Tämä tarina on tosi - Pikapilla pohjoiseen

Joku vuosi takaperin kirjoitin kun olin jostain mielenhäiriöstä johtuen lähtenyt edellisessä elämässäni silloisella pikappi dodgellani ajelemaan kohti pohjoista. Tällöin matka kääntyi jo Pellon kohdalla kohti kotia, kun
Dodgesta hajosi (GM) laturi ja lähimmän korvaavan osan paikansin Oulusta. Silloin oli juhannusaatto joten sekin rajoitti korvaavien osien löytymistä. Matkakertomustani luki eräs naisihminen miettien että kukahan tuokin mahtaa olla.

Viime kerrasta johtuen tai siitä huolimatta tunsin yhä tarvetta käydä oikein pohjoisessa joskus ajelemassa.
Annoin ajatuksen kypsyä, kunnes tänä kesänä päätin että nyt tärähtää!

Tiistai 29.6.2010 klo 13:00, matkaa takana 0km
Nykyiseen pikappiini oli pakattu matkaeväät ja unilelut ja muut sellaiset tavarat jotka oli katsottu tarpeelliseksi tälläiselle reissulle. Lähdettiin ajamaan Kauhavalta tietä 63 pohjoiseen. Päämääränä ei enempää eikä vähempää kuin Nordkapp, pohjoisin paikka euroopassa johon pääsee maanteitä pitkin.
Tällä kertaa tuo aiempaa matkakertomustani ihmetellyt eräs naisihminen , Banzuik, istui apukuskinpaikalla tuoreen aviovaimon roolissa. Tämä oli oleva meidän häämatka. Kotivaihdeiksi olimme saaneet appivanhempani joten saimme samalla lomaa myös ah niin rakkaista koirista ja kissoista.

Tuntui että tälläkertaa se onnistuu! Onhan alla luotettava ja täysin virheetön chevrolet c2500 pickup vuosimallia 1990.
Tai siis virheetön jos virheiksi ei lasketa sitä että apparin sähköinen lasinnostin toimii "hyppyjohtojen" kautta (roikkuvat komeasti kojelaudan alta), kattovuotaa, runko kaipaa hitsausta, siirtopumppu kytketään toimintaan manuaalisesti, joka paikka nitisee sisustassa... no siis 20 vuoden aktiiviuran suorittanut työkone.

Alkumatkasta jo ajattelin että ajoneuvomme radiovastaanotin saattaisi aiheuttaa ns. harmittamista matkan aikan, se kun ei soita enää levyjä ja kanavatkin löytyvät melko heikosti. Väärässä olin, ei tullut radioa kuunneltua.

Ajeltiin omaan rauhalliseen tahtiin samaa reittiä kuin olin mennyt pari vuotta aiemmin. Meni Evijärvi, Kaustinen, Toholampi, Sievi ja tuli Ylivieska. Viesti Lerssiselle. Ei ollut maisemissa, oli Oulussa. Jatkettiin matkaa

Tultiin sitten Ouluun. Viesti Lerssiselle, ei ollut Oulussa, oli menossa Kemissä käymään. Ajettiin Oulusta kohti Kemiä. Pian oltiin Iissä, nälissään ja trippimittarin mukaan ajettu niin paljon että kannattaa katsella huoltoasemia sillä silmällä.
Trippimittarin mukaan? Niin katsos kun, hyvä lukija, tässä vuoden 1990 Chevrolet C2500 pikapissa toki on polttoainemittari, joka kyllä toimii,
mutta se mittarin anturi vain on jumissa, niin että mittari näyttää aina täyttä. Siksi trippimittaria tulee seurattua kun tällä ajelee.
No jokatapauksessa, löpöä tankkiin ja hesen mättöä naamaan Autokeidas-nimisellä paikalla. Tiedä sitten mistä se keidas siihen tuli, parkkiksellakin oli vain yksi auto (meidän auto) ja läjäpäin pakasterasioita ja muita muovilaitteita.

