Konservoinnilla museokilpiin

kenties toi on yhden museotarkastajan mielipide, heillä kuitenkin on erillaisia tulkintoja määräyksistä ja sen takia käsittääkseni aina pitää museotarkistuksissa olla mukana vähintään kaksi tarkistajaa. Moottoripyörätarkastajissa tosin on yksi, jolla on oikeus tarkastaa ajoneuvo yksin.

 

Tekniikan Maailmassa asiallista tekstiä Kadetin museointijutun yhteydessä. Miksi muut esineet kelpaavat kertomaan Suomessa eletystä elämästä, mutta autoista pitää pyyhkiä jäljet pois ja kunnostaa uutta vastaavaksi ennen kuin kelpaa museorekisteriin? Konservoinnilla on mahdollisuus oikeasti taltioida kotimaista historiaa. Mielenkiinnolla odotan Kadett-jutun seuraavaa osaa.

 

Tämä laite meni Helsingissä laakista mr-rekisteriin juurikin tuolla konservoinnilla, vaikka lähtökohta oli paljon ajettuna dieselinä jo monen mielestä yrityksenä uhkarohkea. Ainoat huomautukset tuli parista ruosteisesta tuulitunnelimuovin pultista ja pintaruosteisesta pääsylinterin kannesta.

Tuollaisessa pitkälti yli 600 000 kilsaa ajetussa vanhassa taksissa on monenlaista kulumaa kaikkialla autossa, verhoilussa, listatavarassa, kromiosissa, ratissa, alustassa paksut re-tervat jne.
Kuvassa on yksi silmiinpistävä virhe, mutta puolustuksena voin sanoa, että autoon on toki täysi satsi virheettömiä orkkispöläreitä noiden vuotta liian uusien pinnapöläreiden lisäksi. Ne oli katsastuksessa mukana takakontissa. Mutta koska tää auto oli ison osan ajastaan ollut vastaavantyyppisllä pinnapöläreillä varustettu ja siksi sellaiset tähän autoon myös hankin.

Koristemerkit ja pikkusälä oli haasteellisia hankittavia, mutta kyllä ne kaikki siten lopulta löytyi ja vanhennettiin/freesattiin kokonaisuuteen sopiviksi.

Konservoinnissa vältin koko ajan tarkoituksellisesti uusien osien käyttöä, jottei ne pistä liikaa silmää kokonaisuudesta. Mm. Luigi antoi mulle kokonaisen nokkapellin, josta hyödynsin sen vanhan kuluneen äänieristeen kiinnikkeineen puuttuvan tilalle, vaikka uusiakin olisi saanut. Hyväkuntoiset ja ruosteettomat poskurit otin ruosteisten orkkispuskurien tilalle toisesta omistamastani, jotta ne olisivat auton hengen (ja konservoinnin) mukaista. Pystykäpyjä mulla oli vissiin viisi sarjaa, joista neljä hyväkuntoista meni autoon.

Konservointia minulla auttoi se, että mulla oli kolme rekisterissä ja ajossa olevaa vastaavaa autoa samaan aikaan iso kasa erilaisa irto-osia ja niistä kaikista pystyi valkkaamaan parhaiten kokonaisuuteen sopivat osat juuri tähän autoon, jotka sitten omas saman kulumisasteen tai sellaisiksi saatetiin.

Museotarkastaja ei missään vaiheessa kyseenalaistanut auton historiaa ja siihen oleellisesti liittyneitä käytön jälkiä ja kulumaa. Tosi asiallista toimintaa koko tarkastuksen ajan. Ja kukaan ei tuota konservointia kyseenalaistanut auton nähtyään sinä aikana, kun se minulla ajossa oli. Nyt se on taas Pohjanmaalla velipojan hoteissa niillä nurkilla, missä se on pääosan ajastaan viettänyt.

Jos joku luulee, että konservointi on jotenkin helppo ja läpihuutojuttu sekä fuskaamista, niin ainakin omien kokemusten mukaisesti täysentisöinti olis saatanut olla lopulta se helpompi ja halvempi juttu tässä kyseisessä tapauksessa.
No säästyipähän palanen historiaa täysentisöinniltä.

