Totuus moottorien virittämisestä

Overdrive.fi on harrasteautoiluun keskittyvä verkkosivusto, joka tarjoaa sisältöä harrastajien ja rakentajien tarpeisiin. Epäasiallinen ja loukkaava sisältö, joka rikkoo sivuston käyttöehtoja, poistetaan. Näin eivät myöskään poliittinen keskustelu ja aiheet sinne kuulu. Harrastus on yhteinen poliittisesta kannasta riippumatta. Overdriven yleiset käyttöehdot löytyvät täältä, ja on hyvä muistaa, että jokainen keskustelija on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa omien viestiensä sisällöstä.

Ketju osiossa 'Yleistä rakentelusta', aloittaja C5_Z06, 8.1.2020.

  1. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    45. "1954"

    Vuodesta 1954 on jo pieni ikuisuus. Ensimmäinen Corvette esiteltiin noihin aikoihin, vai oliko se jo vuoden 1953 puolella, no samase. Lasikuitupulkka oli siis syntynyt, mutta oli sille kilpailijakin jo vuonna 1954 ja se ei ollut Thunderbird, vaikka olikin varustettu Fordin moottorilla. Kaksipaikkainen lasikuituinen urheiluauto. Jollaisen isäni oli ikuistanut samana vuonna.

    Totanoinsiis mitäh?

    No, ensinnäkin minä sain tietää asiasta vasta 67 vuotta myöhemmin. Siitä lisää pian.

    Vuonna 1954 Wikipedian mukaan Suomen hallitus totesi sotatilan Saksan kanssa päättyneen. Lenita Airisto valittiin Suomen Neidoksi. Vietnamin sota alkoi ranskalaisten johdolla. Yhdysvaltain silloinen presidentti Eisenhower esitteli dominoteorian. Neuvostoliittolaiset hävittäjät tulittivat Lapissa Suomen ilmatilassa jenkkiläistä vakoilukonetta. Väinö Linnan Tuntematon Sotilas julkaistiin. Ja laitetaan vielä lopuksi että lihan säännöstely päättyi tuolloin Englannissa.

    Isäni meni armeijaan vuonna 1953. Tuohon aikaan oli ilmeisesti aika tyypillistä, että Sotkusta ostettiin sotilaan päiväkirja tai vastaava, johon sai sitten kirjoitella tai piirrellä mitä halusi. Isällänikin oli tällainen:

    [​IMG]

    Isästäni ja kahdesta muusta nuoresta miehestä on olemassa mustavalkovalokuva jossa he ovat 50-luvun vaihteen Ford Customin ympärillä. Se saattoi olla samanlainen kuin tämä, isäni sotilaan päiväkirjaan piirtämä ja jossa on päiväys 25.11.1953:

    [​IMG]

    Tämä lienee italialainen ja väristä voi päätellä merkin. Päiväys näyttäisi olevan 26.12.1953:

    [​IMG]

    Tätä en tunnista, lieneekö edes jenkki vaan itärajan takaa?:

    [​IMG]

    Mutta sitten tämä. Merkki ja malli on ilmiselvä. Tässä autossa nimittäin etuovet mahtuvat etulokasuojan sisään; asia joka näkyy myös kuvan auton mittasuhteissa. Liukuovet siis:

    [​IMG]

    Kaiser Darrineita valmistettiin vain vuonna 1954 ja alle 500 kappaletta. Kuva autosta on varmaankin ollut jossain sanoma- tai aikakauslehdessä, josta isäni on sen sitten kopsannut päiväkirjaansa.

    Jotenkin jännää, että olen ihaillut juuri tuollaista Kaiser Darrinia 2000-luvun alussa Kaliforniassa asuessani:

    [​IMG]
    [​IMG]

    Olisi vielä jännempää, jos tämä kyseinen yksilö olisi ollut juuri se sama lehdistöauto, jonka valokuvia jaettiin tiedotusvälineille, joista Suomessa isäni sen kopsasi intissä joskus alkuvuonna 1954. Ja silloin muuten isäni mukaan intistä oli päässyt peräti kahteen kertaan lomalle 11 kuukautta kestäneen palvelusajan aikana.

