Waden romut (TT Duster, Oldsi, Impala, Chevelle ja muut)

Ketju osiossa 'Projektit', aloittaja Wade-, 3.12.2014.

  1. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Päivää kaikille OD:laisille!

    Ajattelin pistää omalle autolle projektitopikin pystyyn, kun se on ollut enemmän tai vähemmän projektina joka talvi. Josko jotakuta kiinnostaisi vaikkapa ihmetellä, tai jos tätä kautta saisi hyviä ideoita projektiin.

    Aloitetaan vaikkapa pienellä stoorilla itse autosta.

    Dusteri saapui talouteen 96-97, minun ollessa noin 3-4 vanha pirulainen (Silloin oli jo selvää että jenkit on se juttu) :wink:
    Tällöin ulkokuoreltaan täysin originaali Dusteri piti sisällään 340cid moottorin ja 727 vaihteiston. Alunperin tämäkin oli palvellut kutosella ja kolmilovisella rattikarahkalla, mutta kultaisella 80-luvulla oli vaihdettu hieman rivakampaa tekniikkaa pellin alle. Auto on myös maalattu kerran ylitse, alkuperäisellä sävyllä ja 80-luvulla. Sama maali on autossa tänäkin päivänä.

    Vanhempien hommaama Dusteri konerempattiin, ja sen jälkeen sillä ajettiin vuosina 1997-2011 vain noin 8tkm. Muutamina kesinä autolla ei ajettu ollenkaan, ja tämähän oli pienestä pojasta ikävää kun ei Dusterilla ajeltukaan koko ajan kaikkialle :-? Vuosien saatossa originaali lukoton 7 1/4 vaihtui lukolliseen 8 1/4, 3.21 vällärillä.

    Vanhempien mielenkiinnon vähennettyä rakentelua kohtaan, ja oman ajokortti-iän lähestyessä rupesin laittamaan Dusteria siistimpään kuntoon kesää 2012 varten.
    Mm. putkiston tein kokonaan uudestaan, ja eteen vaihtui pikkujakorumpujen tilalle uudemman a-korisen levyjarrut (tehostamattomina). Myös liian pienet rallyewheelsit vaihtuivat Centerlineihin, jotka pulverimaalattiin kirkkaan keltaisiksi :poff:

    Moottori sai vielä jäädä miltei vakioksi 340:seksi. Tällaisenaan autolla ajeltiin ahkerasti koko kesä 2012, kilsoja kertyi noin 10tkm
    Varttimaili taittui n. 14-15 sekuntiin, riippuen rengastuksesta ja päivästä.

    http://orp.kuvat.fi/kuvat/2012/Länsi-Uusimaa+Cruising+26.5.2012/133.JPG

    Talven 2012-2013 aikana moottori purettiin, ja se sai uuden jyrkemmän nokan, kansien hieromista, hi-po bensapumpun, uuden imusarjan sekä tuplapumppu holleyn. Alakerta myös laakeroitiin ja tasapainotettiin kokonaisuudessaan.
    Moottori piti viedä penkitettäväksi, mutta erinäisten viivästymisten takia sinne asti ei ikinä ehditty :-?

    Vaihteistoksi vaihtui vanha "kisaprepattu" manuaalikoneistoinen 727, vähän korkeammalla stallilla varustetun turbiinin kanssa.

    Näillä eväillä autoon tuli jo selvästi enemmän potkua, mutta matkalla hyvinkään kisoihin, herkesi laatikosta kokonaan toimimasta 2 vaihde. Vartille piti kuitenkin päästä, ja se taittui pelkästään ykkösvaihteella aikaan 14.735, loppunopeuden ollessa jossain 120km/h tietämillä :rotfl:

    Tämän jälkeen rakentelin lootaksi 904:sen, jota hieman vahvisteltiin. Auto liikkui entistä paremmin pienemmällä lootalla, mutta sekin antautui loppukesästä 2013, kun olin ajelemassa hämeenlinnasta kotiin viikonloppuvapaille. 100km tultiin sitten vanin perässä köyden jatkona. Ei harmittanut :mad:

    Dusteri sai odotella ilman toimenpiteitä aina joulukuuhun 2013 asti, kun intistä laskettiin vapaalle. Kahdessa päivässä purin autosta tekniikan ja alustan kokonaan pois, jonka jälkeen alustaan hommattiin kaikki uudet polyuretaanipuslat ja nivelet, ja alustan osat pulverimaalattiin mitä erikoisimmilla sävyillä :lol: Myös perä laakeroitiin uudelleen kuntotarkastuksen yhteydessä, oli kuitenkin jo pari kesää saanut monoa aika lailla. Koriin tein myös apurunkojen yhdistäjät.

