PERUTTU ! Kiihdytys testi-illat Kauhajoella

Ketju osiossa 'Tapahtumat', aloittaja OK, 7.6.2012.

  1. vinkkeli

    vinkkeli 3rd gear

    Deleted
     
  2. Paimenpelto

    Paimenpelto 1st gear

    Tarkoitiko Sami, ettei Kauhajoella ajeta ensi kesänä kiihdytystesti-iltoja / päiviä lainkaan? Edes millään poikkeusluvalla??
     
  3. SMän

    SMän 1st gear

    Tällä hetkellä ei ole mahdollista järjestää kiihdytystesti-iltoja, kisoja tai oikein muutakaan autoilla tapahtuvaa toimintaa keskeneräisen ympäristölupahakemuksen vuoksi.

    Kentästä, ja lupaehtojen noudattamisesta vastaavana minä haluan tietää tasan tarkkaan mitä kentällä saa tehdä, ja minkälaisilla reunaehdoilla. Toistaiseksi en kuitenkaan ole kovin tarkkoja vastauksia saanut.
    ELY- keskus lähes poikkeuksetta tekee valituksen jos paikallinen ympäristösihteeri myöntää tällaiseen toimintaan tarvittavan luvan pohjavesialueelle.

    Paikallinen luvan myöntäjä on siis tavallaan puun ja kuoren välissä tässä asiassa, eikä tämä tilanne ole missään nimessä hänen syy, ihan hyvässä yhteishengessä asioista on neuvoteltu.

    Ympäristölain tulkintaa on viimeisen parin vuoden aikana tiukennettu aika tavalla (kun ne siirtyivät ELY-keskusten vastuulle), ja esim. maatilat on ajettu ahtaalle. Traktoriakaan ei enää voi parkeerata pihaan kaffeetauon ajaksi vaan se on ajettava tiiviille alustalle esim. betonille(asfaltti ei ole tiivis alusta).

    Litra maahan kaatunutta öljyä pilaa miljoona litraa pohjavettä..

    Asioista tullaan kuitenkin käymään neuvotteluja vielä lähiaikoina, ilmoittelen sitten kun tilanne tarkentuu.

    (Perskuleen sakemannit, olisivat teettäneet v.1942 kentän kilometrin eri paikkaan, niin tätä ongelmaa ei olisi.. )

    -Sami Mäntyharju-
     
  4. 220seb

    220seb 3rd gear

    Näin ulko puolisena on ruvennut tuntumaan että jos kentän toiminan vastaava olisi toinen henkilö niin kentällä ajettais vanhaan malliin ei muuta .(ja ei popcornia kiitos)
     
  5. SMän

    SMän 1st gear

    Vai niin..yksinhän minä tätä kenttää pyöritänkin ja lait ja asetukset teen? Vastuunkanto, ja nimeni erinäisistä lentokenttään liittyvistä asioissa on kyllä minulla..Se siitä.
    ----------------------------------

    No, nyt on saatu lupauksia siitä että kertaluontoinen testitapahtuma, esim. perjantai-illasta sunnuntaihin voisi ollakin mahdollista järjestää. Siis yksi viikonloppu tänä vuonna, jatkossa sitten ehkä muutama/vuosi jos kaikki menee hyvin meidän ja ajajien puolesta. Apujakin varmasti tullaan tarvitsemaan.

    Ennen kuin kentällä pääsee ajamaan, asfaltin saumat on saatava kuntoon, korjausten aikataulu ei ole täysin meistä riippuvainen, mutta TraFin antama takaraja kiitotien paikkauksille on 30.6.

    Käytännössä veikkaisin että toukokuu on liian aikainen ajankohta, kesäkuun aikana ehkä voisi onnistua.

    Nyt kysyisinkin harrastajilta että mikä olisi teidän mielestänne sopivin ajankohta testiviikonlopulle, ettei tulisi päällekkäisyyksiä muiden tapahtumien kanssa? Helpottaisi kovasti suunnittelua, jos mahdollisimman ajoissa tiedettäisiin koska ei ainakaan kannata testejä järjestää.

    -Sami Mäntyharju-
     
  6. studio57

    studio57 Gearhead

    kyllä sopiva ajankohta ois se kerran kuussa :)
     
  7. pile

    pile Gearhead

    fhra:n kisakalenterin kun katsoo ja niille viikonlopuille ei järkkää kun on siellä kisat ja jos ja kun niin keväällä ja kesä heinäkuus tiheämmin kuin syksyllä.
     
  8. kime2

    kime2 Gearhead

    Sama koskis myös Westin kisojen aikataulua...
     
  9. Paimenpelto

    Paimenpelto 1st gear

    Niin ja sit BHRA:n kalenteri, kesäkuulla Hyvinkää jne. En halua olla pessimisti, mutta kaikille sopivaa päivämäärää ei välttämättä löydy. Järjestäjä järjestää ja ajajat vikisee, ts. ilmoittakaa aikataulu, kuskit tulee ketkä pääsee. Kokonaisuutta ajatellen, keväällä ehkä suurin testauspaine, ennenkuin em. sarjat alkavat.
     
  10. ere

    ere Gearhead

    Kesäkuussa eka ja viimenen viikonloppu taitaa olla ylitäytettyjä kiihytysharrastajille, sit juhannus pois kans.

    Powerparkki viikonloppu vois hyvin tuoda osallistujia enemmän kuin viedä. välimatka kuitenkin noin sata(vain), vois olla hyväkin.

    Hyvinkäällä ei välttämättä täkäläiset paljoa käy eikä päinvastoin,että sekin kävis.

