Pelastustarinoita -haaste

Avataas tällanen.
Mulle ainakin yksi iso osa tätä harrastusta on tarinat autojen takana. Aletaan kertomaan niitä. Ja kun on kerrottu, haastetaan tuttu od kaveri jatkamaan.
Joskus kymmenen vuotta sitten bongasin sen eka kerran. Maantien laidassa omakotitalo ja sen takana saksalainen -80luvun alun varsin harvinainen coupe. Auto oli talon takana siten, että sitä ei nähnyt tielle kuin hetken. Vuosien varrella näin sen usein ja ajattelin, mikähän on kun siinä vaan nököttää. Monet paikkakunnan harrastajat tiesi auton mutta kukaan ei mennyt kysymään. Kieltämättä auto näytti melko orvolta keskellä laajaa takapihaa ja tielle näytti siltä, että se on jo helmoja myöten siihen painunut. Joskus 2014 olin kaverini kanssa matkalla Lahden classiciin. Olin hankkinut samanlaisen auton kuin mikä seisoi pihalla, mutta sedanin. Hetken pälkähdyksestä päätin kurvata talon pihaan. Ei muuta kun ovelle ja kättäpäivää. Hieman varautunut keskustelu vapautui hiljalleen ja pian ilmeni, että coupe olisi myynnissä. Autotalli projekti tarvitsisi rahoitusta. Ei muuta kun coupen kimppuun. Auto oli jo siinä määrin painunut maahan ettei pohjan kuntoa nähnyt. Se oli jäänyt seisomaan osin lievän kylkikolarin takia ja lopullisesti bensapumpun antauduttua Sain speksit ja kehoituksen tehdä tarjous. Mikäs siinä, sokkonahan on ennenkin kauppoja tehty. Ensimmäinen tarjous sai vastaansa hörönaurun. No ei siinä, lähdettiin ajelemaan kohti Lahtea. 10 myöhemmin puhelimessa teimme kaupat. Seuraavana päivänä lievän kauhun vallassa noutamaan ostosta. Vittu joo, läpimätähän se on tietenki, tuumin.
Auto oli seissyt moreenipohjaisella aukealla pihalla ja ilma oli kiertänyt juuri sopivasti. Pohja olikin melko terve. 2016 auto sai museoleiman.

Haastan Vellu71 kertomaan seuraavan tarinan.

 

No voi helvatan helvatta.
Kerro nyt vielä tarina

En kyllä tiedä onko pelastustarina, mutta tarina vuosien varrelta.

Elettiin helmikuuta 94 (kyllä suomi ei ollut silloin voittanut koskaan lätkän MM-kisoja eikä euroviisuja)

Olin varmaan 4kk hieronut kauppoja avo impalasta. Vihdoin päästiin sopimukseen kaupoista. Vanha auto meni kaverilleni ja sain häneltä rahat ja toyotan joilla ostaisin impala.
Lähdimme zenosta lauantai aamuna kohti etelää.
Myyjä sanoi ettei impala lähde käyntiin kun pakkasta oli reilut -20c
Kaveri ajoi corollan (itse en aja toljatin itäpuolella valmistetuilla autoilla)
Itse ajoin omalla C10 pikkarilla jolla vaikka hinataan impala kotiin.
Myyjä lupasi tulla noutamaan meidät porvoon essolta.

No essolla odottaessa sain taas kuningasidean vetää toyotalla kasikkoa bensamittareiden ympärillä.
Kaveri huutaa kuin hyeena et kohta kolahtaa.
Ei kolahtanut

Impalan omistaja tuli paikalle ja siitä katsomaan impalaa.
Kysyin oliko kokeiltu huikkalla kaasariin niinkuin olin neuvonut. Oli kuulemma kokeiltu mutta ei lähde käytiin. (Oli kaatanut vain korkillisen)
No otin jerrykannun pikkarin lavalta ja jerrystä suoraan bensaa kaasariin. Myyjä ottaa taka-askelia. Ei muutakuin kaveri starttaamaan itse jään käyttämään kaasuvivustoa. Kerroin kaverille että ihan sama millaiset liekit tulee kaasarista niin starttaat vaan niin kauan kuin käsken lopettamaan.
No tietty ekaksi stunt tyyliin liekin konepeltiin asti. Kaasu kiinni ja starttaus jatkuu.
Liekit sammuu ja taas kaasua auki. Lähtihän se käyntiin.
Käytettiin mosa lämpimäksi.

