Mistä jenkki harrastus alkoi?

Tätä aihetta mietin yks ilta. Lapsesta asti jenkit jotenkin kiehtonut jo 80 luvulla. Matchboxin pikkuautoistakin ne suosikit oli Challenger ja 57 Chevy. Yksi syy oli varmaan myös todella hieno cuda mikä pyöri tossa kylillä 90 luvun alussa, kun itse olin mopo iässä. Silloin se ajatus viimeistään heräsi et joku päivä ostan jenkin. 94 sain sit kortin ja harrateltiin kavereiden kanssa vanhoja auto ja ralli touhuja, mutta ei jenkkejä vielä. 2014 sitten viimein hommasin dusteri projektin ja 2016 sain siihen leiman. Sillä tiellä ollaan ja pari kaveriakin innostui hommaamaan jenkkejä. Itelläkin niitä jo jokunen ehtinyt olemaan

 

70 - luvulla syntyneenä "hieman jo varttuneempana nuorena" 80 - luku meni sedän -65 Cometin kyydissä.
Siitä se ajatus sitten 90 - luvulla lähti

Nyt katellaan jo omalle jälkikasvulle aa koppasia mopseja

 

Olis muuten kiva tietää missä toi mun yllä mainitsemani cuda ( toivottavasti) nykyään vaikuttaa, harmi kun ei muista rekkaria. Mutta se myytin silloin täältä Orivedeltä muistaakseni kone vikaisena 90 luvun alkupuolella. Siinä oli käsihallintalaitteet kun omistaja oli pyörätuolissa

 

90 luvulla, eli ala-aste ikäisenä tädilläni ja hänen miehellään oli 70-luvun bensa Chevy vani, jonka kyydissä monet reissut tuli tehtyä. Serkun miehellä oli 70 luvun alun Impala, joka siihen aikaan oli näyttävä auto. Monet kerrat turistit ja muut kulkijat valokuvasivat sitä, kun sillä oltiin liikkeellä. Tunsi olevansa jotain sen kyydissä, kun porukka katsoi Naapurissa asui mua vanhempi tyttö, jonka poikaystävällä oli mattamusta rottamallin 70-luvun Pontiac Firebirdi, ellei jopa Trans Am. Se herätti naapureissa pahennusta kovalla äänellään ja yleisellä olemuksellaan Nyt 20v myöhemmin, 30 vuotiaana olen kerennyt harrastella aluksi mopoja, sitten japsi autoja sekä moottoripyöriä. Vuosi sitten ostin 78 Trans Amin projektiksi, sekä pari viikkoa sitten käyttiskin vaihtui jenkkiin, kun ostin vm. 2000 6.5 Td Starcraft Vanin Eli lapsena jo sain tartunnan jenkeistä, vaikka ydinperheessä ei semmoisia ollutkaan. Nyt tauti on jo agressiivisessa vaiheessa

 

se myytin silloin täältä Orivedeltä muistaakseni kone vikaisena 90 luvun alkupuolella. Siinä oli käsihallintalaitteet kun omistaja oli pyörätuolissa

Aika hyvät tuntomerkit, asiahan saattaa vaikka selvitä.

 

oiskohan pikkuautoilla leikkiessä alkanut jo.. leikin sotaa autoilla.. tein kaksi armeijaa.. ja hyvisten puolella jokka aina voitti ja kolaroi muut pois pelistä oli pääautoina kaksi jeeppiä. wrangler ja vanhempi cherokee. (ei oo muuten sellasia ollut koskaan.... vielä.)

oikeammin ne alkoivat kiinnostaa kun nuorena ostin lapin reissulle ärrältä lehden. kattelin v8 jne mutta siellä olikin joku englanninkielinenkin lehti tarjolla jossa kannessa ihan erilainen auto.. otetaan se. tuleepa harjoteltua kieliäkin sitä lukiessa. sen lehdessä olleet autot sitten kolahtikin ihan totaalisesti meikäläiseen.. luettu kymmeniä kertoja läpi reissun aikana ja ihasteltu autoja siinä. ja senkin jälkeen lueskeltu joskus.. lehden kannetkin on teipillä kiinni ja kasattu kun luettu liian useaan kertaan.

lehti oli Hot Rod Magazine. siinä oli mm. Troy Trepanierin tekemä Bumongous Buick esittelyssä. tää oli kesällä 92.

