Kuvia vanhoista kilpa-autoista; vanhoja kuvia, uusia kuvia jne.

https://m.nettiauto.com/wartburg/353-w/11303770?vifAdCount=19&vifNav=Y

• 

Vanha A ryhmän warre

 

On kyllä pirun komee Warre. Warrehan oli vuosikymmeniä rallissa "tehdastallilla." Sen värit oli punavalkoiset. Tässä on kuvassa vuoden 1985 B-ryhmäläinen:





Tässä ei ole sama auto, mutta voi hiukan fiilistellä 2-tahtisen ääntä:

 

Olet tänään katsellut Ford vs. Ferrari eli Le Mans `66 leffaa. Oli pakko googlata, että kun leffassa Le Mansin radalla mainostetaan Bardahlia, että mikä se on:


Wikipedia osasi kertoa:

Bardahl is a brand of petroleum oil additives, lubricants and gasoline additives for motor vehicles and internal combustion engines made by Bardahl Manufacturing Corporation in Seattle, Washington.

Siellä on myös jännä kuva:


Kurtis 500B Bardahl Special driven in the 1955 Indianapolis 500

 

Kaverit laittoivat moottorikelkkaan Warren mootorin,kulki hyvin.

 

Leffana hyvä, katottu monesti ihan leffan ( ja äänien kotiteatterista) takia, mutta juonessa on otettu kyllä surullisen paljon vapauksia todellisuudesta.. Sääli. Muuten ois 10/10. Hyvän tarinan ois saannu rakennettua jo pitäytymällä vähän enempi faktoissa.

 

Taas A ta tarjolla

 

Auto jolla oikeesti pelottas ajaa

 

Muutaman kerran Willow Springs radalla käynyt katsomassa kun isot pojat ajaa CanAM autoilla kilpaa (Shelby, Mclaren, Lola, Porche, McCee.....). Hieno meteli kun vetävät varikkosuoran ohi.
Pirusti tullut otettua kuviakin ko vehkeistä.

Hienoa myös vanhojen Stock autojen kisa (cuda, mustang, camaro, amx....).
Suosittelen paikkaa !!! Sopiva matka losista. Vaatetta mukaan, on aika vilposan korkealla.

AH

 

Hiukan harvinaisempi amerikkalainen kilpa-auto: neliovinen tolppa ja kutonen:

 

Ferrarilla oli monta epäonnista Indy-projektia, jenkkimaahantuoja Luigi Chinettilla taisi olla jonkinlainen perusolettama, että kun hän voitti Le Mansinkin tuosta vaan, niin ei kai se Indy-voittokaan ole kuin ottaa. Indyä varten kehiteltiin parikin hiukan muuteltua 4,4-litrasta tipo 121-LM Le Mans-kutosen versiota, mutta Kurtis Kraft 500B 387/55-autoon sovitettiin käsittääkseni poraukseltaan hiukan piennetty 4,2-litrainen versio (tipo 123).

No, eipä tuo selvinnyt lajitteluajoista kumpanakaan kisavuotenaan (1955-56) ja tarina päättyi ilmeisesti 1957 Keith Andrewsin hengen vaatineeseen harjoitusonnettomuuteen.

Edit: kuvan auto on siis Jimmy Daviesin Kurtis, jossa varmaankin Offenhauser-moottori. Chinettin Kurtis-Ferrari oli jokseenkin identtinen 500B mutta punainen.

 

Löysin tuosta kuvan autosta videon ja siinä on moottorina Offenhauserin 4 -pyttynen:

 

Juurikin, korjasin just tuohon ylle ennen kuin huomasin tämän postauksen. Offyhän oli muistaakseni kuvassa olevan Peugeotin 1913 laaditun twincam-moottorin jokseenkin suora kopio ja mikäs siinä, kun turhahan sitä on muutella kun joku on kerran saanut paketin kohdalleen.

 

Tässä vielä kuva Bardahl-Ferrarista. Luigi Chinettin kiinteää suhdetta autoon kuvaa se, että hän piti auton varaveiviä koristeena työpöydällään läpi vuosien ja autokin myytiin Chinettin varastosta vasta miehen siirryttyä ajasta ikuisuuteen. Nykyään se on Fred Simeonen käsittämättömän hienossa museossa, jossa pölyt pyyhitään paahtamalla ympäri tiluksia kamalan paukkeen saattelemana museovieraiden heitellessä hattujaan ilmaan ja hurratessa.

