Tarina ekasta jenkistä

Ajattelin pistää hiukan kokemuksia aikas tuoreena jenkkiharrastajana jos vaikka joku muukin on harkitsemassa ekan jenkin hankintaa. En tosiaan ole mikään automekaanikko mutta perushommat on onnistunut auton laitossa ja kova into korvaa taidot...ja onhan noissa korjausoppaissa ja foorumeilla aina opastusta jos alkaa hirvittää. Aiemmat autot ovat olleet -70 luvun alun eurofordeja (juu juu Taunuksia!), yhtään modernia kuljetinta ei ole vielä pihaan tullut, eikä taida tullakaan.

Kriteerinä mulla ekan jenkin hankinnassa tuossa vuoden vaihteessa oli kasikone, hyvä yleiskunto, mielellään originaalia vastaava ja vanhempi kuin minä (-77), koska tuon vuoden jälkeen ei ole tehty mitään hyvää

Noilla rajauksilla aloin katselemaan vaihtoehtoja ja niitähän löytyi aika nopeasti: Dustereita, Fairlaneja, Dartteja ja Valiantteja. Raha ei ollut ihan ykkösjuttu, mutta henkisesti hintakatto asettui jonnekin 7000 euroon. Emäntä asetti ehdoksi että siivet pitäis olla..no onhan tuossa pienet..mutta ostetaan se oikea siipiauto sitten myöhemmin. Auto tulisi harrastekäyttöön, muttei pelkästään kesäksi vaan auto tulisi saamaan jonkin verran
myös talviajoa, joten mikään viimeiseen asti puunattu museopeli ei tulisi kysymykseen. Tällä hetkellä meidän taloudessa on niin onnellinen tilanne ettei jokapäiväistä käyttistä tarvita ja harrastepeli on mitä mainion tapa liikkua lyhyet ja satunnaiset pidemmätkin reissut.

Muutaman viikon etsiskelyn ja tutustumisen jälkeen bongasin -74 Valtterin joka vaikutti hyvältä ja auto majaili Pohjois-Karjalassa, josta olen itsekin kotoisin, vaikka nykyään pääkaupunkiseudulla vaikutankin. Eikun reissuun
ja bang: auto oli juuri niin hyvässä kunnossa kuin puhelimessa oli puhuttu ja kaupat syntyivät saman tien. Autohan on siis -74 Plymouth Valiant 4d, 318 cid, TF904, 8 1/4. Kone on tietojen mukaan vakiokunnossa, autossa on edellisen omistajan laittamat tuplaputket (Martelius) ja moparin valusarjat, kaasari Carterin kuussatanen. Laatikko oli juuri vaihdettu tunnetulla pajalla peruskorjattuun lootaan.

Eka reissu olikin sitten auton ajaminen Joensuusta Vantaalle helmikuussa, pakkasta ajopäivän aamuna -24...Ennen reissua alle oli jo asennettu uudet nokian nastakumit coopereiden tilalle, joten eikun tankki täyteen ja kasi hörpöttämään. Reissu meni mukavasti vajaassa 7 tunnissa taukoineen ja auton kanssa pääsi samalla mukavasti tutuksi. Kulutus maantiellä asettui jonnekin 14-15 litraan, joka vaikutti oikein hyvältä.

Eka reissun jälkeen autolla tuli ajettua kevättalvella pari kertaa viikossa kauppareissuja ja sen sellaista, lähinnä lyhyttä matkaa. Talvella kone vaatii lämmitäkseen 10 minuuttia ajoa, lämmitin alkaa sen jälkeen töhöttää mukavasti lämpöä matkustamoon. Käynnistyksissä ei ongelmia, ryyppyä toki pitää käyttää alkuun.

Niin ja sitä harrasteosuuttakin on saatu, lähinnä kuitenkin pientä perushuoltoa:
- sytytysmodulin uusiminen, kun vanha pimeni, samaan syssyyn vaihtui puolakin (vian etsintä kesti kaksi iltaa ulkona pakkasessa ja pimeässä taskulampun valossa - vian korjaaminen kesti noin puoli tuntia)
- hihnojen vaihto
- koneen maadoitusten uusimista, oli vissiin alkuperäiset maapiuhat paikallaan
- tulppien vaihtoa, vanhat karstoittuivat ja käynti oli yhtä röpellystä
- huohotuksen korjaamista, työnsi öljyä korkin juuresta - huohottimet ja toimiva PCV korjasi ikävän öljyvuodon
- syylarin vaihtoa, entinen alkoi suihkuamaan kelien lämmittyä, onneksi harrastajatoverilta löytyi nopeasti korvaava syylari tilalle ja samalla tuli vaihdettua jäähdytysnesteetkin.