autoo en kylläkään ostanut kuin vasta kolmenkympin kriisin iskiessä.. eli "perkele, aina niistä pitänyt ja ei oo yhtään ollut, ennen syksyä on joku halpa romu hankittava" joten pääsiäisenä ostin sitten halvan romun, olisi ehkä pitänyt enemmän sijottaa mutta saipa halvalla oikeen amerikkalaisen. siis monin kertaisesti amerikkaa.. eli auto oli american motors company american.
totaalinen loppuun ajettu ruostekasa ja pellonlaidasta kyytiin nostettiin (auton lattian läpi kasvoi koivupuu ja niin teki puskurinkin välistä) heinäkuussa se sitten leimattiin .. pe tai la iltaisin pari tuntia sitä aina harsittiin kasaan kaverin tallilla. mutta tulipa jenkkiautoilijaksi vaikka varaa ei ollutkaan kunnolliseen tai tehdä sitä kunnolla. ja siltä se sitten näyttikin ja näyttää. ajossa ei oo ollu kai 10vuoteen enää kunnolla. työttömänä kun oli niin ei ollut varaa ajaa ja sitten viat kävi liian kalliiksi korjata. ja sitten alkoi vähän mielenkiintokin siihen loppua.. mutta jos vielä joskus olisikin se varaa laittaa ajoon.. tai saisi sen myytyä/vaihdettua johonkin toiseen mielenkiintoisempaan autoon.

 

V8-Magazine 1/78 toi valistusta maakuntaan. Dartti ostatutti itsensä keväällä 1981 muutettuani piäkaupunkiin.

 

Käsihallintalaitteet on varmaan poistettu ennen myyntiä (kun niillä ei yleensä ole ostajalle mitään arvoa), joten se on melko heikko tuntomerkki.
Luulen tietäväni (jos kyse oli aidosta 'cudasta), mutta vuosimalli ja väri (ulko ja sisä) auttaisivat enemmän kuin noi hallintalaitteet.

 

Oma innostus amerikan tötteröihin alkoi siitä kun kymmenen vanhana nassikkana näin kun kirkkaan keltainen Bel Air hiljensi risteykseen ja teki u-käännöksen pelkällä kaasulla kumit savuten. Silloin päätin että jonain päivänä omistan tuollaisen auton. No.. ei ole vielä rahkeet siihen riittänyt. Ekan jenkin ostin 30v lahjaksi itselleni, mietin silloin että nyt on aika ruveta jotain haaveita toteuttamaan. Ostin -89 Camaron 305 tbi voimamoottorilla Siihen sitten vähän parempaa nokkaa ym:ta pikkuhiljaa kunnes meni liuskat päällekkäin niin vaihtui kone 350 johon sitten portatut kannet ym:ta. No kohta kymmenen vuotta ollut sama auto. Alkaa uutuuden viehätys karista autosta ja harrastamisesta. On koettu konerikot ja loota-ongelmat. Vaikka melko miedolla kädellä viritetty auto kuitenkin kyseessä. Jossain vaiheessa oli puoliksi exän kanssa -66 impala. Silloin sai uutta puhtia harratsamiseen ja tekemiseen mutta kyllä sekin alkoi vituttamaan että minä omistin aina risan puoliskon. Ja oli jonkun aikaa -78 New Yorkkeri mutta ei ollut minun makuun kyseinen sutenööri auto.. Pitäis myydä/vaihtaa pois ja hankkia vanhempi full size auto tai avo niin löytyisi taas kipinä harrastukseen. Mutta onhan tässä talvi aikaa miettiä...

 

Tumma punainen oli väriltään ja aito cuda tietääkseni, sisustasta ei tietoa. Voimaa oli ja kumi paloi kunnes kone räjähti.
Kavereita haastattelin aiheesta ja tällaisia tuntomerkkejä tuli esille. Vuosimalli tod näk 70 ,rek njh-1 ja silloinkin hinta jo n. 100tmk. Tolla rek ei löytynyt tietoja

 

Kipinasta saa kiittaa Sodertaljen lomamatkaa 70 luvun puolivalissa. Roskiksesta dyykatty pino jenkkiautolehtia vaikutti vahvasti vaahtosammuttimen kokoisen nassikan ajatusmaailmaan.

 

Sitä on suvussa, siitä se alkoi jo kakarana.

 

Avasin uuden ketjun kyselemääni cuda aiheeseen

 

Mopoikäisenä tuli kuolattua Paraistentien Shellin huoltomiehen 67 avo Firebirdiä, oli paikkakunnan ensimmäisiä leveitä renkaita, ja auto oli tosi makean värinen; aivan tummanpunainen Jps- logoilla, sittemmin nitä vaikutteita alkoi tulla sieltä sun täältä, mutta tämä Pontiac oli autohulluuden alkutaipaleelta, vuodelta -73. Viimeksi näin tästä autosta kuvan, jossa se oli keltainen

 

