Hienoimpia hetkiä

Vaikka monia cruisinkeja on nähnyt ja monet näyttelytkin niin ne on sellasta: tietenkin tuollainenkin on tuossa.

Kaksi hienointa hetkeä harrastuksen parissa ovat olleet seuraavat

Naapurissa asuu lähes 90-vuotias leskirouva 1920-luvulla rakennetussa talossa jossa on korkea, oikea kivijalka, ja talon päädystä on pienehkö autotallin ovi kellariin. Eräänä kevätpäivänä mummo oli kellarissa käymässä ja ovi oli jäänyt auki. Puolittain avonaisesta ovesta näkyi valkoisen 60-luvun alun Corveten perä.

Toisen kerran olin menossa mökkipaikkakunnan maamiesseuran myyjäisiin paikalliselle tanssilavalle. Lähellä olevan maatalon ison konesuojan ovet olivat auki ja ovista näkyi 1957 mallinen musta 4d Plymouth.

Kumpikin kerroista antoi sillä hetkellä sellaisen säväyksen ettei mikään amerikantuonti koskaan.



Corvettea talvisäilöi tuolla tuttu lentäjä,
ja Plymouth oli jo harrastajan omistama.

 

Aamen.

Muistan itse kun näin vuosia sitten eräänä sunnuntaina kävelylenkillä kaksi klassikkoa. No toki tää ei ole ollenkaan sama asia kun asuin tuolloin rapakon takana, mutta oli silti säväyttävää kun tallin perällä näkyi Daytona ja pihassa vanhempi herrasmies puunasi 550 Maranelloa.

352-isolohkolla ollut Ford Custom on kuitenkin ehkä se eniten mieleen jäänyt auto. Se kun oli ihan tästä parin kilsan päästä. Eikä se nykyäänkin lähettyvillä majaileva 302 Torino juuri jää fiiliksissä jälkeen.

 

on muuten kumma juttu kuinka ne mieleenpainuvimmat harrasteeseen liittyvät kokemukset on monesti semmosia pikkujuttuja kokonaisuutta aatellen.
itselläni yksi mieleenpainunut muisto on kuinka nöösinä kävin "pelastamassa" -51 kuplavolkkarin peltosaarekkeesta jossa se oli vuosikymmeniä köllötelly, laiduntavat lehmät oli syöny verhoilut, autoa oli käytetty maalitauluna ym.
ensimmäinen autonhakumatka viron puolelle on kyllä myös syvälle kovalevylle syöpynyt.

 

En muista kuinka pieni olin kun velipoika lähti kujansuusta ja poltti kummia NewYorkerilla. . . Siitä se lähti. Toinen mikä jää muistiin on eka oma jenkki. Löyty navetan takaa katollansa. Enkä ole sitä hävittänyt vieläkään. Tuolla se odottaa alakerrassa avaimet virtalukossa. . .

 

Mulla yksi mieleenpainuvimista tapahtui noin 20v sitten .
Keltaisessa pörssissä oli myynnissä metsä auto vm 1952 kupla.
Kaveri etsikeli siihen aikoihin tuollaista split windowin koelautaa omaan laikka kuplaansa.

NOh (nyk vaimoni) kanssa lähdettiin kuplaa ihmettelemään noin 150km päähän satakuntaan, isäni pienellä transit pakulla, ilman lavettia tietenkin, noh eihän siinä koukkuakaan ollut.

NOh kupla oli varsin rapea , mutta hyvä koelauta siinä oli, bensa tankki, etupelti ja takapelti, semafoorit, jne jne. Kaupat tehtiin, varsinkin kun myyjä sanoi että kokoajan puhelin soi . NOh mittailin sitä koria, ei se oikeen sopinut transitin takatilaan mitenkään. Lisäksi se oli noin 400m päässä "pellon" toisella puolella. Rajallinen määrä oli työkaluja mukana , ei edes rautasahaa mukana. Kärpäsiä ja paarmoja riitti. Helvetin kuuma päivä. Noh, lukko pihdit mulla oli, niillä kitkuttelin kuplan katon keskeltä poikki Sitten vedettiin traktorilla puoilikas kupla lähelle transhittia , ja nostettiin kyytiin. Kello oli iltapäivän puolella, ja hirveä nälkä oli. Saloon saavuttiin siinä klo 16, ja ei sitä päivän aikana ollut muistettu juodakkaan yhtään mitään. NOh, paikallisesta rottagrillistä tilattiin aterioita, ja siinä kun oli juuri sanomassa mitä ottaa, hän pyörtyi grillin lattialle !!!!
Oli meillä vähän heikko olo. Tosi harrastamista
Harmi kun ei ollut kamera mukana

