Paaliin vai ajoon - haaveiluploki

Ketju osiossa 'Projektit', aloittaja T5, 26.12.2018.

  1. Smirkelimies

    Smirkelimies 2nd gear

    Herttimunjee kun ois hieno. Miksköhän Fordilla eivät tee tuota itse? Miks retromallit ei voisi olla ihan aidon asian näkösiä, muutokset vaan huonontaa kokonaisuutta tuosta.

    Ei tietenkään itellä pienintäkään toivoa ikinä tuommosta hankkia, mutta teoreettisesti ajetellen: luokiteltaisiinkohan tuo rakennelluksi autoksi vai normisti uudeksi autoksi?
     
    Powerstroke tykkää tästä.
  2. T5

    T5 3rd gear

    Mä sain onnekseni oman auton Falcontilta, kun se vielä autoja jotenkuten sai pihalle Hämeenlinnasta.
     
  3. T5

    T5 3rd gear

    Talli olisi sitten täynnä.
    Joulukuun alussa näin jossain faceryhmässä myynnissä -77 f250 pikkarin. Myynti-ilmossa oli ainoastaan yksi kuva ja sekin aika huono.
    Pari päivää sitä pyörittelin mielessäni, kunnes soitin myyjälle. Muutaman minuutin jutustelu ja auto oli myyty minulle.
    Alunperin sen piti tulla jo joulukuun puolivälissä, mutta sainkin sen vasta nyt talliin.
    [​IMG]
    [​IMG]
    [​IMG]
    Kalifornia-autoksi yllättävän paljon ruostetta. Ehkäpä niin paljon, että paremmilla kuvilla olisin saattanut jättää auton ostamatta. Mutta alusta on ruosteeton, joten onneksi se puoli on kunnossa.

    Ajoin tuon 6km noutopaikalta hallille ja oli aivan järkyttävä ajaa.

    Koska tuo jäi nyt halliin ovien eteen, niin on se myöskin ensimmäisenä saatava liikkeelle. Tänään aloin jo ilmastointia purkamaan, sen jälkeen keskityn saastevehkeiden pois ottamiseen. Sitten pääseekin suunnittelemaan Torqstormin ja Fitechin asennusta.

    Vani käynnistyy avaimesta ja jää jopa käyntiin. Kone käy yllättävän nätisti. Kummatkin valokatkaisijat vaihtamalla löytyi pitkät. Lyhyet on vielä jossain kadoksissa.

    Ifs on kuulemma matkalla Suomeen ja maaliskuun lopussa saapuisi maahan. Sopivasti ku potkut tulee, niin pääsee mökille pajottamaan vanhempaa Mustangia.

    E: Se piti vielä lisätä, että on tuossa koneen ympäristössä jos jonkinmoista pönttöä ja purnukkaa. Ja kaikkiin näyttäisi menevän alipaineletkut. Mitä ihmeen virkaa noilla on? Ja ovat orkkiksia.
     
  4. T5

    T5 3rd gear

    Ilmastoinnin härpäkkeet olisi revitty pois. Seuraavaksi pitäisi lähteä noita alipainepönttöjä ihmettelemään ja selvittelemään.
    [​IMG]
    Tuohon tulee tankeilta linja ja lähtee kaasarille. Joku tuuletushässäkkä? Ja tuo iso putki menee ilmanputsarille.
    [​IMG]
    [​IMG]
    Tähän menee vain tämä yksi alipaineletku. Joku alipainesäiliö?
    [​IMG]
    Mysteeripallura. Sen takana oleva boksi on myöskin mysteerikapistus. Siitä lähtee keltainen johto tuohon härpäkkeeseen, mutta siitä ei sitten lähdekään enää mihinkään mitään.

    Tarviiko tuo auto edes jatkossa alipainetta muualle kuin jarruihin, laatikolle ja kojelaudan säätimiin?
     
  5. Se purnukka on varmaan hiilipönttö:

    [​IMG]
     
    T5 ja isalmela tykkäävät tästä.
  6. T5

    T5 3rd gear

    Näyttää pääosin samalle. Mulla tuohon menee yksi alipaine lisää ja tuo alaosan ilmanotto puuttuu. Mutta eiköhän se sama härpäke ole.