Kokeilut että pg:stä löytyy vaihde eteen ja taakse. On näitä autoja ennenkin osteltu. Ei kiinnosta koko päivää renkaita potkia.
Kysyin missä pikapankki että saan rahat tililtä.

Koeajot toyotalla pikapankille.
Vittu enhän mie tiennyt että on olemassa jotain nostorajoja
Sain nostettua 5000mk
Myyjä kysyi mitäs nyt tehdään.
Vastasin että tuossa on 5000mk ja se toyota. Loput saat kun lähetät jälkivaatimus kirjeenä rekisteriotteen ja luovutusosan postissa. Mut myö viedään impala tänään pois. Tehdään vaan paperit molemmille joissa lukee kaupan ehdot ja parin todistajan nimet. Myyjä ihmeissään mutta suostui lopulta.
Näytin kyllä tiliotteen että hilloa on tilillä. Ja jos loppuu niin kaadetaan lisää naapurinmetsää.

Sain impalan ajettua zenoon ja pienet pillurallit lpr:n vaparilla. Auton paperit tulivat seuraavalla viikolla.
Postin virkailija ihmetteli kallista kirjekuorta

Impala on vieläkin täällä

Sana on vapaa

Mut jos joku pitää haastaa niin Jussi289 vois kertoa tarinan

 

Kiitti ihan vitusti Vellu. Aineistoa olis, mut kirjaile ne sit lyhänä ja tajuttavana tähän. Mussukasta oon osin tainu jotain tarinoidakin, mutta kokonaista kuvaa ei ole yhdessä kasassa. Pelastus kai sekin on, kun meinas usko loppua iteltäkin pariin kertaan.
Mennään 90-luvun alkuun, aikaan ennen nettejä ja nettiautoja. Sillon läheteltiin kuvia postissa... Mulla oli tullu vaihdossa Caprice farkku, jonka osamaksut oli jääny hoitamatta ja ennen noutoa "omistaja" oli piessy sen kirveellä aika hyvään iskuun. (sillon kävi mielessä, kuin paljon leppäkylkee vois keventää...) Mut onneks (haha) Nakkilasta löyty kaveri, jolla oli kesken Mustang-projekti ja voitas vaihdella. Musse oli ilman tekniikkaa ja papereita, mutta pisteosaa paljon. Ei ollu häävi Capricekaan, sisus täys lasinsirua ja kirves konepellissä. Tällä kuvalla lähdin kattoon:

No, hirvee projekti, mutta kiinnosti. Pölyistä varastoitua pisteosaa reilusti, eikä tullu mieleen sen isommin putsailla ja arvioida mikä mihinkin kuuluu. Jätettiin Capricen raato sinne ja otettiin hylsy mukaan. Tuo kori varastoon kaverin maalaamon pihaan odottaan jatkotoimia.
Imatralta löyty sit pellolle hyljätty laikka-avoksi runneltu Fairlane, jossa kasipaperit ja levyjarrut plus lukkoperä (selvis myöhemmin). Oli tainu vaan vituiks menny laikkaus vähän harmittaa ja homma päätetty tiiliskivi kaasupolkimelle testiin... Hyvä 289 lohko muruina ja kanget poikki. No, se lähti mukaan luovarinipun kanssa. Kuin ollakaan, se luovariläjä oli pikkasen epäselvä ja pahin niistä oli kun yks naarasostaja oli menny naimisiin oston ja myynnin välissä. Taas läheteltiin kirjeitä ja tilailtiin virkatodistuksia ja ruinattiin selkeetä luovaria niiltä epäselviltä väliportailta, kun oli ensin selvitelty ne kryptiset kirjaimet niistä papereista. Ihan muutaman kuukauden puuhastelulla sain sen raadon nimiini. Ja sit pääsin hakeen muutoslupaa korinvaihtoon (sillon sai vielä itsekantavaankin vaihtaa), melko selvittely, mitä muka eroa on -67 Fairlanessa ja -69 Mustangissa. Eipä paljonkaan lopuilleen. Lupa vaan alko viipyä, ja eiku kyseleen. Aken insinörtti puhelimessa sano, et ihan ok tää homma on, mutta kun näissä on eri akseliväli, niin miten tää hoidetaan... Mää sit siihen, nää on itsekantavia koreja, et jos lyhentäs kartaanin. Ja plop, lupa tuli postiin.
Ei kun Fairlanen kanssa kanta-auton tarkastukseen konttorille. Huumoritilanne sekin, kun peltolöytöä esittelee siellä... Vaan olipa hyvä valinta, vaikkei sillon olis ollu pakollinen.
Tässä kaikessa meni jo pikkasen aikaa ja Mussukan kori ootteli siellä pihalla. Vähän jänskästi alko ruskettumaan oudoista paikoista, etutolppien alapäästä ja takalokarien yläkanteista. Vähän sitä ihmettelin tarkemmin, niin aika meikkauksen oli myyjä jaksanut tehdä, kun oli kitillä siistinyt vaihdetun katon muutamalla hepillä hitsattuna koriin. Tässä vaiheessa ei vielä edes tökkiny, sattuuhan näitä. Eiku omaan talliin ja hommat liikkeelle. Juu, on kattopala vähän huonosti liitetty. Tuli uus takavalopaneli peräkonttiin, ja mallaan sitä paikalleen. Perkele, tää on 2" liian matala... Miten vittu voi olla? No voi olla, kun heppu oli säveltänyt fastbackin katon HT:n korin alaosaan korjaamatta mitään mittaeroja. Eiku aukomaan joka ikinen sävellys, joka siihen oli tehty. Etutolpat parilla hepillä kiinni ja kitattu, talalokarin kidukset heppailtu pellistä ja muotoiltu kitillä, takatolppien vahvikerakenteet kaikki sen 2" irti toisistaan ja ne takalokarin yläsaumat tosiaan kuudella pisteellä kiinni. Sisäpuoletkin oli kitillä pyöristelty, ettei näkys. No, irtihän se revitytti koko katon ja sit ettiin jostain mittoja. Jotain osia kävin hakeen ympäri maata, niin pikku ihmetys oli myyjillä, kun kyselin, et saisko vähän mittailla tota sun autoo... Kyllä siitä HT:n alaosasta lopuilleen riitti materiaali oikeseen korkoonkin, mutta pääs vähän pellin vääntöön tutustuun. Takalokarin yläosasta piti se pari tuumaa kääntää vaakaan.

Tässä välissä jo uustuontikin alko käynnistyyn, eikä oikeen enää jaksanu. Kauhee duuni, ja kohta noita on joka nurkassa. No, ei ne sit ilmasiks muuttunu kuitenkaan. Alko näkyyn, et alkuperämaassakin rojektit on $9000 ja sinnepäin. Jospa kasailis kuitenkin loppuun ton vehkeen. No, Ake sano, et kaikki kesken olevat korinvaihtoluvat on peruttu jossain -02. Tyhjä arpa siis käsissä. Vaan nythän se tehty kanta-auton tarkastus olikin bonus, sillä ja nätillä puheella sain uusittua luvat. Tuli 8kk aikaa hoitaa se leimaan. Sit hätäseen ihmetteleen, et missä kaikki palaset tähän on. Niistä myyjän pisteosista osa olikin sit uudempien osia ja sivulasitkin eri värisiä pestynä. Ja ei vahingossakaan samalle puolen samaa väriä. Ei kun teettään ikkunoita. Ja miljoona pikkujuttua tähän väliin. Sain just puristeltua sen leimakuntoon ennen aikarajaa. Pikkuhifistelyn jälkeen tulos oli tämä:

Kukahan tähän pitäs haastaa... Olisko palontiellä jotain hauskaa muistoa?

 

Edelliseen sellanen lisäys, et vitutus olis täydellinen, niin yhdellä osahakureissulla olis löytyny ne HT-korin omat paperitkin pitkänlinjan Mustang harrastajan laatikosta... Mutta auto oli jo kasassa ja leimattu.

 

Täytyy kyllä sanoa, jotta olipas aika huikea stoori, tuo minkä aiemmassa viestissä kerroit, hattua täytyy nostaa, sitkeä sissi olet.

Lopputulos on varsin nätti, työtä on taatusti vaatinut eräänkin tunnin.

Vieläkö muuten tuo kyseinen Mustang on sinun omistuksessasi ja merkittiinkö se aikoinaan muutoskatsastuksen yhteydessä papereihin Fairlaneksi?

