Suomalaiset Latolöydöt / Metsäautot / Tallien aarteet...

Noista säilytyksistä, ihan normisettiä että lähipiirissäkin on niitä köyhiä jotka parin sadan 10-corollaa säilöö vuosikausia hyvin puolilämpösessä ja sitten niitä joilla avovetteä ja remmiahdettua avojaguaria seisoo talvet pihalla metrisen lumikinoksen alla kun ei raaski ostaa ees telttaa motonetistä.

 

Mullakin on mennyt aika pitkä penni kun en oo raaskinnu myyrä voorttia pois, yli 10 v lämpimässä paikassa säilötty. Itelle perustelen että on siellä sentään mahdollisuus käydä pesemässä autoo ja jonkinverran voi myös roplata niitä.

 

Toi Volvo taitaa olla F84/F85/F86 -sarjaa. Muistaakseni tais olla Volvon ensimmäinen bulldog.

 

Pistänpä muutaman kuvan tännekin taas pienen tauon jälkeen... Kaiserista en tiedä onko enää metsätien varressa, kun kuulin, että se olisi ollut menossa pelastettavaksi. Eipä noitakaan varmaan montaa löydä metästä lojumasta...








Austin on säilynyt melkoisen koskemattomana...

 

https://photos.app.goo.gl/8reEVenmBXinxuRM2

Minkä auton tulipelti?

Kiitos

 

Tuohon austimeen olis mulla kone.

 

Mun kotipaikan lähellä on, eräällä perikunnalla tuollainen austin, koppa on otettu pois rungolta jo yli 30v sitten ja runko on hiekkapuhallettu ja maalattu. koppa oli alkuperäisessä kauhtuneessa maalissa. näin sen viimeks noin 20v sitten.
Auto on jollainlailla miellyttävän mallinen

 

Pyöreä on kaunista..

 

Mitä mahtaa kuvan Commodorelle kuulua onko pelastettu?



Tuossa vielä pari kuvaa tuosta Commodoresta joka sattumalta tuli vastaan:








Ne Furyn ovet oli muuten aika pehmeät, pari paikkaa niihinkin olisi tarvinnut...




Puskuri oli tosiaan muutamaa lommoa lukuunottamatta ihan kohtalainen.

[/QUOTE]

 

Commodore pelastettiin muistaakseni seuraavana kesänä noiden kuvien ottamisen jälkeen. Ilmeisesti aihio oli jopa parempi kuin mitä aluksi pelkäsin...

 

Loistavaa! Tsemppiä rakentelijalle! Olen harkinnut liittyä foorumille pitemmän aikaa mutta viimeinen niitti oli kuva/keskustelu JKL Rautpohjassa maanneesta vaaleasta A-mallin coupesta. Tarina vei melkein yöunet en itsekään voi kertakaikkiaan tajuta kuka pystyy ja kellä on varaa hylätä julmasti hieno auto noin taivasalle pilaantumaan? Auto on ollut aikoinaan kallis varsinkin jos uutena vielä ostanut. Toivottavasti joku on saanut taivuteltua omistajan armahtamaan autoa antamalla sille uuden mahdollisuuden paremmissa käsissä. Osia ja korjauspaloja kuitenkin saapi parhaiten Saksasta. Rek/Com hinnat ovat alkaneet nousta viime vuosina erityisesti Saksassa koska aihiot alkavat loppua.
Me pojan kanssa fixaamme -67 Coupe´ reksaa joka elämäntilanteeni takia joutui odottelemaan synnyinkotini liiverissä 10 vuotta. Kyllä siinäkin hommaa on vaikka koetettiin hyvin säilyttää.
Ostin auton ajoon kesällä 1985. Auto oli pelleiltään hyvä mutta tekniikka silloin täysin loppu.
Olin jo harkinnut myydä auton mutta täysi-ikään ehtinyt poikani pelasti tilanteen ja kielsi moiset suunnitelmat. Pari kesää ollaan reksaa viritelty mutta ei taida ihan ensi kesäksi valmistua.

 

Ei tuota voi kyllä ymmärtää. Mikähän mahtaa olla Rautpohjan Commodoren tilanne tänään? Onko joku mahtanut saada ylipuhuttua omistajan antamaan autolle uuden mahdollisuuden jonkun toisen paremmissa käsissä? Tiedän tapauksia on henkilöitä jotka eivät myy mistään hinnasta joko kateuden, ylpeyden tai muun tunnesyyn takia. Silti ovat tunteettomia ja antavat tavaran ennemmin pilaantua?? Raha muuten ojennettuna kyllä kelpaa kaikille normaalisti.

 

Kyllä se vaan tahtoo olla ettei ilmaiseksi haluavia, joka viasta valittavia urpoja viitsi kuunnella. Nimimerkillä ladollinen löytöjä.

 

Ennenvanhaan (70- ja 80-luvuilla) Suomessa tehtiin autoja tuollaisista hapanneista hylsyistä kuin tuo Metsä-Kaiser. Enää ei kannata. 5 sek. haulla löytyi tämmöinen 1953 Kaiser Kansasista... Pyyntö $3250. Onhan tuossakin jotakin tekemistä, mutta rahdit ja verotkin huomioiden tulee varmaan vähintään puolet halvemmaksi kuin "Suomi-auto".
https://wichita.craigslist.org/ctd/d/1953-kaiser-deluxe-original/6399964568.html

 

Tuota noin....tuossa ylempänä olevissa Furyn ovissa olevat muutamat kahvat kiinnostaisi kovasti. Saatavilla?