Jatkettiin Kemiin päin. Nainen rattiin.
Lerssinen tuli vastaan, kohta sen jälkeen käytiin seuraavanlaista keskustelua:
- Mennäänkö Ranuan eläinpuistoon?
- Emmä tiedä
- No nyt pitäis päättää
- Emmä tiedä, päätä sinä.
Ei muuta kuin jalkaa jarrulle, rivakka käännös oikeaan ja oltiin menossa kohti Ranuaa. No en minä nyt niin innokkaasti, mutta tiesin että tuo Banzuik on niin tärkeää kaikkien elukoiden perään.

Muutama kymmenen kilometriä ennen Ranuaa oli ilta jo sen verran pitkällä, että päätettiin hyödyntää jokamiehenoikeutta. Ruonanjoki oli sen vesistön nimi jonka varrelle pysähdyttiin.
Tänään oli ajettu 452km

Pystytettiin teltta, siis se sellainen jossa ihmisiä nukutetaan, ja korkattiin oluet. Itikoita oli muistaakseni sen verran, että ei tarvinnut kinastella kumpi saa ne tappaa. No iltahan meni mukavasti, istuttiin retkituoleissa ja arvuuteltiin tiellä liikkuvien autojen väriä, niiden harvojen jotka siitä ylipäänsä ohi ajoivat. Taisi lopputilanne olla 6-4, minä hävisin.
Käytiin käveleskelemässä maastossa, kuvia ottamassa jolloin 1/2 kamerasta hajosi, eli Banzuikin kamera särkyi minun taskussani.
Yö meni mukavasti, mitä nyt joku kettu tai mikä lie koiramainen eläin huuteli jossain vaiheessa, mutta en minä siitä jaksanu
piitata, vaan jatkoin unia.

 

Keskiviikko 30.6.2010
Herättiinpäs me aikaisin, jo 8 aikaan aamulla. Telttaan oli aamun valjetessa saapunut "helvetillinen kuumuus", vaikka jos nyt tarkkoja ollaan niin en oo koskaan vielä helvetis käyny. Kamat kasaan ja on the road. Ranualla oltiin sen verran aikaisin että poikettiin ensin Shellille kahville ja sämpylälle. Eläinpuisto aukesi 9 aikaan, sinne siis. Kierreltiin siinä pari tuntia ja nähtiin pohjoisen pallonpuoliskon eläimistöä. Tuntuu että pörriäiset ei olleet vielä kunnolla heränneet vai oliko kuumuus lannistanut, kun osa porukasta oli vähän passiivisen oloisia. Vai olikos se niin että kaikki eläimet on toistensa kavereita, pirteitä ja leikkii iloisena keskenään ja puhuvat täydellistä englantia VAIN disneyn piirretyissä? No joka tapauksessa tuntui Banzuik saavan koko rahalle vastinetta kun näki kaiken mailman hilleriä ja majavaa. Ja kotieläinpihan hevosten luota se piti tietenkin väkisin raahata pois.. Taisipa vielä yrittää karata takaisinkin.

No nähtiinhän sitä jääkarhujakin ja todettiin ettei se susi nyt niin suuri ole, ainakaan kauempaa. Tiedä sitte jos sitä olisi ihan ääreen päästetty rapsuttelemaan..

"Ihan niinku meidän kakkara (saksanpaimenkoira)"

Jo yhdentoista maissa oltiin takaisin autolla ja taas menoksi. kun matkaa oli vain 40kilometriä Rovaniemelle, nähtiin aito ja
villinä vapaana elävä PORO! Tämä tapahtui tarkalleen ottaen noin kello 12:07.

