Ford Elite 1976

Ketju osiossa 'Projektit', aloittaja NorthElite, 18.11.2016.

  1. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Laitellaanpa tännekin jotain projektijuttua.

    Projektissa on tavoitteena, rahan kulumisen ja terapian lisäksi, saada aikaan kohtuullisen luotettava kesäauto, jossa ei suurempia teknisiä vaivoja olisi. Tästä syystä ei mitään ihmeitä tehopuolelta odoteta, vaan enemmänkin tasaista kokonaisuutta.

    Projektin kohde on muuttoautona rantautunut, Ford Elite 1976. Kovia kokenut kiertopalkinto, mutta massattu perusteellisesti joka vuosi. Ei ollut ruostetta estänyt, mutta paljon sitä alustamassaa oli ja ihan joka paikassa. :D

    Pahin ruoste ja alustamassojen raapiminen alkaa olla nyt taputeltu. Projektilla on liki neljän vuoden historia, mutta enemmän todellista tekemistä on oikeastaan ollut kesästä 2014 lähtien, jolloin koppa nousi pois rungolta.

    [​IMG]

    Korin kanssa touhutessa meni paljon aikaa. Vihdoin tälle syksylle sain ruiskuteltua ensimmäisen, itseä tässä vaiheessa tyydyttävän maalin pintaan. Tosin tuntuu vahvasti siltä että menee uudelleen maalaukseen kunhan saa kaikki pellit tehtyä ja kasailtua. Mutta itselle tärkeintä oli saada projektiaikainen pinta koriin.

    [​IMG]

    Rungon hankailin talven 2015-16 aikaan osineen uusiksi. Runko sai kuuman sinkkikylvyn. Alustaan tuli uutta palikkaa enemmänkin. Keulaan PST:n puslia, Moogin jouset, nopeampi simpukka ja Bilsteinin iskarit kaikkiin kulmiin. Taakse Spohnin säädettävät tukivarret. Lieneekö tarpeelliset, mutta helppo saatavuus ja edullisuus hankintahetkellä oli vahvin hankintaperuste:rolleyes:

    Moottori on autossa mukana ollut 351W OMC venemoottori :)
    OK puristuksiltaan, mutta oli kalustettu originaali kalustuksella, joka oli mielestäni vähintään karmeaa. Imusarjaksi valikoitui Performer ja kaasuttimeksi Demonin 625 Demon JR. Koneesta löytyy toivottavasti sen vääntävä sielu päivityksen myötä. Kaikki muutkin apulaitteet vaihtui modernimpaan suuntaan.

    Pakoputkilot on kokoelma Mustang -maailmaa. Sovittelin 69-70 mustangin TRI-Y pakosarjat, Pypesin 2005 H-putken ja FoxBody mustangin loppupätkät vaimentimineen alustaan. Aika näyttää miten 2.5" rosteriputkisto toimii ja erityisesti kuulostaa.

    [​IMG]

    Laatikkona C4, joka sai uudet tiivisteet ja maalia pintaan. Perä on 9"

    [​IMG]

    [​IMG]

    Enimmäkseen olen julkaissut juttuja vähän spesifisemmin (ja ralli-englannilla:p) tuolla Ameriikan saitilla , mutta nyt kun alkaa kasausvaihe pikku hiljaa edetä, niin ajattelin että tämä voisi olla jollekin viihdyttävää katseltavaa ihan kotimaassakin. ...Ja jotain Torino/Ranchero pisteosia kojelautaan ja muuallekin olis kiva löytää ihan täältä härmästäkin.

    Projekti on pääosin tehty omin voimin, mutta osin liian vaativa amatöörille. Katon oikoi asiansa oikeasti osaavat peltiwelho, sooda ja muut puhaltelut on tehnyt ammattilainen ja pakoputkiston TIGgaili kasaan myös kulmilla sopivasti saatavilla oleva ammattimies. Suuret kiitokset.