 

Kaikkihan sen muistaa kun "poikuus meni"

Eli elettiin armon vuotta 1976.
Tolppalehti ei vielä ilmestynyt.
Isä oli tuonut Ruotsista Colorod ja Start & Speed lehtiä jotka oli jo viikonpäästä hiirenkorvalla.

Isot pojat kylillä jutteli kuinka harvinaisia kaikki kaksoviset Jenkit Suomessa oli.

Naapuri poika oli muuttanut Helsinkiin ja sieltä osti Ruotsista Suomeen hajonneen kaksovi tolppa Letukan ja kävi sillä kotona lomilla.

Sit oli kerran nelostiellä Petomäessä heittänyt Povergliden kepin vahingossa pakille täydessä vauhdissa ja loota sano "pokslojo" ja auto hinattiin kotopihaan seisoon.
Sitä sitten kuolattiin joku kuukaus ja lasit huurussa "koeajettiin"

Kun sitten taas omistaja oli kylillä kysäsin varovasti "jos vaikka kuin" ja saatiin kaverin kans kimpassa ostaa 500 markalla.

Siitä se alko ja" mopo keulinut ja karannut käsistä lukemattomia kertoja"

Mutta ainahan sanotaan että se eka kerta on makein

Ja 18 kesäsenä saada omistukseensa eka Jenkki, se on kuolematon tunne 8)




Tuolloin tuntu auto tosi vanhalta,mutta eihän se ollu ku 18 vuotta vanha eli sama kuin tänään ostais -93

 

Itse muistan kuinka yläkouluikäisenä ajelin joka päivä bussilla kotiin. Kerran sattui varsin autoista kiinostuneelle pkkupojalle hieno tapaus kun linja-auto olikin Pekolan liikenteen lähes museoikäinen Scania. Väritykseltään hopea, sinipunainen ja keulalla komeili suurin kromikirjaimin BOXER 8. Kojelautakin oli vielä puuta siinä vehkeessä vaikka takamoottorinen 70-luvun malli jo olikin.

Yhtenä noista bussimatkoista satuin myös huomaamaan erään tienhaaran lähelle jätetyn '67 Plymouth Valiantin jonka meno oli hyytynyt alatukivarren murtumiseen ja ripustuksen irtoamiseen. Sitähän piti sitten koulun jälkeen käydä pällistelemässä.

Sitten vielä mieleen on jäänyt sellainen tapaus kun tienvarteen oli hylätty '83 Ford Taunus GX ja koulupäivän aikana nousi hinku käydä sitä katsomassa lähemmin. Koulun takaa löysin vanhan fillarin josta olivat ketjut pudonneet irti rattailta. Pyörä oli seisonut vuosia koululla. Lainasin kaverilta jakoavainta ja välitunnilla korjasin pyörän ajokuntoon ja hurautin sillä katsomaan Taunusta. Huonoksi onneksi kunnanmiehet sen olivat jo ehtineet korjata talteen. Muistoksi jäi palanen muovimaskia. Palautin pyörän takaisin koululle, josta sen joku lähes saman tien varasti talteen ja kävin ostamassa ensiautoksi Taunuksen.

 

Ysärin alussa meidän talosta vähänmatkan päässä tien vastakkaisella puolella olevassa rivarissa majaili kundi, jolla oli continental kitillä varustettu kaksisävy sininen '56 Dodge Custom Royal Lancer ja kerran siitä loppui gaso 100 metrin ajon jälkeen meidän talon eteen postilaatikon viereen. Heppu lähti kannun kans bensikselle ja siinä sitä sai kuolata tavallista lähempää sen 20 minuuttia..