Hauskin (jälkeenpäin, ei lainkaan hauska silloin) vaiva oli eturenkaaseen yhtäkkiä ilmaantunut hirvittävä kirskunta. Varauduin jo etupyörän laakerin vaihtoon, mutta syylliseksi paljastui tutkimisella peukalon pään kokoinen kivi joka oli kiilannut itsensä jarrulevyn ja -kilven väliin! Ihme homma mutta noinkin voi näköjään käydä...

Nyt on taas pari viikkoa saanutkin vain nautiskella kruisailusta ilman huolia! No mitä nyt vilkku välillä kenkkuilee, mutta se on pientä, ratistahan autoa käännetään. Nyt olen kyllä täysin koukussa jenkkeihin. Luulenpa ettei meidän perheeseen tästä eteenpäin muita enää tulekaan kun kerran on päässyt veekasin ääneen tottumaan. Tulevaisuudessa saattaa vielä kuume iskeä isolohkoon, mutta sitä odotellessa: kovaa ajoa!

 

hienoa hienoa, kuulostaa positiiviviselta ja järkevältä harrastamiselta. Viel kuulostaa olevan jalat maassa :wink:

 

Kiva kuulla uudesta (oikeasta) Elämästä!
Tuo Auto muuten toimii siis ihan hyvin myös ympärivuotisena ajokkina...
Eli pidä siis harrastus elämäntapana ja harrasta ympäri vuoden (myös ajaen).

 

Juu jalat maassa mennään ja harrastetaan aina kun mahdollista! Jostain syystä kauppareissuista on tullut pidempiä: reilun kilsan päähän kauppaan ajetaan 5 kilsan lenkki??!! :lol:

 

mulla on taas se tilanne et toi chrysleri on 10km päässä hallilla ja silti sitä on käytävä ajaa kerran päivässä, tai mieluiten 3 kertaa Sääli kun ei oikeen uskalla tuoda omaan pihaan, ja toisaalta pakko kuitenkin ton työauton kanssa cruisia joka päivä.

Tän uusimman projektin kanssa tuntuu jo lipsahtavan pikkuhiljaa harrastaminen hulluuden puolelle, vois olla joku aa:n kaltainen vertaisryhmä asiaa
:lol:

 

YES!
'74 Valiant
Erittäin hyvin on autovalinta osunut kohdalle!

 

Uutta V8:a on meidän perheessä tullut luettua useamman kerran!

 

hyvä että stancekin pääsi V8 makuun 8) vaihdoin sen taunuksen minkä sulta ostin tuollaiseen custom cruiseriin ja nyt mennään että löpinä käy :wink:

 

Hyvä vaihtokauppa!! Taunukset on hienoja, etenkin ykköskoppaiset, mutta niissä on konepeiton alla ihan liikaa tyhjää tilaa Aurinkoisia cruisailuja!

 

Olikos Elevatorilla 300:nen kraisu? Kelpaa kyllä lenkkiä heitellä..

 

Päivitetäänpä tätä nyt kesän alkaessa kääntyä syksyyn..

Tehtiin juhannuksen jälkeen Valiantilla pidempi lomareissu; ajettiin Vantaalta Joensuuhun, sieltä Nurmekseen ja Savonlinnan kautta takaisin kotiin parin viikon aikana. Menomatkalla ilmaantui kiusallinen ongelma kun valot himmenivät ja käynti alkoi yhtäkkiä pätkiä. Hetken aikaa ihmeteltyäni totesin että latausjännite on liian alhainen (silloin ei ollut mittaria, mutta Joensuussa mittailin ja jännite ei noussut kierroksillakaan 12,5:stä). Oltiin vielä reilun sadan kilometrin päässä Joensuusta ja kello oli 2 maissa yöllä...loppumatka ajettiin sitten ilman ajovaloja, jolloin kone ei pätkinyt eli jännite riitti juuri pitämään sytytyksen yllä.

