Maalaus ohjeita

Ei ole. Tai tuo minun epoksi on teollisuus epoksia. Teräsrakenteille jne. Ei autoihin alunperinkään tarkoitettua. Ei myöskään PU -maalit, joita olen sotkenut epoksin päälle. Käytännössä koko auton kaikki osat. Ihan kaikki. Peltipuhtaille ruosteettomille pinnoille, joko sooda/lasimurska puhallettuna tai hapotettuna.

En ole nähnyt auton maalausta livenä koskaan. En ole ennen projektia maalannut käytännössä mitään isompaa paineilmaruiskulla, ja en usko että kovin paljon maalaan jatkossakaan, kunhan saan värit omaa laitokseen pintaan.

Pintamaalauksessa olen sentään suihkinut karhennetun epoksin päälle autoihin tarkoitetun hiontamaalin, joissakin tapauksissa moneenkin kertaan. Ja läpihiottuja kohtia paikannut teollisuus epoksilla jne.

Olen ennen pintamaalia vetänyt kiiltävän teollisuus PU -maalin, jotta amatöörinä näen kiillosta, mistä pohjat vielä kaipaa tekemistä. ...ja samaa ympyrää niin pitkään että pääsee läpi omasta laatutarkistuksesta. Auto osina maaliin. Peltien sovituksen jälkeen maali pintaan pala palalta.

PU -maalin, käytännössä Temadur -tuotenimikkeellä, olen sitten hionut viimeistä pintaa varten ja siihen olen vetänyt Automaaliksi tarkoitetun märkää märälle pohjamaalin, ja edelleen Autoihin tarkoitetun akryyli-suorakiiltomaalin. ...Jonka edelleen olen talliolosuhteista johtuen vesihionut ja myllyttänyt. Pohjamaalilla olen toivonut saavani kauttaaltaan autoon saman värisen pohjan pintamaalille.

Joo, näin. ...paitsi moottorin maalasin IKH -traktorimaalilla, joka on Alkydimaali, tosin epoksipohjille. Siis sekin oli sitä teollisuusepoksia.

Kitit on automaalikaupasta.

 

Niin no, teknisesti tuossa ei nyt oikein ole koko systeemissä järkeä ja mahdoton sanoa miten nuo käyttäytyvät kutistuessaan, varsinkin jos lämpötilat ovat mitä ovat?
Se että tavara ”paakkuuntuu” hiottaessa, ei todellakaan lupaa hyvää tulevaisuudessa.

En tunne, enkä ymmärrä käyttämääsi ko.kerrostekniikkaa, enkä varsinkaan ko.maaleja autokäytössä niin hyvin että todellisesta lopputuloksesta 1-vuoden jälkeen pinnan vedosta uskaltaisi sanoa ja varsinkaan ennustaa mitään?
Nämä teollisuusepoksit / PU-pohjat kuitenkin ovat itsessään vain usein liian elastisia/”kumimaisia" autovärijärjestelmissä ja painumisefektiä ensimmäisen kesän jälkeen tahtoo olla enemmän tai vähemmän (ne ovat tarkoitettukin varsin elastisiksi ja mekaanista rasistusta kestäväksi, mutta kutistumista ja elämistä pintojen alla tahtoo tapahtua)?
Tosin vasta kesäkuukausien käytön jälkeen nähdään kuinka pohjat ovat eläneet, mikäli elävät?
Joka tapauksessa paljolti turhalta työltä homma nyt toki kuulostaa jos halutaan hyvää lopputulosta. Eli oikeasti hyvän saa paljon vähemmälläkin.

Silmällä märkää tai kiiltävää kuivunutta pintaa peilaten on kuitenkin täysin mahdoton saada virheetöntä suoraa pintaa. Virheetön pintaoikaisu tehdään aina yhtenäiselle ehyelle hiontaväripohjalle kevyttä markkeriväriä ja/tai hiontaväripinnan pintastruktuuria hyväksikäyttäen(varsinkin mustassa), pitkällä ”lossilla" hiomalla.
Pinnan kiillosta on itse asiassa pelkkää haittaa oikaisutyössä ja mikäli hiontaväripinta puhkeaa, alue ja mielummin koko rajautuva pinta-alue ruiskutetaan uudelleen samalla hiontavärillä yli ja oikaisu aloitetaan kevyttä markkeriväripilveä hyväksikäyttäen uudelleen.