 

Olisinko ollut 5-vuotias, eli vuosi oli noin 1980. Faijalla oli kytkinrempattavana 1963 tai 1964 Corvette. Rempan jälkeen pääsin mukaan koeajolle. Kuikuilin etupenkkien takana ja joka kerran oli yhtä hauskaa, kun faija heitti pienempää sisään ja lusikan lattiaan, jolloin meikäläinen kiepahti jonnekin takaikkunan tuntumaan
Kummasti jäänyt mieleen, vaikka aikaa on kulunut yli 30v.

 

Tämän tarinanpätkän olen kirjoittanut GM Cruisersin kerholehteen, tosin editoin paria sanamuotoa paremmaksi tähän versioon.
Tarijna sisältää itseasiassa parikin kohokohtaa oman elämän vaiheilta autoharrasteeseen liittyen. Tää on kyl aika pitkä stoori, joten voi mennä hetki...
___________________________________
Yhden harrastajan tarina alkulähteiltä tähän päivään

Elimme kultaisen 80-luvun loppupuoliskoa. Olin hiljattain aloittanut peruskoulun ensimmäisellä luokalla pienessä kyläkoulussamme jossa opintielle lisäkseni oli astunut toinenkin oppilas. Eli ensimmäisen luokkamme yhteenlaskettu oppilasmäärä oli siis kokonaiset kaksi oppilasta. Kuitenkin eräänä päivänä oppilasmäärä oli tilapäisesti laskenut yhteen, sillä olin kotona potemassa flunssaa peitto korvilla ja kuumemittari kainalossa. Kauppareissulta tullessaan isäni toi tuliaisina vuoteeni viereen pöydälle lehden. Sellaisen autolehden.

Sinänsä perheemme piiriissä ei autoja harrasteltu, mitä nyt kesäisin saatoimme käydä seuraamassa Ahveniston ajoja ja television moottoriurheilulähetyksiä seurailtiin satunnaisesti. Legoilla leikkiessäni rakensin usein nelipyöräisiä härveleitä. Sellaisia joiden takarenkaat olivat eturenkaita huomattavasti suuremmat. Lisäksi jos satuin saamaan jostain isohkon pahvilaatikon, oli siinä hetken päästä siinä vähintään ratti ja näyttävät kuvioinnit kylkiä koristamassa.

Joka tapauksessa, kauppatuliaisena saamani lehti oli V8 Magazine. Voi isä kun olisitkaan arvannut millaisen taudin tuo lehti sillä hetkellä vuodelevossa maanneeseen poikaasi lopulta tartuttikaan! Siihen eivät enää villasukat ja marjamehu auttaneet!


Ensimmäisen kosketuksen jonkinlaiseen autoharrasteeseen koin melko varhaisessa vaiheessa - noin kahdeksan vanhana, saadessani ensimmäisen ihka oikean autoni. Auto oli VW Kuplan alustalle rakennettu formula, jonka isäukko oli ostanut pikkurahalla tuttavansa kanalan takaa. Formula oli siis kotikutoinen huonekaluputkesta ja pellistä väännetty peltoauto, jossa oli istumapaikat peräti neljälle. Autoon hankittiin toimiva moottori ja hökötys ehostettiin ajokuntoon naapuruston pajalla. Auton kylkiin maalattiin asiaankuuluva vauhtiraitakuviointi.
Optimaalista ajotuntumaa varten kuljettajan penkki siirrettiin aivan rattiin kiinni, jotta pienen pojan jalat ylettivät polkimille saakka. Autossa oli myös turvakaari ja jonkinlaiset valotkin. Sitten alkoikin tiivis ajoharjoittelu!
Koska kotitaloni on maalaistalo, lääniä piisasi ja alkumetrit Formulalla putputeltiinkin lähinnä ykkönen sisässä pitkin pihaa ja vainioita. Ajotaidon karttuessa, alle kilometrin mittaista peltotietä tulikin ajeltua varmasti satojen kilometrien edestä läheisen järven rantaan ja takaisin. Auton 73cid pikkulohko (1200cm2) riitti mainiosti viemään kevyttä Formulaa tarvittaessa vauhdikkastikkin, sillä tuntuihan tuulilasittomalla autolla jo 60km/h nopeus sangen kovalta - etenkin jos otsaan sattui lentämään jokin hyttystä isompi ötökkä.