    Vain mielipide, testaamaan jotain olis kiva tulla.

    Heinäkuussa taas nitronatikat ja kalajoki jättää väliinsä yhden vapaan vkl ja sit oliskin pori 27,7.
     
  11. pile

    pile Gearhead

    On tää eteläpohojan maa vaan erikoonen alue ku kattelee OD ilmoituksia niin noita harjoituspäiviä/iltoja on ympäri suomia mutta ei vahingoskaa täälä meillä missä kaikki muu on suurta ja kaunista.Mikä täs touhus oikeen oikiasti mättää ku mistää ei kuulu uutisia ja lähinnä niitä hyviä uutisia odotellaan.Pistäkääs tietoa jakoon.
     
  12. SMän

    SMän 1st gear

    Kyllähän me mielellämme järjestettäisiin testi-iltoja Kauhajoella, jos se vain olisi mahdollista. Ikävä kyllä ympäristölupaprosessi on omistajasta riippumattomista syistä edelleen kesken, eikä edes yksittäisiin testauksiin saatu lupaa :-(. Kun ympäristölupa joskus aikanaan (toivottavasti) saadaan, lupa koskee vain ilmailutoimintaa, kaikki muut kentällä järjestettävät tapahtumat käsitellään tapauskohtaisesti...

    T:Sami Mäntyharju
     
  13. studio57

    studio57 Gearhead

    milläs luvalla sitä ennen ajettiin? jos ajettiin omalla luvalla niin eikös sillä vois ajaa jatkossakin kun toimi niin mukavasti :)
     
  14. THE61OHV

    THE61OHV Gearhead

    Koska Kauhavan kenttä saadaan kiihdytyskäyttöön?
     
  15. C5_Z06

    C5_Z06 Gearhead

    Ens vuonna loppuu lentotoiminta, joten viimeistään silloin.. Tosin jonkunhan pitää toimia järjestäjänä.
     
  16. SMän

    SMän 1st gear

    Aikaisemmin on riittänyt meluilmoitus. Mutta se oli silloin ennen eikä vanhan perään itkeminen auta enää.
    Kauhavan kentän käytöstä vuoden 2014 jälkeen ei tiedä vielä kukaan, ei edes paikallinen ilmailukerho. Siinäpä olisikin loistava paikka isommillekkin kisoille, lähes 3km kiitotietä, leveät rullaustiet, iso varikko ja majoitus ym. palvelut saatavilla kävelyetäisyyden päässä kentältä. Paikallinen ilmailukerhokin on vuosikymmeniä tottunut tekemään kökällä isompiakin tapahtumia ja varmasti osallistuu järjestelyihin jos niin halutaan. Ja mikä parasta, kenttä ei ole pohjavesialueella..
     
  17. pile

    pile Gearhead

    tää maa on vain niin saakurin täynnä lupia ja rajoituksia joita pitää hakia selekä väärällään ja niiren lupien takana istuu joku kusipäinen ihminen,omat asiat ku vituttaa niin laitetaan muidenki asiat päin vit..a
     
  18. rekkamies

    rekkamies 3rd gear

    Näi o ja tulee aina olemaan...paitsi taitaa vielä pahemmaks mennä.
     
  19. DX

    DX Gearhead

    Emmä nyt yllytä ketään kansalaistottelemattomuuteen, enkä edusta asiassa kuin itseäni.

    Eip oo enää oikeen muuta tehtävissä kuin vain alkaa hääräilemään mitään kelleen puhumatta ja ilman vastuuhenkilöitä.

    Silleen me ollaan joka lauvantai-iltapäiväistä jääratailua pyöritetty jo toistakymmentä vuotta kun lupien byrokratia ja ehdot mutkistui kestämättömiksi.

    Aina joskus poliisi käy sanomassa, että luvat pitäs olla,
    mut helvetisti helpommalla päästään kun pietään jäärataromut leimassa ja vakuutuksissa ja ollaan teatterissa mukana passiivisagressiivisina, eli poliisin mieliksi ollaan alkutalvi "niinku HÄ?" ja lopputalvesta lähtevinämme pois kehottamattakin,

    niin ne ne voi sit virkavelvollisuutensa (useimmiten vastahakoisesti) täytettyään häipyä hyvillä mielin kaffeelle tai mihin sit menevätkään,

    virkavalta yleensäkin on ehjien romujen näyttelyn suhteen aika hampaaton kun jäällä ajamista ei VIELÄ ole kokonaan kielletty,

    no voishan ne jäädä radan varteen viihdyttämään itseän ja tutkaamaan ettei yli 80km/h ajella.
     
  20. C5_Z06

    C5_Z06 Gearhead

    Ei taitaisi onnistua Helsinki-Vantaalla.

    Tarkoitan siis lentokenttää.

    No oli toki aika kaukaa haettu esimerkki, mut kuitenkin.

    Kauhajoen "naapurikenttä" Kauhava on muuten siinä mielessä mukava paikka, että sinne pääsee vaikka Pendolinolla, jos laiskottaa eikä viitsi ajella paikalle omalla autolla. 2.5 tuntia pääkaupunkiseudulta yhteen suuntaan ja iltajunalla takaisin. Vähän sama asia kuin jos maalta poikkeaa Ämerican Car Showssa Messukeskuksessa, mutta vaan toisinpäin.

    Toki mitään tietoa ei ole, mitä tulevaisuudessa kentälle tapahtuu. Ja järjestääkö siellä kukaan mitään.
     

Kerro tästä muillekin!