Missään tapauksessa puhjennutta hiontavärikerrosta ei pidä ”paikkailla” millään muulla kuin samalla hiontavärillä, tai muutoin ne ensimmäiset kesäkuukaudet tuovat rajapinnat näkyviin, koska se hiontaväri ei elä, ja käytännössä kaikki muu tavara elää (varsinkin kylmässä vedetty ja alikovettuneet teollisuusepoksit). Eli kaikki eläminen tapahtuu puhki hiotussa rajapinnassa ja viimeistään Forssan helteisessä pick nick:ssä ainakin ammattimies huomaa edellisenä talvena tehdyt ja kesän jälkeen pilalle menneet pohjat rivistöstä jo kaukaa...

Tuossa on nyt kuitenkin vielä se taikasana mikä toimii viileässä ja suoraan sanottuna kylmässä kotitallissakin ja kun tämän saa yhtenäisenä melkein minkä tahansa ”sotkun” päälle, voi olla varma että pintaväri saa todella solidin ”betoniperustuksen” ilman pienintäkään pelkoa koko systeemin elämisestä/kutistumisesta ja pohjien ongelmien noususta pintaan(ei tarvita uunitusta tms.).
Eli tämän kun antaa kuivua vaikka pikkupakkasessa muutaman päivän, se on siinä. Ei ”paakkuunnu” eikä elä ja on helppo hioa niin kuivana kuin vesissä(voi ja joskus pitääkin pitääkin oikaisuhioa todellakin vedellä, jos tehdään näyttelytason pintaa. Tartuntahiointa kuitenkin aina kuivana)
Sen jälkeen oikaisuhionta ja uudelleen ruiskutus jos on tarve, jonka jälkeen pinnan lopullinen tartuntahionta ennen pintaväriä(karhunkieli tai 400-kuivana).
Tämä päälle EI SIIS ENÄÄN MITÄÄN MUUTA KUIN PINTAVÄRI (joko suorakiilto tai kaksikerros=värimassa+lakka).

Saatavilla kolme eri värisävyä:

 

Paakkuuntuva epoksi minun tarinassa oli vuorokauden vanhaa. Ottaa muutaman vuorokauden kovettua. Viikon kokonaan.

Tasaiset pinnat osaa amatöörikin hioa markkerivärin kanssa. Reunat, kantit jne. on vaaravyöhykkeessä. Puhki ne harjoitellessa menee, pellille saakka.

Omassa projektissa on peltipinnalla aina epoksi ja hiontamaalin pinta on ehyt. Ei ole matemaattisen kaunis kerrosrakenne. Kaiken voi hoitaa tekemällä pohjat kunnolla, mutta yksi auto ei riitä oppimiseen. Ei ole realistista odottaa näyttelytason pintaa ensikertalaiselta.

Fiksumpaa olis varmaan vetää pinta kokeeksi sillä samalla suorakiiltomaalilla, joka pintaa lopuksi tulee. Siis jos on pakonomainen tarve kokeellista pohjien onnistumista maalamalla tutkia. Itsellä sattuu olemaan PU -maalia hyllyssä, ja helppohan sitä on asiaa olla kovin syvällisesti miettimättä. Kostautuu sitten ehkä myöhemmin...

Vanhimmat pintamaalaukset on nyt vuoden ikäisiä. Yhtä hyviä tai huonoja edelleen... Kyllä maalauksia mielellään esittelee ammattilaiselle, ottaa kommentteja ja opikseen. Kokenut maalari näkee silmillään niin paljon enemmän.

 

Pohjien teossa vain ei tarvitse nykypäivänä käytännössä ”opiskella tekemällä” mitään. Tämä ”tekemällä” oppii prosessi on nykyisin loputon suo, jonka läpikäymiseen ei yksi ihmisikä riitä.
Se että jotain sattuu itsellä olemaan hyllyssä, ei välttämättä tee hommasta edes yhtään halvempaa, vain päinvastoin, jos/kun muualla systeemissä pitää ”kikkailla”.