 

Harri S: Hienoa!
TM:n toukokuun numerossa on hyvä juttu Kadetin konservoinnista, kannattaa lukea.

 

Hienoa Harri!
Täytyy vain sanoa, että tuo mitä olet Helsingissä tehnyt "konservointina" on ollut täällä idässä ihan sitä normaalia entisöintiä iät ja ajat. Sanonko vaikka 25 vuotta kun sen ajan ainakin olen ollut kuvioissa mukana

Kyllä täällä on autot ennenkin korjattu käytetyillä osilla eikä puskureita ole kromailtu eikä autoja maalattu kokonaan jos pinta on ollut riittävän hyvä.
Ja se riittävän hyvä ei ole niin hyvä että sillä jotain palkintoja näyttelyissä saisi. Näkyvän ruoseteen poisto ja yleisilmeen siisteys riittää ja tietysti nämä alkuperäisyys asiat.
Auton ei siis tarvitse olle mikään pokaalien kerääjä päästäkseen museorekisteriin, se kannattaa muistaa. "semmonen kun se oli uutena" tarkoittaa että se vaikuttaa olevan sama osa kuin uutenankin. Se ei tarkoita että pitää olla uudenveroinen!

Minä en pitäsi Harri tätä Oldsiasi minään konservoinnin esimerkkinä vaikka samojamenetelmiä varmaan olet käyttänytkin vaan ihan normaalina käyttöentisöintinä joka tässä tapyuksessa on se viisain entisöinnin alalaji

 

Niin hän se tahtoo olla, että ne tulkinnat muuttuu usein fiksummiksi mitä ylemmäs noustaan, mutta moni tarkastaja varmaan miettii sitä rajanvetoa itsekseen, kun on noita ylilyöntejäkin (aivan liian huonokuntoisia) mennyt tässä maassa tarkastuksesta läpi. Tässä maassa kun niiden pahojen kellojen on tapana kuulua kovin kauas.

Käytöentisöinti on auton pitämistä alkuperäisenä sekä käyttökuntoisena.
Eli käyttökunnostus tjsp. alkuperäisin osin. Uutta ja vanhaa osaa sekaisin ja se usein tekee lopputuloksesta rauhattoman oloisen.

Mutta tuokin ylläolevakin on vain oma tulkintani asiasta.

 

Niin, siinäpä se dilema onkin, eli jos liian huonokuntoinen auto pääsee läpi niin mitä haittaa siitä on.
Voi olla että se ainoa haitta on sen toisen harrastajan mieliharmi, joka on käyttänyt 4 tonnia kromeihin, 3 tonnia maalaukseen, 2,5 tonnia sisustuksiin jne. Toinen on käyttänyt 100 euroa rätteihin ja karhunkieleen ja liuotinpesuaineseen . Jossain tapahtumassa kehutaan kuinka kaunis vanha patina pinnassa onkaan ja se täydellisesti entisöity ei sävähdytä koska niitä on kymmenen tusinassa.
Jokainen auto joka mr-kilpiin saadaan, varmistaa paremmin sen säilymisen kuin se, että se ei pääse. Hylkäys voi taas olla startti rapistumiseen, auton laulu/peltokäyttöön tai varaosiksi päätymiseen. Onko se hyvä asia sekään.

 

TÄYTTÄ ASIAA!!
Tätä minäkin olen todennut. Jos olisi joku raja; 1000 kpl museoautoja Suomessa max. niin silloin tietenkin pitäisi olla tiukka seula, mutta sellaista rajaa ei onneksi ole.

 

..Onneksi on tämä oma yhdistys, jossa saa harrastaa semmoista politiikkaa kuin oma pää sanoo. Verohelpotuksiahan ei tipu mutta rahaa saa käymällä töissä eikä se kesäajo nyt niin kallista ole MR-rekisterin ulkopuolellakaan.