 

Mussukka lähti Huittisiin parisen vuotta sitten, kun piti saada mökkiprojektiin lisää rahoitusta. Papereissa se oli melko yleispätevästi Ford. Tunteja tuskin kannattaa isommin laskea... Tosin mun tekosia ei useinkaan oikeen viisaana pidä kovin monikaan. Palkkaa niistä ei kyllä pääse nostaan, mutta hyvä mieli ja paljon puuhaa.
Tulipa tossa opiskeltua, mitä näkymätöntä eroa on HTn ja sportsroofin koreissa. Aika paljon. Ja sit kuin suurpiirteistä tehtaalla kasaus sillon oli. 1/2" heitto peltien hitsaussovitteessa ei aiheuta linjalla hylkyä. Ja kun tulee 2 virhettä samaan suuntaan samalle puolelle, niin korimitassa on tuuman heitto puolien välillä...

 

Näinhän se usein tahtoo olla. Mutta askartelemalla oppii ja kärsivällisyys & luova ongelmienratkaisukyky ovat myös arvokkaita taitoja, niitä kyllä vaaditaan kun hommat eivät aina meinaa sujua suunnitelmien mukaan, kun "ylimääräisiä" vastoinkäymisiä matkanvarrella ilmenee.

Ja tallilla touhutessa "pojat on pois pahanteosta", sanoi aikoinaan erään kaverini edesmennyt isäukko.

 

Ei oo.

 

Näinkö vastataan presidentilliseen kunnianosoitukseen?

 

Jep.

 

No ei sen pakko hauska ole olla.

 

Ai jaa, et uskalla vai?

 

No. Eipä murehdita. Kerran sain päähänpiston, ostanpa 99 Saabin. No, toriltahan se löytyi. 99 -72 Triumphin 1,85 koneella n 10 sentin pölykerros päällä eli hiphop hakemaan. Kun sain auton talliin selvisi melko nopeasti ettei pellin alla ollutkaan "himoittu" trumpan nelonen vaan rikki oleva 2,0. Päätin entisöidä auton niin hyväksi kun osaisin. Oikea moottori löytyi Joutsasta todelliseen aseveli hintaan ja oli hyvä kone. No, jossain kohtaa tuli mieleen hankkia Saabin alle sellaiset EMS mallin "jalkapallovanteet". Tiedätte varmaan, sellaisia musta/hopea palasia siinä keskiössä. Muistin nuoruudestani pohjanmaalta, että niitä oli joillakin porvari saabisteilla. Nekin löytyi torista, eikun naapurikuntaan Sipooseen. Paippisten takametsistä löytyi talo, josta nuorelta mieheltä ostin vanteet. Romustaja kun olen, kiinnitin heti kohta huomioni kaukana pellolla seisoneeseen pakettiautoon. En tunnistanut kaukaa enkä muuten tunnistanut läheltäkään. Mikä perhana tuo on? Taunus Transit? Ei. Joku Commer? Ei. Mikä perhanan kiulu. Eikun talon isännän juttusille. Mainittakoon, että Paippisissa puhutaan sellasta suomenruotsin sekoitusta, ettei siitä ota Erkkikään selvää. Sain kuitenkin mongerruksesta lopulta tolkun. RAF 977 paku tai pikkubussihan se oli. Ihan käsittämätön löytö. No postasin löydön od metsäauto ja latolöydöt topiciin. Sieltä sen bongasi Mietmi 3. Loppu onkin od historiaa. Haastan Mietmin kertomaan tarinan.

 

En mä oo pelastanut mitään.

 

Menee enemmänkin autonhakureissusta kuin pelastamisesta, etenkin kun auto oli mulla projektiasteella kunnes lähti eteenpäin henkilölle joka sen sitten elvytti henkiin. Tosin oli siinä pelastamisenkin makua, palamiselta, tien päälle jättämiseltä jne.....