    Linkki Torino-foorumille: http://forum.grantorinosport.org/northelites-1976-project_topic13493.html

    Kuvakirjastoa löytyy täältä: http://s1378.photobucket.com/user/NorhElite/library/?sort=2&page=1

    edit: kaasuttimen koko
     
    Muokattu: 19.11.2016
    Holley, moti81, menu* ja 4 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.
  2. juha745

    juha745 3rd gear

    Hyvältä näyttää!
    Täytyy myöntää, että en kyllä tiennyt/muistanut yhtään, minkänäköinen auto on Ford Elite.
     
  3. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Joops, Pimp my ride tyyliä vuodelta 1976. Pisin koskaan tehty midsize, eli 5,5m pitkä "sutenööri" ja lienee ainoa tupla oopperaikkunoilla. Siinä lienee ne "huippu" ominaisuudet. Mulle tuo mieleen lähinnä Charlin Enkelit lapsuudesta... kun siis ikää on riittävästi että tuon voi muistaa :)

    ...ja entinen Gran Torino Elite 1974-1975. Näitä on suomessa ainakin kolme :D ...No, tosiaan ei mikään suosikkimalli, ja älä vaan kysy, että miksi ihmeessä tuommosta rakennan:p
    Sitä on kysytty jo iiiihan liian monta kertaa. Mulla ei ole siihen vieläkään vastausta o_O


    [​IMG]
     
    Holley, mikkis83 ja juha745 tykkäävät tästä.
  4. bottipoika

    bottipoika 2nd gear

    onhan tuo ihan persoonallisen näköinen auto tupla oopperaikkunoineen.
    minusta ainaski ihan makee kulkuneuvo.
     
  5. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Valtavirrasta poikkeaminen kalustossa on mukavaa. Tuossa kuva perästä, joka aikoinaan teki minuun vaikutuksen. Kromikokoelma on varsin kattava. Onnistuin keräilemään omaan projektiin kaikki peräpään kromit NOS palikoina. Livenä ihan vaikuttava näky.

    NOS osia löytyy Eliteen jonkin verran, pääosin kuitenkin huonosti.

    [​IMG]
     
  6. rampleri

    rampleri 2nd gear

    Miksi joku ihmettelee, että on valinnut ko. auton,
    ajaahan jotkut eurofoordeillakin.

    Hieno korimallihan tuo on, mittasuhteiltaan onnistunut.
    Voisin itsekkin tuollaisen mielellään ottaa, muttei rahkeet riitä noin mittavaan projektiin.

    Tuollainen punainen oli Joensuussa -80 luvun taitteessa, jolloin jo kossina ihastelin sitä.
    Elitestä kun tuolloin puhui, niin kaikille tulivain mieleen se itäversio.
     
  7. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Tuo muuten ON se punainen Joensuun yksilö ;) Tosin tulee nyt mustaksi...
     
  8. faikku66

    faikku66 Gearhead

    Taisipa olla Joensuun näyttelyssäkin joskus 80-luvulla tuo Voorti.
     
  9. kippis

    kippis 3rd gear

  10. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Projektin osalta vastaus on lukittu. Ruoste oli halkaissut muovisen keulapalan kiinnikkeet, kun muovin tapaista materiaalia kappale on. Jotain korjauksiakin oli aikojen saatossa tehty. Käveli vastaan NOS palikka edulliseen hintaan ja sillä mennään :) Helppo päätös, kun ihan riittävästi tuota puuhaa on :)


    [​IMG]
     
  11. litres

    litres 2nd gear

    Joo kattelin noi sun kuvat projektista...aivan mahtavaa työtä, lycka till:)
     
  12. Powerstroke

    Powerstroke Gearhead

  13. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Kori laskeutui rungolle. Taljalla ja moottorinosturilla. Koppa ehti olla irti rungosta 2,5 vuotta. Projektimielessä niitä hienoja hetkiä, kun saa tavaraa kasaan :p

    Kasasin tulipeltiin kaiken mitä siihen tässä vaiheessa pystyi kasamaan. Ilmastoinnin ja lämppärin kennojen osalta asennus olis jokseenkin hankalaa myöhemmin. Myös tankki meni etukäteen paikoilleen.