Joensuussa avasin laturin ja hiilet vaihtuivat uusiin, tuolla fiksillä lataus korjaantui...kunnes reissun jälkeen sama ongelma tuli takaisin uusista hiilistä huolimatta! Toista kertaa en viitsinyt vanhaa laturia enää availla vaan heitin tilalle uuden ja samalla vaihdoin jännitteen säätäjän uuteen, samalla uusin akun ja laturin liitokset.

Loppukesällä ollaan ajeltu varsin ahkeraan, nautittu hienoista keleistä ja kasin äänistä. 8)

Tänään sain aikaiseksi jo aiemmin hankitun autometerin lämpömittarin asennuksen, varsin suoraviivainen homma. Auton alkuperäinen mittari ei ole ollut toiminnassa, mutta koneen lämpötila on sen verran kriittinen tieto, että päätin satsata kunnon mittariin joka toimii ja näyttääkin hyvältä. Suunnilleen 180 F:ssa näyttää lämmöt pysyvän päivällä tehdyn koeajon perusteella, ei nostanut lämpöjä edes valoissa seistessä, joten hyvältä näyttää. Lämpömittari saa viimeistään talven aikana viereensä myös volttimittarin.

Auton alle pitäisi vielä jaksaa kömpiä, pakoputkien ripustusten kumit vaatisivat parissa kohtaa uusimista. Moottorin avaus ja peruskunnostus pitäisi tehdä ehkä tulevana talvena ym. Mutta hyviä ajokelejä näyttää edelleen piisaavan, joten eikun kruisailemaan!

 

eka jenkki NAI-29

Joo näinhän siinä kävi:

1986 sain ajo korytin, ja käyttiksen lisäksi piti saada haarrasteauto.
Noh, jotenkin silloin sitte sitten päädyin vwe kuplaan.
Ekasta tuli vaaleenpunainen umpi liekeillä, ja toisesta keltaile laicca avo.
KTS. WWW.KUUMAKYYTI.COM -> PREVIOUS JOS KIINNOSTAA...

NO sitte 90 -luvun alussa kaarinassa oli uusi hieno autoliike, jota oikein televisiossa mainostettiin taisi olla joku kaarinan konsultti. NE arvosi kaikkien koeajajien kesken todella kauhean näköisen laikka vw avon.
NO, minulla siiten sattui olla valokuva omasta laikka avosta, ja kysuyin että mitäs tollaisesta sasis vaihdossa? No, noin sekunttia mietti myyjä, ja sano 30000 mummoa ! Siinä sitten olin kuin pölkyllä päähän lyöty, sitten aloin katsomaan mitäs autoja löytyy, Ulkona oli sininen 1964 avo caddillac, aika rupinen, 15000 mummoa olisi pitänyt pistää väliin. Sitä minulla ei ollut,m ja sitten viikon loppu meni siihen että ajattelin mitern saisin rahoitusta, ja onnistuihan se , soitin heti maanataina puolilta päivin että tehdään kaupat. NO, Caddillac oli juuri myyty. Äkkiä sitten vaan kauppaan uudestaan, ja sitten sieltä löytyi kullanvärinen 1964 Ford Galaxie 500 2dr Ht, oikeen 6.4 litraisella vee kasilla. Auto oli todella siisti, ja siitä sitten kaupat tehtiin. Takapuskuri oli mätä, lupasivat toimittaa uuden. Jäi saamatta. Galaxien sain vasta n 2 kk päästä kaupanteosta ,kun niin kauan ne tappelivat sen jarrujen kansaa, yrittivät katsastaa sitä, hoonailivat vaan pahasti syöpyneitä jarrusylintereitä, ja sattuman kaupalla sitten saivatkin sen katastettua. Sillä sitten kurvailin n 2 vuotta . Missähän mahtaa olla nykyisin tuo NAI -29 ??? Poistettu rekisteristä aken mukaan jo kauan sitten...