Rovaniemellä tuli hiuko. Syötiin "jossain ravintolassa". siis ihan oikeassa ravintolassa, sellaisessa jossa tarjoilija tuo annokset pöytään, ja ne syödään haarukalla ja veitsellä. Ravintoloimisen jälkeen öljyjen tarkistus, ei oo vieny, matkaan.
No ihan näin hyvin se ei mennyt. Öljytikkua sisään syöttäessä tapahtui vakava tekniikkavaurio! Öljynmittatikun pää oli kai vuosien saatossa haperoitunut ja mittatikun kahva jäi ikään kuin käteen. Onneksi STW Suomi foorumilta tuttu nimimerkki Perspotku neuvoi meidät paikallisen amerikan laitteiden korjaajan luo. Ei löytynyt pikapin diisselikoneen tikkua mutta vanin tikusta lyhentämällä ja uudet merkit raapustamalla saatiin aikaan kelpo mittatikku. Putiikin pitäjä siihen virkkomaan "pitäishän siitä kymppi saada". Minä löin hymyissä suin seteliä kouraan ja jatkoin matkaan. Kiitokset sinne.

 

Rovaniemeltä lähdettiin pikkuteitä pitkin kohti Sodankylää. Tietä 934 Meltaus nimiseen paikkaan, jossa kahviteltiin ja otettiin pari valokuvaa. Parkkeerattiin talousihmeet vastakkain, hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Chevrolet c2500 pick up ja Toyota Prius hybridi!


Ja taas matkaan. Toyota priuksesta tarttunut maailmanpelastajan puhdas omatunto sai minut niin hurmokseen että meinasin paahtaa 80km/h kolmion takaa ristyksen läpi. No ketään ei olisi tullut, mutta hiljennin kuitenkin. Tästä tietä 952 kohti Sodankylää. Ajattelin että mennään näitä pikkuteitä kun sielä voip olla paremmat maisemat kuin jossain pikateillä. No siinähän ajattelit.


Tai ei maisemissa mitään, mutta kun tämä oli pääosin soratietä, ja ne tiet ei aina ole niitä parhaita tälle laitokselle.
Tiedäthän, nimismiehen kiharoissa hyppää helposti perä sivulle ja c2500 on muutenkin huomattavasti jäykempi alustainen kuin ns. "perusjenkki" ("perusjenkki" on sukua sille "harrasteautolle" ja "katuautolle"). No matkaa kuitenkin taitettiin. Tiessä oli suurinpiirtein vain kaksi tilaa, ylämäki ja alamäki. Täälä alkoi olla jo sellaista maastoa että alamäessä ei kaasua kaivannut eikä ylämäissä tarvinnut jarrua käyttää. Autoin välillä ylös pyrkies pienellä deellä.

Tultiin Sodankylään. Taas tankkauksen aika. Huoltoasemalta kainaloon ristikkolehti, muutamat oluet ja päähän komea lakki.
Kierreltiin Sodankylän keskustaa etsien Maj Karman "Sodankylä"-kappaleesta tuttua Seita-baaria. Ei löytynyt, en tiedä soiko siellä siis iskelmä kuten laulussa lauletaan.

 

Lähdettiin eteenpäin päämääränä Ivalo. Emme koskaan saapuneet Ivaloon. Siis sen vuorokauden puolella. Oltiin siinä matkalla kun näin tien varressa kyltin.


Siinä oli että Tankavaara, sitten niitä mökkien ja asuntovaunujen kuvia ja nähtävyyden merkki, ja luki vielä että kullanhuuhdontamuseo. Jos nyt joku jostain syystä haluaa matkata Sodankylän pohjoispuolelle niin tähän Tankavaaraan kannattaa tutustua.
Siinä oli tarjolla mökkejä ja halpoja huoneita sellaisesta missä yhdessä mökissä on 4 huoneistoa. Otettiin yks semmonen huoneisto, halpaa oli, muistaakseni 60 euroa ja pääsi suihkuun, lämmintä vettä tosin tuli niukahkosti. Oli siinä kuitenkin 2 kerrosta ja majapaikat varmaan viidelle. Matkaa oli tehty 870km.