Tärkein oivallus koko automaalauksen oppimisprosessissa on kuitenkin tuo hiontavärikerroksen käyttö. Käytännössä kaikki muu on helposti hallittavaa nyanssia lopputuloksen onnistumisen suhteen ja sallii jopa jonkin verran "omia ja omituisia” variaatioita hukata pintoihin niitä omia hyllyyn ilmaiseksi saatuja, mutta käytössä tarpeettomia värijärjestelmiä.
Eli tämä hiontavärikerros on se solidi rajapinta jonka alla voi olla lähes mitä tahansa ja jonka päälle voidaan vetää mitä tahansa.
Se on se rajakerros joka määrittelee aina lopullisen pinnan laadun ja sulkee kaikki erilaiset pohjamateriaalit alleen, muodostaen koko systeemin betoniperustuksen.
Mikäli pinnalla menee ”rapattaessa” jotakin pieleen, tällä solidille hiontaväripinnalle voidaan aina palata takaisin ja rakentaa pinta uudelleen.

Eli oli kuinka amatööri tahansa ja kuinka paljon muuta tavaraa hyllyssä ennestään, pitää ennen homman aloitusta varmistaa että hyllystä löytyy tuo satkun pytty hiontapohjaväriä ja homma todennäköisesti onnistuu amatööriltäkin.

 

Mistäs se pintamaali tietää onko se maalattu kenenkin tekemän epoksin päälle?
Onko niin että esim. tämä
https://www.tikkurila.fi/ammattilaiset/tuotteet/temacoat_gpl-s_primer.19503.shtml

ei tartu autoon, mutta kaikkeen muuhun tarttuu?
Huono hioa?
painuu 2vuotta?

Ainakin minä olen esim.tuota käyttänyt ja joskus tikkurilan vastaavaa. kova tartunta, ei painu kahta viikkoa, tosin on väärin tehty pohjat jos epoksilla pitää oikoa ja täyttää... Helppo hioa suoraan esim. 400 tai 500 abranet höylällä... Seinäjoella esim. Autoarta (glasurit) myy tätä pohjalle, jos ei halua muualta ostaa, eikä ole kallis läjä 3l+oh+k.


ah

Tosin en mitään näistä tiedä,.... kunhan kirjoittelen odotan kun ammattilaiset ojentaa.

 

Meillä koulussa pienet puhki hiotut HS Surfacerilla maalatut kohdat pyyhkäistään "happorätillä" ennen uutta hiomavärikerrosta. Mitä mieltä olet tämän tarpeellisuudesta?

 

Mistä tietää että on juuri sitä solidia hiontaväriä? Onko niissä kovinkin paljon eroja?
Oheista hiontamaalia olen käyttänyt. Myyjät kehuu kaikki omia tuotteitaan...

https://www.automaalit.net/epages/automaalit.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/1682/Products/trotonfiller

 

Se happoliina parantaa tartuntaa ja korroosionkestoa. Aiemmin käytettiin vaan happomaalia.

 

Niinpä, itse ostin automaalikaupasta pohjamaaliksi epoksia: gpl-s primeria möivät.
Sen hyvin vähäisen kokemuksen perusteella se on äärimmäisen helppoa ruiskutella. Ei valunut millään vaikka varmasti tein vääriä liikkeitä. Ainut pintavika tuli paineilmaletkulla huitoessa.
Kaikki muu siitä eteenpäin on vielä isossa mittakaavassa kokeilematta, pienessä kaavassa pääsin hyvään lopputulokseen lakkaukseen asti, missä sitten tein omat virheet. Syyt on tiedossa, kun pysyisi muistissa auton lakkaukseen asti.

 

Se riippuu ihan siitä mitä alta paljastuu. Eli mikäli puhdasta peltiä, ”kevythappoa” ennen hiontaväriä.

 

Luitko mitä kirjoitin?

No, kirjoittamani ydin kuitenkin näin:

...."Niin no, teknisesti tuossa ei nyt oikein ole koko systeemissä järkeä ja mahdoton sanoa miten nuo käyttäytyvät kutistuessaan, varsinkin jos lämpötilat ovat mitä ovat?”....

...."Se että tavara ”paakkuuntuu” hiottaessa, ei todellakaan lupaa hyvää tulevaisuudessa”...

...."En tunne, enkä ymmärrä käyttämääsi ko.kerrostekniikkaa, enkä varsinkaan ko.maaleja autokäytössä niin hyvin että todellisesta lopputuloksesta 1-vuoden jälkeen pinnan vedosta uskaltaisi sanoa ja varsinkaan ennustaa mitään?”....