 

Niin ja jotkut vielä tekee tollasistakin autoja. Tai yhdistelee monesta raadosta yhden ajopelin...kuten ittellä uusin menossa oleva projektikin.

 

Ja jotku hitsaa kolme vuotta vimpan päälle Fiat 127:aa kun toinen paiskoo -69 SS Chevellen reikiin pakkelia ja kolmas järkiajattelija ostaa valmiin auton.

Kukin tavallaan, harrastuksessa monasti matka päämäärää tärkeempi. Metsäraadon tekeminen valmiiksi on aina ikimuistoinen suoritus joita muistellaan vielä kiikkustuolissa.

 

Samaa mieltä kanssasi....Ja sitten on vielä ainakin yksi oma rotunsa noissa valittavissa urpoissa, eli sellanen, jotka etsimällä etsii pienetkin virheet, ja niistä sitten pitää huomauttaa.
Ja kyseessä ei tässäkohtaa ole latolöytö, vaan vaikka ihan näyttelyssä oleva auto, tai just valmistunut iso projekti, joka on tyyliin jostain raadosta kuntoon laitettu.

 

Totta, nykyään saa maailmalta uitettua tännepäin oikeastaan mitä vaan, ja kulutkin pysyy siedettävinä. Eli eihän se ehkä kannata, mutta joka tapauksessa hienoa nähdä kun vanhoja Suomiautoja palautetaan liikenteeseen. Itellänikin on vanha Suomiauto työn alla, tosin se oli niin halpa että se kannattaakin rakentaa ennemmin kuin tuoda vastaava rapakon takaa (No joo, Ruotsista vois saada halvemmalla tuotua, mutta se kaikki hauska tekeminen jäis puuttumaan ).

Ja kun nyt kerta tänne kirjoitan muutenkin, niin tossa on pari kuvaakin...
Mosse Farkku on päässyt vähän huurtumaan kevätpakkasessa.




Ja Ford 15M koittaa maastoutua kesällä...

 

^Ei ollut tosiaankaan tarkoitus kyseenalaistaa tai arvostella kenenkään tapaa harrastaa.
Autoharrastus on parhaimmillaan yksi monimuotoisimmista ja vapaimmista harrastamisen lajeista ja siksi niin kiehtova. Samoin ymmärrän myös esteettisen puolen esim. tässä ketjussa "romu on romantiikkaa" periaatteella.
Silti vielä haastaisin täällä aika syvällä istuvaa ajatusta "Suomi-auton" jonkinlaisesta automaattisesta arvokkuudesta.
Ymmärrän kyllä, jos on kyse jostain erityisestä yksilöstä, joka on noussut erityisasemaan omistajiensa tai dokumentoidun ja tunnetun historiansa (tai mallin harvinaisuuden) takia.
Mutta esim tällä sivulla kuvatut hylsyt Kaiser mukaanlukien edustavat malleja joita on tehty satoja tuhansia täsmälleen samanlaisina. Näistä ei ole tuolla metsässä jäljellä kuin kappaleita ruostuvaa peltiä. Mitä erikoisen hienoa on aloittaa projekti noin uskomattoman huonosta ja hankalasta lähtökohdasta ja uskotella itselleen tekevänsä "alkuperäisen Suomi-auton", kun lopulta kuitenkin 90% valmiista ajokuntoisesta autosta on joko itse tehtyä tai muista (ehkä vielä parempikuntoisista) varaosa-autoista ja jälkituotetuista varaosista rakennettua?
Mikä siitä lopputuloksesta teki sen suomalaisemman kuin samalta linjalta tullut sisar, joka myytiin kotimaassaan ja säilyi siellä vähemmällä käytöllä parempikuntoisena, tuli maahan 60v. myöhemmin?

Jos sitä kiikkustuolissa muisteloa varten kerätään kokemuksia, niin voisin kertoa, että autojen Suomeen uittamiseenkin liittyy varsin värikkäitä vaiheita. Itse kaupat tekemällä, auton kuntoa selvittelemällä, rahteja järjestelemällä, jne käytäntöihin perehtymällä pääsee aika jännän äärelle. Olen itsekin tutustunut monella lailla erikoisiin tyyppeihin ja jännitystä on piisannut monisatakertaisesti nettipokeriin verrattuna ...
Sokerina pohjalla; Laita tällainen "yard driveable" tuliainen ajokuntoon käsityökaluilla tuontisatamassa ja aja se esim. Kotkasta Keski-Suomeen tarrakilvillä. On tullut tehtyä muutama legendaarinen "kokopäiväreissu"...

Nostan hattua teidän tekijämiesten kädentaidoille, jotka tikkaatte ruosteisesta harsosta näyttelykelpoisen ajoneuvon, mutta väitän, että viimeisen 15v aikana "uittajat" ovat tehneet enemmän hyötyä koko autoharrasteen ja Suomen harrasteautokannan monipuolistumisen hyväksi. Lopuksi väitän, että lisääntynyt jälkituonti on mahdollistanut monen Suomi-auton jälleentulemisen. Hylsystä, joka muutoin olisi jäänyt osapuutteiden vuoksi iäisyysprojektiksi...

Silti seuraan tätäkin ketjua innolla ja mielenkiinnolla ja arvostan kaikilla tyyleillä harrastajia. En kuitenkaan näe näitä metsäautoja enää kovinkaan usein pelastettavina objekteina, vaan erään ajan maatuvina muistomerkkeinä. Enemmän kuin metsäautojen pelastuksen, haikailen kadonneen autopurkaamokulttuurin perään. Maailma muuttuu ja muutos vei mukanaan nuo autohautuumaiden, varaosakauppojen ja ulkoilmamuseoiden kiehtovat sekoitukset.