Eli meidän viralliseen historiallisten ajoneuvojen luetteloon pääsee vain, jos yli puolet auton näkyvistä pinnoista on yli 20 vuotta vanhaa, muita ehdottomia vaateita ei ole, maalaisjärjellä edetään. Ylimaalatut siis vasta kun maalipinnalla on ikää tuo 20 vuotta.

Ehkä aikaa riittää joskus paremmin ja tämä touhu laajenee, tulee järjestettyä kokoontumisia tms, nyt ollaan oltu vuosi vasta alkukuopissa.

terv. Sami Järvinen, Aitobiili yhdistys.

 

en oo varma onko tässä nyt uutta tietoo, rupee silmät menee kiinni
mut laitoinpahan nyt näkyville kun sattu silmään tuolla trafin sivuilla.

museoajoneuvossa voi näkya myos ajan patina

 

Niinhän se on saanut 20-30-luvun autoissa näkyä aina.

 

Jatketaan tätä.

Viimevuoden lopulla on tullut voimaan laki, jossa on konservointi mukana.
AJONEUVOLAKI 24 § Museoajoneuvo (12.12.2014/1042)

TRAFIN MÄÄRÄYS(OHJE) :Museoajoneuvon kuntoja rakenne
(TRAFI/8926/03.04.03/2011)

http://www.trafi.fi/filebank/a/13251471 ... ksessa.pdf

Sisältää mielestäni tulkinnanvaraisuuttaa monissa kohdissa, mutta varmaan ajan myötä tarkentuu.


Mobilian pisteessä olleesta luennosta muutamia otteita.

Vaatimuksia Konservointikohteelle:
-Tulee olla alkuperäinen, ja hyvin täydellinen
-Kohde ei voi olla kokoelma eri ajoneuvojen osista???
-Kohteella tulee olla hyvät tiedot elinkaaresta
-Mieluusti ns. Suomiajoneuvo
-Mieluusti yli 50v.

Minulla on kohde, jota en haluaisi entisöidä, vaan konservointi tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta, ellei tökkää johonkin pikku juttuun.

Meinas tökätä heti, kun laitoin puskurit kromaukseen. Onneks orkkispuskurit on autossa vielä kiinni.
Auto on kokonainen, ja täydellinen. Onneks en sitä ole vielä alkanut purkamaan.
Täydellinen omistushistoria löytyy.

Pitää nyt katsella, ja kuulostella tarkasti.
Määräykset soveltamisjutut pitää olla ensin itselle selvät, ennen kuin annan sen tarkastukseen ja Konservointisuunnitelman tekoon.

Itse miellän tuon konservoinnin pakottamaan tallentamaan myös sitä elinkaaren historiatietoa, joka pitäisi museolaitteessa aina olla.

Minulla on toinenkin kohde, joka sisältää todella paljon -73 vuoden autohistoriaa, mutta se kohde ei täytä kaikilta osin Konservointipykäliä, eikä myöskään Museoajoneuvopykäliä, ilman poikkeuslupien hakemista.

No, pidetään molemmat kohteet toistaiseksi tallissa, enkä näyttele niitä kenellekään......vielä.

Ja yks omistamani -71 mallin ajoneuvo ei kelpaa museoon... Se näkyy sitten liikenteessä joka päivä. 500km/viikko. Ajetaan se käyttiksenä loppuun. Myös se sisältää -73 vuoden historiaa melkoisesti. Taitaapi olla koko maailmassa rekisterissä vain nuo kaksi ko. historialla!

Eiköhän noista jälkipolville jotain jää, vaikka niistä ei museoajoneuvoiksi olisikaan.
Onneks on tuo väliaikainen liikennekäytöstä poisto. Netissä 4+4Euroa.

 

Peukut konservoidulle autolle, ja peukut myös trailerqueenille, sillä eihän se keneltäkään ole pois, jos joku ei halua ajella harrasteellaan sateessa.

Hantta

 

Tuli tämmönen ajatus mieleen joten antakaahan palautetta.