Moottori oli sikäli hyvin erikoinen, että se oli laadittu lisäämällä 750 Monzan nelosmoottoriin pari ylimääräistä sylinteriä Le Mansin vaatiman lisätehon aikaansaamiseksi. Moottorin huono maine perustuu ilmeisesti siihen, että Ferrarin moottorit olivat opettaneet kuskit käyttämään jopa 9000 rpm:n kierrosnopeuksia varsinkin alasvaihdoissa suurista nopeuksista, mutta näin suurilla dimensioilla 6000 rpm:n punarajan reipas ylittäminen tarkoittaa niin suuria männänkiihtyvyyksiä, että veivien ja mäntien teräksellä sinetöity pyhä liitto tahtoo purkautua. Nelosilla näitä ongelmia ei juurikaan ollut, sillä ne painivat enimmäkseen hitailla radoilla ja niiden ylivoima perustui valtavaan vääntöön joka sai ne irtoamaan mutkista käsittämättömällä vauhdilla, varsinkin jos vastassa oli puuduttava ylämäki.

Amerikan oma F1-mestari Phil Hill muisteli joskus, että käydessään 1955 Modenassa, Enzo Ferrari höyrysi innoissaan uudesta vallankumouksellisesta moottoristaan ja sitä mentiin sitten kiireesti katsomaan. Pettymys oli kuulemma suuri kun moottoriverstaassa odotti ihan tavallinen suora kutonen, joka ei mainittavasti poikennut siitä 30-luvun Alfan koneesta, jolla Phil oli uransa vuonna 1950 aloittanut ja jollaiseen myös Jaguarin menestys perustui.

 

Eli tämä oli se Tipo 121?

For the 1955 735 LM, Lampredi modified the big-bore 1953 into a straight-6. Displacement was 4.4 L (4412 cc) from 102x90 mm cylinders. Triple Weber 50 DCOA/3 carbs pushed out 300 to 350 hp (261 kW). With this power, the 735 LM could hit 280 km/h (174 mph) on the Mulsanne Straight at Le Mans.

A smaller version was used that same year in the 376 S sports car. It used the same 90 mm (3.5 in) stroke and 94 mm (3.7 in) bore as the original Lampredi Formula One engine and produced 280 hp (209 kW).

Onhan tuossa kieltämättä aika pitkä isku paljon kierrättäväksi vanhaksi kilpakoneeksi. Ei mikään ihme, että ei aina kestänyt.

P.S. Kiitoksia taas hyvistä jutuista.

 

Ferrarihan käytti tyyppinumerona pääsääntöisesti yhden sylinterin tilavuutta. Rivikoneiden stoori menee niin, että alussa oli Ascarille kehitettiin 2-litrainen "500/F2" jolla voitettiin F1-sarjan maailmanmestaruus (1952-53 ajettiin F2-säännöillä). Kun formuloiden tilavuus 1954 kasvoi 2,5 litraan, niin kone porattiin isommaksi ja siitä tuli 625/F1. Tässä vaiheessa heräsi mielenkiinto että todella hurjavääntöistä konetta voisi käyttää myös urheiluautoissa ja kolmen litran luokkaa varten keksittiin vielä 2,9-litrainen 735. Sen dimensioita käytettiin Le Mans-kutosessa, mutta Monzassa käytetty nelonen porattiin milliä isommaksi kun hiffattiin, että näin koneen tilavuutta saatiin kasvatettua vielä 58 kuutiosenttiä ja tilavuudeksi tuli edelleen kolmen litran luokkarajaan sopiva 2999cc. Poraukset olivat aina tasamillejä, sillä männät poimittiin mm. varaosahuollon helpottamiseksi Borgon luettelosta.

Vaihtelevan sylinteriluvun takia yhden sylinterin tilavuuteen perustunut mallinumerointi alkoi mennä todella sekavaksi. Ratkaisuksi keksittiin uusi systeemi jossa on kokonaistilavuus ja sylinterien lukumäärä.

376S tarkoittaa siis 3,7-litraista kutosta urheiluautokäyttöön (sport). Mille Miglian jälkeen koneet porattiin lopulliseen muotoonsa 4,4-litraisiksi (446S). Kun systeemistä uhkasi tulla liian selkeä keksittiin että vastaavia automalleja voisi kutsua moottorien suunnittelunumeroilla (118LM ja 121LM). Tämä on saattanut olla osin tarkoituksellistakin sillä kilpailijat seurasivat tarkasti jokaista liikettä. Siitä oli etua, että edes toimittajat eivät pysyneet kärryillä siitä mitä tänään oli tuotu radalle kun suuri osa testaamisesta tapahtui "out in the open" eli pienemmissä maantiekisoissa.

Aurelio Lampredia voi perustellusti pitää yhtenä maailman parhaista moottori-insinööreistä. Äijällä on pitänyt olla myös kookospähkinän kokoiset pallit, kun se on pystynyt sanomaan vanhalle varikselle, että me pannaan nyt tää sun hieno V12-moottoris museoon ja aletaan ajaa kilpaa tällä mun piirtämällä quattro-silindrillä (neljäsylinterinen).

