79 Pontiac Trans Am "Ransu"

Hyvää stooria luettavaksi!

 

Kiitti! Hyvä jos maistuu!

 

Viime syksynä haettiin hieman lisäpitoa uudella vaihtoehtorengastuksella.
Silloin joskus 2019, heti Ransun Suomeen saapumisen jälkeen alle asennetut Yokohaman takakumit alkoivat olla aika finaalissa.
Noilla viimesyksyllä hankituilla drag radiaaleilla ei kuitenkaan viitsi alkaa kaikkia ajoja ajelemaan, joten kesäksi tarvittaisiin uutta rengasta.

Pitkään mietin minkälaista rengasta voisi noille 19"x11" katuvanteille laittaa. Ajatuksissa pyöri jo ihan alkujaan suunniteltu, parhaiten pyöränaukon täyttävä 305/35R19 rengaskoko. Rengaskauppoja surffaillessa alkoi jälleen kerran se 400-600 per kipaleelta kumin hinta mietityttämään. Siinä alkaisi parille mustalle viivalle asfaltissa tulemaan hintaa ja varmaan siten kesällä kaasujalkakin epäröimään suoristumistaan hieman enemmän.
Silmiin osui useammassa paikassa selkeästi alle satkulla per kappale myynnissä olevia, kai joihinkin Porschen malleihin tarkoitettua 295 leveää, 40 profiilin 19" rengaskoko. Nämä olisi halkaisijaltaan noin 28" korkeita, eli samankokoisia kuin syksyllä hankitut 275/60R15 katuslicksit. Kun jonkinlainen kokemusperäinen rengaskoon sopivuusreferenssi oli jo olemassa päätin tilata Rengasonlinesta parin Hankook 295/40R19 kumeja. Hinta taisi olla 89€ kappale kotiintoimitettuna. Jos ei mahdu raapimatta pyörimään niin kyllä niillä ainakin yhdet savut voi ottaa..

Kumien saavuttua tontille, oli pakko tehdä pikainen esisovitus auton vierelle, kyllähän ne aikapaljon korkeemmat oli kuin loppuunkalutut vanhat takanakit.

Auton vierellä uudet kumit näytti kyl aika pirun kookkailta. Hieman mietitytti et mitenhän tulee käymään...

Näissä 2gen firebirdeissä on aika isot pyöränaukot, mutta silti yllätti kuinka hyvin tuo uusi rengastus lopulta upposi korilinjojen sisälle. Täyttää pyöränaukot just sopivasti.

Edelliskesät olin miettinyt, että peräpää tarvisi vähän lisää madallusta, mutta nyt noilla katusliskseillä ei hirvesti mahdallusvaraa enää jäänyt. Tuolla reilummin pyöränaukkoja täyttävällä rengaskoolla on visuaalisesti madaltava vaikutus, vaikka oikeastihan takapää nousee ylöspäin. Viime syksynä mietin että olis voinut väsätä jonkun, pienellä vaivalla vaihdettavan madalluspalan taka-aksellile katu-ja ratakäyttöön, mut tuskin olisin sitä jaksanut koskaan sit vaihtaa. Nyt kun katurenkaat ovat samaa halkaisijaa kuin radalle ajatellut katusliksit, ei tarvinne takapäälle tehdä madalluksen suhteen mitään.

Perään tulee kyllä nyt talven aikana muita muutoksia, mm. vahvennusta ja alunperin autossa kiinni olleet levyjarrut pääsevät takaisin paikoilleen.

Toinen juttu, joka on vaivannut jo pitkään on nuo koneen etupuolelle auton alle puhaltavat turbon hukkaporteilta lähtevät "screamer" putket. Aikoinaan "budjettipäivityksenä" liikkeelle lähteneeseen LS:n turpottamiseen hankin Expressin Alilta, Tial kiinakopiohukkikset.
Noi hukkaportit on kyllä todella siistinnäköisesti tehty ja konestettu, ihan "identtiset" aitojen Tialien kanssa.
Päällä lukee kauniisti "Made in USA" ja sarjanumero, joka molemmissa sama.
Nämä on 38mm versiot, jotka sai kotiovelle, ennen sitä jokuvuosi takaperin tullutta tulliuudistusta, tullivapaasti huimaan 25€ hintaan kipaleelta. Ajattelin silloin et kaksi 38mm on parempi kuin yksi 44mm tai isompi. Yksi about 50mm hukkaportti olisi kai ollut tähän käyttöön oikein hyvä.

Noiden kiinahukkaporttien kanssa on kokoajan ollut jotain pientä ihmeellisyyttä. Edelliskesänä yhden testilenkin jälkeen ihmettelin koneesta kuuluvaa, ihmeelistä tuhinaa. selvisi että toinen hukkisputki vuosi pakokaasuja pihalle ihan tyhjäkäynnillä. Silloin fiksasin ongelman shimmaallla lisää pituutta hukkaportin kalvon ja venttiilivaren välille.

Enemmän kaasua painaessa koneen etupuolta auton alle puhaltavien hukkisten ääni alkoi ärsyttämään sen verran, että päätin talven aikana laittaa pakokaasut kiertämään pakoputkistoon.

Vuodenvaihteen paikkeilla sain kerättyä riitävästi ropausintoa purkaa molemmat hukkaportit irti. Heti painekellon sisältä löytyi yllätyksiä. Toisen portin venttiili oli kokonaan jumissa, venttiilivarren tiiviste oli sulanut ja saanut varren jumiin. Toisessa portissa tiiviste oli kokonaan kadonnut ja lisäksi venttiilin seetipinta oli millin-pari irti venttiililautasesta. Varmaankin koko venttiilivarsi on lyhentynyt tai lautanen vääntynyt rääkkäämisessä??

Eli toinen totaalisen jumissa ja toinen vuosi . Keskiarvollisesti siis kohtuu hyvin.
Hukkikset menisi vaihtoon.

Halpisversioiden tilalle hankin 2kpl,ihan aitoa, Precision turbon 40mm hukkista, jotka on mitoitukseltaan identtisiä Tialin MVS hukkaporttien kanssa, joten menee heittämällä kiinni.

Hukkaporttien pakokaasujen kierrätysjärjestelmän rakentaminen lähti liikkeelle kääntämällä ulostulot osoittamaan kohti downpipeä ja sovittamalla aiemmin auton alle osoittaneet screamerit ylöspäin. Tuossa oli rakennusaihiot uusiin putkiin.


Hukkiksilta lähtevät kaksi 42mm käyrää oli tarkoitus yhdistää yhteen 51mm putkeen ja siitä joustopalkeen kautta turpolta lähtevään downpipeen, siitä pakoputkistoon.

Lattialla lojuvaa vanhaa 3.5" down pipeä ihmetellessä, alkoi se näyttää vähän aneemisen kokoiselta, joten päätin vaihtaa pätkän turpolta ensimäiseen haaraan asti 4" putkeen.