Kun Suomessa on museoajoneuvoille ja niiden tarkastuksille toimiva järjestelmä niin voisiko sitä vain laajentaa sen sijaan että tehtäisiin ihan uusi rekisteri harrasteajoneuvoille? Asia voisi mennä helpommin läpi muutoksena ja jättäisi jatkossa varaa myös luokkakohtaisille lisämuutoksille.

Harrasteajoneuvot jaettaisiin 5 eri luokkaan:

MR1 - Pitkälle entisöidyt museoajoneuvot.
- Tähän luokkaan pääsee vasta kun ajoneuvo on ollut kaksi vuotta luokassa MR2 ja luokan korotuksesta on kolmen museoajoneuvotarkastajan suositus, ”matching numbers”-status ja konservointisuunnitelma. Tämä olisi museoajoneuvoluokituksen halutuin ja korkein taso ja sinne pääsy nostaa myös ajoneuvon jälleenmyyntiarvoa merkittävästi.

MR2 - Entisöidyt museoajoneuvot.
- Tässä luokassa ajoneuvon täytyy olla siistissä kunnossa mm hyväkuntoinen maali ja sisusta. Auton pitää näyttää ulkoisesti alkuperäiseltä pölykapseleita myöten, sellaiselta kuin se olisi voinut rullata tehtaalta. Ei erikoismaalauksia tms ellei niitä ole saanut tehtaalta. Ei tarvitse olla ”matching numbers” mutta pitää näyttää siltä kuin olisi sitä.

MR3 - Museoajoneuvot.
- Tässä luokassa olisi hyvin säilyneet ja hyvässä käyttökunnossa olevat autot. Luokkaan hyväksyttäisiin myös hiukan muutetut ajoneuvot jos esim tekniikka on vaihtunut, kaasarin tilalla ruisku, manuaalivaihteisto olisi vaihdettu automaatiksi tms. Myös erikoisvanteet ja erilaiset maalustyylit hyväksyttäisiin jos ne noudattavat esim jotain vanhaa/suosittua rakentelutyyliä tai ajoneuvolla on esim kilpa-autohistoria jota auto edustaa tai on rakennettu muistuttamaan.

MR4 - Kustomit ja Hot Rodit.
- Tähän luokkaan vanhat rakennellut autot joissa rakentelutyyli on vapaa. Aihion/kanta-auton pitää olla museoajoneuvoikäinen mutta esim suuremmat kori- ja runkomuutokset ovat sallittuja.

MR5 - Omavalmisteet
- Ajoneuvot jotka on rakennettu Trafin omavalmistesääntöjen mukaan eikä niillä ole kanta-autoa tai koko auto on kasattu uustuotanto-osista. Ajoneuvon tulee muistuttaa museoajoneuvoa jossain määrin.

Mikä kohta kääntyy harrastajaa vastaan ja miksi?
Saisiko museoajoneuvoharrastajat tästä luokittelusta lisäarvoa?
En tiedä paljoakaan museoajoneuvosäännöstä joten yrittäkää ymmärtää jos mahdollista...


- Jani -

 

Saattaapi olla joskus vaikeata löytää tuollainen harrasteautoluokkaehdotus konservoinnin otsikon alta.

 

En viitsinyt aloittaa uutta keskustelua harrasteajoneuvoluokasta kun ne kommentit on jo nähty ja luettu.
Tässä keskustelussa näytti olevan paikalla jo ne jotka asiasta jotain ymmärtävät joten ajattelin että voisi olla jotain järkevää sanottavaa...

Lisäsin konservointisuunnitelman ykkösluokkaan..
Tuo ensimmäisen viestin linkki Trafiin konservoinnista ei muuten toiminut...

Ymmärtääkö kukaan pointtia?