    Aatteleppa sitä.

    ***

    To be continued...
     
    Muokattu: 13.10.2021
    stinnes, Kustom STW, -Skeletor- ja 2 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.
  2. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    Saas nährä näkyykö kuvat yllä?
     
  3. leemu

    leemu Gearhead

    Ei näy:(
     
  4. hmr66

    hmr66 Gearhead

    ei näy
     
  5. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    Nyt näkyy.
     
    isalmela tykkää tästä.
  6. Sanoisin Kaiser:

    [​IMG]
     
  7. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    No niinpä onkin!

    Makes perfect sense.

    Eräällä tutulla on vuosikymmeniä wanha erään harrastajan satasivuinen leikekirja, josta löytyy suomalaisista lehdistä napsittuja autokuvia, mainoksia, juttuja ja niin edelleen. Kuvat ovat olleet skannattuna eräällä palstalla, mutta ilmaiskuvapalvelu on ne hukannut. Täytyypä kysäistä kaverilta, jos siellä olisi Kaisereista kuvia 50-luvulta. Nice!
     
    Muokattu: 14.10.2021
  8. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    Laitetaanpa kyselyä tähän ketjuun kun autosta on tulossa tarinaa myöhemmin tänne samaan ketjuun.

    Asiakas haluaisi lisää potkua Challengerinsa Hellcattiin ja jotain Demonin osia on jo katsellutkin. Itselleni ei nämä Dodgen suurtehoversioiden erot ole oikein tuttuja. Näistä voisi joku kommentoida tänne.

    Viriosista pienempi hihnapyörä on käsittääkseni suunnitteilla ahtopaineen lisäämiseksi. Samalla suuttimet jäävät ilmeisesti pieneksi, joten joko Demonin vakiosuuttimet, tai sitten Injector Dynamicsin suuttimet, jolle vakion PCM:n tarvitsema data on tarjolla.

    Hieman kylmemmät tulpat, varmaan jotkin Briskit olisivat mahdollisesti tarpeelliset.

    Tuleeko muuta mieleen? Vakion bensasysteemin riittävyys? Tartteeko esim. Kenne Bellin jännitebuusterin tai vastaavan?

    Moottori on uudehkossa autossa, joten vakioboksia säätämällä mennään.
     
  9. Fuselage

    Fuselage Gearhead

    Käsittääkseni Redeye/Demon on tupla bensapumput, kun Hellcat on vain yksi.
     
  10. hzemax

    hzemax Double Gearhead

    Nyt en ees tiijä , että kumpi noista on se kukkulan kunkku, mutta bensaa ne kumpikin imuroi.
    Eikö se bensapumppu pitäs olla RIITTÄVÄ kuhunkin aplikaatioon?

    Nitrovehkeet vie vitusti , muut vähän vähemmän, HUH?
     
  11. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    Lieneekö tottakaan, että aikanaan uudessa 426 Hemi Chällengerissä on ollut vain 90 päivän / 3kk tehdastakuu?

    Näin Jay kertoilee linkin videossa, jossa Hellcatista kerrotaan lisää...:

     
  12. XJR

    XJR 3rd gear

    " Demon’s fuel system does differ from the standard Hellcat’s in that it has two fuel pumps, larger injectors, and higher rail pressure. "

    Suuttimet: Hellcat 600cc @43PSI
    Demon 700cc @43PSI

    BAP:ia käytetään usein reilummin kulkevissa Hellcateissa. Riittää aika pitkälle jos ei nyt halua vakiopumppuun koskea. ID1300 monella jos E85.
     
    Vermilion tykkää tästä.
  13. Remmiveto

    Remmiveto Gearhead

    Tehon tekijöissä eroja:
    Hellcatissa 2.3L ahdin,
    Redeyessa 2.7L ja
    Demonissa 3.0L.

    Sekä Demonissa ilmastoinnissa mag.venttiilin takana sivuhaara jossa lämmönvaihdin välijäähyttimen vedelle.
     
