissä oleva epoksikerros estää sen.

sinällään siitä ei ole suurtakaan lisähommaa, että kun kitit on hiottu ja olisi aika hiontavärin, vetääkin ensin vielä epoksia pohjille puhkikohtiin,
sitten odottaa valmistajan ohjeiden mukaisen ajan ja vetää päälle sen hinkan ns. märkää märälle menetelmällä, tuo aikaikkuna vaihtelee parista tunnista useisiin vuorokausiin riippuen epoksista ja lämpötiloista yms.
joskus olen epoksin tuossa vaiheessa töpötellyt vaahtomuovin palalla ja näin ollen esmes ruiskua välipestä, mahdollisen happopohjan voi vetäistä vaikka sutilla, siitä jää niin ohut kalvo ettei sutistruktuuri erotu hinkan läpi edes ennen hiontaa.

nollaan ja pikkasen ylikin,
aika rajuihinkin päästään tarvittaessa, hieman valmistajasta riippuen, mutta esmes car system erikseen mainitsee 540 sarjastaan ettei rajoitusta ole, kymppienkin oikaisut onnistuvat sillä tarvittaessa ihan okei kun muistivaralta luttaa lopuksi tietämiinsä lonttokohtiin parikin ylimääräistä varvia,
enivei monet ilmoittavat maksimin kertatäytölle.
tolla car systemillä oon lutannut paikallisesti reilun millinkin märkäkalvoja ja kutistuiskohan noin puoleen kuivuttuaan, tommosia kannattaa vähän uunitella jollaan raksapuhaltimella että asettuvat edes joskus.

ite aloitan hinkan oikaisuhionnan kaikkein pahimmista kohdista ja jos hinkasta loppuu vara kesken, senkus suihkasee uutta ja sen kuivumista odotellessa hioo "aikansa kuluksi" jostain muualta, se sumu mikä ruiskuttaessa muualle pölisee ei enää varsinaisesti edes tartu ja toimii semisti merkkivärinä.

 

Onkohan amiksessa iltalinjoja maalaripuolella. Vois olla opettajalla huumorin rajat lujilla, kun pääsis tekemään "näyttöä" näillä omilla sotkuilla.

 

Kiitos DX

 

happarin päälle pääsääntöisesti ei voi kitata, siksi happarin päälle on ensin vedettävä 2k-epoksi tai 2k-hiontaväri, on kyllä olemassa happovärejä joiden päälle on sallittua kitata, tartunnasta en osaa sanoa,
varmaan äkkäsitkin jo, että nyt sanon, ettei 1k-maalien päälle pääsääntöisesti kannata kitata, valtaosa reagoi ja sulaa ja jääkin velliksi kitin polyesteri-, epoksihartsin vaikutuksesta, joitain poikkeuksiakin on.

2k-akryylien, 2k-hinkan ja 2k-epoksin päälle kittaaminen pääsääntöisesti on valmistajien hyväksynnän piirissä, jotkut erikseen mainostavat hyvää tartuntaa ja lyhyttä varoaikaa kitille,
maalia hankittaessa asia kannattaa varmistaa, kuin myös se varoaika, tartuntahiontakarkeudet yms.

 

Juu kyllä mä oon tullu kaikenkaikkiaan siihen tulokseen että meikäläisen hommissa pääsääntösesti pellille kittaus on paras vaihtoehto sekä kustannustehokkuuden että ajankäytön kannalta mikäli teen muille ja itselle nyt voi sitten autosta riippuen tehdä joko samalla konseptilla tai "kunnolla"

 

valtaosahan kittauksista tehdäänkin paljaalle pellille, teen niitä minäkin keskelle kylkeä tai satasen sauman päälle, saumaan saatan sutasta happaria jonka hion veke ennen kittausta, sitä jää sitten huokosiin ja muihin pikkukonkeloihin joihin se kittikään ei välttämättä edes tunkeudu,
en oo jämähtänyt mihinkään tiettyyn kaavaan, homma tehdään tavotteista ja aikatauluista riippuen, joko kustannustehokkuutta tai ikuisuutta tavoitellen, noin niinkun äärilaidoista.

 

Just tätä hain itekkin, että työn kohteen mukaan toimenpiteet. Ite inhoan sitä ruiskun putsausta yli kaiken ni siks yrittäny löytää hyvälaatusia kilikaleja plus että ite en oo tähän päivään mennessä oppinu olemaan hitsaamatta täyttä saumaa joten siinökin mielessä se pellille kittaaminen on ollu ihan jees. Mutta konstit tarpeen mukaan on meitsin 2cents

 

Niin, eli ihan samoilla linjoilla ollaan.

Korostan minäkin vielä sen verran samaa asiaa, että kittien ja hiontavärin oikaisuhiontoja ei nimenomaan saa tehdä liian hienolla paperilla, koska silloin paperista puuttuu ”leikkuu” ja oikaisut eivät onnistu. Liian hienolla paperilla hierominen voi jopa heikentää pinnanlaatua.
Amatööreillä on usein paha tapa hieroa pintoja liian hienoilla karkeuksilla ja sillä saa varmimmin lainetta/”välhyä" pitkiin pintoihin.