- Jani -

 

On tässä tullut sellanenkin ajatus, että tekee auton vain siihen kuntoon, että se on liikennekelpoinen.
Unohtaa kokonaan museoinnin, konservoinnit, ja entisöinnit.....
Onhan niitä menettelyjä, jolla saadaan laitteet säilymään pitkään. Säilytysolosuhteet on ykkönen, sitten käyttöolosuhteet.
Ainakin nykyisin se on suht edullista, kun rekisterissä olevan ajoneuvon laittaa väliaikaisesti pois liikennekäytöstä, ja sitten takaisin liikenteeseen. Maksaa netissä 4+4 euroa. Kuukausi pitää olla pois, että saa maksuista hyvitystä. Homma pelaa aikas hienosti!

Pääasiahan on, että ajoneuvo näkyy jossain. Mieluusti liikenteessä, ja tapahtumissa. Minä tykkään, että käyttöhistorian jälkiä (ja se käyttöhistoria) pitäisi olla sopivasti näkyvillä.

Konservointimenettelyistä en oikein ole saanut, kuin suullisia ohjeita. Nekin on pääasiassa jollain vanhalla aineella tehtyjä.
Kemian teollisuus on kehittynyt, ja pitäisi löytää kullekin kohteelle sellainen aine, ja käsittelyohje, jolla edetä.
Oikea konservointi on varmaankin vähän eri juttu, kuin ajoneuvon konservointi?

Esim. -60 luvun auton itsekantavan korin koteloiden, ja pohjan suojaamista ei sallita ajoneuvon konservoinnissa kotelosuoja-aineella?
Mikä voisi olla parempi aine pysäyttämään pistehitsisaumojen ruostumista, kun jo ilmassa oleva kosteus pystyy ruostumista niissä jatkamaan?

Entisöidyssäkin ajoneuvossa olisi hyvä, jos sen joku kohde voitaisiin konservoida, jos se sisältää jollakin tavalla todistettua historiaa.

 

Lueskelin tässä SAHKin Automobiili 2/2015 Hannu Lempiäisen kirjoittamaa juttua konservoinnista. Jutun sävy ja muutamat keskeiset lausumat tökkäsivät todella pahasti: "...voidaan kiteyttää, että ... entisöinti (projektit) ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta harrastajien puuhastelua, konservoinnissa taytyy olla ihan oikea ammattilainen." Konservoinnista ollaan harrastajien oman kattojärjestön toimesta tekemässä salatiedettä, joihin vain vihityillä papeilla on oikeus?

Myös konservoitavan ajoneuvon historiakronikkaa korostetaan jutussa äärimmilleen: "Historiantiedot eivät saa olla pelkkiä omistuksen alku-ja loppu päivämääriä", "historiaselvitystä voi lukea novellin tavoin" ja jyrkän ehdottomasti todettu: "Mikäli ajoneuvon historia ei ole selvillä, se on käytännössä konservointikelvoton".