Ajattelin tehdä homman itselle helpoksi ja duunasin vanhaan putkeen irroitettavan jigin, jotta voin pätkästä putken tuolta haaran kohdata ja leikkailla ja hitsuutella uuden isomman putken paikoilleen..

Vähän piti haarakohdan kohdlta tehdä putkeen viiltoja ja vääntää mätsäämää 102mm putkeen sopivaksi. Helppo homma.

Seuraavaksi soviteltiin valmiiksi 45 asteen putkikulma joka liittyisi tuohon 4" putkeen. Sopiva sapluuna printattiin CAD:llä tehdystä mallista. Ei muuta kuin tussilla merkki putkeen ja rälläkällä turhat pois.

Istui kuin nyrkki silmään... Tuossa vaiheessa oltiin vielä tyytyväisiä ja optimistisia homman pikaisesta valmistumisesta.

Seuraavaksi piti keksiä miten turpolta lähteävä 3" V-band ulostuloyhteen saisi siististi yhdistettyä 4" putkeen.

Ratkaisu löytyi Ali Expressistä. Oluenvalmistuslaitteistoon tarkoitettu, "elintarvikehyväksytty" 3"->4" kartio. Oli kyllä niin perkeleen siistin näköinen osa että teki ihan pahaa alkaa sitä rälläköimään.


Siitä se putkisto alkaa muodostumaan...


Suurinpiirtein näillävaihein olin joutunut poistamaan aiemmin valmistamani sovitusjigin kiinnikkeet, jotta putken pääsi kunnolla sovittamaan paikoilleen. Silloin huomasin ettei auton alla downpipen loppupää osu yhteen ollenkaan loppupakoputkiston kanssa. Jostain oli kadonnut vajaan sentin verran.
Ei se auttanut kuin avata juuri optimaalisesti paikoilleen sovitetut osat ja koittaa kääntelemällä turpolta lähtevää kartiota uusiin kulmiin, jotta downpipe osuisi loppupään kanssa suunnilleen samoille hehtaareille.

Parin illan pähkäilyn jälkeen sain putket yhtymään.


Sit olikin aika sovitella hukkaporttien ulostuloputki uuteen downpipeen kiinni. Osat paikoilleen, putkeen tussilla merkkiä ja rälläkkä laulamaan.

Noista kuvista ei sitä oikein näe, mutta yritin kaikin keinoin saada TIGgailtua tuon turpolta lähevän kartion mahdollisimman siististi.

Aloitin hisuuttelut putken alapuolelta, niiltä piiloon jääviltä kohdin. Tuosta kartio-osasta näkyy autossa kiinni ollesssaan, suuurinpiirtein vain kello 9-11 välillä oleva osa. Olin niin perkeleen tyytyväinen kun hyvällä keskittymisellä TiGgitoho pysyi kädessä todella mallikkaasti ja saumasta tuli "melkein priimaa".
Juuri kun pääsin tuohon tärkeimpään kohtaan, kesken ZENmäisen, keskittyneen hitsauksen, tallissa olleva kompura pärähti käyntiin jota säikähdin niin perkeleesti...
Juuri siihen näkyvään kohtaan tuli hitsisaumaan ihan perkeleellinen kasa ylikeitettyä rosteria ja elekrodi vielä siihen kiinni ihan kunnolla...
P#%&

Hetken fiilistenkeräilytuokion jälkeen päätin, että hitsaan siihen kraaterikohtaan kiinni aiemmassakin putkessa kiinni olleen pakopaineiden mittauksen mahdollistavan kierrenipan. Problem solved.

Pulttasin putken varmaan kahdennenkymmenen kerran paikoilleen.
JA mitä V#%&¤. Putki istuu muuten ihan hyvin mutta osuu kylkihaaran yhteen kohdalta lokasuojaan kiinni.
Siinä meni sit huumori.

Jonkinlaista puuhausintoa oli sille illalle kuitenkin vielä jäljellä, päätin ottaa rälläkkään joskus hankkimani lumppulaikan ja tuubin jotain ikivanhaa metallipuleeraustahnaa.
"Jos toi putki ei toimi niin voi se nyt ainakin kiiltää."
Hetken hinkkaamisen jälkeen käsissä oli niin perkeleesti kiiltävä putkihässäkkä.

Parin päivän ropailusta huilimisen jälkeen menin takaisin talliin ja aloin uudelleen sovittelemaan osia ja mitäs perskuletta, se putki meneekin melkein kuin heittämällä pakoilleen ja kaikki osat sopii kiinni ?????
Kaipa se hinkkaaminen vaan kannattaa!

Viimeistelyhitsuuttelut kaikkiin jäljellä oleviin osiin, lambda anturin kierreholkkiin yms ja sen jälkeen homma alkoikin olla lähellä valmista.


Siellä se nyt lopulta on paikoillaan!

Jos olisin etukäteen tiennyt kuinka paljon tuohon "pikkuhommaan" menee aikaa ja kuinka paljon virheitä siinä voi tehdä, olisin varmaan siltikin tehnyt kaikki samat virheet uudelleen.

 

Jälleen vähän päivitystä OSA 1/2 .
Kun Ransun etupäässä turbon hukkaporttien ja downpipen muutokset oli tehty ,kevään 2024 seuraavat hommat oli keskittyä peräpäähän.

Huhtikuun alussa tallin ovelle saapui setti tymäkämpiä vetareita ja uusi Optiman red top akku. Vanha, auto auton mukana tullut ameriikanakku antautui lopullisesti kun kerran tallissa häärätessä sytytysvirta jäi muutamaksi tunniksi päälle. Vetareista juttua myöhemmin.


Edellliskesänä kruisaillessa tuli huomattua, että bensa lämpenee aika voimakkaasti. Takaloosterissa oleva välisäiliö ja koko auton alla oleva bensatankki lämpeni käsituntumalla mitattunatunnin ajelun aikana ihan huomattavasti. Ajattelin että johtuu siitä kun kaksi tehokasta pumppua jauhaa bensaa linjastossa täysillä vaikkei olisi tarvis. Siispä suunnittelin etä jotain pumppujen nopeudensäätöä pitäisi talven aikana väsäillä. MaxxECU osaa kyllä antaa siistiä PWM signaalia, mutta jonkinlainen puolijohderele tarvittaisiin pumpun väliin.
Hankin alkuun Aliexpressistä useamman kappaleen FOTEK 60A DC-DC puolijohdereleitä. Osien saapumisen jälkeen purin yhden niistä ja kävi ilmi, että ovat tosiaan halpoja kopioita aidoista. Kotelon sisällä oli komponetit , joiden virrankesto oli hädintuskin 10A.
Muutaman illan nettisurffailun jälkeen törmäsin jossain Jeepeissä käytettyihin jäähdytysflektin nopeudensäätimiin. Näitä on ameriikantyypit käyttäneet onnistuneesti bensapumpun nopeudenohjaimina. Onnekkaasti näitä säätimiä (Dorman 902310) sattui olemaaan Rockautossa roimalla alennuksella poistomyynnissä, joten laitoin kaikki jäljellä olevat 5kpl ostoskoriin.