Eli, pointti oli se että koska minulla ei ole tietoa ko.aineista/järjestelmistä, minun on mahdoton sanoa mikä on lopputulos vuoden kuluttua maalauksesta.
En suinkaan vättänyt etteikö homma voisi toimia(koska en tiedä), mutta sen tiedän että näillä teollisuuspuolen tavaroilla homma EI AINA toimi kuten autokäyttöön vaadittaisiin, eritysesti juuri kutistumien suhteen.
Autokäyttöön suunniteltu tavara on hyvin harvoin lisäaineistettu samoin kuin erilaisiin muihin teollisuuskäyttöihin valmistettu tavara, koska autokäytössä juuri minimaalinen kutistuma on itseosarvo, ei teollisuuskäytössä. Puhtaat teollisuusepoksit ovat usen huomattavasti iskunkestävämpiä , mutta huonommin hiottavia/oikaistavia ja elastisempia kuin autokäyttöön tarkoitetut? Ei ehkä aina, mutta usein.
Epokseissa ja epokseissa on kuin onkin siis huomattavia eroja, riippuen sille suunnitellusta käyttötarkoituksesta.

Senkin tiedän että sinne pohjille voi vetäistä melkein mitä tahansa 2-K kamaa, jos pohja suljetaan/betonoidaan kunnon hinkkavärillä. Silloin mahdollisesti pohjakerroksen hieman painuessa, eri rajapinnat ei nouse=kertaudu maalipintaan. Ei ainakaan helposti.

 

Mitenkäs ne hioma naarmut kummiskii printtautuu siihen pintakerrokseen sen sun betoniskii läpi vaikka se ei painu?

 

Rostexi alle ja akryyli päälle javot!

Sori, oli pakko ettei tää menis ihan "välineurheiluks"

 

Jossain joku vois sanoa välihionnaksi, jos olis pintavärissä. ...Tutkin välineurheilun kunniaksi speksejä. PU -maali kutistuu melkein puoleen märkäkalvosta kuivaan. Kuvassa siis märkä polyuretaani appelsiini, peräkontin kulma pölyhiukkasilla höystettynä. Ikiprojektin kivoja puolia on istuskella ja katsella kun maali kuivaa, ja kutistuu.

Tuostakin tulee ihan kelpo käyttöpelti, kun tulee vaalea väri pintaan.

 

Ei, ne ei 100% varmuudella prittaannu, mikäli käytössä on kunnollinen autokäyttöön tarkoitettu 2K-hiontaväri, värin ja kovettimen suhde oikea, hiontavärikerros oikeasti kuivunut ennen pintavärin vetoa ja että hiontaväripohjassa on korkeintaa 400-kuiva karkeuden hiontanaarmu.

Jos et usko, niin kokeile tuota Valsparin hiontaväriä ja vältä em.virheet. Ei taatusti painu eikä sitä kautta pohjan hiomanaarmut+kittirajat printtaannu pintaan.

 

Ite oon käyttäny Oulun automaalit liikkeestä ostettuja ppg:n maaleja ja kaikki maalaamani autot on vielä hyvässä maalissa, siis ne mistä tiedän missä ne on eli siis 2 autoa...

Suosittelen autoihin automaaleja ja 15-20c lämpötilaa, siis tuo 15c on semmosta missä voi ehkä pohjat vetää, mutta pintamaalissa mieluummin 22+-2c

 

no miks niitä hinkan edestä viimesiä sit tarvii nelisatasella hioskella jossei se painu, siinähän tahtoo vanhojen maalien/pellin ja kitin rajapinnat vetää väkisinkin loimulle kissoja pestessä, eli moisesta hifistelystä enemmän haittaa kuin hyötyä?

ite olen tottunut, että 180/240 on vähintään riittävä silottelu hinkan alle, tasalaatuinen ja vähän kulahtanut 120 köykäsenä konepyyhkäsynä sekin aivan hyvä

 

Luitko sinäkään mitä kirjoitin (vai kuvitteletko ihan oikeasti että olen muutama kymmenen vuotta ”liponut” hiontavärille 400-pohjia??)

Oikeasti siis kirjoitin:

...."Sen jälkeen(hiontavärin ruiskutuksen jälkeen) oikaisuhionta ja uudelleen ruiskutus jos on tarve, jonka jälkeen pinnan lopullinen tartuntahionta ennen pintaväriä(karhunkieli tai 400-kuivana).
Tämä päälle EI SIIS ENÄÄN MITÄÄN MUUTA KUIN PINTAVÄRI”....