Paikan resepsuuni ja ravintolan seinät oli täynnä mitä mielenkiintoisempia vanhoja esineitä, kirjoituksia ja mainoksia. Tiskin takana oli paikan henkeen sopiva vanhempi herrasmies, lierihattuineen ja "kullanhuuhtojavaatteineen". Minä pidin paikasta. Iltaa vietettiin sitten grillaillen ja otettiin rennosti. Tai siis minä yritin saada grilliä kuumaksi, ja Banzuik kirjoitti huoneessa jotain ja puheli puhelimeen. Naapurimökkiin sadetta pakoon ajautunut vanhempi parikunta, jonka miesjäsen tuli siihen kanssa juttelemaan ja grilliä katsomaan. Tarjosin sille makkaraa grillistä, sitä kun meillä on, paljon. Siinä syödessä meni muutaman metrin päästä
pari poroa. Myöhemmin illalla kysyin jotta olisiko Banzuik halunnut käydä silittämässä poroa. Sanoi että ei, kun ei tiedä haluaako ne hyökätä päälle tai muuta epämukavaa. Mietin sitten myöhemmin Norjan vuoristossa että pitäisikö kirjoittaa että onko porolla tunneälyä, ja mikä on tunneäly? Oletko sinä lukenut naistenlehtiä ja tiedät mikä on tunneäly, minä en.
Laitettiin pikapille pressu päälle sateen suojaksi ja mentiin maate.

 

hyvältä kuulodtss...hitto ois itekkin pitäny kirjotella kun viime kesänä kierrerttiin exän kanssa suomea dodgella...10pv/ n.2500 kilsaa..tosin eipä siitä reissusta oo enää mitään kerrottavaa kun on mamikin jo lähteny.....

 

Torstai 1.7.2010

Heräsin klo 9 ja painelin ravintolaan kaffille. Kello yhdentoista aikaan pakattiin tavarat ja lähdettiin sateeseen ajamaan. Naapurimökin vanhempi pariskunta kirosi sadetta kietoessaan pyöräänsä pakaaseihinsa.
Saariselän kohdalla sen tajusin, en ollut aiemmin käynyt oikeassa Lapissa. Kun Saariselälle tultiin, ja mäelle noustiin loppui havupuut ja jäi vain pienet tunturikoivut.

Tie kuitenkin laski ja suurempaa puustoa oli vielä hetken meidän matkaa saattamassa. Tultiin ivaloon ja taas tankattiin. Kauhea syöppö, minä, kun taas oli nälkä. Ivalossa sanoi meidän kamera 2/2, minun kamera, että ei halua toimia. Metsästettiin ensin valokuvaamoa, mutta sieltä neuvottiin toisaalle. No löytyi kuitenkin paikallinen toimistotarvikeliike jossa todellinen ammattilainen sai kuin saikin kameran toimimaan! Jo hetken oli masennus vallannut mielemme! Kaikki tulevat maisemat eikä kameraa jolla ottaa kuvia! No onneksi tämä huippuosaaja sai kameramme toimimaan. Jaa mitäkö se teki? Otti patterit pois, ja laittoi takaisin, ja kokeili painaa virtanappulaa.
Lähdettiin ajamaan. Tie Ivalosta ylöspäin oli melko herkullista. Jos vain olisi ollut ns. urheiluajoneuvo saatavilla niin tässähän olisi voinut vähän kanttailla.

 

Tultiin pian Inariin. Jos olisin väärään aikaan silmää räpsäyttänyt en olisi huomannut mitään. Tästä eteenpäin kohti Utsjokea. Tällä matkalla käytiin välillä vähän ylempänäkin, jolloin ne loputkin puut hävisi. Taloja oli ehkä 30km välein 1kpl.

Banzuik sanoi: "erakoidutaan ja muutetaan tänne". Ei nyt ehkä ihan vielä.