Suhteessa aikakauden oppeihin Lampredin moottorit myös pyörivät laskennallisten punarajojen yläpuolella, mutta sillähän kisoja voitetaan että saadaan moottorista irti kilpalijoita enemmän. Eltsun konkarien Carl-Otto Bremerin ja Gunnar Carlssonin muistetaan ihmetelleen, että on nämä kummallisia moottoreita kun aina keväällä vaihdetaan tulpat ja sit vaan ajetaan kaasu pohjassa koko seuraava kausi. Eivät tahtoneet uskoa että sellainen voi olla mahdollista.

 

Linkkasin joskus tuosta 625:sta kuvan tähän ketjuun:

https://www.overdrive.fi/forum/thre...a-uusia-kuvia-jne.310373/page-10#post-3769170

 

Kun noista Offyistakin tuli jutttua, niin laitetaas niistäkin jotain faktaa. Niitä on ainakin tämän kokoisia:

97 cu in (1.59 L) - to meet the displacement rule in many midget series
220 cu in (3.6 L) - displacement rule in AAA (later USAC) sprint cars
270 cu in (4.4 L) - displacement rule for the Indianapolis 500 under AAA rules
255 cu in (4.18 L) - for Indianapolis (during the 1930s fuel consumption rules)
252 cu in (4.13 L) - displacement rule for Indianapolis under USAC rules
168 cu in (2.75 L) - displacement rule for turbocharged engines at Indianapolis (to 1968)
159 cu in (2.61 L) - displacement rule for turbocharged engines at Indianapolis (1969 and later)

Tässä vähän speksejä muutamasta:

1933 – 255 Original Offenhauser 4 cyl twin cam

Bore: 4.250”
Stroke: 4.50”
CID: 255.38
C/R: 10:1
Weight: 325 lbs.
HP: 250 @ 5,200 rpm
1958 – 255 Low Tower

Bore: 4.28”
Stroke: 4.38”
CID: 251.89
C/R: 15:1
Weight: 452 lbs.
HP: 325 @ 6,600 rpm
1969 – 159 Offenhauser

Bore: 4.030”
Stroke: 3.125”
CID: 159.520
C/R: 8:1
Weight: 360 lbs.
HP: 820 @ 9,500 rpm
1974 – DGS Offy / 1975 – Drake-Offy

Bore: 4.281”
Stroke: 2.75”
CID: 158.25
C/R: 8:1
Weight: 370 lbs.
HP: 1000 @ 10,000 rpm

Offyn rakenne on todella kummallinen (ainakin nykynäkökulmasta). Hot Rod joskus kasasi 270 ci version. Tässä pari kuvaa siitä:

 

Kanneton rakenne oli vastaus kunnollisten tiivisteratkaisujen puutteeseen, ihan samanlaisiahan nuo Ferrarín Lampredi-moottoritkin olivat; moottori koottiin kiertämällä sylinteriputket alakautta kiinni sylinteriryhmään (cylinder block) ja liittämällä paketti kampikammioon (crank case).

 

onneksi sentään tulpanreijästä pääsee heittokellolla katsomaan yläkuolokohdan...ainakin 1 täällä päiväkirjaa pitävä viritysvirtuoosi moiseen pystyy...yleensä pikkutytöt pitää päiväkirjaa..maksa velkas rotta..

 

Offy moottorithan oli suosittuja Midgeteissä, mutta ne olivat myös aika kalliita. Alkupään Midgeteissä jotkut käyttivät Evinruden kakstahtista venemoottoria, josta sai viilattua jopa 80hp, eli lähes yksi hevosvoima moottorin omapainoa (lbs) kohtaan. Mottia pystyi kierrättämään 8000 rpm ja näiden ominaisuuksien ansiosta Evinrude-moottorilla varustetuilla Midgeteillä pystyi pistämään kampoihin huomattavasti kalliimpia Offy-koneisia Midgettejä vastaan. Ei ihme, että Offenhauser-kuskit eivät olleet ihan riemuissaan tästä.

Jottei mene ihan offtopiciksi, niin tässä pari kuvaa tällaisesta Midgetistä jossa Evinruden venemotti. Kyseessä on alkupään Midgettejä, koska runko on kromattu. Kromattua runkoa käytettiin aluksi, mutta siitä luovuttiin nopeasti, koska huomattiin että kromatut rungot alkoivat halkeamaan kisakäytössä sieltä sun täältä, eikä näin ollen kuulemma muissa kuin ihan alkupään Midgeteissä ole kromattuja runkoja.