Suunnitelmissa on ollut vaihtaa paikallaan olevan pienen bensavälisäiliön ja yhden AEM 400 bensapumpun tilalle isompi välisäiliö ja toinen samanlainen bensapumppu, joka käynnistyy kun bensantarve lisääntyy ahtojen kasvaessa.
Muutama ilta meni, jämäalumiinipeltiä väännellen ja poraillen. Tuollainen teline syntyi takakonttiin laitettavaksi.

Ensimmäinen säädin ohjaa orkkistankissa olevaa Walbron 450 siirtopumppua ja kaksi muuta säädintä varsinaisia painepumppuja 1&2.(kuvassa vielä vanha välisäiliö yhdellä pumpulla). Myöhemmin sitten nähdään kuinka tuo viritys toimii.

Huhtikuussa tuli lunta pihaan parin päivän ajan sen verran kovalla tahdilla, että päätin olevan hyvä aika ottaa vihdoin se taka-akseli vahvistuksia ja maalausta varten irti. Ei ne ajokelit tänä vuonna hetkeen vielä tule….

Aikalailla seuraavana päivänä kun olin saanut taka-akselin auton alta pihalle, alkoi aurinko paistaa,linnut laulaa ja parin päivän takaisesta takatalvesta ei ollut enää jälkeäkään. Alkoi taas vähän epäilyttämään et kannattaako tässä nyt alkaa isompaa remppaa tekemään kun auto muutoin olisi kunnossa ja ajokausi voisi kelien puolesta jo alkaa..
Päätin kuitenkin et se on nyt tai ei koskaan.


Olin jo aiemmin keväällä suunnitellut omat adapterit levyjarrujen kiinnittämiseksi takaisin taka-akselille. LT-Camaron 11” levyjarrut oli jo kiinni kun auto tuli mulle, mutta ne piti vaihtaa pois kun en saanut millään käsijarrun mekanismeja paikoilleen. Nyt suunnittelin kiinnikkeet niin että jarrusatuloiden asentoa voi helpommin muuttaa ja jos jarrusatulat sattuisivat muuttumaan matkan varrella, ei tarvitse kuin yhdet pienet kiinnikkeet tehdä uusiksi.
Paketillinen laserleikattuja osia saapui yhtenä päivänä postissa, ei siinä muuta kuin aloitettiin pulttaamaan osia kiinni.

(siis oikeasti, nuo osat eivät tuosta vaan syntyneet. Siinä et päästiin tilanteeseen että jarruadapteripalikat saapuivat talliin oli niiden suunnitteluun, 3D mallinnukseen ja printterillä tehtyjen testiversioiden sovitteluun käytetty lukemattomia iltoja jo varhaisesta syksystä lähtien)

Noi jarrut oli edellisen omistajan jenkeissä juuri ennen myyntiä alle asentamat , aikalailla käyttämättömät ja jotkut racejarrupalatkin siellä on. Kaikki jarrukamat napsahtivat siististi takaisin paikoilleen. Miksipä ei kun ne oli aikoinaankin kiinni olleet nyt vain uusilla kiinnikkeillä. Ennen osien kiinnipulttaamista koko taka-akseli oli saanut rankan puhdituksen Mr Muscle grillinpesuaineella ja painepesurilla sekä hellän rälläkkäteräsharja-käsitelyn kaiken irtoruosteen poistamiseksi.



Seuraavana tehtäväjärjestyksessä oli akseliputkien hitsaaminen murikkaan kiinni, estää putkien pyörähtämisen. En tiedä onko nyt täysin välttämätön toimenpide, mutta ajattelin nyt tässä samalla tehdä. Orkkiksena noi putket on kiinni vain muutamalla epämääräisellä tulppahitsillä tai juotoksella, tms.

Aika roisin näköiset hitsaukset on noissa alunperin. Pitävällä alustalla kun nopeasti noistaa kytkintä voi olla että akseliputket pääsee pyörähtämään, senpä takia ajattelin hitsailla putket tukevammin kiinni.

Nettiä ja youtuben spesialistien ohjeistuksia hetken koluten sain päähäni ajatuksen että akseliputkien hitsausoperaatio olisi paras tehdä puikolla. Nikkelipitoisella puikolla saisi kuulemma tehtyä sauman joka jonkin verran “joustaa” eikä halkea heti jäähtyessään. Puikkohitsausta en ole varmaan yli pariin kymmeneen vuoteen tehnyt joten harjoittelin taitoa muutaman illan ennenkuin aloin taka-akaselia sulattelemaan. Puuilosta löytyi valuraudan hitsaamiseen tarkoitettua nikkelipitoista hitsipuikkoa 24€/5kpl, nuo näytti vastaavan aika pitkälti jenkkien käyttämiä nikkelipuikkoja. Ohjeistusten mukaisesti päätin, että lämmitän murikkaa kaasutoholla noin 150 asteeseen, parin sentin pätkisssä vastakkaisin puolín putkea vuorotellen hitsailen siistit saumat, jonka jälkeen kääritään lämpöeristeeseen ja annetaan rauhassa jäähtyä. Se oli suunnitelma.

Käytännössähän homma meni niin et, koska auto oli tallissa ilman perää ei talliin mahtunut hitsailemaan. pakko oli tehdä ulkona katoksen alla. Ulkolämpötila on vain sen muutaman astetta ja tietenkin vielä juuri silloin kun olin valmistellut kaikki kuntoon alkoi ihmeelliset tuulenpuuskat. Piti sit nopeasti kyhätä jonkinlainen tuulensuoja ettei akseli pääse turhan nopeasti jäähtymään.

Olin tosiaan testaillut puikkohitsisaumoja ja hitsikoneen asetuksia useamman kymmenen hitsipalon verran kun olin tyytyväinen sauman laatuun aloitin akselin lämmittelyn kaasutoholla. Kun akselin lämpötila oli 150 astetta, laitoin nikkelipitoisen puikon koneeseen ja aloitin sulattelun. Hitsausmaskin takaa homma näytti sujuvan hienosti, mutta maskia avatessa totuus paljastui. KARSEAN NÄKÖISTÄ SAUMAA!

Kokeilin sääätää hitsikoneen asetuksia, mutta mikään ei oikeen auttanut. Kokeilin uudelleen tehdä yhteen testipalaan harjoitussaumoja ja tosiaan tuolla puuilon valurautapuikolla sauma oli ihan karseaa. Vakiolla OK48 puikolla hitsipalko oli ihan jees. Olin laskeskellut että yhteen akseliputkeen menee noin 4 puikkoa, ei hankituista kymmenestä nikkelipuikosta jäänyt hirvesti harjoittelumateriaalia. puolitoista puikkoa oli jo tuhottu aiemmissa testeissä.
Päätin kuitenkin että v#tut, nyt kun homma on aloitettu, yritetään vetää loppuun asti, koitin säätää asetuksia akseliputkia hitsatessa, mutta lopputulos oli aina ihan hirveä. Välillä kyllä tuli ihan OK saumaa, mutta sit hetken päästä räkii perkeleesti tai sit vaan puikko jäi kiinni. Kun saumat oli vedetty putken ympäri, paketoin kohdan lämmöneristemattoon ja jätin jäähtymään.