Kaksi todennäköistä esimerkkiä potentiaalisista väliinputoajista:
1)
Herra A on kiihkeä autoharrastaja, kiinnostunut autohistoriasta ja tekniikasta, muttei niinkään kotiseutuhistoriasta eikä perheensä ulkopuolisista ihmisistä. Hän löytää poikkeuksellisen hyvin säilyneen 50-luvun alun suomiauton, joka olisi helppo konservointikohde, mutta hänellä ei nykyisessä elämäntilanteessaan ole aikaa, mahdollisuuksia eikä kiinnostusta ajoneuvon aukotoman historian selvittämiseen eikä taipumuksia uppo-outojen ihmisten haastatteluihin, ehkei myöskään kirjallisia kykyjä kronikan kirjoittamiseen. Jos hän haluaa autonsa MA-rekisteriin, ainoaksi vaihtoehdoksi jää yli 60-vuotta erinomaisesti hoidetun ja säilytetyn auton täysentisöinti, joka tuhoaa peruuttamattomasti yksilön omaleimaisuuden ja historian.
2)
Herra B on saanut vinkin hyvässä alkuperäiskunnossa säilyneestä 1939 mallisesta jenkkiautosta USAssa ja onnistuu ostamaan sen. Auto on täysin ruosteeton, tehtaan maalipinta ja alkuperäisvarusteet. Toki käytön kulumisjäljet ovat nähtävissä pinnoilla ja sisustuksessa. Hankinta, rahti ja Suomeen tullaus (ALV) imevät kuitenkin harrastebudjetin täysin kuiviin, eikä täysentisöinti tule mitenkään kyseeseen (ehkä sille ei olisi tarvettakaan). Ilman historiakroniikkaa autoa ei voida hyväksyä MA-rekisteriin Suomessa em. sääntöjen perusteella. Tilanne on paradoksaalinen, sillä amerikan jonesien historialla ei Suomessa ole mitään kiinnostusarvoa ja sen selvittäminen vaatisi useiden viikkojen, ehkä kuukausien oleskelua Valloissa ja sikäläisen rekisteröintijärjestelmän perusteellista opiskelua. Auton voi toki rekisteröidä jokapäiväiseen käyttöön, mutta maksujen kalleus nostaa halua käyttää autoa enemmän liikenteessä ja mahdollisuuksia siihen parantaisi soft-roddaus. Alkuperäiskunto olisi kuitenkin arvo sinänsä ja sellaisenaan auto olisi korvaamaton tietolähde Suomalaisille vastaavien entisöitsijöille, koska sota ja sen jälkeinen ryöstökulutus on tuhonut kaikki alunperin Suomeen tuodut vastaavat metsäraatojen tasolle.

Näiden esimerkkien jälkeen esitän mieltäni vaivaavan kysymyksen:
Ottaen huomioon autoharrastuksen kohtuuttoman kalleuden Suomessa ja sen, että tästäkin huolimatta se on meillä säilynyt koko kansan suhteellisen laajamittaisena harrastuksena, eikä siitä ole tullut harvalukuisen, hyvätuloisen eliitin yksinoikeutta (kuten suurimmassa osassa keski- ja eteläEurooppaa on käynyt);
Onko oikein ja kohtuullista konservoinnin ja historian säilyttämisen(kin) kohdalla vaatia täydellisyyttä kaikki-tai-ei-mitään periaatteella?

Jos tapauksen 1 herra A:lla olisi saatavillaan selkeät käytännön ohjeet autonsa mekaaniselle konservoinnille (mikä ei todellakaan ole ainoastaan "ammattilaisten" saavutettavissa oleva taito), auto säilyisi edelleen jälkipolville hienossa alkuperäiskunnossa ja myöhemmin herra A;lla tai seuraavalla omistajalla olisi mahdollisuus historiakronikan selvittämiseen. Sama pätee esimerkkiin 2, vaikkei USA historialla välttämättä rapakon tällä puolella ole mitään arvoa, eteenkään jos auton sikäläisessä historiassa ei ole mitään linkkejä Suomeen, Eurooppaan tai tunnettuihin amerikkalaisiin.

Samassa Automobiili 2/2015 kehuskellaan, että "Suomessa ollaan <konservointi>asian osalta erinomaisesti ajan hermolla". Kuulemma "veteraaniajoneuvoharrastajien museoajoneuvotarkastuksia suorittavien järjestöjen konservointityöryhmä" (huh!) on aloittanut toimintansa 2008 ja ajoneuvolain MA pykälään on lisätty mahdollisuus konservoidun ajoneuvon hyväksymisestä joulukuussa 2014!

Valitettavasti en ole asiasta lainkaan samaa mieltä kirjoittajien kanssa. Asiaan on herätty uskomattoman myöhään ja toimet ovat olleet hitaita, byrokraattisia ja suurelle yleisölle näkymättömiä.
MA-tarkastajat kehottavat edelleen kategorisesti hävittämään kaikki käytön jäljet ja konservoinnin/alkuperäisyyden määritelmästä ei tunnu olevan selvyyttä edes näillä komiteoilla, saati viranomaisilla.
Asia halutaan ratkaista jyrkällä ON/OFF menettelyllä: Täydellisyys tai ei mitään!