Tultiin Utsjoelle, kilometrejä takana 1106.
Utsjokihan on todella suuri paikka kun sen nimi on karttaankin niin suurella kirjoitettu, eikös se ole sen merkki? Vaan ei ole. Sellainen pieni kyläpahanen, jossa toki näytti olevan kaikki, kirjasto, kirkko, hotelli, ravintola, pari kauppaa ja arvioisin että muutama sata asukasta. Käytiin paikallisessa kaupassa, ja otettiin tankki täyteen ettei Norjassa tarvitse
kauhean kallista Norjalaista dieseliä tankata. Käytiin paikallisessa ravintolassa syömässä. Tapahtui elokuvista tuttu kohtaus: paikalliset miehet istuvat pöydissään, osa selin ulko-oveen, muukalainen astuu sisään, kaikki kääntyy katsomaan. No syötyä tuli ja eikun kohti norjaa. Norjalaista tullimiestä kiinnosti katsoa lavalla olevaan isoon työkalulaatikkoon, muttei ruvennut sen tarkemmin syynäämään. Kysyi murtaen että "onko teillä tullattavaa, alkkohooli, tupakka". Kerroin mitä oli, kysyi minne menossa, sanoin että käsivarteen. Toivotti hyvää matkaa.

 

Tarkoitus oli aiemmin kiertää Norjan pohjoisrannikolle idän kautta tietä 98, mutta tulin toisiin aatoksiin.Ajattelin että jos tuonne korpeen auto hajoaa niin se Banzuikin toive erakoitumisesta toteutuu hyvinkin pian. Täällä kun ei ollut sanottavammin turistien liikennettä. No ajettiin Tenojokilaaksoa Norjanpuolelta. Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen suvaitsi vesisadekin hellittää. Tultiin Karasjoelle, ja siitä suunnattiin ylängön läpi pohjoiseen. Taas maisemat vaihtuivat. Ylängöllä puut pieneni, ja paikoin loppuivat kokonaan, ja nähtiin niitä lumihuippuisia vuoria. Tie oli suoraa ja hyvää joten nopeus pääsi välillä nousemaan kohtuullisesti.




Kuvassa norjalainen oja


Tultiin Lakselv nimiseen kaupunkiin jäämeren rannalla. Ei mikään Helsinki mutta isompi kuin Utsjoki. Oikein lentokenttäkin löytyi tästä kylästä.

Tunnista ladon takana oleva auto.

Jäämeren rannalla alkoi vuoristojen ja meren välissä rantaa seuraava tie. Pysähdyttiin levähdyspaikalle josta pääsi koittamaan että onko kylmää vettä. Olihan se.

 

Nähtiin kalastajakyliä ja lampaita tien varsilla, kunnes tultiin E6 ja E69 teiden risteykseen, Olderfjord nimiseen paikkaan.Mittarissa 1403




Päätettiin yöpyä paikallisella leirintäalueella, jonka resepsuunissa henkilökunta yllätykseksemme puhui selvää suomea! Sama jatkui paikan ravintolassa, ja mikäli en olisi Utsjoella vaihtanut euroja norjalaisiin oravannahkoihin, niin täällä olisi myös Eurot kelvanneet. Leirintäalueen ravintolassa pihvit oli ehkä hieman kalliimmat kuin suomessa oikeassa ravintolassa mutta hyvää oli.

Pistettiin leiri pystyyn ja paineltiin maate. Seuraavana yönä muuten havaittin että miksi Veikka Gustafsson ei mainosta käyttävänsä halpakaupan 15 euron makuupusseja aina himalajalle kiivetessään. Oli kylmä, vaikka tähän oli varauduttu ylimääräisillä peitoilla. Ei tullut sitten kotona mieleen että voi ottaa vaikka pitkät kalsarit mukaan kun lähtee jäämeren rantaan telttailemaan.