Vuosia sitten ostin ´56 DeSoton Paimiosta. Oli seissyt todella pitkään ja juuri katsastettu. Noh, ilman koeajoa kaupat ja jonkun päivän päästä luotto korkealla hakemaan. Silloinen vaimo ajoi perässä kotia kohti ja minä Sotolla edellä. Tärinä 80-vauhdissa oli aivan mahdoton, meteli järjetön kiitos puuttuvan äänieristyksen ja alkuperäisen ylivaihdelaatikon peruja olleen tiheähkön perävälityksen. Tuntui kuitenkin kulkevan ja kiihtyvän 70-luvun peruja olleella 318:llakin tehostamattomiin 1-piirisiin rumpujarruihin ja tehostamattomaan ohjaukseen verraten.
Salon jälkeen alkoi exä vilkuttelemaan valoja ja ilmeisesti tööttäilemäänkin perässä. No sitähän ei meteliltä huomannut. Vasta kun oikealta takaa kuului kovaääninen pufffff, kulma putosi hitusen alaspäin ja meteli lisääntyi, tajusin vetää sivuun. Siinä vaiheessa apparin takapyöränkohtelosta iski liekit jo ihan mukavasti, eikä sammutinta tietenkään ollut matkassa. Hirveällä tuurilla sain keskellä tietä huitomalla pysäytettyä ohi ajaneen express-bussin, lainattua sammuttimen ja tulen talttumaan. Noh, jarrut kaput, renkaasta venttiili mäellä, oli vähän ilma lämmennyt liikaa ja rengas kanssa hivenen muuttanut muotoaan. Nilkuttaen seuraavaan liittymään ja sivutielle, vittu, ei kunnon tunkkia matkassa, varapyörä kyllä oli... Ei kun auto parkkiin näkösuojaan ja kotia kohti.
Seuraavana päivänä paremmalla tunkilla varustautuneena matkaan ja auton luo. Kärähtänyt rengas pois, narrunestettä valuu rummun sisältä, eli jarrusylinteristä tiivisteetkin kärähtäneet/sulaneet pois. Noh, linja poikki/putki littiin, huonosti toimivista jarruista vielä huonommat, varapyörän keskireikää piti muokata vasaralla jotta sopi kunnolla, sitten päästiin kotimatkalle. Se sujuikin vallan hyvin, mitä nyt bensaa meni ihan hitosti ja tärinä oli mielipuolinen. Auto saatiin ehjänä kotiin ja talteen, aikanaan vaihtui perä + jarrut ja seuraava jatkoi siitä mihin minä jäin.

 

Kukaan ei ole pyytänyt, mutta suomalainenhan kysyy kun ei vastata ja vastaa kun ei kysytä. Eli, läksin hakemaan tsadista -65 luupää datsunia. Makasi savipellolla renkaat uponneina saveen talon pihassa. Kärkiä viilaamalla ja säätämällä auki lisää lisää sain käyntiin bensaa kaasarin kurkusta kaatamalla. Helvetillinen mökä, pakoputki kuskin penkin alta poikki eikä loppupätkää koko tontilla. Hakkasin kahdella isolla kivellä putken pään vähän littuun niin jopas hiljeni hieman. Muistinko mainita että haalareita ei ollu ku piti olla avaimesta käyntiin ja kotiin ajo case. Siinä sitten pesin itseäni ja yritin siistiytyä. Illasta olin lähössä ku selvis että vaikka kilvet oli niin oli poistunut rekisteristä ja vakuutuskin katkennut. Vähemmän liikennettä ja poliisia nääs pimiällä. No ans olla savesta irti pakulla nykäsemällä ja voe helvettiläinen, jarrut alko ottaa vasta 6-7 painalluksen jälkeen. No otti kumminkin. Sen verran huonosti kävi kait kärkien takia ettei oikeen pienillä kierroksilla pelannu joten se siitä varovaisuuvesta. Ajelin 100-120 ni ei röpöttäny silleen. Rengas perkele poksahti ennen sipoota ja pimiätä ku jääkarhun perseessä. Rupesin vaihtamaan siinä rengasta alle, muuton hyvä mutta ei vanteen pulttijako oikein osunut kohilleen Voi vittujen kevät. Ajoin sitte likemmäs huoltsikkaa, minen saatana kävele. Pihaan en viittiny, olisvat soittaneet polliisit tietty. Isäukko haki pojan takas suurkaupungin urbaaniin sykkeeseen ja pääsin syömään ja nukkumaan. Aamusta sitte mentiin vaihattaan siihen oikeelle vanteelle uus rengas. No sitte ku se oli alla ni moottorimarssi jatkui. Taavetin kohilla oli tietysti sitte ratsia. Onneks ne sattu oleen mäen alla ja pistin virrat pois ni äänet loppu. Eivät pysäyttäny jostain syystä ja laskin niin pitkälle ku auto rullas ja vasta sitten virrat päälle ja käyntiin. Huh huh! Siitä sitte loppumatka imatralle eikä mitään kommelluksia käyny. Taisin kotipihassa pistää kädet ristiin, joku korkeampi voima varmaan autto. Eikä tässä viä kaikki. Tein siittä tyttöystävälle auton mutta onneks se suhde loppu eikä ajanu metriäkään. Jäi jouten se ni myin yhelle narkkarille. No se kuskas dopea muiden velmujen kanssa ja jäi tienpäällä kiinni. Syytti että minulta ne oli jääny ne huimausaineet autoon. No soittivat töihin että joutsenoon kuulusteluun jahka ehit. Kerroin siellä että ei ne minun ole ja uskotteko minua vai narkomaani taparikollista. Sitä paitti en kai niin hölmö ole että jättäsin tollasta rahan arvoista tavaraa uudelle omistajalle jos myyn auton? Oikeus voitti ja syyllinen sai tuomion (en siis minä). Nyt jos joku vielä on hereillä niin saaga on aivan tosi ja omalta osaltani rikokset vanhentuneet koska tapahtumut noin 1990.

