Röyhkeä -71 SS Chevelle 454 alkoi härnäämään.....

hyvältä vaikuttaa

 

Kuin kohtalon ivaa.

Viime perjantaina - matkustaessani taas kerran Pohjanmaalle kasaamaan Vetteä - sattui silmään juttu tuoreesta V8 Magazinesta joka kertoi Chevrolet Chevelle Convertible 1971:sta. Joo-å, kyseessä oli juuri se sama auto josta tarinoin tämän viestiketjun alussa.

Studio57 naureskelee partoihinsa kun lukee tätä viestiä, mutta mikäs sen mukavampaa. Vaikka Vetteharrastajat ei tälle foorumille juuri taidakaan olla kovin tervetulleita, niin tänne on kuitenkin hauska kirjoitella ja vastavuoroisesti härnätä "riepukattoista räyhääjää", kuten V8:n toimittaja Chevelle-juttunsa otsikoi.

Iltapäiväjuna Hesasta Kauhavalle saapui vähän ennen kuutta illalla. Suunnitelma oli, että saisin Veten käyntiin ja koeajolle vielä ennen auringonlaskua. Varsinkin kun Chevellestä kertova juttu oli vielä tuoreessa muistissa. Ja erityisesti se kohta, jossa auton omistaja mainitsi keskipakoahdetusta veekasista: "en ikinä unohda sitä kun polkaisin kaasun pohjaan ensimmäisen kerran...". Hmmm...mietin kovasti että: "nuankohan se mullakin hyökkäisi, vaikka mulla on Vortech ja Studio57:lla on ProCharger...".

No, niin vain kävi, että mm. 12-kanttinen hylsy (torx tai mikälie ARP:n pinnapulttien mutteri erikoisella kannalla) jota olisin tarvinnut lainalle olikin reissussa, eikä hommiin päästy ennenkuin myöhemmin illalla. Joten koeajo siirtyi lähemmäs keskiyötä. Jolloin lämpötilat oli lähes nollassa.

Koeajolla pitoa ei tietenkään löytynyt, joka nyt ei yllätä ketään. Pito ei kuitenkaan ollut suurin huolenaihe, vaan öljyvuoto, joka korjattiin seuraavana päivänä.

Lauantain kohokohta oli uusi vesivuoto, jota ihmeteltiin iltapäivällä. Kaksi silmäparia ei keksinyt miten ihmeessä vettä voi vuotaa lohkon takaa jonne ei pitäisi mennä yhtäkään jäähdytysnesteputkea, kunnes kolmas paikalle saapunut pohojalaanen totes: "olisko se ilimastoinnin kondenssivettä".

No olihan se.

Sunnuntaina työn alla oli saada happianturi/laajakaistalambda toimimaan, ja onneksi lopulta johdotus oli paikallaan. Muutama testikilometri myöhemmin dataa oli tallentunut läppäriin. Huomenna, toivottavasti, Kalifornian länsirannikolla hovivirittäjä analysoi talletettua dataa.

 

-----------------------------------------------------------------------------

odotellaan miten tehoa alkaa löytymään... näillä keleillä ja leveis asteilla sitä on jo aika hankala enään testailla mutta kesä tulee äkkiä kun jokapäivä käy kalenteriin vetäsemässä rastin

kesällä voitais treffata samassa risteyksessä ja ajaa molemmat suoraan

 

Jos ny kuitenkin siellä Kauhajoella kokeiltaisiin, nimittäin se Kauhavan risteys on aika kapea...

(Tulet kuitenkin varmuuden vuoksi sillä Novalla etkä Chevellellä...vai oonko se minä jolla alkaa kädet tutisemaan...)

 

Kesään on pitkäaika kaikkea voi tapahtua ennen sitä

 

Mutta onneksi on pitkä ja synkkä talvi aikaa rakentaa sillä viimeisellä vedolla hajonnut auto


eihän mulle ole koskaan noin käynyt mutta tuli vaan mieleen...

 

Vetteprojektissa seuraavana vaiheena oli "peruskorjatun" moottorin säätäminen. Suomesta en löytänyt sopivaa tahoa ja kun jenkkilästäkään ei osattu/haluttu auttaa, niin päätin lähteä Ruotsiin. Tarina alla.