No ei se jäähtyminenkään sit kauhean mallikelpoisesti mennyt. Jätin akselin katoksen alle kun lähdin sisälle pariksi tuntia. takaisin tullessa ne nopeasti väsätyt tuulensuoja olivat kaatuneet ja “jäätävä blosis” oli puhaltanut jopa osan niistä kuuman akslein päällä olleista lämpöeristematoista paikoiltaan..

Hetken niitä “valmiita” saumoja katsellessa, päätin että hion ne rälläkällä siistiksi. Sen jälkeen keksin että siistin saumoja vielä vähän lisää Tigillä sulattaen. Lopputulos oli “Ihan OK”… no Maalia päälle eikä kukaan niitä enää näe…

Nähtäväksi jää kuinka onnistunut tuo viristys on…

 

OSA 2/2
En tiedä mikä on kun ei meinaa nää tarinat mahtua yhteen postaukseen ja kymmeneen tuhanteen merkkiin. Jaetaan taas kahteen osaan.

Stoori jatkuu...
Seuraavaksi ei tarvinnut enään kuin hitsailla jarruletkuille kiinnikeet takaisin kiinni. Edellinen omistaja oli aikoinaan hitsannut teräspunosjarruletkujen kiinnikkeet, mutta ne oli vähän väärissä kohdin joten rälläköin ne irti ja kiinnitin uudelleen oman maun mukaisiin kohtiin.

Siinä sit huomasin että sen puikkohitsin kanssa touhuillessa olin huitassut puikon kanssa suoraan toiseen teräspunosletkuut ja sehän oli palanut puoliksi puhki sinne teflonisisukseen asti. Uudet jarruletkut menisi sit tilaukseen, Ihan turha kustannuserä jälleen kerran..
Onneksi ihan lähikulmilta löytyi liike, joka tekee prässättyjä jarruletkuja mittojen mukaan ihan tisklillä odottaessa.

Seuraavaksi ei olisi enää kuin lukon vaihtaminen uuteen. Olin aiemmin keväällä hankkinut vanhan Auburnin lukon tilalle uuden Eatonin TrueTrac “torsen tyylisen” lukkoyksikön. Ajattelin et prässsään uudet poskilaakeri paikoilleen, ruuvaan lautaspyörän irti vanhasta ja kiinnitän uuteen lukkoon ja osat kiinni perään. Lautaspyörää kiinni laitteassa puhdistin kaikki osat huolellisesti, putsasin pulttien kierteet vanhoista lukkoliimoista. Asentelin kaikki ruuvit paikoilleen ja huolellisesti uudet luukkoliimat kierteisiin ennen asentamista. Ruuvivääntimellä hellä kiristysvoima kaikille lautaspyörän pulteille ennenkuin siirryttäisiin momenttiavaimeen.
Siinä kun ensimmäistä pulttia aloin vääntämään momenttiin tajusin etteihän tämä mun momenttiavain toimi vasemmankätisiin kierteisiin…
Ei siinä muu auttanut kuin ottaa kaikki irti pyyhkiä lukkoliimat pois ja pestä kaikki osat uudelleen .
Onneksi pari päivää myöhemmin kaverin tallilta löytyi kunnon digimomenttiavain, jolla lopulta sain pultit oikeaan kiritysmomentiin. Sen jälkeen homma ei ollut kuin shimmailla poskilaakerien esijännitys ja pinjonin-lautaspyörän ratasvälys kohdilleen. 0.006-0.007” välykselle taisin säätää hammasvälyksen.

Seuraavaksi ei enään tarvitsi kuin maalata kaikki irti otetut perän osat.
Tallitilan täytti oli auto, jossa ei ollut taka-akselia ja siitepölyä oli ulkona ilmassa aika paljon, joten päätin kasailla pikaisesti pihalle maalauskopin autokatostelineistä ja muutamasta pressusta. Yhtenä Lauantaina oli tyyni aurinkoinen keli, joten ajattelin nyt olevan hyvä maalaushetki. Kasasin kehikon ja sen päälle vedin vaaleaa pressua. Heti kun sain pressuvirityksen kasaan alkoi perkeleenmoinen puuskatuuli. Niin kova tuuli, että koko pressukoppi oli nousta ilmaan, juuri ja juuri huomasin sen ja sain estettyä koko hökkelin poistumisen tuulen mukana pihapiiristä. Jotenkin ajattelin että kyllä tää ohimenee ja sidoin rakennelman kuormaliinoilla vieressä olleen Blazerin renkaasta toisella puolella olevaan lumilinkoon.
Aattelin et kyl tää tunnissa ohi menee…

Pari tuntia sitä pressujen voimakkaassa tuulessa lätkyttämistä kuunneltuani päätin että täytyy purkaa koko laitos, ettei se vaan lähde uudelleen lentoon. Maalausoperaatio siirtyi seuraavaan viikonloppuun..

Vähän sama juttu se oli seuraavanakin viikonloppuna. Keli oli otollinen maalauspuuhiin, mutta vain hetki sen jälkeen kun painoin maalausruiskun liipasimesta alkoi puuskainen tuuli. Sen verran kova tuuli, että puolessavälin maalausurakkaa maalasukopin pressut alkoivat repeilemään irti. Lopulta kuitenkin kaikki osat saivat siistin maalipinnan päällensä. Heti kun osat olivat vähänkin pintakuivia revin pressut pois päältä ja annoin keväauringon kuivattaa maalia.

Kaikki perän osat, lehtijouset, kiinnikkeet yms maalattiin ja tuli hyvännäköistä jälkeä. Kyllä se Temadur 20 on vaan niin hyvää maalia!
Voi vetää suoraan metallile, tasoittuu hyvin, hyvä peittävyys eikä valumia taaskaan missään.

Seuraavaksi piti enään vain varmistustarkistaa perän ratasvälykset, laittaa peräkoppa kiinni ja täyttää öljyt sisään. Huomasin että jarruletkujen väliltä puuttuu kokonaan yhdistävä jarruputki. Onneksi tallin perukoilta löytyi kieppi aikoinaanhakittua putkea josta hetken vääntelemällä sai sopivan osan.

Ja sit siinä olikin hyvä hetki ihmetellä uusin osin kasattua, kiiltävää taka-akselia ilta-auringon paisteessa. Enään pitäisi sovittaa paketti takaisin auton alle, mut ei vaan jaksanut.

Parin päivän päästä oli taas riittävästi ropausintoa, joten rullailin taka-akselin auton alle ja aloitin lehtijousien kiinnittämisen paikoilleen. Siinä samassa huomasin auton pohjassa taas sen kellertävän ameriikan mudan /saven, joka jo aiemmin oli ärsyttänyt taka-akselin kohouman kohdalla. Päätin antaa sinne vähän liuotinkäsittelyä ja päälle tujaus lämmintä painepesua..

