Mitä sen jälkeen tapahtui, kun lopetin harrastuksen.

Aiemminkin jo toiseen samaa asiaa sivuavaan topikkiin kirjotin et en juurikaan harrasta auto hommia, kun noi Letukanraadot on osa elämää mulle.
No on tässä elämässä paljon muutakin kun ne. Alkuvuodesta hommattu rakentelutila/asunto on vieny aika tehokkaasti rahat ja sen vähänkin mielenkiinnon melkein kaikkeen autoihin liittyvään. Ja kesällä työt vie erittäin tehokkaasti mielenkiinnon kaikkeen muuhunkin. Sekä ton työmatka kulkineen vaatimat pikkurempat ei oo ainakaan lisänny himoja rueta ropaa vknloppusin noita Letukoita.
Pari "hyvää" autokauppaa menny sivusuun tän tönön remontoinnin vaatimien investointien takia, mut ehkä parempi niin. Eipähän jääneet nekin romut ikuisuusprojekteiks mulle.
Noi nykyisetkään kiesit ku ei vaatis kovin paljon TLC:tä et oisivat leimakunnossa. Mutta kun ei niin ei...
Suunnitelmia ois vaikka minkälaisia noillekkin nykyisille ja uusiakin tekis mieli hommata.
Kesän projektina oli laittaa mopo käyntikuntoon ja myyntiin, et ois saanu rahotettua jotain itelle mieluisampaa tilalle, mut yllättäen sekin jäi. Nyt rupee kai olemaan toi mp:n myyntisesonki vissiin jo vähän ohi. No kerkeehän tuon...

Summa summarum.
Nyt on siis tolla elämän osa-alueella ollu hiljaisempaa(useemman vuoden jo)mut jospa se siitä ois vilkastumaan päin. Kun ei sitä osaa olla ilmankaan nuita romuja...

 

harrastaminen on muuttunut vaan normi ajoksi ja niitä huoltaessa,onpahan kertynyt välineet aikojen saatossa niin ei ole tarvinnut muualle viedä valohoitoihin.

 

Pääasia on, että tekee sitä, mistä tykkää. Jos tuntuu, että harrastus alkaa menemään stressin puolelle, niin sitten siihen pitää ottaa vähän välimatkaa. Sitten voi palata takaisin harrastuksen pariin, kun se tuntuu siltä. Jos ei tunnu, niin sekin on OK. Vaikea olisi olla ilman noita romuja, mutta sekin on kokeiltu. Eka VeeKasi, jonka ostin oli numero 6/83 ja tällä tiellä ollaan. Armeijan jälkeen, kun pääsi töihin, ensimmäiseksi piti saada joku äkkiä alle. Silloin oli hyvä kimppatalli ja aikaa harrastaa sen kanssa, mutta rahaa ei ollut käytettävissä kovin paljon siihen. Sehän kivisti. Vuodet kului ja yhtäkkiä huomasin olevani yrittäjä ja aina töissä. Rahaa olis ollut vain hiukan enemmän käytettävissä, mutta ei vapaa-aikaa. Harrastepuolen kaverit ja muu kaveripiiri oheni, koska olin aina töissä. Se stressasi, enkä tuntenut olevani minä ollenkaan. Sitten kaikki alkoi mennä sitä tuttua polkua eli tuli vaimo, lapset ja omakotitalo, jossa kylläkin oli todella hyvä harrastetila autoa varten. Mutta se harrastukseen liikenevä vapaa-aika. Sitähän ei käytännössä ollut ollenkaan. Sitten monista syistä johtuen piti myydä harrasteauto pois, joka oli ollut mulla kymmenen vuotta. Sen myyminen harmittaa minua vieläkin. Vuodet 2008-2014 olin melkein ilman tätä harrastusta ja ne vuodet oli täyttä sontaa, tuntui kuin elämästä puuttuis jotain, niinkuin puuttuikin. Noiden vuosien väliin mahtui muutakin muutosta, joista avioero ei ollut ainakaan pienin. Tällä hetkellä on sellainen harrasteauto pihassa, joka on ollut aina siellä omassa "bucket-listissa", työ on niin lähellä tätä harrastusta kuin se voi vaan olla. Vapaa-aikaa on enemmän kuin vuosiin, mutta ei ole tallia. Lisäksi kaksi teiniä ja yksi varhaisteini pitää huolen rahatilanteesta, ettei Baerin jättijarruja ainakaan ihan ensi talvena autoon asenneta. Eikä varmaan seuraavanakaan. Anyway, mun pointti on siinä, että pitää tehdä just sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä. Jos vähänkään tuntuu siltä, ettei tämä ole mun elämä ollenkaan, niin sitten kannattaa muuttaa sitä.