Lauantaiaamuna oli Pohjanmaalla pakkasta. Vähän harmitti, ja tietysti jännittikin, että miten tässä vielä käy Ruottin reissun kanssa, varsinkin kun Vetellä en ollut ajanut kuin vasta ehkä 50 kilometriä.



No, vaikka talli näytti toivottoman kylmältä ja kalsealta, niin pakkohan sinne olisi pian mennä. Ekat sisäänajoöljyt pitäisi vaihtaa uusiin, samoin tietty suodatin. Ei ekoilla öljyillä sentään voi tehdä melkein tuhannen kilsan lenkkiä vieraalle maalle...



Koska lämpötila oli vielä vähän pakkasen puolella, ajattelin että haen dinoöljyt lähimmästä kaupasta Vetellä. Tulisipa ainakin kokeiltua heti aamusta miten auto toimisi, Turkuun lähtö kun oli suunniteltu vasta iltapäiväksi. Ja moottorikin ehtisi sopivasti jäähtyä kylmässä ulkoilmassa öljynvaihtoa varten.

Öljynhakureissu sujui ilman kommelluksia, samoin öljynvaihto. Eräs kaverini tuli myös sopivasti käymään tekemään viimeisiä silmämääräisiä tarkistuksia. Kun kaikki oli auton puolesta valmista, keräsimme vielä nipun toivottavasti tarpeettomaksi osoittautuvia työkaluja auton perälle. Oli selvää, että tien päällä ei Vetelle suurempaa remonttia voisi tehdä, mutta jos jotain pientä tulisi, niin niistä toivottavasti selviäisin. Näin jälkeenpäin voisi viisastellla, että hinausköysi ja taskulamppu unohtui, mutta no, niitä ei nyt tullut otettua mukaan.

Kellon viisarin värähdettyä osoittamaan 15:00 hyppäsin Vetteen ja suuntasin keulan kohti Turkua. Jännitti. Pakko myöntää. Tuntui että olen taas tekemässä jotain pähkähullua. Lähteä nyt kertaalleen puoliksi puretulla ja kasatulla autolla tuosta vain vieraalle maalle. Yksin, ilman kenenkään apua. En laittanut edes radiota päälle, puhumattakaan CD-soittimesta. Kuuntelin korva tarkkana miten moottori kävi tasaisessa vauhdissa valtatiellä. Kuuluisiko sirinää, natinaa, nitinää, kolinaa tai mitä tahansa epämääräistä...

Ekat 15 kilsaa meni hyvin. Sitten kojetaulussa syttyi "engine" valo. Siis se joka tarkoittaa että jokin vikakoodi on aktiivisena. Voi per**le. Kyllä v*tutti. Täskö tää ny oli, ajattelin. Mikään moottorin käynnissä ei kuitenkaan viitannut ongelmiin, pikkulohko jyskytti tasaisesti eteenpäin, kuin konsanaan viimeistä päivää.

Tiesin, että pian edessäpäin olisi valtatien liittymä. Päätin pysähtyä siellä ja tarkistaa mikä vikakoodi olisi kyseessä. Epäilin, puoliksi toivoin, että kyseessä olisi juuri sen anturin vikakoodi, jonka kytkennässä vähän laiskottelin enkä tinannut johtoliitosta vaan käytin ns. abiko-liittimiä.

Pysähdyin autiolle liittymälle ja sammutin moottorin. Ajattelin, että käynnistyyköhän se enää koskaan... "No paskaakos täs murehtimhan", päästin suustani ääneen ja tsekkasin heti perään vikakoodit. Niitä oli tasan yksi. Ja juuri se jota epäilinkin. Jes! Ei mitään hätää! Starttasin auton ja takakummit savuten - kuin konsanaan Vanishing Point leffassa - heitin auton sivuluisussa kuivalla asfaltilla takaisin valtatielle. Ruotsi, täältä tullaan, ....kele!