 

Perjantai 2.7.2010
Aamulla yhdeksän aikaan pompimme ulos teltasta ja ruvettiin tunkemaan rojuja takas autoon. Päivän ohjelmassa oli mm. Nordkappissa käyntiä ja vapaata seurustelua. Ihanaa! Paikkana Nordkapp ei ollut kummoinen, en toki paljoa odottanutkaan. Sumuista kivikkoa, onhan paikka meren ympäröimä ja pilvien ollessa matalalla tämä 308 metriä korkea "kukkula" oli melko sumuinen. Varmasti kirkkaalla ilmalla hienot maisemat, niitä kirkkaita ilmoja täällä tuskin kovin montaa kertaa vuodessa nähdään. No jokatapauksessa. Voinpahan sanoa että pikappi on käynyt niin ylhäällä kuin euroopassa yleisiä teitä pitkin on mahdollista kulkea.

 

Mutta itse paikkaa tärkeämpää on kertoa matkasta tähän paikkaan.
Matka Olderfjordista Nordkappiin on kokemisen arvoinen, varsinkin tälläisellä leveähköllä ajoneuvolla, jossa tuntuu että vastaan tulevat turistibussit vievät peilit mennessään.

Tämä noin 130 kilometrin matka kuljetaan tietä joka parhaimmillaankin vastaa leveydessä keskinkertaista suomalaista soratietä. Tietenkin sillä erotuksella, että tällä tiellä toinen oja on parhaimmillaan norjalaista vuoren seinää ja "ulkokurvin puolella" matkaajaa tervehtii 30cm korkea betoni aita ennen ojan liuskaan joutumista. Ja sitä ojan liuskaa voi kestää sitten useampi sata metriä, ennenkuin ojan pohja tulee vastaan, yleensä rantakivikkoa, ja varmasti pirun kovaa törmätä. Tietenkin tämä oli ensimmäinen kerta kun kumpikaan meistä oli tällaisella tiellä, ja sopivasti menomatkalla saimme olla juuri siinä "ojan puolella". Juuri tie alkaa tasaantua, niin tullaan tunnelille, joita matkalla oli noin 5kpl. Kapein, ja mennessä ensimmäinen oli vielä luku sinänsä, tunnelissa ennestään kapea tie tuntui kapenevan yhä lisää, ja tie oli sopivasti hieman keskelle kalteva. Eli otolliset olosuhteet. Lisätään vain vastaan tulevat turistibussit niin meno ei kun paranee vain.

 

Toinen yhtä ihana tunneli on Nordkapp tunneli, joka on pituudeltaan vaatimattomat 6870metriä ja menee vain 212 metriä merenpinnan alle. Ja on sitten tunneliin mennessä jyrkkä alamäki ja pois tullessa vastaavasti kunnon ylämäki.

Välillä sai sentään hiukan laskettua adrenaliinitasoa, kun tie ylitti ylängön.
Tie oli yhtä kapeaa, mutta ojat oli vain metrejä syviä. Ennen Nordkappia tulee kaupunki, Honningsvåg. Tästä kaupungista on 20km matka Nordkappin ylätasangolle. Kaupunki on tietenkin ihan merenpinnan tasolla ja tällä loppumatkalla on ne pahimmat nousut ja laskut.

Niin ja muistinko sanoa että tämän Olderfjord-Nordkapp-matkan vieläpä ajoi Banzuik jolla on parantumaton korkeanpaikan kammo?

Kun tie nousee parhaillaan satoja metrejä muutamalla kilometrillä, niin siinä on silloin nousua. Ja kun on nousua niin siinä vieressä kulkevassa ojassa on syvyyttä. No entäs ne mäissä olleet mutkat joissa ajettiin ihan tuurilla, pikapin paksu etutolppa kun esti näkemästä että tuleeko sieltä.