Ei se kellertävä pintakerros lopulta juurikaan mihinkään lähtenyt.. tuli nyt kuitenkin kokeiltua…

Alla sit abouttia kuukauden puuhailujen lopputulos. Uudelleenpinnoitettu levyjarruistettu taka-akseli muutamaa nippeliä vajaa auton alle kasattuna.

Enää jarrujen ilmaus ja pääsisi baanalle kokeilemaan muutoksia…


Niin, jos olet selvinnyt tarinassa tännne asti ja ihmettelet miksi tuo taka-akseli otetiin keväällä työnalle, syy on tuossa alla.

-SKF X-tracker, C7 corvetten laakerihubit, jotka sovitettiin adapterilla 10-Pulttiperään sopiviksi.
-Custom mitoituksella Karpiolan sorvaamolla teetetyt nuorrutusteräksestä valmistetut tymäkät “floater” vetoakselit.

Ei pitäisi nyt enää ainakaan vetareista olla taka-akselin tehonkesto kiinni.

Koko tuon setin suunnittelu lähti liikkeelle siitä kun ajattelin hankkivani perään uudet vetarit ja jonkun valmiin C-clip eliminator-kitin, mutten oikein pitänyt niissä seteissä käytetyissä pyöränlaakeriratkaisuista. Tuolla Vetten laakerilla saa eliminoitua kaikki päittäisvälykset ja sivuttaisvoimien kesto on enemmän kuin varmaan koskaan on tarve. Lisäbonuksena perän purkaminen on helpompaa kun ei tarvitse edes jarruja irroittaa jotta saa perän siskalut irti, Kunhan kiskaisee vetarit vain vähän ulos.

Ainakin kasausvaiheessa homma oli helppoa, se sit et kuinka paljon tuota ominaisuutta tulee oikeasti tarvittua jää taas nähtäväksi…



Äänen kanssa varustettuna tuo vetarin asennusvideo on varsin tyydyttävä, kun akseli sujahtaa spooreihin siistin napsahduksen saattelemana. #engineeringporn

Sori, tuohon ei nyt saa liitettyä sitä ääntä

Jaaa, siinä se taas on, jälleen pikkaisen paranneltuna, ensimmäisen testilenkin jälkeen.

Uusien hukkisten myötä ahdot herää todella alhaalta ja ahtoja pystyy vihdoin myös säätämään hyvin.
Äänimaailma on huomattavasti makeampi kun hukkaporttien pakokaasut ei enää pöhise konetilasta ulos.
Turbovihellys ja blow-offin pöhinä toisaalta aiheuttaa tarpeetonta kaasupolkimen painamistarvetta.

Tähän asti ainakin, onnistunut viritys!

 

Hyvää kerrontaa ja asiallista tekemistä. Tykkään kun vastoinkäymisetkin kerrotaan rehdisti. Se on jännä miten toisinaan teoriassa yksinkertaisestakin aisasta tulee käytännössä yllättävän haastavaa

 

Komppaan edellistä,seurattava ketju.

 

Hieno toi pyörälaakereiden/vetareiden idea!

 

Mikä tuossa varmistaa vetarin sisällä pysymisen?

 

Akselin päässä on lukkorengas joka estää akselin painumisen perän sisään.
Pyörännavan keskiön sisään asentuu ruuvivarmistettu tulppa, o-rengas tiivistyksellä, joka pitää öljyt sisässä ja estää vetarin tahattoman poistumisen.

 

Olitko sinä perjantaina vihdintien varrella bussipysäkillä tällä, vai oliko joku muuten vaan samanlainen yksilö?

Ajelin ite sellaisella keltaisella Kaljataksilla päinvastaiseen suuntaan.

 

Joo siinähän mä olin, keltaiselle harrastetaksille koitin morjestella.

Duunista himaan matkalla piti pysähtyä pysäkille ihmettelemään moottorinohjauksen datalogeja kun bensapaineissa vaikuttais edelleen olevan jotain ihmeellistä.

 

Joo, huomasin morjestelut.

Mulla tuli ~100km myöhemmin satkun vauhdissa pientä ihmeellisyyttä pelkääjänpuolen takarenkaan paineiden kanssa, ku runkovaurion siivittämänä jysähti koko paska.

 

Viimeisen kirjoittelun jälkeen Ransu on toiminut kruisailu ja työmatka-autona. Kaikenlaista pientä on ollut matkan varrella,mutta vehkeet toimii ja perille on aina päästy. Kaikenlaisissa harrastetapahtumissakin on ehtinyt käymään.

Kolme asiaa kuitenkin vaivasi jo heti kesän ensimmäisistä koeajoista lähtien: bensapaineiden omituinen käytös, taka-akselista lähtevä kilahdus aina liikkeelle lähdettäessä ja suurimman osan sisustaverhoilun puuttuminen. Nämä oli tehtävälistalla kesäkruisailun ohella.

Parhaita harrastehetkiä sen ainaisen talliropaamisen ohessa on aurinkoinen kesäilta, pieni pysähdys bussipysäkillä kiviä rapisevin, sopivasti lämpimin takakumein.
Ja tietenkin se fiilis kun harrastevehkeet kerrankin vaan toimii...

Fiilistelyt sikseen...

Kaiken muun puuhailun ohessa, mittaristoon on tullut aina silloin tällöin , pikkuhiljaa koodailtua erinäisiä toimintoja yritys-erehdys taktiikalla . Nyt aikalailla kaikki ajon aikana tarvittava tieto näkyy näppärästi kuskin näkökentässä.

Vasemmalla kierrosluku, ahtopaineet, parin sekunnin ajan näkyvä max ahtopaineet, kaasuläpänasento ja koneenlämpötila. Keskellä, imuilman lämpötila, bensapaine ja ajoitusennakko. Oikealla nopeusmittari, lambda, lambda tavoitearvo ja näiden eroarvo, sekä latausjännite.
Lisäksi kaikkea pientä indikaattoria, ilmoitusta yms on ympätty tuonne sekaan jotka ilmestyy näkyviin sitten kun on tarve.

Bensasysteemin päivityksenä takakonttiin vaihdoin isomman, kahden bensapumpun välisäiliön. Kaksi AEM 400 pumppua syöttää itsenäisesti käskytettynä menovettä koneeseen. Walbro 450 pumppu siirtää bensaa välisäiliöön orggistankin sisällä. Tuo Jeepin flektin PWM säädintä hyödyntävä bensapumpun nopeudenohjaus on nyt kunnolla koeponnistettu ja vaikuttaa toimivan oikein hyvin. Alkuun kyllä pääpumpun säädin tuntui käyvän todella kuumana ajon aikana, mutta toimii ihan OK siitä huolimatta.