  14. Fuselage

    Fuselage Gearhead

    Hellcat on myös perinteinen boksi/paneeli ilmansuodatin, kun Redeye ja Demon on "avoin" laatikko, mikä on eristetty konepeltiin ja sisältään ovaalimallisen suodattimen.
     
  15. tero79

    tero79 3rd gear

    Riittääkö polttoainelinjan koko/halkaisija??
     
  16. sbm396

    sbm396 Gearhead

    Luulis linjat olevan senverran ylimitoitettu että joku 100hp kasvuvara on
     
  17. XJR

    XJR 3rd gear

    "
    Dodge Demon Specs
    To build the world’s fastest production car, Dodge started with a new block. A giant supercharger now displaces 2.7 liters and is chilled by an intercooler along with a shot of cool air from the A/C. This allows the boost to reach 14.7 pounds at launch."

    Hellcat: 2.4 IHI Twin-screw
    Demon: 2.7 IHI Twin-Screw

    Välityssuhde kummallakin sama.
     
    Muokattu: 18.10.2021
  18. Remmiveto

    Remmiveto Gearhead

    Miten minä saatoin noin muistaa ahtimien koot väärin.

    Ai se on kylmää ilmaa mitä siitä ilmastoinnista otetaan

    Ei pidä uskoa mitä ekana Google vastaa...

    Näin siitä sanoo Dodge:

    "The SRT Hellcat’s intercooler system is composed of a
    separate low-temp cooling system with dual water-to-air intercoolers and a high-flow variable-speed electric water pump.

    The SRT Demon engine is equipped with a separate low-temp cooling system with dual water-to-air intercoolers and a high-flow variable-speed electric water pump. In Drag Mode, the SRT Power Chiller™ liquid-to-air intercooler chiller system is activated and redirects air conditioning refrigerant to chill the intercooler coolant. When engine is shut down a radio-selectable After-Run Chiller system turns on radiator fan and intercooler water pump to reduce intercooler coolant temperature."

    Meinasin kerran ostaa tollasen chillerin, osanrokin sille minulla on. Tein sit kuitenkin vähän erilaisen systeemin omaani.
    Samaa osaa käytetään FCA-groupin toisessa autossa ihan eritarkoitukseen. Hintakin on alhaisempi.
     
  19. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    46. "Pontiac Trans Am vuosimallia 1985"

    Yleensä asiakkaan tullessa korjaamollemme ei hän ensimmäiseksi ala esittelemään itseään. Muutenkin itselläni on niin tolkuttoman huono nimimuisti, että en kahden sekunnin päästä enää kuitenkaan muista mitä olin juuri kuullut. Joten se nimistä. Mulle riittää näissä hommissa rekisterinumero; sillä saa kaiken tarpeellisen selville ja myös toki nimen ja osoitteen.

    Harvemmin kuitenkin asiakkaan ensimmäiset sanat ovat näinkin yllättävät: "minä vuonna Jukka on syntynyt?".

    Ihmisen aivot toimivat hätätilanteessa äärettöman nopeasti ja kun kyseinen Jukka oli varmaankin velipoikani ja koska hän on asunut ulkomailla jo reilun neljännesvuosisadan ja koska lähettyvillä on eräs isohko teollisuusyritys, jonne meillä on sopimushinnat huolloille ja jossa samassa firmassa velipoikanikin on töissä, vaikkakin siis Saksan konttorilla, täytyi asiakkaankin olla samasta firmasta. Vastasin sitten että vuonna 1960.

    Juteltiin sitten hetki ajan nopeasta kulumisesta ja sen jälkeen asiakas kertoi omistavansa 1985-vuosimallin Pontiac Trans-Amin ja että mitä mieltä olen teepeeiin suuttimista ja onko niissä piraattiversioita ja mitähän ne maksaa. Sanoin että vilkaistaas Rockautosta ja samalla kun etsin nettisivulta oikeaa vuotta ja mallia niin sanoin että eikös teebeeii ole kahdella suuttimella. Asiakas vastasi että eikun kahdeksalla ja se on siis teepeeii. Alkuperäinen ACDelcon suutin taisi olla reilut 50 taalaa kappale ja verot ja tullit ja rahti päälle kertaa kahdeksan on jo aika paljon.