    [​IMG]

    Korin asennus onnistui kokonaisuutena hyvin. Kiinnityspisteet olivat kohdillaan, joka tosin vähän jännitti. Lähes kaikki kiinnityspisteet rungossa on hitsattu uusiksi. Hommaa varten tilasin aikoinaan rungon mittakuvat, joista kieltämättä oli hyötyä. Korin kiinnityspusliksi tuli Chevellen puslat. Kiinnityspisteiden korjailuissa vaihtui kaikki rungon puslien reiät "tarvike" pusliin sopiviksi. Fordin runkopuslien osalta on satoja sivuja internet -totuuksia, ja puslien setviminen on ihan oma tieteenhaaransa. Tässä projektissa oikaistiin tämä mutka nyt näin. Autoa ei rakenneta museoon eikä näyttelyyn, joten se antaa kivasti vapauksia toteuttaa asioita.

    [​IMG]

    Pakoputkisto mahtui hyvin sekin. Paitsi kuskin puolen pakosarjan ja H-putken välinen laippa osuu koriin. Laippaa joutuu vielä siirtämään muutaman sentin, mutta pahempiakin murheita tuossa olis voinut tulla vastaan. Jotain pitää aina mennä pieleen. Tuntuu olevan luonnon laki :D

    Pakoputket noudattelee alkuperäistä reittiä ja putkenpäät katoavat puskurin alle.

    [​IMG]
     
    LPV, 1purehell ja 12345678910 tykkäävät tästä.
  14. LPV

    LPV 2nd gear

    Kyllä tulee Hieno!!! :)
    Onko tämän mallin runko / peruskori sama kuin Lincoln Mark IV ?
    Itsellä on pyörinyt mielessä Pontiacin Grand Prix 1969-72, joka perustuu "GTO"-runkoon ja peruskoriin. Se on myös tuollainen luxus - risteilijä tai melkein muskeli, kuten tämä sinut Elitesi. Hyvää työtä ja perusteellista. Kahlasin läpi suuren osan tuosta jenkki-saitista ja ihailin! :) Tuo mun Firebird oli suunnilleen tuossa vaiheessa kuin sinun nyt, kun ostin sen. Maalautin ja tein sen muuten ajokuntoon. Koita jaksaa, paljon on vielä edessä talli-hommaa!
     
  15. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Kiitosta kommenteista. Projektikoulutuksessa opetettiin että projektissa voi valita vain kaksi kolmesta vaihtoehdosta: Laatu, sisältö ja aikataulu. Minä valitsin laadun ja sisällön. Aiheuttaa tosin pitempiaikaisen harrastuksen.

    Lincoln Mark IV on FulSize. Eliten runko on samaa sukua kaikkien MidSize Ford/Mercury tuotteiden kanssa. Kori on 65H, josta mielestäni paras painos on 72' Mercury Montego.

    [​IMG]
     
  16. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Syylärin apurungon korjailun ohessa palasin mieltä askarruttaneeseen aiheeseen. Listojen kunnostus.

    Vuosien mittaan olen koittanut asiaa ratkoa eri tavoilla, ja hyvää DIY –ratkaisua en ole löytänyt. Erilaisia kemiallisia liemiäkin on tullut kokeiltua, mutta tulos jää lyhytkestoiseksi. Kotimaassakin tosin tehdään kiiltoanodisointia, mutta ei harrastajille. Ainakaan minulle. Jenkkipaja olisi asian hoitanut, mutta listojen kunnostuksen hinta olisi vienyt vuoden projektibudjetin, joten sekin jäi. Osien kromautuksesta on vain yksi kokemus, ja osat katosivat sille reissulle. Ihan kotimaahan tosin. Listojen kanssa viimeisin kokeilu oli kiinalainen kromiteippi, joka taipui hienosti juutuubissa, mutta ei kotona. Jollakin olis voinu mennä jo hermot, mutta pitkän projektin etuna on, että ehtii toipua näistä pieleen menneistä jutuista :p

