Jyväskylän vappucruising 1.5. 2018

Overdrive.fi on harrasteautoiluun keskittyvä verkkosivusto, joka tarjoaa sisältöä harrastajien ja rakentajien tarpeisiin. Epäasiallinen ja loukkaava sisältö, joka rikkoo sivuston käyttöehtoja, poistetaan. Näin eivät myöskään poliittinen keskustelu ja aiheet sinne kuulu. Harrastus on yhteinen poliittisesta kannasta riippumatta. Overdriven yleiset käyttöehdot löytyvät täältä, ja on hyvä muistaa, että jokainen keskustelija on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa omien viestiensä sisällöstä.

Ketju osiossa 'Tapahtumat', aloittaja miguelo, 29.4.2018.

  1. miguelo

    miguelo Gearhead

    Pian on jälleen perinteisen Jyväskylän vappucruisingin aika, sehän on vuosienmittaan kasvanut niin suureksi osallistujamäärältään, jotta lähtö-, ja kokoontumispaikaksi valikoitunut Seppälän Prisman pysäköintialue on nykyisin vääjäämättä käynyt ahtaaksi.

    Nythän on samalla myös kauppojen aukioloajoissakin tapahtunut laajoja muutoksia, minkä myötä kaupat saavat pitää ovensa avoinna mm. pyhäpäivinä, kuten vappupäivänäkin, mikä on ruuhkauttanut Seppälän alueen kadut ja väylät entisestäänkin.

    (Prisma Seppälä, kuten myös sen vieressä sijaitseva kauppakeskus Seppä ovat kumpikin suosittuja ja vetovoimaisia asiointikohteita)

    Eli etenkin muualtapäin vappucruisingiin tulijoille, ottakaa huomioon jotta kokoontumispaikka on muuttunut - tänä vuonna kokoontuminen tapahtuu Lutakonaukiolle.

    Cruising aikataulu:

    1.5. Vappu cruising, Lutakonaukio kokoontuminen alkaa klo 12:00. Lähtö klo 16:00. H u o m ! Letka lähtee 16:00.
    Reitti:Uno Savolan katu, Schaumanin puistotie, Heikinkatu, Tourulantie, Kalevankatu, Vaasankatu, Vapaudenkatu, Kilpisenkatu, Hannikaisenkatu, Tourulantie.

    Tässä linkki ACC Jyväskylän sivustolle, mistä asia ilmenee, sekä löydät myös karttalinkin josta reittiohjeet.

    http://www.accjkl.fi/

    Laitetaanpas tähän vielä lopuksi paikallislehti ksml'n perjantaina 27.4 julkaisema juttu aiheesta:

    [​IMG]
    Keskisuomalaisen artikkelissa kerrottu cruising-reitti on puutteellinen, ACC Jkl'n sivustoon on enempi luottaminen, mikäli haluaa pysyä letkassa mukana, tiettävästi myös liikenteenohjaukseen on panostettu "hieman" enemmän kun parina edellisenä vuonna saatiin nähdä...:odcool:
     
    Camino'79 ja manha tykkäävät tästä.
  2. Camino'79

    Camino'79 Gearhead

    Joko siellä on sakkia ku pipoa? :D

    Mister jiin ponulla saavutaan tällä kertaa itse paikalle tuossa jonkin ajan kuluttua ;)
     
  3. tinareki

    tinareki Double Gearhead

  4. Swinger

    Swinger Gearhead

    Jos tätä cruisingia oli joku järjestämässä niin tämä kirjoitus ei ole ketään kohtaan tarkoitus vähätellä tai arvostella.

    Paikkana toi lutakko oli varmaan ihan ok ja parkkipaikat autoille oli jopa yllättävän isot, vaikkakin minun mielestä paikalla oli murto osa siitä kalustosta mitä yleensä on ollut jyväskylän vappu cruisingeissa, johtuen varmaankin todella huonosta säästä.

    Jos viimme vuosien automäärät olisivat olleet lutakossa niin olisi ollut kyllä todella täyttä paikan päällä. Jälleen kerran ongelmaksi muodostui autojen pois saaminen kokoontumis paikalta. Ilmeisesti letka tyssäsi ensimmäiseen liikenne ympyrään jo. Ilmeisesti paikanpäälle oli tullut aika paljon porukkaa autoilla katsomaan cruisingia niin kuokkalan suunnasta, rantaväylätä ja myöskin heikinkadulta päin ja nämä tavalliset autot tukkivat heti harrasteajoneuvojen poistumisen alueelta.

    About 45min odottelun jälkeen päästiin alueelta pois ja ainakin cruising letka ja fiilis oli kadonnut about 30min sitten. Osa autoista poistui jalkakäytäviä pitkin kun näkivät että poistuminen kestää niin kauan.. kävi itselläkin sama ajatus mielessä.

    Plussaa oli kuitenkin se että alueelle pääsi oikeastaan vaan noita harrasteajoneuvoja.