    Tänään purin vanista toisen puolen etujarrut, että näkisi mitä sinne pitää tilata. Tai no kaikkihan sinne pitää tilata uutta, mutta Rockauto listaa 9½ tuumaisia ja 11 tuumaisia jarruosia eteen. Ilmeisesti tuo mitta otetaan tuosta jarrujen takalevystä? Mistään muualta en saanut mitään tulosta mitattua, joka olisi sopinut kumpaankaan mittaan. Takalevy on 11", eli ilmeisesti sitten sen mukaan tilaan kamat.
    Toinen ihmetyksen aihe on se, että Rockauto listaa eteen esim. etujarrujen hardware kittiä koodisarjoilla 242 ja 312. Kuitenkaan missään ei lue, että mitä eroa noilla on.
     
    Muokattu: 15.2.2019
  7. T5

    T5 3rd gear

    Aikani tutkin ja kyselin vanin jarrujuttuja. Loppujen lopuksi fiksumpi olisi tajunnut homman samantien. Eli tietenkin G10:ssä on nuo 9.5" jarrut ja sit G20 ja G30 nuo 11" jarrut. Jopa Rockautosta osan kuvaa katsomalla olisi tämän tajunnut samantien, kun 11" rummuissa on hiukan enemmän reikiä rummussa.
    Mysteeriksi jäi vielä nuo 242 ja 312-jousisarjan erot, joten varmuuden vuoksi tilasin molemmat.
    Kroonisesta köyhyydestä johtuen en rumpuja uusi. Jos ne on kierot tms, niin uusitaan sitten.

    Fordin bensatsydeemiä oon tässä hiukan pohtinut. Tai lähinnä ruiskun paluulinjaa. Koska tuon FiTechin kerääjäsäiliön kanssa pitää käyttää ulkoista polttoaineen paineensäädintä, niin laitanko paluun tulemaan siitä säätimeltä vai ruiskuilta? Vai onko tuolla mitään väliä?
    Muutoinhan tuossa kävi pikkuinen tuuri, kun tuon niiden oman kerääjäsäiliön ostin. Tuplatankkien vuoksi olisin vissiin joutunut jotain toista kerääjäsäiliötä vielä virittelemään bensajärjestelmään, että paluulinjan olisin saanut laitettua. Nyt tuossa niiden kerääjäsäiliössä on onneksi paikat paluulinjoille.

    E: vai onko se edes mahdollista laittaa paluulinjaa regun jälkeen?
     
  8. mikkis83

    mikkis83 Gearhead

    Mulla lähtee Fairlanessa paluulinja suutintukilta entistä polttoainelinjaa pitkin kerääjäsäiliöön. Moottori 5.0 HO.
     
  9. darpen

    darpen 3rd gear

    No eikö tossa Fitechissä toimi sama kuin normi ruiskuissa, eli järjestyksessä;
    bensan painelinja->suutintukki-> regu-> paluulinja
    Vai enkö ymmärrä jotain:confused:
     
  10. Tarkoititko näin:

    [​IMG]
    Kyllä se onnistuu. Täällä lisää:

    http://www.tanksinc.com/index.cfm/page/ptype=results/category_id=162/mode=cat/cat162.htm
     
  11. Tosta linkistä tuli tämä mieleen:

    [​IMG]
    Tuo olisi minusta aika siisti ja näppärä tapa tehdä noin yleisellä tasolla. Noita 3 haaraisia suodatin/regulaattoireita on muissakin kuin Corvettessa. Tässä on kaverin purkama Volkkarin suodatin:

    [​IMG]

    Se on malliltaan Mann WK 69.
     
  12. Slant Sickness

    Slant Sickness Gearhead

    Itse olin liian laiska irroittamaan tankkia saatikka vahvistamaan polttoainelinjoja ja laitoin sen takia Dartissa parin litran lisäastian konehuoneeseen. Orkkispumppu ajaa siihen polttoaineen takatankista. Varsin vaatimaton linja, kuuden millin kumiletkua, päästää pikkuisen tästä edessä olevasta tankista menemään takaisin päin - lähinnä ajattelin, että ilmaisi näin rakennettuna systeeminsä pomminvarmasti. Suurpainepumppu, 044 kierrättää tuosta keulalla olevasta pikkutankista jakotukin kautta regulaattoriin ja takaisin pikkutankkiin. Tiedä, onko yhtään pätevämpi kuin joku, muu mutta ainakin oli ketterä rakentaa eikä suurpaineista linjaa ole metritolkulla.

    Seuraavaan rakennelmaani tuli valmis kaupallinen suuttimien jakotukki, jossa ei ollut paluulinjaa lainkaan. Letkuttelin säädettävän paineregulaattorinkin niin, että paluulinja on tankin ja regulaattorin letkussa t-kappaleella. Tankista siis tulee letku, muttei tankkiin ole lainkaan paluulinjaa. Ja edelleen regulaattorilta on vain menotie jakotukkiin. Sekin värkki on toiminut ajossa. Jos sinne polttoaineeseen kaasukupla joutuiskin, niin ajautuu bensan seassa suuttimien läpi moottoriin.