Alkukesästä kiroilin sitä kun polttoainejärjestelmän muutoksista huolimatta bensalämpötilat nousivat jatkuvasti epämiellyttävän korkeiksi. Noin tunnin kruisailun jälkeen orggispensatankki ja välisäiliö olivat molemmat käsituntumalla todella lämpimiä. Tämä siltikin vaikka polttoainepumppuja ajetaan noin 60-70% nopeudella kruisailunopeuksissa.
Sattumalta huomasin yhtenä lämpimänä päivänä, että bensakorkkia avattaessa tankin sisällä oli aikamoinen paine. Bensakorkkia avatessa kuului ihan kunnon sihahdus.

Siitä tuli mieleen tarkistaa bensatankin huohotusletkut.
Kävipä sit ilmi, että taisi olla edellistalvena, kun olin tulpannut toisen auton alla olevista alkuperäisistä putkista jotka menee hantin puolen helmapellin sisäpuolta pitkin.
Jotenkin oletin että oikeanpuoleinen on se, joka menee bensatankin huohotukseen ja vasen on vain irti molemmista päistään...
Kävi taas kerran ilmi, että oletus on mokauksien äiti.
Olin tulpannut umpeen koko tankin huohotuksen, joten lämpimässä kelissä pumppujen jauhaessa bensaa, koko systeemiin alkoi tulla takapainetta... Ei varmaan paljon mut jonkinverran kuitenkin.

Toinen huomio mikä tuli tehtyä oli, että aikoinaan ostetun Nuken bensafiltterin paperinen filtteripatruuna ei virrannut juuri mitään lävitseen. Sitä puhallettiin bensanmaku suussa kaikin tavoin, mutta oli melkein täysin ummessa. Saattanut olla että filsu oli mennyt jo aikaa sitten tukkoon ja linjapaine ennen filtteriä kohtuullisen korkealla, tästä seurasi lisää lämpöä bensaan.
Paperifiltterin tilalle hankin rosterisen 10mikronin filtterin silmälläpitäen lähitulevaisuuteen suunniteltua etanolisiirtymää. Satkun filsu, kyrsii aina maksaa tuollaisista, mut, näihin on niitä kaikkia vanhoja sanontoja.

Ylläolevistä syistä varmaankin bensapumpun haukkaama virta oli alkukesästä ollut aika korkealla ja se aiheutti nopeussäätimen turhaa lämpenemistä. No, tuli kai nyt sit testattua systeemin luotettavuus kuormitustilanteissa ihan kunnolla. Kävin hakemassa perinteisen nestevaimennetun bensapainemittarin, jonka väsäsin takakonttiin bensapumppujen lähtöön. Uudella filtterillä ja kunnollisella tankin huohotuksella bensapaine linjan alkupäässä ja konehuoneen puolella suutintukissa oli nyt aikalailla samat. Ei painehäviöitä, Hyvä juttu! Olisi pitänyt tehdä tuo testi ihan alussa, olisi säästynyt monen illan ihmettelyiltä ja päänraapimisilta.

Kuitekin vielä kaiken yllämainitun jälkeenkin mittaristossa näkyvä bensapaine ei pysynyt ajon aikana stabiilina. Jonkun ajan testailujen jälkeen huomasin, että tuo Expressin Alilta ostettu painemittari näyttää kylmänä ihan oikeaa painetta, mutta hetken konehuoneessa lämmetessään alkaa näyttää lähes puoli Bar alle todellisesta. Koitin siirtää anturia vähän viileämpää paikkaan, mutta ei se paljoa vaikuttanut. Kuuma siellä konepellin alla on kaikkialla..
Nyt kun tietää tuon, ei asia ole vaivannut enää, ihan niin paljoa, mut vaivaa se silti. Kyllä tuokin täytyy vielä fiksata jollain tapaa.


Ensimmäisistä ajometreistä lähtien taka-akselista on kuulunut ärsyttävä metallinen kilahdus melkein aina liikkeelle lähdettäessä. Lisäksi perässä on vähän v-mäinen välys, joka tuntuu ehkä vielä vähä ylikorostuneelta kun takajouset on alumiinipuslilla ja kaikki muukin joustava on poistettu taka-akselin ripustuksesta. Lisäksi kun kone on kiinni kuskin puolelta kiinteällä korvakkeella, toisella puolen kova uretaanityyny, manuaalivaihteisto ja kytkinkin aika jämäkkä, ei hirveästi joustokohtia koko voimansiirrossa löydy. Jostain kun ne voimansiirron välykset sit löytyy, niin se tuntuu aika selkeästi.

Välyksen, ja siitä johtuvan äänen syy kohtuu nopeasti paikallistui siihen juuri hankittuun Eatonin Truetrac lukkoyksikköön. Saman kokemuksen omaavia kohtalotovereita löytyi Internetin syövereistä, pieneksi pettymykseksi, aika runsain mitoin.
Vähän niinkuin ominaisuus noissa Truetrac lukoissa toi lisääntynyt välys. Ongelma ei ole niin häiritsevä automaattilootalla ja jos peränripustus on pehmeämmillä osilla tehty.

Ensimmäinen fiksausyritus oli vain vaihtaa, perää suuremmin avaamatta, paksummat öljyt sisään. Jossain suositeltiin Redlinen shockproof öljyä, jolla öljykalvon paksuus pitäisi kasvaa ja siten ratasvälysten vaikutus pehmentyä.
Lihjtweight shockproof öljyt Motonetista kainaloon ja taka-akselin sisään.
Parin testilenkin perusteella ei juurikaan vaikutusta.

Muutaman sadan kruisailukilometrin jälkeen ärsytys ja epäilys kasvoi sen verran suureksi, että päätin ottaa perän pikaisesti auki ja kurkata sisään. Ettei siellä vaan mitään pahempaa ole vialla.

Tulisi sit hyödyksi nuo floater akselit, kun periaatteessa edes renkaita ei tarvitsisi irroittaa, jotta saisi lukon perästä ulos. Ja tosiaan, jos ei laske auton ylöstunkkaamista ja peräöljyjen valuutusta, lukkoyksikkö oli ulkona perästä, kädessä, vartin ropaamisen jälkeen.
Joku aiemmin kysyi, miten vetarit pysyy akselin sisällä, tuossa alla näkyy pidätintulppa keskiön sisässä.

Hantin puolen vetariin tein jo aiemmin keväällä reiän M8 kierteellä, jota voi käyttää vetarin ulosvetämiseen, mutta kuskin puolelta se unohtui... Yritin porata reiän myös kuskin puolelle, käteen äkkiä tarttunut poranterä oli sen verran tylsä, että luovutin homman alkuunsa. Vetari liukui ulos juuri riittävästi pikkasen lukkoyksikön sisältä ruuvarilla painamalla., loppumatkan sit pelkästään sormin ulosvetämällä.

Ihan jo tuon purkamisen helppouden takia ihan tyytyväinen tuohon keväällä tehtyyn vetariviritykseen.

Tuossa alla näkyy tuo kuinka paljon välystä ne Truetrac lukkoyksikön sisällä olevat matopyörät tekee .