On tässä aika kauan ollut jenkkiautoihin kiinnostusta. Autot sinänsä kiinnostivat nuorena yllättävän vähän, mutta amerikanautot sitäkin enemmän. Hot Rod & Rock Showhun mua on taidettu viedä jo alle kouluikäisenä. Muksuna ihmettelin myös siivekkäitä autoja joita Karinlakeiksi merkiltään luulin Kouluiän koittaessa pääsin Vammalan romun omistajan 59- Coronetin kyytiin muutamaksi sadaksi metriksi, siinä se taisi olla, alkusykäys. 11 vuotiaana aloin tilata V-8:a, vanhemmat sen kylläkin maksoivat, jokavuotisena joululahjana. Ala-asteella muut kuuntelivat ysäriä, minä Elvistä ja autoista kiinnosti jenkit. Pidin listaa kaikista näkemistäni jenkkiautoista, mieleen on jäänyt mm 59- Chevy viereisellä huoltsikalla ja kuinka paljon kaljakoreja nuoret miehet sen perään sai mahtumaan, auto oli iso Lähellä pyöri myös pari hienoa liekitettyä Cadillacia, mitkä nykyään on mulle paljastuneet erään automaalauksia tehneen tyypin autoiksi. Sitten tietenkin paikallisen maanrakentajan sähkönsininen avo Eldorado, auto jolla myöhemmin pääsin ajamaan. Tämän auton silloisella omistajalla on aina ollut jenkkejä ja hänellä töissä ollessa tauti vahvistui. Olisikohan 9 vuotta sitten kun ostin tuon Imperialin itselleni ja aloin harjoittelemaan autojen tekniikan tuntemusta käytännössä. Nyt on sitten vielä tuo emännän S-10 projekti ja mulla käyttiksenä Jeep Cherokee.

 

Minähän vuonna mahtoivat kiihdytellä Onttolan lentokentällä? Paikalla oli Ahti Virtasen T-ford, käenpesä Anglia ja paljon muita, purkkapommarista pudottivat purkkaa yms. Oli siinä pikkupojalle meininkiä tuosta kipinä syttyi.

 

Ai että mistä alkoi? Perinnöllisistä syistä ja on tullut jäädäkseen.

 

Isoveljen ryökäleen syyksi melkeinpä voi laittaa. Hää anto mulle lahjaksi Monogramin -56 Chevyn pienoismallin, kun olin 11v. Kylällä myös pyöri tuolloin -80 luvulla aivan upea 2nd gen Camaro, candysininen levikkeillä ja spoilereilla. Sitä ihaillessa ja veekaseja selaillessa päätin, että kyllä jenkki on saatava.

Mopoikä koitti, niin pääsi ajelemaan vähän isommalla sektorilla maalaismaisemia. Yhellä retkellä sitten bongasin vanhan maatalon takapihalla -65 Valiantin raadon, vieressä Rambler American. Ostin Vallun 300:lla markalla tuolloin 15 vuotiaana, oi sitä riemua. Mopoilukaveri osti sen Rämpylän, niin saatiin molempien haaveet täytettyä ja pariksi vuodeksi projektia kerrakseen.

 

Penskasta lähtien on amerikanautot kiinnostanu, en tiiä miks kun suvussa ei mitään varsinaisia automiehiä ole. Mutsi kantoi kirppiksiltä vanhoja v8-magazineja ja niitähän selattiin moneen kertaan. Ja taisin olla alle kymmenen kun postipate alkoi kantamaan sitä mulle himaan. Alle parikymppisenä räpelsin takavetojapsien kans, niihin riitti rahat. Ja pitihän teinillä corolla olla. Samoihin aikoihin parilla kaverilla oli jenkkejä, olihan se kokemus olla kuskina 70luvun alun jorkkerilla, monimonikymppiä kun oikein yllytettiin välillä polkemaan...

Tais olla 2010 kun oli kesällä töitä vähintäänkin riittävästi, loppukesästä palkat oli pakko johonkin "järkevään" tuhlata ja kun oli kuuma kesä, piti saada avoauto. Kaverin pihasaunalla (muutamat saunajuomat...) selattiin nettiautoa ja oldsi pisti silmään, sattu vielä olemaan about 15km:n päässä myynnissä. Leimattu (laikka)avo kasilla alle kolmen tonnin, kaupat tuli. Sittemmin on loota kertaalleen vaihtunu ja se liian hyvin toimiva 305 vaihtu 350:seen jonka saikin sit yhen kesän jälkeen rakennella uusiks.
Nyt se makaa tallissa odottelemassa paria pikku juttua, pihalla oottaa yks rullaava rojekti tekniikan laittoa ja maastoletukalla ajellaan vähintään viikottain. On niitä japsejakin vielä, että pääsee oikeesti paikasta a paikkaan b. Nykyään aiheeseen liittyvä duuni vie sen suurimman innon räplätä omia romuja iltasin, eli sain pilattua hyvän harrastuksen työpaikan valinnalla. Mut eiköhän ne omatkin pikkuhiljaa edisty.

 

70 luvulla Hyrylässä oli hienoja siipiautoja... Porissa 80 luvun alussa saatuani kortin niin olihan se hankittava oma. Siitä se sitten lähti ja samalla tiellä olen vieläkin. Nykyisin tulee ajeltua vähemmän, mutta kun aamulla näkee noi vanhukset niin päivä alkaa hyvin. Tottahan kesällä ajellaan, mutta joskus nuorempana tuli liikuttua ympäri vuoden.