    Keskustelu jatkui sitten 1985-mallin boksista ja että vähän uudempi olisi kait parempi ja EGR:llekin pitäis tehdä jotain ja niin edelleen. Juteltiin vielä hetki eräästä säätämästäni Trans Amista jossa oli 90-luvun puolenvälin LT1-pohjainen tekniikka mutta LS-moottorin ohjain ja johtosarja. Jotain muutakin siinä joristiin ja sit asiakas lähti toivottaen hyvää päivänjatkoa.

    Illalla vasta juolahti mieleen, että usein kun LS-moottoreita viritetään enemmän, jäävät vakiosuuttimet tarpeettomiksi. Ne riittää sinne vähän yli 400 hepan paikkeille ja ei niillä oikein suurta arvoa ole. LS-moottorin vikaantuneita vakiosuuttimia ei ole vielä koskaan tullut vastaan; toki en kiistä etteikö nekin menisi joskus rikki, mutta ylipäätään 8 vakiosuuttimen sarjasta ei paljoa rahaa saa. Taitaa olla ittellänikin ainakin 1 setti, jossei enemmänkin varastossa.

    Pikaisen googlailun jälkeen LS1:n suuttimet voisivat tosiaan käydä TPI-moottoriin. En kovin tarkasti tsekannut, olikohan pituudessa vähän eroa ja jotkut olivat kompensoineet sitä tuplilla o-renkailla. Tuotto on eri kuin vakiossa TPI:ssä, mutta arvojahan voi muokata moottorinohjaimessa.

    Ongelma on nyt vaan siinä, että en tiedä hepun nimeä, enka auton rekkaria. Sattumoisin tänään kävi samasta firmasta toinenkin asiakas, eikä hänkään osannut suoralta kädeltä nimetä kuka mysteeriasiakas olisi voinut olla.

    Mutta ehkä viesti tavoittaa tämän ketjun kautta. Hän kun kertoi lukeneensa näitä tarinoita.

    Aatteleppa sitä.

    ***

    To be continued...

    [​IMG]
    [​IMG]
     
    isalmela tykkää tästä.
  20. C5_Z06

    C5_Z06 Double Gearhead

    47. "Nimeni on Martin, Aston Martin"

    Korjaamollamme huolletaan eri merkkien autoja ja määräaikaishuoltoihin kuuluu pääsääntöisesti myös autojen koeajot huollon yhteydessä. Siinä ei sinänsä ole mitään kummallista ja vastaavasti kun itse säätelen mm. LS-moottoreita, pitää nekin aina koeajaa.

    Paitsi ettei aina oikein tekisi mieli.

    Eräs wanha tuttu, lähes 700-heppainen ratakäyttöön rakennettu C6Z06 odotteli koeajoa joskus reilu kuukausi sitten. No, kolme viikkoa sitten perjantaina olin alkuillasta Tampereen eteläpuolella motarilla menossa kohti etelää ja räntää tuli jo sev'verran että riisseli-Mondeon luistonestovalo vilkkui aina vaihtaessani kaistalta toiselle. Nice.

    Soitin omistajalle ja kerroin etten todellakaan lähde testaamaan autoasi edes moottoritiellä katuslickseillä räntäsateessa. Vaikka ei siinä olisi muuta pitänyt kokeilla kuin meneekö moottori rajoittajalle ykkösvaihteella. Ja vaikka sen saa testattua osakaasulla, menee vekotin autoon nyt vaihdetulla manuaalilla sen 120 km/h. Jooei. Ei missään nimessä.

    [​IMG]

    Meni pari viikkoa ja puhelin soi. Nyt olisi tulossa säädettäväksi hieman vastaava virinokalla varustettu seittemänlitrainen 600 hv C6Z06. Vastasin että saa tuoda samantien tänne Seinäjoelle. Kerrottiin että huomenna lähtisi eläkeläiskuski sitä tuomaan.

    Meni viikko ja autoa ei näkynyt.

    Sitten puhelin soi ja kerrottiin ettei sitä tuo eläkeläinen näillä keleilla vaan tulee autonkuljetusrekalla.

    Ymmärsin kyllä miksi.