 

Rekverk mangler, eli vissiin tiessä on on jotain vikaa

No vissiin on

No haitanneeko tuo kun oja on varsin loiva ja matala:


Entäs sitten? No kun tämä tuntui vissiin jonkun mielestä vielä liian helpolta niin olivat sitten kaventaneet tietä viimeiselle 3km matkalle entisestään ja ottaneet kaiteet tyystin pois, siis ei edes sitä sellaista betonista matalaa aitaa. Kuskilla on korkeanpaikankammo, ja "ylösnousemushuimaus". Banzuik puristaa rattia rystyset valkoisena eikä edes sivusilmällä tohdi katsoa maisemia, minä taas mietin että eihän se särkänniemen vuoristorata ole mitään, täällä voi sentään kuolla. Kuljettaja mietti myös kestääkö pikappi,pitääkö jarrut ja pysyykö ohjaus kasassa. Itse mietin lähinnä että mitäs jos TH700 ottaa ja kuolee tässä ja nyt, tai jos nafta loppuu, mennäänkö takaperin, kuinka lujaa ja mihin vauhti lopulta pysähtyy. Lopulta mäki oli sitä luokkaa että sitä mentiin pakkokakkosella viimeiset kilometrit. Lopulta mäki alkoi kuitenkin loiventua, ja tultiin perille, vaikka Banzuikin mielessä oli kuulemma käynyt lyödä vaihde Parkille ja luopua ajamisesta. Perillä toivottiin että pelko laantuisi mahdollisimman pian, kun keskikonsolin kummallakin puolella oli ollut kauhua muutaman kymmenen linnanmäen verran. Hermosavujen paikka. Mittarissa 1534km.

 

Tutustuttiin Nordkappiin


ja otettiin muutamat poseerauskuvat Nordkappin kärjessä olevan "maapallon" luona.

Jäi vähän kaivelemaan,ja täten ilmoitan että jos joku on sinne matkalla, niin vie siihen ainakin yhden Overdrive.fi-tarran siihen muistomerkkiin.Juotiin kahvit ja ostettiin matkamuistorihkamaa. Olin jo valmiiksi pelännyt tulevaa ajovuoroani, kun minun vuoro oli ajaa auto pois tältä mäeltä.

Mutta toisin kävi. Takaisin tulo meni jo vanhasta tottumuksesta. Ajettiin Honningsvågin kirkonkylälle katsastamaan paikallista miljöötä.

Nähtiin American car club Nordkappin kerhotalli, mutta ei tullut mentyä koluuttelemaan että ollaanko täällä kotona. Parhaillaan siellä olisi ehkä joku paikallinen Kanafarmari kiikkustuolissaan laskenut Banjon sylistään ja alannut haulikko kädessä huutaa "Hjaelvete Finneä". Mene ja tiedä. No nähtiin kyseisen puulaakin pihassa myös aito 80-luvun GM farkku, LEPPÄJEEPPI!

 

Elämäni kallein (numeroina mitattuna) tankkaus


Ja tämän verran maksoi se hauska tunneli meren alla per ajosuunta

Ja tältä näytti meren alle menneen tunnelin suu:

 

Kaiken kaikkiaan paluumatka tuntui menevän joutuisammin, tosin nyt ei enää tarvinnut ajaakaan ojanpuolella. Käytiin nappaamassa pikapista kuva vuoren juurella.


Päästiin Olderfjordiin ja vedettiin samaissesa leirintäalueen ravintolassa taas grillipihvit. Henkilökuntaa tuntui kiinnostavan minne oltiin menossa ja mistä tulossa. Ehkä niillä ei ollut juuri nyt oikeita töitä kun ei ollut juuri muita asiakkaita.Lähdettiin ajamaan Altan kautta kohti Skibotnia josta oli tarkoitus kääntyä etelään kohti Kilpisjärveä ja Suomea.

Olderfjordin jälkeen tie taas nousi ylängölle jossa maantie kävi paikoin 285metrin korkeudella, ja tie oli suoraa ja nopiaa päästellä, ja aurinko saapui pian seuraksemme.