Seinäjoki jäi taakse ja pysähdyin tankkaamaan jossain entisen Peräseinäjoen paikkeilla. Huoltoasemalla oli viereisellä tankkauspisteellä nuorimies tankkaamassa omaa autoaan. Veten matala, hieman epätasaisesti autoa heiluttava tyhjäkäynti oli kuin magneetti nuorelle miehelle. Kaveri kiersi Vetteä kuin kissa kuumaa puuroa. Olin laittamassa pankkikorttia automaattiin kun katsetta kääntämättä sanoin: "kysy vaan, mieles tekee kuiteskin". Ja kysyihän nuorimies samantien: "ei taida olla aivan vakio". Vastasin että "joo ei ole, on ameriikassa viritetty ja muuttoautona Suomeen tuotu". Selitin että olen viemässä autoa Ruotsiin jossa tietsikan parametrit tarkistetaan niin että seokset ja muut on just niinkuin hovivirittäjä on ne on aikanaan tarkoittanut. Hetken aikaa jutusteltuani jatkoin matkaa, ja pitihän sitä tietysti hieman renkaita lämmittää...ihan vaan nuoren miehen iloksi...

Seuraavaksi edessä oli pitkä taival...Jalasjärvi ... Parkano... Hämeenkyrö... Vammala... Ai niin, Vammalassa Veten perään liimautui kaksi nuortamiestä about -99 vuosimallin Toyota Corollalla. Päästyämme keskustasta pois en malttanut kiihdyttää Vetteä sallittuun nopeuteen hieman normaalia rivakammin. Corolla jäi yllättävän kauas.

Aika kului ja alkoi tulla pimeää. Vähän väsyttikin jo. Liikenne oli hiljaista, olihan sentään lauantain alkuilta. Radiotakin olin jo malttanut kuunnella, varmaan jostain Jalasjärveltä asti. Lähes huomaamattani saavuin valoristeykseen, jossa sattui palamaan punaiset valot. Edessä kauempana oli näemmä satasen rajoitus. Lähdin liikennevaloista rauhallisesti, vaihdoin kakkoselle ja sitten heti kolmoselle, jolloin ajattelin, että ajetaanpa männänrenkaita vähän sisään. Polkaisin reilusti kaasua, en tokikaan pohjaan asti, mutta sillälailla reippaasti. Veten ahdettu pikkulohko lähti kelaamaan kierroksia juuri siten kuin iso veekasi vaan voi tehdä, eli painamalla kuskin penkkiä vasten ja jytisemällä tuttua veekasin jytinää...kunnes kierrokset nousivat yli kolmentuhannen ja ahtopaineet puuttuivat peliin. Oli kuin olisin ollut jonkun muinaisen kymmenmetrisen sapelihammastiikerin selässä joka kimmastuu äärimmilleen. Matala jytinä muuttui salamannopeasti kireäksi RRRRRRAAAAA-huudoksi ja auto paiskautui eteenpäin sellaisella voimalla että minusta alkoi samantien tuntumaan että tää laite lähtee käsistä aivan justiinsa. Siis voi hemmetti sentään. Kait siinä pitokin katos jossain vaiheessa, en mä osaa sanoa enkä muista sen tarkemmin. Mutta sen mä vaan sanon, että on aivan käsittämätön fiilis kun periaatteessa ihan leveä valtatie edessä kapenee silmissä. Vaikkei edes kaasu ollut pohjassa...

Loppumatka olikin sitten rauhallista ajelua. Välissä isolla vaihteella, välissä pienemmillä vaihteilla, tää lähinnä sisäänajon takia.

Turun satamakin löytyi lopulta, ja onneksi sain autoni rekkojen sekaan, nimittäin Seawindin ylimpään kerrokseen ei Veten maavaralla olisi tainnut olla asiaa.

Seuraavana aamuna Tukholmassa oli lämpötila plussan puolella. Aurinko ei kuitenkaan paistanut, eli oli sellainen tyypillinen suomalainen syyssää, vaikka Ruotsissa jo olinkin. Löysin Anderssin pajan aika helposti, eli en ajanut kertaakaan harhaan. Olin vähän turhan aikaisin perillä, joten ajoin muutaman kilsan takaisin Tukholman suuntaan ja kävin Mäkkärillä aamiaisella. Oikein muutakaan paikkaa aamiaiselle olisi tuskin helposti löytynyt.