En tiedä kuinka paljon kateutta autoni ikätovereissani aiheutti, sillä huristelihan valtaosa heistä tuolloin lähinnä polkuautoilla. Kyytiin tulijoita ei tosiaankaan tarvinnut maanitella - oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen! Käytännössä katsoen, Formula oli kulmakunnan jokakesäinen hitti!
Yleisesti ottaen Formula oli omiaan opettamaan ajoneuvon peruskäsittelyyn liittyviä asioita puhumattakaan autotekniikkaan liittyvistä perusjutuista.
Auto säilyi minulla 2000-luvulle saakka jonka jälkeen päätimme lahjoittaa sen erään seurakunnan nuorisotoimen käyttöön jossa se tiettävästi kunnostettiin jälleen ajokelpoiseksi saavuttaen suurta suosiota leireillä ja muissa tapahtumissa. Olivathan vuodet verottaneet kuntoa melkoisesti, lukuunottamatta maalipintaa jonka olin uusinut aiemmin. Liekkimaalauksella tietenkin.


Vuodet vierivät ja unelma amerikkalaisesta autosta kyti sitkeästi tuolla jossain sisuksissa. Kaverini isoveli, joka oli V8 Magazinen kestotilaaja, lainasi auliisti minulle siististi kansioituja vuosikertoja kotilukemisiksi. Taisipa sieltä jokunen julistekkin lietä huoneen seinää koristamaan. Lehdet olivat erinomaista oppimateriaalia ahmimisikäiselle auttaen kasvattamaan harrasteen tietopuolta etenkin amerikkalaisten autojen merkkien ja mallien saralla jo varhaisessa vaiheessa. Yksi konkreettisimmista asioista tapahtui vuonna 1989 jolloin osallistuin Tampereen Hot Rod & Rock Showhun Pirkkahallissa, jossa oli paljon uutta nähtävää ja koettavaa. Paljoa muuta en näyttelystä enää muista, kuin kaksi suomimonsteria Outlaw '35 steppari sekä tela-alustainen Tropical Thunder jotka olivat osana näyttelykalustoa. Lisäksi Eetu-Pellen erikoismaalattu farmarimini jäi mieleeni. (Mainittakoon, että 1989 näyttelyn jälkeen olen osallistunut näyttelyyn säännöllisesti joka vuosi).

Pituutta kertyi, ääni madaltui ja tuota pikaa oli kauan odotettu ajokorttikin nuoren ammattikoululaisen hyppysissä.
Noin ehkä kaksi kuukautta ajokortin saatuani soi kotonamme puhelin. Langan toisessa päässä oli paikallislehden toimittaja joka oli ottanut autokouluuni yhteyttä löytääkseen tuoreen ajokortin omaavan kuljettajan heidän tulevaan numeroonsa auton koeajoa ajatellen. Kuinka ollakkaan minun yhteystietoni oli luovutettu toimittajalle joka puhelimitse tiedusteli halukkuuttani lähteä koeajamaan autoa seuraavan numeron autoiluteemaa ajatellen. Arvelin että kyseessä oli jonkun perinteisen perheauton koeajo, mutta tarkemmin tiedusteltuani sain vastaukseksi:

- "Kuule, sanohan sinä millaista autoa haluaisit lähteä kokeilemaan?"

Syljeskeltyäni suurempia jauhoja suustani alkoi pääkopassa pikkuhiljaa liikkua asioita.
Mikä voisi olla sellainen auto mitä haluaisin testata? Miten mulla löi yhtäkkiä näin tyhjää?
- "Öh..no tota Opel Calibra on tietty ihan siisti, Celica tai Supra kans, hm,mitäs niitä nyt olikaan muita sporttisia. Ei helv...BINGO!!"

Lähes löin itseäni kun en ollut heti tajunnut ja henkeä vedettyäni ilmoitin toimittajalle nohevasti

- "Kuule mehän lähdetään nyt siitä että auton tulee olla Corvette, Camaro tai Mustang!"
.
Toimittaja ilmoitti palaavansa tuota pikaa asiaan autoliikkeiden soittokierroksen jälkeen.
Minuutit kuluivat. Tiedättehän kuinka tavallisen seinäkellon tikitys alkaa kuullostamaan performanssiesitykseltä jonka innoittajana on Kolmen sepän patsas?