    Nettistä olen kaivellut saksalaisten kromimaalia ja tuijotellut ehkä Juutuubin tylsintä videota

    Kromimaalia tilasin litran purkin tuolta firmalta Ebay.de kautta
    http://endlendt-color.de/index.php?gclid=CL75z9GB4NACFeHOcgodec0IXw&language=en

    Kormiefektimaalia oli helppo kokeilla, kun oli valmiiksi pinnoitteesta vapaa lista. Olin poistanut pinnoitteen aiemmin ja killottanut listan. Tosin jo pari vuotta sitten ja kylmässä ulkotilassa oltuaan lista oli jo aikas karmean näköinen. Karhensin listan kevyesti karhuntassulla, vedin epoxit ja uretaani pintamaalin. Maalipinnan viimeistelin vesihionnalla ja suhistelin kromiefektiä pintaan.

    Tulos on jotakuinkin siedettävä ja niin hyvä, ettei se loikkaa ensimmäisenä silmille kokonaisuudesta. Kromimaalilla ehostaminen on myrkkyä pussihousukansalle tai vähintäänkin yhtä loukkaavaa kuin rutistaisi hammastahnatuubia väärästä kohdasta. Mutta ei kerrota kenellekään. Listat siistiytyy edukseen.

    Kiiltävien osien kuvaaminen on huonolla kännykkäkameralla turhaa, mutta laitetaan mukaan kuvituskuvaksi kuitenkin yksi. Ylempi on alkuperäisessä pinnoitteessa oleva ja alempi on maalattu, josta puuttuu vielä lakka päältä.

    [​IMG]

    Sävy on yllättäen tummempi kuin alkuperäinen pinnoite. Kiilto ei ole yhtä peilikirkas.
    Kromiefekti on pehmeä ja ohjeen mukaan kiillotetaan pehmeällä vanulla ja sen jälkeen lakataan 2K autolakalla. Muutamassa listassa on lisäksi musta koristeteippi, jonka leveys on 6mm ja motnetissä oli tietysti vain 5mm teippiä. Täytyy etsiä jostain....

    EBayssä oli pieniä FX menetelmän tuotteita joilla suhistellaan kromia pumppupullosta. Halvimmat kemikaalisetit kuudenkympin hintaluokassa. Jos jollain on kokemusta niistä, niin mieluusti kuulisi, että mihin määriin ne riittävät. ...ja että onko se oikeasti niin helppoa kuin videolla :D
     
  17. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Sain syylärin apurungon asennuskelpoiseen kuosiin. Sovittelin samalla jäähdytintä paikoilleen. Jäähdytin on kaksirivinen Champion. Jäähdyttimen paksuuksia tuli tutkittua, kun enimmäkseen tarjonta on kolmerivistä ja kaksirivinen oli erikoistarjouksessa :)

    Käsitykseni mukaan kaksirivinen on ihan OK ja virtaa ohuena hyvin normaaliajossa. Riittänee joka tapauksessa minun moottoriin. Tuossa on myös vaihteiston öljynjäähdytin, kuten alkuperäisessäkin.

    Näitä konehuoneen ja alustan palikoita olen maalaillut epoksipohjien päälle Normadur 65HS maalilla. Kiiltoaste sopii hyvin tarkoitukseen.

    [​IMG]
     
  18. Jopas_jotakin

    Jopas_jotakin 3rd gear

    Tuki nyt hyvä mies ne ihmeelliset c-pilarin kurkistusikkunat.
    ^^Minun mielipide.

    Muuten kun kattelin, ni hommista kyllä huomaa että ne on tehty kuten pitääkin. Eli huolellisesti, kuten kuuluukin.