Syötyäni epäterveellisen aamiaisen ajelin takaisin Anderssin pajan eteen. Otin tietty muutaman valokuvan.

Tästä tiesin että olen oikeassa osoitteessa...:



Toinen autoista oli tää hieno C5-avo:



Otin samalla pari kuvaa omastani...:



...chevyt siinä vieretysten:



...Anderssin leijuva Vette-projekti:



Anders saapui paikalle pari minuuttia myöhässä ja pyyteli kovasti anteeksi. Kuittasin samantien, että "nåå, ei se mitään". Kerroin tärkeimmät tiedot omasta autostani ja niistä asioista joihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Juttelimme myös LSx-moottorien virittämisestä yleensäkin. Hupaista muuten, olen kuulemma toinen joka on tullut Suomesta asti. Vastasin siihen, että en ehkä ole viimeinen joka täällä käy...

Lopuksi Anders heitti mut rautatieasemalle. Minähän suosin julkisia kulkuneuvoja, joten oli jotenkin luonnollista mennä juna-asemalle autottomana. Otin samalla pari kuvaa. Jotka tuskin tämän foorumin lukijoita kiinnostavat, mutta laitan ne kuitenkin tähän tarinan jatkeeksi luomaan tunnelmaa ja uskottavuutta.





Päästyäni lopulta takaisin Tukholmaan kiertelin downtownia muutaman tunnin, kunnes oli aika siirtyä seuraamaan Formula 1 -kauden huipennusta. Ainoa kanava joka SAS Royal Vikingissä näytti Formulaa oli Rai Uno, ja sekin päätti alkaa näyttämään tätä noin puoli tuntia ennen lähtöä...:



Kyllä *itutti. No, löysin lähimmän sporttibaarin 20 minsaa lähdön jälkeen. Ja itse kisahan oli aivan loistava! Ihan pienenä kuriositeettina on tosin mainittava, että velipojalta aikanaan saamani hopeanvärinen McLaren-Mercedes -takki sattui olemaan päälläni (se kun pitää vettä niin olin ottanut sen mukaan matkalle), ja tietysti paikallisten ruotsalaisten silmissä hopeanväriseen takkiin pukeutunut Kimi & Ferrari -fani näytti varmaakin aika hassulta. Vaan minähän en välittänyt, tilanne oli oikeastaan mitä mainioin...

****Tässä tarinassa kirjoittaja eli minä puhun Veten suorituskyvystä. Jokaisen lukijan kannattaa muistaa, että kyseessä on subjektiivinen tulkinta, ja kuten jenkki sanoisi: "your mileage may vary". Jollekin 13 sekunnin auto on nopea, jollekin 9 sekunnin auto on nopea. En ole koskaan omistanut 9 sekunnin autoa, enkä itse asiassa minkään sekunnin autoa. Ainuttakaan varttimailiaikaa en ole ajanut. Voi toki olla, että ensi kesänä pääsen vihdoin Kauhajoelle kokeilemaan Vetteä. Jokainen voi silloin suhteuttaa tarinani oikeasti ajettuun aikaan. Itse en pidä aikaa tärkeänä. Omasta autostani ei tule koskaan millään mittapuulla nopeaa, se on vain toivottavasti keväästä syksyyn käytossä oleva auto joka on omasta mielestäni ripeä. Ja toki omakin tulkintani ripeydestä voi muuttua. Joten please, älkää suotta provosoituko tekstistäni. Tarinahan se vain on, toki totta omien silmieni ja aistieni kautta koettuna.

 

Emme provosoidu. Lisää tekstiä. Sun juttuja on kiva lukea.

 

joo ihan hyvinhän tuo on kirjoitettu.

 

Hyvää tarinaa, jatkoa odotellen.....

 

Tässä lisää tarinaa, pitkän kaavan kautta. Aiheena Z06:n nouto Ruotsista, missä auto oli ollut säädettävänä viikon arkipäivät.