Asiaan. Puhelin soi jälleen.
- pirr"HALOO!?".

Langan päässä oli toimittaja joka kertoi että Mustangia tai Camaroa ei ollut saatavilla ja Corvettea ei kuulemma suostuttu tuoreelle kuljettajalle luovuttamaan...

- "Höh, no kai se on sitten joku Calibra tai vastaava valittava...?".

- ...sen sijaan Tampereen Metroautosta heltiäisi sellainen kuin Pontiac Firebird koeajolle. Kävisiköhän sellainen ehkä tilalle...?

Valitettavasti tämän foorumin tekniset rajoitukset eivät mahdollista fonttikokoa jolla kuvaisin parhaiten päästämääni "JUU JUU, KYLLÄ SE KÄY KOVASTI!" - huudahdusta, mutta toivoakseni tällaisella tavallisellakin kirjasinkoolla tilanne saadaan kuvattua edes välttävästi.

Sovimme toimittajan kanssa koeajon seuraavalle päivälle ja hyvin valvotun yön jälkeen suuntasimmekin toimittajan kanssa Tampereen Metroautoon. Näyttelyhallin puolella oli kaksi Firebirdiä vierekkäin. Autot olivat vm. -88 vm. -91, joista vanhempi oli varustettu kutosella siinä missä tuoreemmassa oli 305cid täysmoottori automaattilootalla.
Olin lähes varma, että myyjä luovuttaa keltanokalle tuhnulla kutosella varustetun Tulilinnun, mutta riemuni oli suunnaton kun kaikki kahdeksan putkea kenraali moottorin tykistöstä pamahtivatkin tulille silmieni edessä. Sinä päivänä suoritin ikäänkuin tulikasteen. Oli nimittäin ensimmäinen kerta kun pääsin ajamaan automaattivaihteisella autolla. Lisäksi oli myös ensimmäinen kerta kun ajoin amerikkalaisella ja vieläpä V8 moottorilla varustetulla autolla. Moni varmaan muistaa ensimmäiset hetkensä tehokkkaan V8:lla varustetun auton puikoissa ja juuri sitä nautintoa sain maistella parin tunnin verran ajellen pitkin poikin Tampereen seutua.

Lehtijutun valokuvat käytiin ottamassa Teivon raviradalla, jonka tyhjällä, sateen jäljiltä kostealla parkkipaikalla oli myös kokeiltava "auton kiihtyvyysominaisuudet paikaltaan lähdettäessä". Yllättävän tyynesti tämä naistoimittaja otti pikku kuminpoltteluni...


Varsinaisen ensimmäisen käyttöautoni virkaa muuten toimitti äitini vanhan Ford Fiesta kestävällä 61cid (1000cm2) pikkulohkolla. Fordilla siis alkoi (laillinen) tieliikenteessä ajeluni. Mikään varsinainen muskeliautohan Fiesta ei ollut, mutta jotenkin onnistuin sillä kerran saamaan peräti 970mk suuruisen ylinopeussakon 80km/h alueella! (106km/h, lumpio suorana, alamäki, myötätuuli). Harmittaa kun eipä tullut tuota sakkolappua säästettyä, sillä se olisi ehdottomasti pitänyt kehystää ja liittää osaksi ansioluetteloani sarakkeeseen 'Saavutukset'! Jäi myös toteuttamatta 'Ford Fiesta Shelby GT500' merkinnän liimaaminen auton takaluukun kanteen.

Vuosituhat vaihtui. Hakeuduin jatko-opintojen pariin ammattikorkeakouluun viettämään opiskelijaelämää neljäksi vuodeksi sekä tukemaan opiskelukaupunkini ravintolatoimintaa vähintään yhden jenkkiauton hinnan verran.
Vuonna 2005 opinnot olivat jo päättyneet, jolloin paperit ja vakiduunin saatuani koin oikean elämän alkaneen! Vielä ei ollut perhettä tai muita kummempia ns. rasitteita. Jotain sisältöä oli syytä saada elämään ja sitä sisältöä lähdin etsimään Nettiautosta. Nyt oli korkea aika hankkia elämäni ensimmäinen jenkkiauto. Piste!