    Käytiin ” cruisingin ” jälkeen syömässä ja mietittiin siinä samalla että miten tota hommaa voisi kehittää. Ensimmäisenä ajatuksena tuli mieleen että se kokoontumispaikka pitäisi olla jossain kauempana keskustasta, mikä ainakin helpottaisi autojen purkaantumista alueelta pois. Mieleen tuli että olisiko esim killeri hankala paikka järjestää? Sieltä on kohtuullisen pitkä suora keskustaan saakka jolloin sen letkan ei tarviisi pysähtyä niin useasti mikä varmaan auttaisi alueen tyhjentymistä. Vielä jos saisi esim liikkevalot pois savelasta—) voionmaankadulle saakka ja jonkinlaista apua esim poliiseilta niin homma voisi toimia. ( ilmeisesti virkavallan apua ei ole oikein ollut saatavilla. )

    Tiedän ettei nää oo helppoja järjestää ja kuitenkin kiitos kaikille niille ketkä jaksaa vuodesta toiseen yrittää. Olisi hyvä jos saataisiin jonkinlaista keskustelua aikaiseksi koska tällä viimmeisimmällä yrityksellä ei ole mitään toivoa toimia varsinkin jos paikalla olisi ollut normaali määrä ajoneuvoja.
     
    masanteri tykkää tästä.
  5. Camino'79

    Camino'79 Gearhead

    Täälläkin mietittiin ja pohdittiin tota killeriä mutta todettiin että tämmösellä kelillä se on ihan velliä ja kuivalla kelillä se hiekkakenttä pölisee niin paljon että ei oo oikeen hyvä sekään, mutta "ajostrategisesti" se ois kyllä fiksumpi.

    Ja yks mikä itellä ainakin on pyöriny päässä on se että eikö ihmiset välitä vai tiedotetaanko liian vähän että nyt ois tämmönen letka lähdössä niin eikö niiden perhanan mummujen/pappojen jne. oo pakko työntää niillä carinoillaan ja passateillaan sinne väliin....

    Että pitäskö sit tiedottaa enempi ja kehottaa käyttämään vaihtoehtoisia reittejä missä ei häiritsisi kulkuetta?
     
  6. toyopet

    toyopet Double Gearhead

  7. 0rs0n

    0rs0n Gearhead

    Onkos kellään oikein paljon kuvia tuolta?
     
  8. Kylmit

    Kylmit 2nd gear

    Hieno tapahtuma, vaikka sää oli mitä oli. Parempi tuo Lutakko on kuin tuo Seppälän Prisma mikä meni viime vuonna täysin tukkoon Corolla-kansan juostessa juhlamokka tarjousten perässä. Ehkä jotakin "jatkot" parkkia olisi jäänyt kaipaamaan jos sää olisi suosinut.

    Iso Kiitos järjestäjille.
     
    Camino'79 tykkää tästä.
  9. toyopet

    toyopet Double Gearhead

    Larry tykkää tästä.
  10. wahoo

    wahoo Gearhead

    Jos jollain on heittää lisää kuvalinkkejä niin antaa palaa, pääsee vielä fiilisteleen edellisten kuvien lisäksi :odcool:
     
  11. miguelo

    miguelo Gearhead

    Youtubesta löytyi lyhyt videoklippi tapahtumasta:

     
  12. miguelo

    miguelo Gearhead

    Paikallislehden juttua aiheesta 01.05.2018 (jostain syystä jutun tekstiosuus kopioitui tähän paksummalla fontilla, mutta olkoon)

    Sadat vanhat menopelit kokoontuivat Jyväskylän Lutakonaukiolle.

    Tämän vuotinen vappucruising kokosi Jyväskylän Lutakonaukiolle satoja vanhoja autoja. Vanhojen autojen ystäville riitti silmäkarkkia, kun toinen toistaan hurmaavammat menopelit kokoontuivat Lutakonaukiolle vappupäivänä kello 12 alkaen.

    Jyväskylän vappucruisingia on ajettu vuodesta 1988 lähtien. Tapahtuma muutti nyt ensimmäistä kertaa Lutakonaukiolle, koska se on paisunut niin suureksi, ettei sujuvasti mahdu muualle.

    American Car Club Jyväskylän puheenjohtaja, vappucruisingin järjestäjä Jyrki Taipale arvioi, että kokoontumispaikkana Lutakonaukio toimi hyvin.

    – Alueessa oli hyvä puoli se, että pystyimme rajaamaan, ketkä pääsivät pysäköimään alueelle. Meillä oli alueen rajalla valvojat, ja parkkiin päästettiin vain harrasteautot. Myös yleisöllä oli nyt hyvin aikaa ihmetellä autoja, kun ne olivat parkissa neljä tuntia, kertoi Taipale.

    Lutakosta autot lähtivät etenemään kello 16. Ne kiersivät Taipaleen mukaan perinteisen reitin keskustassa muun muassa Vaasankatua ja Vapaudenkatua pitkin. Keskustassa ajelun jälkeen kukin autokunta lähti Tourulasta haluamaansa suuntaan, muun muassa läheisille liikenneasemille Palokkaan, Kanavuoreen ja Keljoon.

    Taipaleen mukaan kehno sää harvensi sekä cruisailijoiden että yleisön määrää.

    – Oli keskustassa katujen varsilla kuitenkin hyvin väkeä, hän arvioi.

    Taipale sanoo, että tapahtuma oli onnistunut. Mukana oli paljon helmiä.

    – Tänä vuonna oli ylllättävän paljon mukana vanhoja mersuja sekä 1970-luvun isoja jenkkiautoja. Tämän vuotinen kokemus oli sen verran onnistunut, että voi olla, että ensi vuonnakin kokoonnutaan ensin Lutakonaukiolle, arvioi Taipale.





     

Kerro tästä muillekin!