Finnairin aamuvarhainen bussi kuljetti kesken yöunien heränneen matkamiehen Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Pienen sähellyksen jälkeen nuutunut matkalainen sai check-in:insä tehtyä ja matka jatkui lähtöportin 13 vieressä olleelle sohvalle. "Nyt nukutaan", jyskytti päällimmäisenä mielessä. No, enhän mä tietenkään nukahtanut, korkeitaan hieman torkahdin. Ja sama juttu lentsikassa. Tai siellä mä taisin nukkua ihan oikeasti, havahduin nimittäin jossain vaiheessa siihen että mullahan on leuka tipahtanut viisi senttiä normaalia alemmaksi. Nukuin suu auki. No mitäs pienistä.

Saavuttuani Tukholman kansainväliselle lentoasemalle missasin muutamalla sekunnilla Arlanda Expressin eli junan joka ajaa lentoaseman ja Tukholman keskustan väliä edestakaisin. Seuraava juna lähtisi vasta 15 minsan päästä, joten päätin käydä...öööh...kansanomaisesti sanottuna kusella. Heh, kaikkea sitä kanssa tuleekin tänne foorumulle kirjoitettua, mutta ehkä tällainen pieni yksityiskohta tuo vähän ryhtiä tarinaan. Kyse ei muuten ole siitä, että olisin epäillyt joutuvani ns. kusetetuksi, vaan ennemminkin oli kyse lievästä jännityksestä. Ja se kannattaa toki mainita.

Puoli tuntia myöhemmin, saavuttuani Tukholman keskustaan, oli seuraavana pulmana löytää matkan jatkamiseen sopiva paikallisjuna. Tai yleensäkin se alue mistä paikallisjunat lähtisivät. Mun päämääränä oli Barkaby:n pysäkki, ja pienen sähellyksen jälkeen löysin oikean junan. Ja kun asema eli Stockholm Central lienee päätepysäkki josta junat lähtevät, sain lievällä kyynärpäätaktiikalla vallattua itselleni istumapaikan. Ja taas oli aika ottaa pienet tirsat. Paitsi että enhän mä tietenkään nukahtanut.

Parisenkymmentä minuuttia myöhemmin löysin itseni autiolta Barkabyn asemalta. Olin tarkistanut etukäteen Google Maps/Earthista reitin jota noudattaen pääsisin Andersin pajalle. Itse matkahan on vain jotain parisen kilometria, joten sen kävelee jokainen terve nuorimies. Ja miksei jopa keski-ikään päässyt nuori kapinallinen, eli minä.

Tarvottuani ekan kilometrin alkoi tuntumaan, että pian olisin perillä. Samalla alkoi kusettamaan. Voi hemmetti. "Täähän on yhtä kusella käyntiä", ajattelin. Vaan eihän siinä mikään auttanut, oli pakko mennä tarpeille. Onneksi alue on pääasiassa teollisuusaluetta. Mä en kyllä ymmärrä minkä takia siellä pitää olla myös jokin pahuksen kauppakeskus, joka tietysti takaa sen, että kun yrittää olla huomaamattomasti kusella niin onkin itse asiassa kuin magneetti kaikille ohiajaville ruotsalaisille: "härröguud sentään, varmaan taas jokin suomalainen joka on menossa hakemaan Corvetteaan". Ja aivan oikeassa olivatkin.

Parisataa metriä ennen Andersin pajaa korviini kantautui matalaa jytinää. "Toi ei ole starttimoottori eikä tonnikuussatanen twincami vaan jotain aivan muuta", ajattelin itsekseni. Ja päästyäni näköetäisyyden päähän huomasin, että itte mestarihan se siellä tekee viimeisiä tarkistuksia autolleni. Moottori oli jo sammuksissa. Anders näyttää olevan varsin tunnollinen kun tarkisti pyytämättä öljynpinnan Vetestä. Niin sitä pitää! Tack så mycket!