Eli, en todellakaan kirjoittanut että ENNEN hiontaväriä pitäisi hieroa 400:lla, vaan sillä hierotaan valmiille oikaistulle hiontaväripinnalle maalipintaan varten tartunta.
Valsparin ekan rundin hinkka voidaan vetää 120-karkeuden pinnalle, jopa varauksin 80:lle, jos tiedossa on että päälle ruiskutetaan vielä joka tapauksessa yksi ”tasoittava” hiontavärikerros oikaisuhionnan jälkeen.
Eli....hiontavärin alle voidaan jättää 120-karkeuden pinta tai mikäli hiontavärin ruiskutuskerros on ohut ja vedetään vain kertaalleen, alle 180-240-karkeus.

Eli Valsparilla ei edes ne 80-karkeuden jäljet tule näkyviin, mikäli ne jäävät oikaistun kerroksen alle ja päälle rapataan vielä 1-2 rundia uutta.

Se 400-karkeus siis hiontavärin päälle tartuntakarkeudeksi ennen pintamaalia; EI TODELLAKAAN ALLE!

 

en oikeestaan, mutta sellaisen käsityksen siitä saattoi kontekstissa aika helpostikin saada, enkä halunnut että joku asiaa ennestään tuntematon siten tulkitsisi ja alkaisi tosiaan "nuolla" pohjia siinä vaiheessa jossa siitä saattaa olla jopa haittaa.

joo, aika samoilla linjoilla,

suorakiillon, esmes fleettien, eli paksukalvomaalien kanssa viimeiseksi karkeudeksi käytän konehionnassa yleensä 320 laikkaa, toisinaan hienompaakin, jossain alaosissa menee 240 varauksin, ja villotus mirkan punasella karhunkielellä (vastaa paperilla 320, todellisuudessa hienompi),
käsin pykälää hienommat paperit

metalliväreissä kone eka 320 ja sitten 500 ja käsin hiottavissa kohdissa esmes 400 ja 600 ja nopee harmaalla villotus (vastaa noin 800), tai 500 ja harmaalla villotus

Edit: samaa mieltä siitäkin, että 80 jälki on turhan karkeaa hinkalla peiteltäväksi, silti sitä tulee joskus tehtyä hällävälikohdissa kulahtaneella paprulla ja pienellä paineella

 

Hyvää settiä. Toivottavasti sallitaan vielä turhaa toistoa amatöörin näkökulmasta.

Puhdas peltipinta, joka näyttää hyvälle, mutta on vanha ja pientä loimua, painaumaa jne. siellä täällä. Opetetaan että kitataan puhtaalle pellille. OK, näin tehdään ja edellisistä teksteistä on viimeistään opittu että hiotaan karkealla, jotta saadaan kitin reunatkin siloteltua ja ei jää "kittipalloa" pellille.

Siihen jossain opetetaan tekemään sulku korroosiota vastaan epoksilla. Toisaalta opetetaan, että jos on tarve happomaalille, niin tilanne lähteen suoraan epoksin päältä. Eli kitataan epoksin päälle, koska alla on happomaali tai sitten kitataan toista kierrosta, kun löytyy lisää kitin tarvetta. Amatöörinä en osaa tarkastella peltipintaa tarpeeksi hyvin. Vielä vähemmän kitatusta pakanamaan kartasta.

1. Onko puhtaan pellin kitin tarpeeseen tunnistamiseen jokin helpottava keino? Siis miten saa kittauksen kerralla kuntoon, vai onko normaalia kittailla useampi kierros? Siis sellaisiin kohtiin, joihin ei hiontamaalin vara riitä. Kitillä pelotellaan ja siitä on iskostunut mielikuva (nettikirjoituksista), että vähemmän on parempi.

2. Miten epoksin kanssa lotraaminen? Jos ja kun opettelee maalaamaan netin ohjeiden mukaan, tulkintojen vastuu jää teeseitse ja opettele asentoon. Pitääkö saada aikaan täysin ehyt epoksipinta kitin päälle, ennen kuin siihen voi hiontamaalin vetää? Tässä uskossa olin, mutta edelliset kirjoitukset antaa ymmärtää, että sille ei ole tarvetta.

3. Millaisiin täyttöihin hiontamaalilla päästään? Olen ollut mielikuvassa, että pienimmät painaumat hiotaan nollaan, ja toivoen että hiontamaalissa riittää pintaa. Se sitten johtaakin ongelmaan, kun se ei aina riitä. Montako rundia hiontamaalia on järkeä vetää, vai kitillä suosiolla painaumat kuntoon?