 

joskus sitä itsekin kyllästynyt näihin romuihin ja rahapulassa myyty kaikki pois,mutta kas kummaa ei näistä eroon pääse noin vaan.nytkin on jo vähän polte kun ei ole mitään vanhempaa kampetta tontilla,onneksi jotain on tiedossa mutta ei ole hiplattavana.tämä tauti vaivannu vuodesta -90 ja taitaa mennä loppuun asti!

 

Nyt on viikon verran illat ja yksi viikonloppu tongittu kaivurilla pihaa. Maakasoja on viety pois, tasaista nurmikkoa on muotoiltu rujommaksi (paremmin silmään sopivaksi), kivikasoja kasattu muureiksi, käyntiin lähtemätön Buick onnistuttu säilyttämään ehjänä vaikka kaivettiin puolen metrin päässä, kasattu graniittiportaat ja jemmakatosta levitetty siirtämällä koko rakennusta kaivurilla nostamalla. Itse tosin vaan lähinnä työnjohtajana, lapiomiehenä, kahvinkeittäjänä, sählääjänä ja koneiden alle pyrkivien lasten paimentajana. Projekteja olen siirrellyt hinaamalla ja vinttaamalla pitkin pihaa, pakoon maansiirtokoneita. Pikku hiljaa on syntymässä lisää ulko- ja sisäsäilytystilaa, emännän puutarhamaailmaa unohtamatta. Autotallinrakennusharrastamisen lisäksi olen siis myös lupaava maansiirto- ja puutarhaharrastaja.

Oikeasti tämä raataminen on aika innostavaa, vaikka toimistoselkä kipuileekin, ja vaikka eilen mursin melkein polvilumpion kaatumalla typerästi kulmaraudan päälle. Kaikki tähtää siihen, että joskus tämäkin vaihe päättyy, ja sen jälkeen mietitään onko potkua vielä vakavampaan autoharrastukseen.

Jos autoharrastus alkaa tuntumaan puulta, on hyvä ottaa aikalisä ja mutustella muutaman kuukauden tai vuoden jälkeen, ottaako aihe tulta uudella innolla. Ainakin, jos on tilaa säilytellä ajokkeja ja romuja siihen asti.

Kukahan heittäisi vielä tulille tuon Buickin, niin saisi sen pois keskeltä pihaa...

 

Mitä sen jälkeen tapahtui kun lopetin harrastuksen ja aloitin sen uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen? En tiedä. Viime perjantaina tuli hankittua paljon työtä vaativa harrastelaite. Tekniikka siinä on rempattua ja hyväkuntoista, kori nyt ei ihan niinkään, mutta saapa toteuttaa visioita ilman että kukaan moittii hyvän aihion tuhoamista.. 4-ovinen dartti muutenkaan ole se kaikkien haluttavuuslistojen kärkiauto, mutta minun kriteerit täyttää, mahtuu lapset kyytiin, ja edessä on sohvapenkki ja automaattivaihteet beiben kanssa ajelua varten.

Voimakkaasti tuntuu siltä että enään en tule tekemään läheskään kaikkia työvaiheita auton rakentelussa itse, mutta sen ei ole väliä. pääasia että saa toteutumaan omat visiot siihen peltiin, ja toisaalta saa rentoutua ratin takana