Saavuttuani perille kättelimme ja kävimme läpi mitä autolle oli tehty. Lista oli aika pitkä ja tähän väliin on pakko sanoa, että jos ja kun olette tilanteessa jossa LSx-moottoria on viritetty, niin viimeinen silaus kannattaa hoitaa Anderssin pajalla (www.vette.se). En suotta mainosta firmaa, mutta en toisaalta myöskään väitä, etteikö Suomestakin löytyisi tietotaitoa moottorinvirittämisen saralla. Kyse on kuitenkin siitä, että pitää tuntea Veten ECU:n/PCM:n ja antureitten niksit. Moni meistä tietää mikä pitää olla AFR kaasu pohjassa tai osakaasulla, mutta harva tietää mikä esimerkiksi 14.000 Hertsin ja 18.000 Hertsin ero on, kun puhutaan Veten ilmamäärämittarista. Kun parametreja on satoja niin kokemus on valttia, ja jo sekin, että edes tietää miltä vakion LSx:n arvot pitää näyttää. Ja mihin kiinnittää huomiota ja mistä etsiä vikaa jos moottori ei käy niinkuin sen pitäisi. Ja kun säätö ei ole hinnallakaan pilattu, niin vähänkään enemmän viritetyn LSx:n omistajan kannattaa viedä autonsa Tukholmaan. Tää on mun ja vain mun mielipide, muut voi olla eri mieltä, eikä siinä mitään. Your mileage may vary.

Vette on nyt säädöissään, ja siitä olen erittäin tyytyväinen. Moottori on kuin jättimäinen höyrykone, eli puskee eteenpäin vaihteella kuin vaihteella. Täyskaasua en kuitenkaan päässyt kokeilemaan. En edes puolta kaasua. Itse asiassa ajoin kuin mummo. Toisaalta on helppo ajaa kuin mummo, kun moottori käy tasaista tyhjäkäyntiä ja vääntää kuin mielipuolinen pienilläkin kierroksilla. En nostanut kierroksia kertaakaan yli 2000 kierroksen. Ai miksi? No siksi että hihnapyörät eivät ole täysin linjassa, ja se taas tarkoittaa sitä, että hihna ei kestä täyskaasua vaan menee palasiksi. Muutamassa lyhyessä täyskaasuvedossa just näin olikin käynyt. Tämähän ei ole Andersin vika, vaan allekirjoittaneen. No nyt kun auto on säädöissään, niin mun on helppo korjata tällaiset pikkuviat. Mua ei oikeastaan harmita ollenkaan sellaiset viat tai ongelmat jotka mä tiedän ja osaan korjata. Kaikista pahimpia on sellaiset ongelmat joiden syytä ei pysty selvittämään. Hihnaongelmat ja niitten ratkaisu remmivetoisissa ahtimissa on aika helppo hoitaa kuntoon.

Kysyin Andersilta miltä moottori tuntuu: "does it feel powerful"? Anders vastasi jotenkin näin (vapaa käännös siitä mitä muistan): "ajoin nelosvaihteella 2000 rpm ja painoin kaasun pohjaan...heti kun ahtopaineet nousivat katosi pito takarenkaista...kuvittele, siis nelosvaihteella...". No, mä en voi kuin kuvitella. Onneksi sentään olen saman kokenut kolmosvaihteella kun testasin autoa. Ahtopaineet nousee muistaakseni 3000 kiekan paikkeilla. Mitähän tapahtuu 5500 kiekalla nelosvaihteella kun kaasun painaa pohjaan ja ahtopaineet nousee välittömästi tappiin? Vauhtiahan tuolloin nelosella on 201 km/h.

Alla kuva 8-rib remmistä, josta on enää jäljellä kolmasosa. Koska sama hihna pyörittää vesipumppua, ymmärrätte varmaan että ajoin Veten satamaan t-o-d-e-l-l-a kevyellä kaasulla. Ilmastoinnin kytkin pois päältä. Syyn varmaan ymmärrätte, toisaalta +10 -asteisessa Tukholman säässä ilmastointia ei tarvitse muutenkaan.



Laivaan jonottaessani edessä oli pari suomalaista heppua, taisivat olla tuomassa svenssoneilta ostamaansa Chrysler 300 cabriota Suomeen. Aika makee auto, iso kuin mikä ja valkoinen nahkasisustus sopii tuollaiseen autoon kuin nenä päähän. Olettekos muuten koskaan nähneet tuollaista Moparia digimittaristotakapuskurilla varustettuna (kuvan vasen reuna)?



