Remmiä kiukuttelijoille! Uus sarja kesän katuautokahinoihin.

Ketju osiossa 'Street & Race', aloittaja Shining Whit, 18.1.2020.

  1. RcT

    RcT 3rd gear

  2. Shining Whit

    Shining Whit Gearhead

    Remmiraportti, Kiikala Burn Out Party


    Katsastus alkoi kahdeksalta aamulla ja kaikenkaikkiaan se kesti sen verran pitkään ettäkilpailun aloituskin hieman myöhästyi. Olosuhteet olivat mainiot, ja Kiikalan uusi pinta hyvä. Pito ei ollut aivan huippuluokaa vielä paitsi burnisalueella, mutta baana on tasainen ja leveä ja pitokin aikaisempaan verrattuna vähintään kohtuullinen.


    Lajittelut ajettiin ryhmittäin. Remmiautoja oli saapunut paikalle vain viisi kappaletta.Ekan osakilpailun voittajalla Iiivosella ja kisan nopeimmalla Vanhamäellä oli esteitä eivätkä päässeet paikanpäälle. Tilalle tuli uutena yrittäjänä Niklas Ritalahti 340 Dusterilla joka oli aivan juuri saatu nippuun.


    Lajittelua ehdittiin ajaa kolme kierrosta. Uuteen järjestelyyn kuului erillinen koottu paluu 5-6 parin jälkeen joka venytti ajamista niin että tahti oli varsin verkkainen. Ei päässyt kuskeja vilu line upissa yllättämään…, yks putsasuta vaatinut rasvauskin tapahtui. Mutta kolme kierrosta on aikalailla riittävästi. Tällä kertaa kaavio muodostettiin ajan perusteella, ja lajittelutulokset oli seuraava, matkana jälleen 1/8 maili eli 200 metriä rapiat.


    1, Kieku Salo, 70 Duster 400, 6,955/169,25 https://kuvia.1g.fi/kuvat/2020/Burnout+Party/DRU_7919.jpg


    2, Juha-Pekka Lehtinen, ’60 Chevy Delivery 498, 7,145/161,58 https://kuvia.1g.fi/kuvat/2020/Burnout+Party/MOP_5891.jpg


    3, Niklas Wasström, 70 Charger 466, 7,398/160,28 https://kuvia.1g.fi/kuvat/2020/Burnout+Party/MOP_5893.jpg


    4, Tomi Pellinen, pakast veetty GMC S15 427 SBC, 7,632/150,06 https://kuvia.1g.fi/kuvat/2020/Burnout+Party/MOP_5970.jpg


    5, Niklas Ritalahti, 70 Duster 340 9,713/78,74 https://kuvia.1g.fi/kuvat/2020/Burnout+Party/MOP_5890.jpg


    Laitteet toimi muuten hyvin, ”ei vaan mee mihkään”, mut Niken Dusteri puski vähän öljyä suodattimen jalasta minkä takia ajot jäi yhteen. Miken eka kerta manuaaliautolla radalla, aika ei edusta auton potentiaalia ja se korjaantunee jo Hyvinkäällä.


    Pudotuskisa ajettiin Brakettina jokaisen kuskin ilmoittamalla kiinteällä indeksillä

    Lajittelun ykkönen Kieku Salo sai soololähdön ja jatkoon. Toisessa parissa piti olla tuplanikkelähtö, mut toisen jäätyä pois Nikke jatkoon soololla, ja Chargerilla. Kolmannessa parissa J-P Deliveryllä pudotti Pellisen sitimaasturin.


    Semikierroksella ekassa parissa Nikke pudotti Kiekun, ja finaaliin toistamiseen Kiekun ajaessa alle ja uuden oman enkkansa 6.8. J-P kaaviosoololla finaaliin.


    Finaalilähdössä JP:lle ratkaisevasti parempi reaktio ja enismmäisenä maaliin iman breikkausta ja punavaloa, joten voittajan oli helppo hymyillä leetukan tuulilasin takaa!


    Palkintojenjaot asianmukaisin menoin ja kohti sarjan viimeistä osakilpailua joka on jo ensi viikonloppuna Hyvinkäällä. Toivottavasti remmiahdinautojen omistajat aktivoituvat ja tuovat laitteensa viivalle. On mukavampaa mitä enempi autoja ja suurempi kaavio, ei tarvi olla niin arka ja ujo, pääasia tossa touhussa on hauskanpito ja yhdessäolo samanhenkisen väen kanssa! Joukkoon mahtuu ja sopii kyllä! Rohkeesti paikanpäälle ajoissa ja ilmottautumaan jos ei sitä ole vielä tehty!


    Ennen finaaliosakilpailua pistetilanne on seuraava:


    1 Niklas Wasström 160 pistettä

    2 J-P Lehtinen 158pistettä

    3 Kieku Salo 145 pistettä

    4 Tomi Pellinen 126 pistettä.

    5 Seppo Iivonen 81 pistettä

    6 Marko Vanhamäki 80 pistettä

    7 Niklas Ritalahti 62 pistettä


    Ja koska elämme epärehellisessä ja epäoikeudenmukaisessa maailmassa, pistelaskusysteemi muuttuu. Osallistumispisteet voi jatkossa tienata vain kerran, eli hyvinkäällä vain uudet osallistujat saavat osallistumispisteet. Ja jottei touhu olisi liian selkeetä kenellekään niin finaalikisassa pärjäämispisteet ovat kolminkertaiset. Eli sekä laijttelun ykköselle että pudotuskisan ykköselle luvassa 91 pistettä, joten kokonaispistetilanne on vielä täysin auki!

    Miltäs tää kuulostaa?


    Facesta löytyy Ritalahden Niken ottama videopätkä pudotuskisan ekalta rundilta.
     
    MIAMIDRAGRACING, Herje ja rotax tykkäävät tästä.
  3. johntravolta

    johntravolta 3rd gear

    Koska JP pitää kunniakkaasti meidän pirkanmaalaisten lippua korkealla, päätimme laittaa koronasta huolimatta desifioidun hatun kiertämään. Pyrkimyksenämme kerätä rotestiraha(500€) varmuuden vuoksi.(Riittääkö summa?)
    Sinetöimme kerätyn summan, lyhennettynä tietysti, ruskeaan kirjekuoreen jonka sopivan tilanteen tullen tiimi sujauttaa Fyyrerin kumipalttoon povariin, jos ei sitten päätä itse käyttää summaa parempiin tarkoituksiin.
    Toimenpiteellä pyrimme varmistamaan pirkanmaalaisen menestyksen hienossa sarjassa sekavasta pistelaskukaavasta huolimatta. Tai juurikin sen ansiosta.
     
    Catiska, MIAMIDRAGRACING, three hundred ja 1 muu tykkäävät tästä.
  4. Shining Whit

    Shining Whit Gearhead

    Korruptio näissä ympyröissä on paitsi suotavaa, myös mahdollista. Hyvinkäällä jaetaan myös sarjan tavarapalkinnot sekä kerääntynyt sponssiraha vielä toistaiseksi jäsentymättömän kaavan mukaan.
     
    MIAMIDRAGRACING tykkää tästä.
  5. Herje

    Herje Gearhead

     
    Red chevy ja kuula tykkäävät tästä.

Kerro tästä muillekin!