    Vette tuli sitten korjaamon pihaan kuljetusrekalla. Taisi olla perjantai ja päivän työt jo tehtynä. Avasin korjaamon nosto-oven ja menin turisemaan rekkakuskin kanssa. Sellainen mukavan oloinen, hieman harmaantunut ja jotenkin erilaiselta tuntunut kuski. No mutta eipä se haitannut, sanoin heti että Vette on niin matala, että kannattaa olla tarkkana. Kerroin että saa tulla pyytämään apua kun tarvitsee ja samalla toivotin meidän työntekijöille viikonloppuja.

    Kävin välissä toimistossa tekemässä töitä ja sit taas takaisin kuljetusrekan luo. Ehdotin että minä voin ajaa/peruuttaa sitä rampista alas ja kuski lupasi katsella sopivia kumimattoja auton alle. No hyvinhän se siitä ulos tuli ja kun nousin autosta kysyi kuski onko tämä minun autoni. Kerroin että ei toki ja että tehtäväni on säätää tämä niin ettei auto enää haise pahalta eli säädöt kohdalleen ja samalla päästötkin saadaan kuntoon. Kuski sitten kysyi teenkö näitä enemmänkin ja vastasin että "no Vipereitä ja Shelbyjäkin on tehty näitten letukoiden lisäksi ja pian on tulossa Hellcatti". Tähän kuski sitten vastasi että hän oli vienyt edellisellä viikolla Viperin Vaasaan.

    Viper tietysti kiinnosti ja kysyin vuosimallia. Ei hän sitä muistanut/tiennyt ja tuli sitten juttua matalien autojan hankalasta saamisesta kuljetusrekkaan ja hän sitten kertoi, että hakee työkseen Lamborghineja, Bentleyta, Ferrareita ja Porscheja Keski-Euroopasta. No minähän tietty kiinnostuin heti ja hän kertoi, että Porscheissa ja Bentleyssä on usein nappi josta saa autoa korotettua, mutta Ferrareissa harvemmin.

    Mulle tuli sellainen jännä tunne, että nyt mä juttelen wanhemman autoharrastajan kanssa ja että tässä ei ole nyt ihan tavallinen rekkakuski. Ja eipä aikaakaan, kun kaveri sanoi että on hänelläkin sellainen harrasteauto, Aston Martin.

    (Toim. huom.: kirjoittaja häkeltyi tässä vaiheessa)

    - ööh, siis sulla on Aston Martin?
    - joo
    - no....tota...mitä mallia?
    - DB9
    - (itsekseni: siis se James Bond -malli)
    - jaa....mitä vuosimallia?
    - 2015

    Sen enempää en enää muista siitä keskustelusta kuin että vertailtiin Z06 Corveten ja Astonin kiihdytysaikoja ja, ja, ja...ja voi herranjestas. Kerroin miten Jeremy Clarkson oli ajanut vakiolla C6Z6:lla paikaltaan viitosvaihteella nollasta 280 km/h. Rekkakuski kertoi miten hänen Astonissa on 6-vaihteinen ZF-automaatti ja että sen vakioteho V12-moottorista (520 tjsp.) riittää hänelle mainiosti.





    No, viri-Vette oli lopulta ulkona ja ajoin sen sitten sisään korjaamollemme. Kuski tuli perässä ja koska päivän työt oli tosiaan tehty, turistiin siinä sitten keskenämme autoista. Kerroin että Corveten moottori on seittemänlitrainen ja mäntä on yli sata milliä halkaisijaltaan johon kuski vastasi, että hänen V12:nsa mäntä on paljon pienempi. Sanoin ettei pienempi ole aina huonompi.

    Juteltiin siinä vielä hetken ja sitten tiemme erosivat. Aloin itsekseni pohtimaan tunnenko tai tiedänkö ketään muuta Astonin omistajaa ja kun hetken pähkäilin niin muistin kaksi. Entinen pomoni ja paikallisen lääkäritalon toimari.

    Aatteleppa sitä.

    ***

    To be continued...
     
    sepi-ukko, MJF, pe-le ja 9 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.

Kerro tästä muillekin!