    Tekniikaksi laitettiinkin nyt 340cid sijasta tallissa lepäillyt 360cid, jonka speksit olivat seuraavanlaiset:

    -betonoitu vesiproppujen puoleenväliin
    -W5 kannet, hieman portattu, 2.08/1.60 venat
    -M1 imusarja
    -cranen 292/298, 0.632/0.632 mek.rolleri, 1.6 vipoilla.
    -rossin dome männät, 12.6:1 puristukset

    Vaihteistoksi laitoin automaatin sijasta A833:sen, centerforcen kytkimellä.

    Takakonttiin tuli 60l turvatankki, kaverinaan Holleyn sininen pumppu.

    Heti alussa oli selvää, että kesällä 2014 kilometrejä tulisi paljon vähemmän, sillä kun auto oli keväällä ajossa, meni iso osa ajasta moottorin säätöön ja muiden pienten lastentautien selvittelyyn.

    Ensimmäiseksi ongelmaksi tuli se, että vakio kardaanin kestävyys oli selvästi alimitoitettu uudelle tekniikalle. Tästä esimerkkinä vaikkapa touko vai kesäkuun vantaan cruisinki, jossa hieman rivakamman lähdön seurauksena kardaanin ristinivelet leikkaantuivat nätisti kahtia, ja kardaani putosi keskelle tietä, josta joku ystävällinen sen poimi :poff:

    Tämän jälkeen Ko-Met teki vahvan kardaanin 1350-sarjan nivelillä, ja minä tein perään lisätukivarret uniballeilla estämään perän kiertymistä.

    http://orp.kuvat.fi/kuvat/2014/Vantaa+Cruising+18.7.2014/IMG_7408.JPG
    Näin ajeltiinkin sitten vielä pari viikkoa, auto oli menossa dynoonkin, mutta 2 päivää ennen dynoaikaa, Dusterin rätkyttäessä pihalla tyhjäkäyntiä, kuului kolaus. Pikaisen sammuttamisen ja tutkimisen jälkeen oli selvää, että moottorissa oli tapahtunut jotain ylimääräistä...

    7. sylinterin männän työsopimus oli loppunut, sillä seurauksella että mäntä oli haljennut kahtia männäntapin kohdalta. Eli helmat putos öljypohjaan ja laki jäi nätisti pyttyyn, ja veivi vesitilaan :mad:

    Tämän tapahtuman seurauksena pääsemmekin aiheeseen, eli (toivon mukaan) ensikesän tekniikkaan.

    Aloin loppukesästä haalimaan osia uuteen tekniikkaan, joka tulee 340cid lohkoon. Moottori tulee 3.51" iskulla olevalla moparin takoakselilla ja H-veiveillä

    Listaa alakerrasta
    -Mopar perf. 3.51" takoakseli
    -H-veivit
    -custom männät Wisecolta, 9:1 puristukset
    -teräspukit (Riippuen aikataulusta joko pro-gram, tai sitten yritän itse koulussa koneistaa 4140 teräksestä)
    -ARP studit
    -itse suunniteltu ja Pro-laserin leikkaama girdle, 12mm teräs
    -betonointi proppujen ylärajaan

    Muuta
    -kannet tulevat olemaan vanhan tekniikan W5:set, tosin menevät virtauspenkkiin ja saavat sitten porttausta osakseen
    -custom nokka crowerilta, mek.rulla. (ahtokäyttöön), 4-7 ja 2-3 sytytysjärjestys swapilla
    -imusarja mallia DIY, teen koulussa. Isolla plenumilla
    -100mm kaasuläppä mallia kiina
    -2x kiinanahdin, 66/65 siivillä ja t4 laipalla
    -pakosarjat rosterikäyristä.