 

Elettiin kevättä 2016 kun bongasin nettiautosta vuoden 65 chevykakkosen. Puhelin kouraan ja soittamaan. Linjan toisesta päästä vastaa +80 vuotias herrasmies, jolla riitti asiaa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Autosta ei kylläkään osannut juuri mitään kertoa kun oli edesmenneen veljensä auto. Sen tiesi että oli pitempään seisonut moottorivaurion takia, mutta velimies oli kunnostanut moottorin. Tämä myyjä oli kevään aikana saanut jonkun sukulaisensa avulla auton käynti/ajokuntoon. Hinta oli kuitenki houkutteleva niin alettiin vääntämään kauppaa. Lupasin maksaa pyydetyn hinnan ja kuvittelin että tämä ois sillä selvä. Vaan eipä se ollu niin yksinkertaista. Sitten alkoi kuulustelu, että mitä meinaan tehdä autolle, JOS hän suostuu sen mulle myymään. Siinä tais pari viikkoa mennä puolin ja toisin soitellessa ja tarinoidessa. Yritin parhaani mukaan vakuutella että auto päätyy hyvään kotiin. Auto häipyi myynnistä ja ajattelin että tämä meni nyt sivu suun. Muutama päivä kului ja suureksi yllätykseksi tämä vaari soitteli ja ilmoitti että auto on sinun jos vielä haluat ostaa. Eihän siinä auttanut muu ku alkaa järjestelemään hakureissua. Sen verran sain selviteltyä, että autossa toimii valot, jarrut, yms tarvittavat. Renkaatki oli kuulemma laitettu paremmat alle. Siitähän se sitten syntyi kuningas idea että mehän ajetaan se pois. Eihän turusta raaheen oo ku semmoset +500km. Sain runkonumeron selville ja konttorille hakemaan puuhakilpiä. Tietokannasta ei löytynyt mitään tietoja autosta, mutta puuhakilvet saatiin. Pari kaveria ja työkalut mukaan ja turkua kohti. Huoltoauton kuljettaja oli edellisenä iltana ollu viihteellä ja juomien päälle nautiskellut vähä hirvipaistia. Toinen kaveri päätti aloittaa heti aamulla karhunkaadon nestemäisessä muodossa. Siinä alko olemaan hermo vähän tiukalla ku päästiin perille turkuun parinkymmenen kusitauon ja 8 tuntia hirvipaistikrapulapaskanhajua haistelleena. Siitä sitten asiaan ja auton kimppuun. Vaaria mietitytti kovasti että missä on pojilla kärry. Piti meitä vähintäänkin täysin kajahtaneina kun ilmoitin että me ajetaan tämä raaheen. Kaverit jäi tutkimaan autoa kun lähdin sisälle tekemään papereita. Siellä selvisi että auto oli katsastettu viimeksi kesäkuussa 1975! Ulos tullessa häpeä oli suuri, ku mekaanikoilla oli vissiin kusihätä iskeny kesken puuhastelujen. Molemmat miehet kusi keskellä pihaa talon emännän kukkapenkkiin puoli persettä paljaana. Siitä kiusallisesta tilanteesta selvittiin ja auto ensimmäistä kertaa käyntiin. Moottori ryki ja heilui pitkin konehuonetta valkoisen savun saattelemana. Mittari akkuun ja ei minkäänlaista latausta havaittavissa. Jännitteensäätäjää koputellessa sitten pompsahti yli 17 volttiin. Siinä vaiheessa alkoi epäusko vallata jo kavereita ja toinen jo kyseli että ymmärränkö ollenkaan kuin pitkä matka meillä on eessä? Aikansa säätäjää koputellessa jännite asettui vähän vajaaseen 16 volttiin. Aattelin että ollaan jo riiittävän lähellä että ei uskalla enää koskea koko mötikkään. Pikaiset muut tarkastukset ja ei muuta ku tienpäälle. Tarkastellessa selvisi