Laivaan päästyäni tuli otettua pari miestä väkevämpää ja samalla tietysti pohdin muutoksia joita Vetteen pitää vielä tehdä. Päädyin seuraavaan listaan:

- uusi MAF (nykyinen on halki, joten pakko vaihtaa uusi)
- BAPin takaisinasennus (nykyinen vakiopumppu ei riitä edes ennen ahtopaineita)
- uudet takarenkaat ja ehkä vanteet (pito ei riitä)
- DTE brace (pitää vaihdelaatikon ja perämurikan kiinni toisissaan)
- vasen vetari (ei ole varsinaisesti vetari vaan tappi joka välittää vedon vetarille)

Laiva saapui kymmeneltä aamulla Helsinkiin. Olin jo hyvissä ajoin istumassa Vetessä ja odottamassa pääsyä takaisin kotimaan kamaralle. Varttia myöhemmin olinkin jo Hesan keskustassa. Ajoin taas kuin mummo, siltikin pienessä krapulassa en malttanut olla provoisoitumatta eräästä dieseltaksimersusta. Seurasin Meseä takaluukussa, heh, vaikka ei olisikaan saanut tehdä niin. Liikenne Sörnäisten rantatiellä kuitenkin luisti hyvin, joten uskalsin ajaa Mesen perässä noinkin lähellä. Päästyäni Itäväylälle kokeilin josko radiosta tulisi jotain mukavaa musiikkia.

Yläkerran isäntä taitaa jännittää mun auton valmistumista ihan yhtä paljon kuin (Suomen Vette-foorumin) lukijatkin, nimittäin sattuman lisäksi en keksi mitään muuta syytä miksi radiosta alkoi soimaan JUURI tämä kappale...ahh...aivan meinas tulla housuihin (onneksi olin käynyt aamulla kusella):

http://youtube.com/watch?v=-Tnyp9tRXRo

Laskin kummatkin sivuikkunat alas ja käänsin Bosen äänenvoimakkuuden liki tappiin asti. Tuuli tuiversi Z06:n ohjaamossa ja hiukset tuli aina välissä silmille. Ei haitannut. Mä olin aivan taivaassa. Voi jeesus. En kadu pätkääkään, en siis pätkääkään niitä euroja mitä olen Z06-projektiin laittanut. En kadu niitä tunteja joita olen tallissa viettänyt. Enkä niitä likaisia vaatteita, siis sitä resupekkavaikutelmaa jollaisena olen käynyt lähialueen kaupoissa ostamassa milloin työkaluja, milloin mitäkin tarpeellista projektiin. Tää yks musiikkikappale ja hetki Itäväylällä kuittasi kaiken. Satarosenttisesti.

Kuten jo mainitsin, pienessä krapulassa arvostelukyky heikkenee. Ajaessani Itäväylää jokin pieni tila-auto kiilasi eteen. Annoin sen mennä. Kunnes kolmas kaista taas alkoi. Ajattelin että nyt painetaan vähän enemmän kaasua, vaikka hihna menisi poikki. Ajattelin itsekseni, että "mä p***kele vaikka lykkäisin loppumatkan Vetteä". Viitosvaihteella nopeus kasvoi välittömästi liian suureksi rajoitukseen nähden, ja pikku tila-auto ja dieseltaksi jäivät kauaksi matelemaan. Heh. Siitäs saivat.

Provosoiduin suotta. Sattuuhan sitä. Olin vähän krapulassa. Lupaan etten enää tee moista. Rangaistuksena hyväksyn sen, että rikkinäinen ahtimen hihna jää käyttöön koko ensi viikoksi.

Helpotus oli suuri kun pääsin lopulta talliin asti. "Kyllä tämä tästä", ajattelin. Vaikka menis viis vuotta, niin mä saatan tämän projektin päätökseen asti.




Kämpille päästyäni oli pakko laittaa tämä(kin) heti soimaan:

http://youtube.com/watch?v=-alEjPClGU8

 

Ton ekan linkin 1:59 kiteyttää kaiken

Heh näemmä sullekkin on tarttunut toi MV.... hiphop siitä ostamaan kaikki jaksot ja sustakin tehdään veneilijä...