Tuo 80-karkeus kittipinnoilla on se ”peruskarkeus” oikaisussa (”vetelät" katot ja konepeitot raaka/oikaisuhion itse aina 60:llä) , mutta hyvä se on kuitenkin hieroa pinta 120 tai 180 karkeuteen ennen ekaa hiontavärikerrosta. Vaspar kyllä kestää jättää sen 80:kin alle kunhan hiotaan välissä ja ruiskutetaan yksi viimeistelykerros.

Itse käytän ekojen hiontaväripintojen oikaisussa siis 120 ja/tai 180 karkeutta, jonka jälkeen hieman reilummin ohennettu uusi viittä vaille valuva märkä hiontavärirundi ja jos sitä tarvitsee vielä aavistus oikaista, 600-800-vesissä (+viimeistely 400+karhunkieli).
Hiontavärikerros ennen pintaväriä silloin kun pintaan tulee kaksikerros helmiäinen tai metallia riittää 400-kuivana(riippuu tosin hieman maalista=sen kuiva-ainepitoisuudesta) ja kevyt pyyhkäisy harmaalla karhunkielellä vain yhdensuuntaisin liikkein perään.

Tällä systeemillä voi olla 100% varma siitä että kotioloissa tehdyt pohjat eivät kutistu eikä putoa, hiontaskraadit ei nouse pintaan, eikä kittirajat alla leikkaannu näkyviin.

 

Joo, pahin moka mitä amatöörit pohjissaan usein tekee on juuri tuo että pohjat sutataan yhtenäisellä happokalvolla ja sen päälle kiskaistaan kitti.
Parin vuoden kuluttua kun kitit lähtee kämmenen kokoisina levyinä irti, syytellään kittejä ja haikallaan ”kunnon” tinausten perään.
Sitä happoa ei saa jäädä kitin alle kuin nimenomaan syvimpiin skraadeihin ja huokosiin.
KITTI EI TARTU HAPPOON.

Jos sitä happoa haluaa alle, sen päälle on vedettävä taas kerran 2K-hiontaväri ennen kittausta, muutoin kittaus aina puhtaalle karhennetulle ja rasvapoistetulle pellille(pysyy yhtä hyvin kiinni kuin tina ja irtoaa vasta paalikoneen puristuksessa).
Kittiä ei myöskään koskaan hiota vedellä, vaan aina kuivana riittävän karkealla paperilla.

 

Tuon postaamani Valsparin hiontavärin päälle voi/pitääkin kitata, mikäli jostain syystä kittiä ei vedetä puhtaalle pellille.
Minkään kilikali/1K spraymaalin päälle ei pidä koskaan kitata mitään.

 

Just tälleen mäkin teen, happis jää huokosiin ja skraaduihin. Tosin kyllä se väitteistä huolimatta pysyy kitti happisharsonkin päällä. Ja happishan ei ole 2k maali, vaikka se kahdesta osasta sekotellaankin. Muovipurkissa se pysyy käyttökunnossa sekoitettunakin pitkään. Metalliastiaan sitä ei kannata tehdä edes nopeaan käyttöön, koska siinä menee osa reaktiivisuudesta harakoille.

 

Ennen hinkkaa pitää muoto olla jo just oikee. Ja se syntyy kittipaikoissa tarpeeksi lavealla kittauksella ja karkealla paperilla, hienoa ei saa käyttää oikasuun. Mikä onkin jo sanottu. Alotteluvaiheessa yleensä kitataan liikaa liian pienelle alalle. Hiomavärillä täytetään karkeammat hiontajäljet ja tapetaan se viimenen laine pinnasta.

 

kilikolihappari on ruiskunpesulaiskalle kätevä apuri

vinkvink,
1k happari pysyy parinkympin halpisruiskussa elossa vähintään viikkokausia, lisää tarvittaessa vähän uutta oharia säiliöön ja kurluttaa sen maalin kanssa sekasin pitämällä rättiä maalisuuttimen edessä, löyhästi kiinni siinä,
toi kurluttaminen muutenkin kätevä ruiskunpesussa sitä inhoavalle, huljuttelee ja sutii sitten kannun kannen jenkoja ja ilmasuutinta erikseen tinnerissä, niin ja puhaltaa siitä röörit puhtaaksi samalla kun lykkää siittimen takas kii runkoon.

 

itellä pesutinnerikippa on peltinen tinnerikannu josta oon leikannut kyljen veke, sen kantena toimii toisesta kannusta leikattu kylki,
pohjalle oon taitellut tuninkiverkosta tason, ehkä kaks kolme senttiä irti pohjasta,
näin verkon alle pohjaan painunut sakka ei lähe kiivaasti liikkeelle ja pesutinsu pysyy suhteellisen kirkkaana

harvoin maalailevan kannattaa pesutinneri laittaa säilöön täysin tiiviiseen astiaan ettei se haihdu maailmalle.