Tunturiylängöillä kun näitä taloja ja ihmisen asumuksia oli todella harvakseltaan todistettiin sellaista ihmettä, että jossain keskellä ei mitään, joku oli kokenut tarpeelliseksi rakentaa sinne kirkon. Mikä lie, jumalanhylkäämänkeskelläeimitäänpaikanseurakunta.

 

Viimein tie laski taas meren rantaan ja tultiin Altan kaupunkiin.

Kaupungin liepeillä taas kuvaa pikapista.

Porilaiset huomio, Altassa ei tule koti-ikävä. Niin, ne jotka ovat päässeet välttämään Porissa käyntiä, eivät ehkä tiedä että tuossa kylässä on paljon liikenneympyröitä. Niin myös Altassa.


Altan jälkeen, elämässäni ensimmäisen kerran, ohitin hälytysajossa olleen hälytysajoneuvon, paloauton ylämäessä.Pian sen jälkeen ohi suhautti ambulanssi. Jonkun matkaa ajettuamme alkoi jossain vuoristossa näkyä savua. Kierrettiin vuonoja, noustiin ja laskettiin mäkiä, kunnes saatiin autojono kiinni. Paloauto oli saanut meidät jo aiemmin kiinni kun olimme pysähtyneet vähän jaloittelemaan.

Autoja oli meidän edellä muutama satametriä ja pyynnöistäni huolimatta jouduin kävelemään sinne ylämäkeen katsomaan mikä sielä mahdollisesti oli rikki. Bussihan se sielä oli lämmennyt. Ilmeisesti ihmisvaurioilta oli vältytty, mutta skaania taisi mennä lunastukseen. Hyvä muistutus että näillä teillä on apu kaukana jos jotain sattuu.Viimein kun bussi oli sen verran kylmennyt, ohjasi poliisi liikenteen yhtä kaistaa pitkin.

 

Maisema kuvia tähän väliin


Mihis ajat kun tie päättyy tähän?

 

Pitkä matka ajettiin vielä tälle päivää, ja saavuttiin Skibotniin noin puolenyön aikaan. Leiriydytty olisi jo aiemmin, mutta kun aiemmin tuntui yöpaikkoja riittävän, niin oltiin ajettu ohi ja ajateltu että kyllä niitä tulee, siis tien varrella sellaisia levähdyspaikkoja joilla pääsee riittävän hyvin tuulensuojaan ja jossa tie menee niin että liikenne ei aiheuta vakavaa haittaa unenlaadulle


Tietämättäni olin perustanut kaupan tähänkin kylään.


Otettiin kuva kilpisjärven tienviitasta.

Lopulta yöpaikka löytyi Kilpisjärventien varresta, tosin tämän paikan meinasin heti alkuunsa hylätä kun havitsin että sielä on

kuollut poro mätänemässä. Lähempi tutkinta paljasti että kyseessä oli kivi ja puupölli, jotka hämärässä hämäsivät uneliasta.

Maisemat tältäkin yöpaikalta olivat upeat mutta jäämerta ei tällä reissulla enää nähtäisi.

Paistettiin makkaraa. Sen verran oli kylmä että henki huurus ilman tupakkia. Kaivettiin lämpöistä vaatetta yöksi, ja painuttiin telttaan maate, matkamittarin näyttäessä 2080

 

Lauantai 3.7.2010

Heräiltiin virkeinä 11 aikaan, ei ollutkaan kylmä koko yönä. Ei muuta kuin äkkiä taas kamat kasaan ja menoksi. Noin 50km matkaa Kilpisjärvelle. Kilpisjärven retkeilykeskuksessa pysähdyttiin aamukahville.
Minä söin myös elämäni pohjoisimman hampurilaisen, oli nälkä. Siinä kahvittelun jälkeen ruvettiin miettimään että mitäs nyt. Minä mietin että Saana-tunturille kiivetään. Olin mielestäni kuullut työkaverin kertovan olleensa sen päällä ja miten rankka sinne oli kiivetä.