 

Tää olikin sitten viimeinen kerta kuin huomautat tästä aiheesta.

No tarttuuhan se väkisinkin.

Veneen hankin sitten kun olen eläkkeellä jossain sopivassa paikassa. Jossa ei sada lunta minään vuodenaikana. Toki toinen vaihtoehto on, että en hankikaan venettä ja vietän aikaani jossain jossa sataa lunta aina silloin tällöin.

 

Todella hyvä tarina. Tekstiä jaksaa mielenkiinnolla lukea! Both thumbs up!!

Jutuissa esiintullut väitös OD-palstan corvettevihasta jäi mietityttämään. Onko sitä ja jos on niin mistä se johtuu??

Itse, vaikka olen moparmies, pidän 68-72 vettestä.

Onko kenelläkään komeusta siitä että miten muut autoharrastajat suhtautuvat kun ajelee vettellä tai kun ajat ns perus harrastusjenkillä?

 

Minäkin tuossa rupesin pohtimaan, että miksi ihmeessä OD:lla ei haastella Corveteista enempää? Onko ne jonkun 'juppiauton' leimassa vai mikä ihme siinä on? Tuttua ja turvallista Chevyn perustekniikkaahan niissä vaikka kori onkin lasikuitua (paitsi vanhimmat C!:t), mutta onko sekään nyt rikos...

Vai onkohan se niin, että vetteharrastajat ovat löytäneet omakseen Finshark foorumin joka lienee kohtalaisen aktiivinenkin palsta. Ihan loogista sinänsä.

Tapahtumissa olen havainnut, että Corvette porukat tuppaavat pakkautumaan usein vähän omiksi kuppikunnikseen, mutta toisaalta niinhän sitä etenkin kerhojen porukat tekee muutenkin.

Minullekkin kolahtaa juuri ne '68-73 korimallit kovastikkin!

 

Itse en tietenkään osaa sanoa miten asia on, mutta joskus vaan tulee sellainen fiilis, että Vette koetaan jonkinlaiseksi rahalla örsältäjien autoksi ja siksi sitä ehkä kammoksutaan. Toisaalta taas melkein kaikki klassikko-jenkkiautot ovat kokeneet aika reippaan arvonnousun, joten Vette ei taida olla juurikaan kalliimpi kuin jokin muskeliauto. Vanhan klassikkojenkin omistajalle tilanne on tietysti mitä upein, mutta samalla tilanne johtaa siihen, että moni päätyy harrastamaan ihan jotain muita kuin jenkkejä. Se on kuitenkin eri tarinan aihe se.

Tuodaanpa sekin esiin, että en ole todellakaan vakuuttunut siitä, etteikö Vette olisi tervetullut tälle palstalle. Jotekin vain mulle on tullut sellainen vaikutelma, että Vette amerikkalaisena autona kiinnostaa vähemmän kuin muut jenkkiautot. Yhtenä syynä tähän varmaan on se, että Vette-harrastajilla on jo oma fooruminsa Suomessa.

 

Jossain ennen Hämeenkyröä viikko sitten lauantaina tuli vastaan sininen -70-luvun alun Ford. Ei ollut mielestäni Torino, vaan jokin muu, pienempi kooltaan. En ehtinyt nostaa kättä vaikka vastapuoli nosti kättä, heilautin vain päätäni vastaantulleelle kuskille & autolle. Jäi harmittamaan. Varsinkin kun en tunnistanut autoa. Vaaleansininen se oli, ja kaksiovinen. Siihen kuvaukseen sopii varsin moni foordi, vaikka kyseessä ei ollutkaan Mustang. ;-)

 

Tästä tervehtimisestä on aikaisemminkin keskusteltu täällä. Alle 75 jenkin tervehtiminen on itsestään selvää mutta varsinkin uusimpien autojen kohdalla ei välillä tiedä pitäisikö näyttää lapasta vai ei.

 

Viime kesänäkin nostin lapasta niin 50-luvun bel-airille kuin 90-luvun corvetelle, ja kyllä sieltä takaisin morjesteltiin. Tiedä sitten onko tähän mitään kiveen hakattua sääntöä

 

"moniurahihna"?