Yoke pyörii about 10astetta tyhjää, missään muualla ei ole välystä kuin lukon sisäisissä matopyörissä.
Aika paskaa, mut minkäs teet?
Testasin Dartin kartiolukollisesta 8 3/4 perästä samaa, siinä yoke pyörähtää tyhjää selkeästi vähemmän, puolet-kolmanneksen tuosta mitä yllä näkyy.
Ei voi mitään.
Laitoin kuoren kiinni työnsin vetarit sisään, öljyt takaisin ja sen jälkeen keskittynyt vain autolla ajeluun perävälyksistä piittaamatta. Eikä tuo haittaa, kuhan pitää vaan riittävästi vetoa päällä.
Tosiasiassa sopivan pehmeällä kytkimen käytöllä tuon asian kanssa pystyy kyllä ihan hyvin elämään kaikessa katuajelussakin.

Pienistä murheista huolimatta auto toimii muutoin oikein hyvin. Lähtee käyntiin avaimesta, kruisailee työmatka-ajoa melkein kuin millä tahansa käyttiksellä, yllättävän hiljainen käyntiääni, bensakulutuskin on "kohtuullista".
Kuitenkin sit, perstuntumalta, kun pikkasenkin turpo alkaa viheltää ja ahdot nousee, kyl sitä voimaa on!

No joo, taisi tulla taas vähän pitkät tarinat, jatketaan lisää seuraavan kerran.

 

Kyllä Ransu muuttunut paljon alusta,Loistavaa tekemistä ja stooria.Jaksaa hyvin lukea joten pidä sama linja

 

Vähän jäi tarina kesken viimekerrallalla joten jatketaan..
Viime tarinoinnissa käytiin läpi benspaine- ja peräongelmat, viimeisenä kesän 2024 tehtävälistalla oli fiksailla auton sisustaa parempaan kuntoon.

Suurin osa sisustasta tuli purettua pois melkein heti kun Ransu oli saapunut Suomeen. Tuonne kabiiniin oli jossin vaiheessa uusittu kaikenlaista osaa, ovipahvit hattuhylly, lattiamatto, mutta kaikki olivat jossain määrin kärsineet Indianan talvi-ilmastossa. Kaikki sisustan osat oli kamelinkarvan väristä vaaleaa, josta en välitä yhtään. Auton suomeen tullessa suurin osa sisutan osista haisi "märältä koiralta" , joten ne oli silloin vuonna 2019 vain helpompi ottaa pois ja säilöä mahdollista tulevaisuuden uudelleenkäyttöä varten.

Sisustan duunailu aloitettiin hattuhyllystä koska se tuntui kaikkein paskamaisimalta hommalta. Olin jo aikaisemmin taka-ikkunaa kiinni laittaessa huomannut, että hattuhyllyn pelti oli menettänyt jännitystään ja oli sellainen velton oloinen. Joku on aikoinaan puhkonut kaki isohkoa reikää tuonne hattuhyllyn peltiin, varmaan jonkilaisella raivolla ja reikäsähalla ne oli sinne saatu aikaan, varmaan siitä syystä jännitys kadonnut. Nyt tuo päälipelti sitten oli sellainen resonoiva peltilerppu. Nopeana fiksina ajattelin käyttää joskus jostain saatua reikäprässiä, leikkuuterät väärinpäin asennettuna ja tein sillä peltiin muutamia "dimplejä". Tuollatavoin hattuhyllyn runko jäykistyi ihan merkittävästi.


Hattuhyllyn keskellä olevien kahden isohkon reiän peitteeksi tein peltilevyn, joka kiinnitettiin pulteilla. Tuon jälkeen olikin jo aika jämäkän oloinen rakenne.

Seuraavaksi heittäisin vanhan hattuhyllypahvin vähän kunnostettuna takaisin paikoilleen.
Se vanha osa oli selvasti joku uustuontanto-osa , en nyt enää muista mitkä merkkiä, muuten ihan hyvässä kunnossa, mutta aikoinan vuotaneen takaikkunan takia pahviosa vettynyt ja siten ihan kupruilla.
Ihan vain mielenkiinnosta kokeilin josko sen saman osan saisi elvytettyä. Kastelin pahviosan kloritella ja vedellä, jotta sen märän koiran hajun ja pienet hometahrat sai pois, sen jälkeen huuhtelu vedellä niin, että pahviosa oli ihan läpimärkä. Sen jälken laitoin hattuhyllypahvin parin pöytävelyn väliin puristuksiin ulos aurinkoon kuivumaan ja viikon kuivattelun jälkeen se aiemmin kupruilllut pahvi oli ihan kohtuu suoran oloinen.
Sen jälkeen ei enään tarvinnut kuin leikata/liimata uusi pala tummaa karvamattoa pahvin päälle ja ruiskaus Mastonin vinyylimaalia hattuhyllypahvin vinyylipehmikeosaan. Oikein siisti siitä tuli.

Samalla kun sisustahommat oli nyt aloitettu, päätin tehdä vähän äänieristystä hattuhyllyyn ja takapenkin takana olevaan, onko toin nyt sit takatulipeltiin.
Paketti Motonetin butyylikumieristettä ja aamupäivän pituinen jumppatuokio Ransun takapenkillä sai aikaan äänieristyskerroksen kabiinin ja takakontin välille. Heinäkuun aurinko porotti kabiiniin niin perkeleesti, jossa oli kuuma kuin saunassa ja takapenkilltä sisään ja ulos könytessä sai keski-ikäinen ukko venytellä itseään mitä ihmeellisimpiin jooga-asentoihin.

Ajoittain tuossa Ransun kuumassa takatilassa, mitä epämiellyttävimmissä asennoissa puuhaillessa, kävi mielessä ,onko tässä touhussa mitään järkeä.
Hattuhyllypahvin takaisin asentaminen , kauitinreikien mitoitus, reikien leikkaaminen ja 6x9 kauitinten uudellenkiinnittäminen paikoilleen joogasuorituksineen otti vielä yhden todella hikisen kesäpäivän verran puuhailua. Emäntä kävi välillä kysymässä
"miten tuossa hommassa voi kestää noin kauan?" , en osannut anataa vastausta kun en oikein itekkään tiedä, mietin vain koko harrastuksen järkevyyttä.
Mut sit valmista lopputulosta ihaillessa ihan tyytyväinen että hommat tuli nyt vihdoin tehtyä!

Alkuperäsistä suuunitelmista poiketen, vanha takapenkki pääsi takaisin paikoilleen Mastonin Vinyl spray - käsittelyn jälkeen.

Vaikka ollutkin vähän negatiiviset kokemukset Mastonin tuotteiden kanssa, vaikuttaa tuo vinyl spray pysyvän tuollaisessa vanhassa keinoeläimen nahassa ihan kohtullisesti kiinni. Siisti, tasainen, musta pinta, joka ainakin kevyen raaputustestin perusteella voisi kestää ihan riittävästi tuolla Ransun takapenkillä, jossa tuskin kukaan tulee koskaan varsinaisesti istumaan.