 

Tarinoita on aina mukava lukea, joten pistänpäs minäkin korteni kekoon.Pitkähän tästäkin tulee kuin nälkävuosi, mutta sellasta aina se on kun aletaan juttua iskemään

Hieman historiaa ensin. Kaikenkaikkiaan kiinnostukseni amerikkalaisvalmisteisiin kulkineisiin heräsi lähes tasan 20 vuotta sitten, jolloin 6-7 vuotiaana nassikkana makasin sairaana kotona ja isäukko toi minulle kaupasta autolehden lukemiseksi. Tämä lehti oli V8 Magazine ja sitten alkoi kromipuskurit ja leveät renkaat täyttää pikkupojan ajatusmaailman. Aikaa kului, jokunen vuosi ja ensimmäisen kerran hakeuduin Tampereen Hot Rod & Rock Showhun katsomaan autoja oikein livenä. Tuolloin olin n.11 vuotias. Sen jälkeen olenkin käynyt showssa joka vuosi, ehkä n.15-16 kertaa siis. Mukaan tuli myös muita tapahtumia vuosien varrella. Omaa autoa ei silti pihapiirissä näkynyt.

Tänä keväänä aloin funtsia juttuja; koulut oli käyty ja vakituinen duunikin oli hankittu. Perhettä minulla ei ole ja poikamieskin kaiken lisäksi. Päätin,että nyt se amerikkalainen on hankittava. Nyt tai ei koskaan. Maksoi mitä maksoi! Koska minulla ei ole kunnollista tallia, rakentelukokemusta eikä asiaankuuluvaa työkaluarsenaalia, päätin lähteä harrastamaan helpolla ja ostamalla niin hyvän auton kuin perse kestää. Kaiken lisäksi halusin auton, jota kehtaa kylällä näytellä ja voisi pitää arvonsakkin kohtuullisissa määrin. Ensin tutkin 80-90 -lukujen Camaro/Firebird -tarjontaa, koska ovat kohtuuhintaisia ja ihan näyttäviä pelejä, myös muutamia tolppamallisia 60 -luvun mopareita tutkiskelin silmä kovana. Kaikista halutuimmat ja kalleimmat (esim mopar e-bodyt) jouduin jättämään vain haaveasteelle.

Kunnes päässäni naksahti vielä lujempaa.

Niin siinä sitten kävi että pankkisedän pienimuotoisella tuella, hyvällä tuurilla ja nopealla reagoimisella minusta sitten tuli ensimmäisen amerikkalaiseni, Camaro SS vm.-72 onnellinen omistaja. Auto oli kaikin puolin asiallisessa kunnossa, ja pisteenä I:n päälle: numerot natsaa (350+350) tekniikalla varustettu suomiauto. Piruvie, kun hymyilytti sinä iltana ennen nukkumaanmenoa otettuani kunnon ensityypit tuoreella hankinnallani.

Noh, tuota pikaa pääsin autoani katsastamaan ja itseasiassa pääsin tutustumaan autoon vähän paremmin. Etenkin sähköihin. Perkele. Vasen vilkku paloi jatkuvasti. Ensin tarkistin takaumpion ja annoin CRC:tä. Ei vaikutusta. Entäs etummainen sitten? Sieltähän se vika löytyi, koska etuvilkkujen/parkkien kevytmetallinen umpio oli löystynyt kiinnityksistään ja näin ollen aiheutti maadoitusongelman. Vika korjattu. Samoissa remonttitalkoissa vaihdoin jarruletkut, pakosarjan tiivisteen ja fiksailin muutamia muita kohteita.

Eräänä päivänä auto lakkasi starttaamasta. Syitä etsittiin kunnes selvisi, että solenoidi oli entinen. Siihen hätään ei solenoidia saatu, kunnes huomasimme että "kato perkule, tuo Bayliner -veneen vanha startti on aika samannäkönen. Mahtaisikohan se..." . Jep. sama startti oli ja varaosa saatiin.

Kone kävi hieman rikkaalla (ja kuski köyhällä), joten päätin ennen kesälomani alkua kiikuttaa auton säädettäväksi ammattilaiselle. Auto oli myös alkanut poksua ja paukkua korkeilla kierroksilla. Loppujen lopuksi autoon vaihdettiin tulpat, tulpanjohdot, jakajan kansi, jakaja...ajoitukset säädettiin,jne.jne. Sitten alkoi kone käydä paremmin.