    Todella kun silmä tottuu, niin tuohan on oikeastaan hyvinkin tyylikäs.

    Ja vähän oudommat harrastepelit on aina plussaa.

    Aina, vaikka joku rakentelis dx-corollaan itetehtyä takalasin ritilää, niin harrastamista sekin on.

    Kuten muutenkin, noiden kanssa värkätessä tahtoo aika kulua kun rakentamaan pääsee.

    Kuluu siihen kyllä rahaakin, mutta eipä oo paljoo harrasteita, joihin ei yhtään kuluis rahaa.

    Kun aattelee, että mäkin oon rakentanu 20-vuotiasta etuvetowoortia jo varmaan 3.5kiloeurolla, niin ei muuta kun tsemiä vain.

    Eiks tämä oo semmonen cruisailupeli, että ollaan vuorotellen kuskina ja nimenomaan cruisaillaan, just!

    Mutka-autot erikseen.
    ja 1/4 mile -autot erikseen.

    ^^toki noi voi yhdistääkin, mutta tulee kompromisseja tai rahaa palaa helppoon se 20 000€.
     
    mikkis83 tykkää tästä.
  19. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Asian ytimessä, paitsi ne pikkuikkunat ;) ...tietääkseni ainoa laitos tupla-oopperaikkunoilla. Ihan karmeat ilman malliin kuuluvaa 1/4 vinyylikattoa, mutta sekin tulee ja on jo hyllyssä odottamassa asennusta. Eli oopperaikkunat pysyy :)

    Tekniikka on ajateltu nimenomaan cruisailun näkökulmasta. Ilmastointi tulee myös. Ainakin on kova yritys sen päivittämisen suhteen. Sandenin pumppu ja BMW:n sisäkenno on jo. Vielä on etsinnässä sopiva syyläri keulaan... Saksan EBayssä on houkuttelevan edullisia uusia kennoja joissa on kuivain mukana. Ehkä joitain sieltä...

    Rattivaihde ja etusohva käännettävillä käsinojilla pysyy myös mukana. Ulkoisesti ainoa muutos on pois jäävät kylkilistat. Isot kylkilistat kun mielestäni tuhoaa alkuperäiset muodot ja linjat.

    Mustien peltivanteiden kannattajana varmaakin jotain tuon tyyppistä vannetta... Basset tai Aero kisavanteet jos laittais kontissa valumaan kotia kohti. ...ja niihin mutterit 45 asteen kulmalla :) ...siis ehkä pientä provosointia, kun vanteet "antaa ymmärtää", mutta moottori "ei ymmärrä antaa" tyyppinen wanhanliiton HotRod viritys :p ...hyvänä lisäsyynä tietysti sopiva hinta/laatu ja takavanteen Offset valikoima.


    [​IMG]
     
  20. NorthElite

    NorthElite 3rd gear

    Haaveilun lisäksi jotain tullut tehtyäkin.;)
    Takapuskurin sisälmykset kaipasi hierontaa. Lohdutonta romurautaa...

    [​IMG]

    Eiku palikka halki, hiekkapuhallukseen ja sitten hitsaamaan. Parimillistä tavaraa. Kivaahan sitä on hitsailla.

    [​IMG]

    Pari iltaa ja pahin katastrofi on hallinnassa.

    [​IMG]

    On muuten ihan karmeaa laatua Fordin alkuperäiset hitsaukset tuossa palikassa. En tosin itsekään motivoinut liikoja hiplaamaan. Todennäköisesti kannan palikan sinkkaamoon, kuumaan uppokylpyyn. Se on edullista puuhaa ja osa on jo syöpynyt ihan tarpeeksi. Etupuskurissa on ollut sisällä saman tapainen "turva" palkki, mutta sen on aika kadottanut. Eteen joudun inspiroimaan puskurille jotain omavalmiste ripustusta.
     

Kerro tästä muillekin!