Autossa kiinni olleet ovipahvit oli aika roisissa kunnossa. Ovipahvit oli OER jälkituotantoosat jotka joku ameriikan seppä oli aikoinaan taikonut paikoillen paikallista maalarainteippiä, yms käyttäen. Kamelinkarvan värinen pintakuosi oli kohtuu OK kunnossa, mutta taustapahvi alaosastaan vettynyt, kupruilla ja ihan riekaliena. Oven yläosan muovikaistale oli molemmilla puolilla varmaan viidestä kohtaa katki. Muoviosan kursin takaisin kasaan käyttäen juotoskolvia, muovia pikkuhiljaa halkemasaumoja pitkin sulattamalla .

Hain Puuilosta 2mm paksuista polykarbonaattilevyä, josta leikattiin vanhoja ovipahveja muottina käyttäen uudet "ovipleksit". Tuon ovipahvin kiinnttämiseksi oven runkoon, rei'itys alkuperäisten kiinnityspisteiden mukaan oli helppo tehdä kuusipuuterällä porailemalla.
Yllättävän hyväntuntuinen oli toi materiaali, kestää tavuttelua, porailua lohkeilematta ja näppituntumamittausten perusteella aikalailla samanpainoista kuin originaalipahvi.

Kokoonliimatun ovimuovin päälle liimasin 3mm solumuovimaton, jonka päälle sit vielä kangasliikkeestä hankittu musta keinoeläimen nahka.

Nippelitepolta tilasin uudet alkuperäsityyliset kiinnike-nippelit ja sinne ne uudet ovipahvit napsahti paikoilleen.
Ovipahveista tuli ihan siistit, mutta tuollaisena tasaisena pintana vähän liian yksitoikkoiset alkuperäisiin verrattuna. Kaipaisivat kyllä jonkunlaista "säväystä", mut en ihan vielä tiedä miten sen toteuttaisi. Täytyy varmaan talvenaikana etsiä itsestään sisäistä "sisutus-Markoa", josko keksisi jonkun siistin tyylittelyn tuohon oveen.

Elokuun alkupuoliskolla, kesän 2024 tavoitteena olleet Kiikalan kisat alkoivat olla lähellä, joten asentelin kiihyttelyvarustuksen alle, paria testilenkkiä varten.

Noilla dragradiaaleilla auton käytös muuttuu kyllä huimasti. Kyyti on alustan osalta pehmempää, mutta juuri sopivasti kaasua painaessa penkkiin painauttuu aika voimakkaasti ja vaihteita sisään survoessa meno on aika repivää.
Kyllä pito noillakin kumeilla irtoaa aika kevyesti, mutta pidon irtoamisen tuntee selkeämmin persuksissa vähän etukäteen, ja kiihtymisen tuntee ihan vatsassa
(silleen hyvällä tavalla ). Myös ECU:n datalogien perusteella, noiden "sliksien" kanssa kiihtyvyys on aika kohdillaan riippumatta mikä vaihde on valittuna.



Elokuun alussa, edellisenä iltana ennen Kiikalaa aloin mittailemaan kuskin penkin asentoa. Se on vieläkin ollut turhan korkealla ja kypärä päässä, pää oli omasta mielstäni vähän liian lähettä kattoa. Recaron penkin runkoa/kiinnityskiskoja on jo aiemmin madalletttu kaikki minkä pystyy, joten tuli mieleen ajatus, josko penkin perspehmikkeestä voisi silpaista jonkinverran pois.
Ja kyllähän se oli mahdollista. sellaisest puoltoista - pari senttiä sai rälläkällä rouhittua pohjatyynysta korkeutta pois, taas tuli huomattavasti parempi ajoasento.

Samalla sitten ajattelin päivittää turvavarusteita. Originaali turvavyö ei oikein vaikuta olevan nimensä veroinen.
Tallissa on ollut odottamassa jo jonkin aika monipistepyöt joista sain nyt kuskin penkin irtiollessa, lannevyö-osion kiinnitettyä . Hartiavöille en ole vielä keksinyt sopivaa kiinnityspaikkaa, mutta EHKÄ, jos ensi talvena rakentelisi puolikaaret, niin niihin sitten...
No saa nähdä...

Kesän 2024 tavoite oli tosiaan päästä kokeilemaan autoa varttimailiriivailussa kelloa vastaan. Hyvinkään Street Slide-tapahtuma meni sivusuun ihan muista syistä, mutta Kiikalaan pitäisi päästä vaikka ukkosmyrkyn uhka oli päällä.
Kiikalan Burnout Partyn aamuna Espossa tuli vettä niin #keleesti. Pari kertaa kävi mielessä et onko järkeä lähteä katuslikseillä ajelmaa kaatosateessa, mut sit aattelin et kyllähän autossa pyyhkijät toimii, et kais se on pakko vaan kokeilla.

Seitsemisenkymmentä kilometria moottoritiellä sateessa, mateluvauhtia kruisaillen sain huomata et se ainoo juttu joka on unohtunut kytkeä ,on kabiinin lämppärin puhaltimen moottorin maajohto. Siinä sit ikkunat raollaan ajeltiin sateessa ettei tuulilasi mennyt täysin huuruun. Muutoin kruisailu kutosvaihteella noin 80 matkavauhdilla meni ihan leppoisasti.
(perävälitys kyllä ulisee paskamaisesti juuri tuossa 80kmh vauhdissa, siitä lisää ehkä joskus myöhemmmin)

Sade alkoi vihdoin hellitttää Kiikalaan päästessä, jossa sitten oli vielä edessä ajo aikamoisen offroad pätkän kautta kentälle. Rata oli märkä, mutta aamun keli antoi pikkaisen ymmärtää että kyllä tuolla ajamaan päästäsiin...

Ensimmäinen lähtö meni täysin suditellen. Toisella lähdöllä yritin ottaa pehmemmin, melkein tyhjäkäynniltä liikkeelle, mutta auto kyykähti lähtölinjalle, vaihdot meni sekaisin yms jne. Kaksi vetoa pääsi tekemään ennenkuin kisa lopetettiin kelin vuoksi,
13.4/193kmh ja 12.2/195km.
Päälimmäiseksi jäänyt Fillis on, että parantamisen varaa jäi, ja se parannus löytyy pääosin ihan vaan ratin ja penkin välistä.
Katotaan josko vielä tälle kesää tulisi mahdollisuus päästä kokeilemaan varttiriivailua, ainaisen sudittelun sijaan.

 

Tätä samaa olen kokenut monet kerrat kun asennellut stereoita autoihin tai puuhannut jotain muuta takapenkin/hattuhyllyn alueella.
Hetki sitten keksin omaan monte carloon asentaa takasivulasien mekanismeihin korjaussarjaa lämpimänä päivänä niin PEHI eli perseswettis oli todellisuutta .

 

Joo, huomannut vuosien saatossa, että mitä ihmeellisimmille asioille sitä ihminen viitsiikin altistaa itsensä, vain tämän jalon harrastuksen nimissä.