    -Bensapuolelle olen miettinyt Fuelabin tavaroita, niillä tuntuu aika hyvin olevan kaikkea.
    -moottoria ohjaamaan on hommattu jo MS3X, sytytys olisi tarkoitus hoitaa LS2 puolilla, ja suuttimet ovat 1600cc boschit

    -Vaihteisto A833, siihen kytkimeksi olen suunnitellut Mcleodin RXT twin platea, ainakin sen mainostetaan kestävän tuonne 1000hp korville.

    -perä alkuun (tai kunnes hajoaa) 8 1/4, 3.55 tai 3.91 välityksellä. Tuo 3.21 on ihan julmetusti liian pitkä.

    Intercoolerista en vielä tiedä, että mihin tulee ja minkä tyyppinen.

    Tarkoituksena siis jälleen kerran kasvattaa dusterin menohaluja, mutta auto olisi tarkoitus pitää sisustaltaan ja ulkokuoreltaan melko vakion näköisenä. Autossa on vielä orkkis sohvapenkit ja ne ainakin toistaiseksi pysyy.

    Päivittelen topikkia aina kun ehdin ja aina kun saan jotain aikaiseksi :D
     
  2. Herje

    Herje Gearhead

    Ooh. Perverssin kuulonen paketti tulossa :eek:
     
  3. LPV

    LPV 2nd gear

    Ompas jumalattoman nätti Dusteri!!!
    Älä pilaa ulkokuorta leikkomalla konepeltiä tms.
    Sovita tekniikka niin, että pysyy konehuoneen puolella!
     
  4. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Joo tarkoituksena on pitää koko tekniikka visusti pellin alla, en halua minkäänlaisia skuuppeja peltiin :wink:
     
  5. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Tänään nyt varmistui mäntien tilaus Wisecolta, sieltä suosittelivat ahdettuun jotain muita männänrenkaita (Total seal ap) kuin heidän omia molypinnotettuja.

    Aikani lueskeltuani päädyin nyt siihen tulokseen, että kannattanee tilata Total Sealin conventional ap m-renkaat. Niistä gapless- renkaista on niin paljon ristiriitaisia mielipiteitä jenkkifoorumeilla, että totesin "vanhassa vara parempi"

    Mimmosia kokemuksia täällä on ihmisillä noista gapless-renkaista?
     
  6. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Tuossa ois nyt hepattuna pelkääjän puolen pakosarja, pitää vielä hukkiksen paikka tehdä tuohon kunhan saapuvat postissa.

    Onhan se vähän rujon näköinen, mutta eipä a-kopassa tuhottomasti ole tilaa tehdä pakosarjaa, etenkään kun pidin mielessä että venttiilikopat ja tulpat on saatava pois ilman pakosarjan irroitusta :-?

    [​IMG]
     
  7. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Tämän illan saldona tuli heppailtua kasaan toinenkin pakosarja, ja soviteltua ahtimia konehuoneeseen.

    Pelkääjän puolen pakosarjaa pitää vielä muokata jotta saa riittävästi tilaa konepellin ja ahtimen väliin, ettei rupea maalit kuplimaan :soosoo:

    Näyttää nuo ahtimet omaan silmään aika kivoilta tuolla dusterin konehuoneessa 8)
    Kannattaa tuo ylempi kuva klikata auki niin näkyy kokonaan.

    [​IMG]


    [​IMG]
     
  8. peltsi

    peltsi Gearhead

    Laitoit oikein hösseliks. Hyvää koittaa tehdä ja priimaa pukkaa :)
    Mielenkiintoinen projekti!
     
  9. Herje

    Herje Gearhead

    Hienot on pakosuolet.
    Hyvä siitä tulee...
     
  10. nova71

    nova71 3rd gear

    Jotain samaa, tehdasvakoilua> http://aijaa.com/GLf13s , no joo taitaa olla erin konsernin tuotoksia.

    Meillä kävi näin> http://aijaa.com/uzhXXY , hepissä romut oli pellin alla, muttaku veettiin kii iäksi niin tulos oli tuo ja sai jäähäkki.
     