USAssa alkuperäisenä säilytettyjä ajoneuvoja on arvostettu jo useita kymmeniä vuosia. Esim. Hemmings Classic Car on kirjoittanut joka numerossaan laajan feature artikkelin otsikolla "Driveable Dream" ja kohteet vaihtelevat tuiki tavallisesta 1949 sedan letukasta puukoritettuun Packardiin. Varsin demokraattista.

Suomessa KLB on tehnyt Mobilistissaan satoja kertoja tehokkaampaa ja laajempaa valistustyötä alkuperäisyyden ja konservoinnin puolesta kuin mainitut komiteat.

Nyt olisi yleisen hyödyn ja aidon historian säilymisen nimissä aika miettiä asiaa laajemmasta näkökulmasta ja höllätä hieman tiukkoja suitsia. Erityisesti unohtaa kateus. Ei tässä asiassa pääse valtakunnan tasolla tapahtumaan mitään väärinkäytöksiä, vaikka kerrankin harrastajaa tuettaisiin aidosti.

 

Olen samassa kerhossa Hannun kanssa. Mutta en ole ollut toiminnassa kovin aktiivinen. Talkoissa olen käynyt siihen asti, kun koitin korinvaihtoautoani saada papereiden puolesta museokelpoiseksi.
Nyt ehkä vois aloittaa uudelleen aktiivisemmin toimimaan. Tuo konservointi pitää selvitellä ekaksi, ja katsoa, mistä siinä oikeesti on kyse.
Nyt näyttää siltä, että joidenkin omistamien autojen arvoa/arvostusta yritetään nostaa, erottumaan massasta. Hyvä juttu periaatteessa, jos arvoasiat ovat oikeassa järjestyksessä, ja ollaan tosiaankin säilyttämässä (Suomalaista) autohistoriaa.
Toki autohistoriaa voi säilyttää ilman konservointia, ja museointia, mutta silloin ei tule rahaa, tai arvonnousua........

Joskus kiertelin Tanskan automuseoissa (15v. sitten), ja sain videoida niitä. Pääosa museoissa esillä olleista autoista oli otettu suoraan liikenteestä. Vain putsaukset oli suoritettu, ja laitettu katon alle lämpimään tilaan.

Oman autoni kanssa olen odotellut tämmöstä konservoinnin tapaista, kun tykkään enempi säilöä, kuin uudistaa. Saattaapi olla, että on rakenneltu ylivoimaisia esteitä tielleni, ei tiedä vielä?

On minulla Entisöintiprojektikin meneillään. Se oli niin harso, että mikään muu ei ollut mahdollinen, enkä paaliinkan viittinyt laittaa autoa, jota olen koko ikäni halunnut.

 

En sitten tiedä. Jos nyt ajattelen tätä kokonaisuutta itseni, yksittäisen riviharrastajan, kannalta, niin MR-kriteerien tuoma hyvin vähäinen taloudellinen säästö on käytännössä merkityksetön. Mitä tuohon rahapuoleen tulee, niin Nettiautossa näyttäisi olevan pilvin pimein '70-luvun käyttöautoja MR-hyväksyttynä, halvimmista ovat pyyntihinnat olleet alle kahta tonnia eli ainakaan näissä tapauksissa MR-status ei ole tuonut minkäänlaista lisäarvoa. Veikkaanpa että vastapainoksi oikeasti arvokkaista vehkeistä sitä rahaa kyllä saa, oli MR-statusta tai ei. Enemmänkin tuntuu siltä että museorekisteröinti on nykyisellään lähinnä jonkinlainen itseisarvo.

Sivuhuomiona mainittakoon, että jossain kohtaa kattelin myytävää vanhempaa raskasta kalustoa ja suoraan sanoen näytti siltä että joillain maamme alueilla vaikkapa nyt Kontio-Sisun museorekisteröintiin riittää tuore maalipinta. Tämänkaltaisista esimerkeistä tulee lähinnä sellanen olo, että MR-statuksen saamisessa saattaa auttaa tuttu tarkastaja.