Kaiken kaikkiaan olin melko avoimin mielin liikenteessä ja tarjontaakin oli ihan mukavasti, sillä minulla ei ollut varsinaisia merkki- tai mallikohtaisia kriteereitä tämän ensimmäisen harrastejenkin suhteen. Kuitenkaan farmarimalleista tai vaneista en ollut niinkään kiinnostunut, sillä mielestäni auton tuli huokua, ainakin jossain määrin, 'bodya, sporttia ja tsemppistä'. Silti kalleimmat muskelimallit, kuten Moparin B- ja E-bodyt tai GM:n tai Fordin ponycarit siinsivät vielä kaukana päiväunissa lähinnä niiden pyyntihinnoista johtuneista syistä. Mm. 80- ja 90- lukujen F-body GM:t olivat listallani vaihtoehtoina ja toisaalta myös 60-luvun sedan Moparit kiinnostivat - olihan monella mallilla sangen kuminkäryinen historia. Taisinpa soitella myös erään huokeahkon isolohkoisen '69 Mercury Cougarin perään, joka lievähkönä projektina ei kuitenkaan vakuuttanut ensijenkin ostajaa.

Nettiauton ilmoituksia selaillessani olin pariinkin otteeseen pysähtynyt ilmoitukseen jonka kauppatavarana oli Chevrolet Camaro SS 1972. Hintaluokka oli budjettiini nähden melkoisesti yläkantissa, mutta siitä huolimatta havaitsin palaavani ilmoitukseen kerta toisensa jälkeen. Sen verran taustatyötä tein, että vuoden 1972 Camaro SS:ää oli valmistettu vähäiset 5592 kappaletta ja ilmoitustekstissä auton väitettiin olevan matching numbers yksilö (joka muuten piti paikkaansa). Nämä tiedot eivät suinkaan parantaneet kuumetta ja lopulta peräti printattuani myynti-ilmoituksen havaitsin sen häiritsevän peräti päivätyöhöni keskittymistä. Näin ollen päätin antaa itselleni mielenrauhan ja soittaa auton myyjälle - jossain kumman toivossa että auto olisi jo varattu/myyty tai ainakin siinä olisi edes jotain hämärää tai omituista...

Niin, mitä autosta sitten kysyisin? Olin täydellinen keltanokka enkä ollut koskaan aiemmin amerikkalaisia autoja harrastanut. En juurikaan tuntenut juttuja joihin yleensä tulee kiinnittää huomiota vanhaa jenkkiä ostaessa, mitä nyt Overdrivelta koitin jotain asioita vähän kaivella. Yleisesti ottaenhan minulla oli teknistä kokemusta lähinnä kuplavolkkarista.

- "No tota, onks se niinku hyvä kuntone..ja...ööh, no onkse vakio tai niinku jotain sellasta...?" -tyyppisiä kysymyksiä sitten esitin myyjälle joiden myötä kiinnostukseni kuitenkin vain kasvoi, sillä auto vaikutti oikeasti varteenotettavalta laitteelta. Myyjän työkiireiden vuoksi autoa olisi ollut mahdollista päästä katsomaan vasta parin viikon päästä pääsiäisenä, eli juuri silloin kun olimme kavereiden kanssa lähdössä ryyp...ruumiinkulttuurimatkalle Budapestiin. Olin lähes varma että tämä auto ei ollut enää mahdollisuuksieni piirissä - olihan myyjä kertonut että puhelin pirisi taukoamatta ja kiinnostus oli ollut valtaisaa.

Budapestissa viimeisenä lomapäivänäni otin puhelun terassilta Tonavan varrelta myyjälle. Fiilikseni oli rajaton sillä yllättäen työkiireet olivat jatkuneet pääsiäisen pyhille saakka ja näin ollen pääsisi autoa näyttämään vasta pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Ilmoitin siltä seisomalta että olen heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä tulossa tontille autoa katsomaan Nurmijärvelle. Puhelun jälkeen tilasin uuden tuopin myhäillen.