että ne paremmat renkaat oli 40 vuotta varastossa olleet nokian nr jotakin. Pihasta nykien savupilven keskeltä lähdettäessä alkoi kuulumaan sellainen valitus voimansiirrosta jo kävelyvauhdista eteenpäin että alkoi jo ittiäki epäilyttämään että mitenhän meillä käy. Vauhti ja valitus kiihtyi, savuvana katkeamattomana matkamme kohti raahea alkoi. Kello alkoi olemaan jo 8 illalla. Läheiselle huoltoasemalle tankille ja sytytystä/kaasaria säätämään. Käynti vähän parani ja matka jatkui. Tätä tomenpidettä suoritettiin muutama kerta alkumatkasta ja tuntui että auto herkistyy hiljalleen eloon. Moottori oli tosiaan kunnostettu, oli kuitit ja kaikki. Ei tullu vaan puheeksi että se oli tehty vuonna 1987. 30 vuotta ensikäynnistystä odotellessa, tiivisteet oli vähän kovettunu ja öljynkulutus sen mukaista. Poriin mennessä oli 2 litraa hikoillut ulos moottorista. Uutta öljyä ja tiiviste pehmittäjää koneeseen ja matka jatkui. Auto oli ulkoa päin takalasista taaksepäin aivan öljyn peitossa. Yön jo painaessa päälle ja ilman kylmetessä tuli mieleen että lämppäri päälle. Ilmaläppä oli tietenki jumissa ja lämppärin moottori huutaa ku viimeistä päivää. Aikansa vaijeria nykiessä läppä aukesi ja 40 vuoden kertymät silmille. Aivan uskomaton määrä kaikkea paskaa pitkin autoa. Vaasassa miehille kahvia ja autolle öljyä ja bensaa. Päätös että ei enää pysähdyksiä ku pakon eessä. Huoltoauton kuskilla oli jo mitta täynnä koko reissua ja lähti edellä painamaan kohti kotia. Minä ja tämä toinen kaveri chevyllä hiljalleen perässä. Eihän sitä enää näkyny parin kilometrin päästä ja tajuttiin että nyt ollaan loppumatka omillaan. Auto kuitenki toimi hienosti. Oravaisissa tuli sitten idea että sukka syyläriin ja katotaan miten chevy laulaa. Noin 5 sekuntia tästä päätöksestä kuului poks ja siihen loppu meno. Kaasarin pääsuutin tukossa. Tietenki kaikki työkalut toisessa autossa, ja molemmilla akku loppu puhelimesta. Onneksi oli jääny yks meisseli aiemmista kaasarin säätöhommista. Sytkärin valossa yön pimeimpänä hetkenä kaasariremonttia. Kaasari kasaan ja ei käyntiin millään. Onneksi huoltoauton kuljettajalla oli vissiin omatunto alkanut kolkuttaan ja palasi takaisin. Hinaamalla käyntiin yritystä ja tuloksena vaan välillä vähän poksu kaasariin. Yhdessä välissä huomasin että tulta lyö imusarjasta. Nyt oli lamppu käytettävissä ja syyksi paljastui imusarjasta irronnut plommi. Eihän siihen ollu muuta siihen hätään ku ojasta löytynyt puukeppi wurthin mustalla imusarjaan. Autoon ja sormet ristiin... ja käyntiin! Siitä sitten päästiin jatkamaan ja aamuauringon jo paistaessa korkealta oltiin kotimökin pihassa. Seuraavana päivänä vaari soitteli ja kyseli tilannetta. Oli kuulemma vähä huonosti nukuttanu ku pohjoisen miehet oli tienpäällä 40 vuotta seisoneella autolla. Semmosta tarinaa ja halukkaat jatkakoon

 

Nyt taisi löytyä se Tosiharrastaja.

 

Oliko legendaarinen vivko antti kuulustelemassa?

Tosin voin väittää tunteneeni kaikki joutsenon poliisit tuohon aikaan

Uskoo ken haluaa

 

Minä enää muista.... sentään 29 vuotta aikaa. Alkaa jo pikkuhiljaa unohtua vähän uudemmatkin asiat.