    Yliarvostettuja semmoiset paluulinjat.
     
  13. T5

    T5 3rd gear

    Tuossa Fitechissä ei ole mitään suutintukkia, vaan se viedään suoraan letkulla tuohon ruiskun kylkeen.
    Niiden sivuilla lukee, että paluulinjan voi laittaa joko paineensäätimeltä tai sitten siitä throttle bodyltä. Joten onko tuossa mitään eroa, kummasta sen laittaa? Paineensäätimeltä omaan järkeen kuulostaisi fiksummalta?
     
  14. Visa

    Visa 3rd gear

    Itse toisin paluun throttlebodyltä, koska polttoaine lämpenee tuolla konehuoneessa aikalailla. Sama ilmiö kun kesäkuumalla kaasareilla ja bensat kiehuu cruisingi ruuhkassa. Eli tekisin ihan samalla tavalla, kuin darpen tuossa kirjoitteli
     
    Filth tykkää tästä.
  15. Fitechissa ei ole erillisiä suutintukkeja, vaan ne on osa ruiskun runkoa. Niin samat periaatteet siinä toimii kuin erillisillä suutintukeilla. Voi kierrättää bensan sen ruiskun rungon läpi tai kierrättää regulaattorilta aiemmin.
     
  16. T5

    T5 3rd gear

    Noni. Onneks töissä on hiljaista, niin oon päässy nyt tätä hommaa tutkimaan.

    Mun aivot meinaa nyt nyrjähtää näinkin simppelin homman takia.
    Eli, Hyperfuelin ohjeissa on tämmöinen kaavio:
    [​IMG]
    Onko tuossa tuo regu sen takia, koska nuo bensalinjat yhtyy yhdeksi ja silloin yli 340litraa/h ylittyy?
    [​IMG]
    Mutta, koska tuota toista pumppua ei ole pakko käyttää, voin vetästä nuo linjat silloin tuon yhdellä pumpulla varustetun tankin mukaan?
    [​IMG]
    Niinkuin tässä videossa tuo jannu on kytkenyt tuon saman tuplapumpun (toimimaan vain toisella pumpulla), mikä mulla on samanlaiseen Go Efi 8 power adderiin ku mulla ja siinä ei ole regua. Vai missaanko sen jossain kohtaa?
    Mutta taas silti tuossa Fitechin paperiohjeessa lukee "Note that an external fuel pressure regulator is required on all #40008 G-Surge installations"

    Eli. Paineensäädintä en tartte yhden ohjeen mukaan, mutta toisen ohjeen mukaan tartten. Ja kolmannella se videon mukaan toimii ilman sitä.
    Tankille paluun tartten ihan varmasti, joten jokin kerääjäsäiliö on siis hommattava.
     
  17. Toi Fitechin systeemi on kerääjäsäiliö, jossa sähköpumput. Et sinä enää erillistä kerääjäsäiliötä tarvitse. Toi Fitechin pönttö on periaatteessa tämmöinen:

    [​IMG]
    Ton Fitechin saa toimii ilmankin tuota Fitechin omaa kerääjäsäilötä.
     
  18. darpen

    darpen 3rd gear

    Sullahan on tossa ihan selkeä ohje. #40008 vaatii paluun regulta, mutta sitähän sinulla ei ole.
    Toi #40007 menee just kuvan mukaan. Eli nyt lopetat ton kahden eri systeemin(07 ja 08) sotkemisen keskenään ja menet ton #40007:n mukaan.
     
  19. T5

    T5 3rd gear

    Mutta noissa ohjeissahan juurikin sanotaan, että "return line to fuel tank"? Eli enkös juurikin sen takia sen paluun sinne tankille tarvi? Ja koska mulla on tuplatankit, en voi sitä paluuta jompaan kumpaan tankkiin laittaa, vaan se pitää johonkin erilliseen kerääjäsäiliöön tunkea? Vai ehdotatko, että unohdan koko tankkipaluun?

    Joo, siis mulla on tuo 40008. Ja tolla mun linkkaamalla videollakin tolla jannulla on 40008, mutta se on kytkenyt sen 40007 mukaan.
     
  20. Onko niiden tankkien välillä yhteys? Silloinhan se on periaatteessa yksi iso tankki.

    Vai onko se sellainen, missä 3 tie hana, jolla valitaan kumpaa tankkia käytetään? Silloin se varmaan vaatinee vielä sen yhden keräyssäiliön.
     

Kerro tästä muillekin!