Niinpä sitä sitten mentiin. Koska käyttöautoa en omistanut - enkä oikeastaan vieläkään - puksuttelin junalla katsomaan autoa. Muistattehan lapsuuden joulut, jolloin jouluruoka ei tahtonut maistua kuusen alla odottavien pakettien vuoksi. En uskonut että saman fiiliksen pystyi kokemaan vielä tälläkin iällä, mutta niin sitä vain pulssi oli kohollaan ja selkärangassa säkenöi. Saavuimme myyjän pihalle ja marssimme välittömästi hänen talliinsa autoa katsomaan. Ovien avauduttua koin ensirakkauden. Tallin loisteputkien valo heijastui auton kiiltävästä sinisestä metallinhohtopinnasta samalla kun American Racing vanteet kylpivät kilpaa samaisessa valossa. Hetken piirrettyäni kuolavanaa tallin lattialle auton ympärillä, tiedustelin myyjältä voisikohan autoa kuulla hieman käynnissäkin?

ROARRumpetyrumpetyrumpety!!!!

...ja pölyt lähtivät tallin lattialta. Olin täydellisesti myyty! Ja niin oli kyllä autokin, sillä sopivassa käyttövireessä olleen ylikokoon poratun 355cid koneen kireän nokan säestämä sinfonia sinetöi ostopäätökseni siihen paikkaan. Kuin Terminator II elokuvassa konsanaan, sain lattialle sulaneesta vahalammikosta valettua itsestäni jälleen ihmishahmon ja ehdotin myyjälle kauppoja vähäisellä hinnan pyöristämisellä. Kaupathan siitä sitten tulivat. Nyt minulla oli elämäni ensimmäinen amerikkalainen harrasteauto! Nipistettävähän se vielä itseä oli, ihan varmuuden vuoksi.

Hetki jolloin ohjasin Camaron myyjän pihalta maantielle oli ikimuistoinen. Ilmassa tuoksui kevät, puut kukkivat, linnut lauloivat, aurinko paistoi...ja nyt nämä lässytykset sikseen sillä 5.8 litraa aitoa täysmoottoria kiihdytti verkkaisesti mutta raakaa voimaa uhkuen uuden onnellisen omistajansa käskyttämänä! Otin tuntumaa autostani ensin hiljaisia maalaisteitä pitkin maltillisesti cruisaten, mutta lopulta moottoritien rampille käännyttyäni tunsin otsallani jotain kovaa. Nimittäin ohimoilleni oli alkanut kasvamaan jonkinlaiset kovat nystyrät jotka kohosivat kohoamistaan.
Tarkemmin ottaen minullehan kasvoivat sarvet, PIRUN SARVET, sillä näkökentässäni avautui juuri muutama sata metriä suoraa moottoritien ramppia 120km/h nopeusrajoituskyltteineen.

Urut. Tiedättehän sellaiset massiiviset kirkkourut joilla soitetaan täysin palkein Bachin Toccataa ja Fugaa Euroopan goottilaisissa katedraaleissa. Tällä kertaa ne urut pauhasivat Hämeenlinnan moottoritien rampilla, sillä olinhan juuri sekuntia aikaisemmin polkaissut "pedal to metal" jonka johdosta sillä hetkellä Bar Edelbrockin baarimestarina toiminut Mr. Carter tarjoili janoiselle Kenraali Moottorille hänen lempijuomaansa juuri auenneen happy hourin saattelemana. Vaikka aiemmin lapsuudessani olin saavuttanut 'formulallani' monenlaisia peltotie-nopeusennätyksiä ja Fiestallakin taisin tehdä hieman kyseenalaista historiaa, oli nyt Camaron puikoissa aivan eri meininki!
Kickdown vaijerin kiristyttyä, automaattilaatikko vaihtoi salamana pientä sisään ja keulalla leppoisasti jymissyt V8 moottori alkoikin ahmimaan kierroksia aggressiivisesti karjuen kuin villieläin!
Auton sisämelu koveni moottorin äänen ja kasvavan vauhdin myötä, samalla kun nopeusmittarin neula kohosi kilpaa adrenaliinitasoni kanssa. Pientareella kasvavat pusikot olivat yhtä juoksevaa vihreää seinää ja tiehen maalatuista katkoviivoista ei enää silmä erottanut niiden välejä.
Laatikko vaihtoi suurempaa sisään ja vauhti kiihtyi kiihtymistään motarin rampin jäädessä kauaksi taakse.
Tuota pikaa nopeusmittarin neula oli saavuttanut sellaisen nopeuden, josta virkavallan edustajat olisivat olleet kovin pahoillaan, mutta minä en!