  11. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Ai että kun näyttää olevan kivasti tilaa chevyn konehuoneessa :D

    Tänään sain pelkääjän puolen sarjan fiksattua, piti tehdä miltei kokonaan uudestaan. Noh, aina oppii viisaammaksi... :poff:

    Nyt on pellin ollessa kiinni noin. 3-4cm tilaa ahtimen ja pellin välissä kummallakin puolella, toivottavasti ei vetele kamalan pahasti solmuun sitten kun hitsailee :odroll:

    Seuraava mielenkiintoinen sovitusprojekti tuleekin olemaan intercooler, ei oikein millään meinaa mahtua maskin ja syylärin väliin. Jäähdytintäkään ei voi kamalasti tuoda taaemmas, ottaa sähköinen vesipumppu kiinni varsin nopeasti.
     
  12. simeoni

    simeoni Gearhead

    Hieno projekti, toivotaan että tulee toimiva raaseri!!
     
  13. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Kiitoksia! Toimivaa peliä tästä pyritään tekemään 8)

    Tänään aloin hitsailemaan pakosarjoja kasaan, tulee samalla treenailtua tigin käyttöä kun sellainen tuli pari viikkoa sitten hommattua itselle :)

    Mietiskelin myös hieman että mihinhän sitten sijoittaisi MS:n boksin, ja todennäköisesti rakennan sille paikan hansikaslokeroon, jotta saa sitten kätevästi plugattua läppärin kiinni siihen

    [​IMG]
     
  14. LPV

    LPV 2nd gear

    Tee siisti ja huomaamaton kotelo/kiinnitys hanskalokeron alle tai taakse ja sieltä läppärille piuha tai pistoke. Hanskalokeroa tarvitsee autossa kaikenlaisen tavaran, mm. reksteriotteen, säilyttämiseen... Minusta mikään ei ole esim. stereolle niin huono paikka kuin hanskalokero!
     
  15. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Tänään ja eilen sain hitsattua viimeinkin pakosarjat kasaan, eikä onneksi kovin pahasti muuttunut ahtimien asennot, mahtuu edelleen hyvin pellin alle :)

    Eilen saapui myös jenkkilästä uudet venakopat, noihin hitsaan sitten jossain vaiheessa kiinnikkeet LS2 puolille, kunhan saa sellaiset hyllyyn. :wink:


    [​IMG]
     
  16. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Tänään tuli purettua pelkääjän puolen etulokari veke, niin pääsi vähän mietiskelemään downpipen reittiä. Juuri mahtuu hyvin 3,5" putki menemään ilman että ottaa ääriasennoissa rengas kiinni.


    [​IMG]

    Jarruihinkin mietiskelin päivitystä, ja varmaankin ebaysta tulee tilailtua tehostinsetti joka suoraan sopii tuohon a-koriin. Hintaa ei kamalasti näyttänyt olevan...
     
  17. FuryIII '71

    FuryIII '71 Gearhead

    Hieno rojekti ja moparin a-ruhot on aina pop. 8)
     
  18. Wade-

    Wade- 2nd gear

    Kiitoksia! Mäkin erityisesti tykkään näistä mopsin a-koreista 8)

    Tänään saapui hukkaportit postissa

    [​IMG]

    Niitä ei sen kummemmin kerennyt ihmettelemään kun käyttiksestä (Astro) repesi perä irti... Piti sitten 20-40km/h vauhtia nilkuttaa tallille että pysyi perä hollillaan... :poff: :wc:

    Oli hieman mädäntyneet näemmä ne perän hiilikuitujousen kiinnikelevyt.
     
  19. Wade-

    Wade- 2nd gear

    [​IMG]

    Tämäkin hieman edistynyt, downpipet tehty sisälokareiden läpi. Tilaakin jää vielä renkaiden ollessa ääriasennoissa, vaikka putki on 3.5".
    Seuraavaksi pitäis sitten lähteä konetta tekemään, ja käydä tutkimassa että mitenhän nuo W5:set virtaa.

    Summitilta myös tilailin kaikenlaista, mm uudet manley severe duty venat, jakopään ja muuta tarpeellista.
     
  20. Herje

    Herje Gearhead

    Mitäs tälle kuuluu?
     

Kerro tästä muillekin!