Nopeuden laskettua jälleen lailliselle tasolle huomasin että en ollut muistanut hengittää vähään aikaan. Aiemmin ilmeisen yllättyneet, nyttemmin happaman oloiset perheautoilijat saavuttivat takapuskurini ja ohittivat uutta hankintaani aivan kuin mieltään osoittaen. Minua hymyilytti.

Voisiko tuo spontaani hengenpidätys ja hymy johtua siitä, että 80-luvun puolenvälin jälkeen alkanut unelma oli juuri puoli tuntia sitten käynyt toteen? Mene ja tiedä
_________________________________

 

Hienommat hetket oldsin kanssa ovat hyvin erilaisia.
Esim.lasten tuonti vaimon kanssa synnytyslaitokselta ovat kauneinta.
Äitimuorin hakeminen viimeistä kertaa syöpäosastolta käymään kai traagisinta, äiti makasi takapenkillä peiton alla niinkuin varmasti isänkin
oldsissa usein.
Veljen tyttären häissä Oulussa vaimo kysyi hääparilta, ettekö aikoneet tervehtiä äitiäni.
-Sulho sanoi, että tottakai ( oli unohtunut !)i, ajettiin sinne sairaalaan letkassa, ja olisittepa nähneet osastonväen, kun näkivät komean pojan ja tytön hääpuvuissa!

 

hyvin kirjoitettu toi jakulepin tarina, kiitokset siitä.

 

kuulostaa jonkin asteiselta orgasmilta

erittäin hyvin ja elävästi kirjotettu tarina,osas eläytyä tuohon fiilikseen kyllä täysii

 

Hienoimmat hetket:

Pimeä ja tuulinen lokakuu orimattilassa, odoteltiin autoa ja myyjää tämän kotopihalla. Pienen myöhästymisen jälkeen nopeasti auton tutkailuun (kiireinen trokarinäyttö pimeässä). Sitten hyppåsin etupenkille ja kortillinen kaveri kuskin paikalle. Pienen ajon jälkeen myyjä takapenkiltä kehoitti "paina rohkeesti vaan kaasu pohjaan". Kasi jyrähti ja pokka petti samantien, julmeton pakkovirne naamalle ja kaverille lievempi.
Kyseessä oli ässämese 4.2 kasilla, tähän päiväänkin ennenkuulumattoman ihanat kasin höpinät takasi 30cm ruostehalkiot putkissa alkukäyrien jälkeen.


Toinen hieno hetki:

Kuuma kesäpäivä, äskeistä mersua mentiin 79 sedan electraan vaihtamaan 150km päähän. Menomatka oli haikea. Paikanpäällä koeajolle peräkkäin.

Painoin buikin kaasun lattiaan ja samantien sammui. Huonon akun takia ei käynnistynyt -> mersusta antamaan virtaa. Kaapelit suli ja ei meinannu käynnistyä, starttikin sauhusi jo. Meillä ja myyjällä oli "vituiks meni" ilmeet.

No, se lähti käyntiin ja palattiin lähtöpaikkaan. Koko ajan koitin sivusta kaverilta kysyä eleiltä että yes or no, ja sain mitäänsanomattoman ilmeen.

Vaihtokaupat tehtiin ja lähdettiin kuivin suin poria kohden kun myyjällä oli tarjota vain kahvia ja kaljaa

Sammuttaa ei saanut akun takia, ei täyskaasua ja kattoverhous niskassa. Låmmityslaite puhalsi tulikuumaa jatkuvasti ja jos ikkunat avasi alkoi sankka putu kattoverhouksesta lentää. Oli hieno reissu! Ihmeteltiin vielä hidasta muuta liikennettä (buikin 100kmh mittarinopeus oli oikeata lähes 130kmh) oli ikimuistoista!