Kesä koitti, kauniit ilmat ja erilaiset harrasteajoneuvotapahtumat kosiskeilvat keltanokkaa mukaansa. Niissä tulikin sitten pörrättyä. Ensin ajattelin, että mahtaako kokeneempi porras katsoa nenänvartta pitkin tämmöistä enemmän tuningharrastajan näköistä silokämmenistä keltanokkaa, joka tunkee ns. "hienolla" pirssillä sekaan...ja paskan marjat. Jos joskus oli jotain ennakkoluuloja jenkkiharrastajia kohtaan, niin viimeistään tapahtumiin osallistuminen karsi nekin vähät pois mielestä.
Jokaisessa tapahtumassa vasta-alkaja otettiin erittäin hyvin vastaan, jutulle pääsi helpolla ja joka ikinen tapaamani henkilö oli suuren luokan herrasmies ja -nainen. Ja mikä tärkeintä, kokeneempien rasvanäppien kanssa turiseminen lisäsi tietoa ja sain erinomaisia vinkkejä eri asioihin!

Kesälomani keskivaiheilla minäpoika päätin sitten lähteä Camarolla kunnon reisuun. Pasautettiinpa kaverin kanssa Leville Lappiin.
Auto toimi mainiosti reissun. Mitä nyt hieman se 15L/100km kulutus kirveli bensan hinnan ollessa se mitä se nykytasollaan on (1,4e/L), mutta sitä yleisfiilistä ei euroilla ja japseilla kertakaikkiaan saavuteta! Ei mitenkään päin!

Lapin reissun jälkeen, alkoi TH350 laatikon kolmas vaihde luistamaan. Se tietää hieman kalliimpaa remontta, joten tämän kesän ajot alkavat olla pikku hiljaa pulkassa. Myös renkaat ovat autostani kovin vahhat ja kovettuneet. Ne ovat myös hankintalistan kärkipäässä.

Mutta summa summarun. Auton oston jälkeen, ylimääräistä rahaa ei ole ollut. Välillä tehnyt jopa taloudellisesti tiukkaa. Pikkuviat harmittavat, puhumattakaan suuremmista. Bensa maksaa aivan liikaa ja vakuutukset...ja se perhanan käyttömaksukin.

...mutta siitä huolimatta ei kaduta PÄTKÄÄKÄÄN

Ensimmäisen amerikkalaisen autoni mittariin on toimestani kertynyt 6500km pääsiäisestä tähän päivään ja jokainen niistä on ollut suuri nautinto! Tästähän minä haaveilin sen 20 vuotta ja haave saa minun puolestani jatkua niin pitkään kunnes laatikon kansi naulataan naamani edestä kiinni 8)

Ugh. Olen puhunut!

 

-J, upea tuo kuva Camarosta ja tunturista takana!! ..tulee ihan kylmät väreet. Käytiin tänä kesänä mekin Lapissa, Ruotsin puolella Kilpisjärven korkeudella mutta kylläkin faijan Ford Focuksella Olishan se elämys ajaa harrasteautolla sinne asti, ehkä joku kesä teenkin sen..

 

Kiva näitä o lukee eli rustaampa mieki.14v oli ikää ku sai kokeilla velipojan bensavania ja sepä oli siinä!!V8 piti saada mut tyhmä ku on niin ekana piti tieten japseja kokeilla.No -99 talvella tuli löysää rahaa esille ja jenkit ku on tammikuussa halvempia niin eikun Lahteen kattoon -79 Rancheroa ja sehän oli rakkautta ensi silmäyksellä.Iso ja ajan patinoima ja 400 motti c6 laatikolla.Auto ku oli maksettu meni vesipumppu mut onneksi myyjä vaihto sen tallilla(terveiset kukonkankaan tallille)Sattu vielä niin kivasti et koko Suomessa oli yli -20 pakkasta ja tuiskutti vaa eipä lannistanu mieltä ku pohjosta kohen tuuppasin aivan paskoilla m+s kumeilla.Ajo tapahtu tietenki yöllä ja pitkien katkasija mallia jalka joten nivunen kipee viikon!Vielä ku termari jumahti alkutaipaleesta alko glamouri jäätyä.Auto ei kulkenu yhtää ylämäkiä suoraan ja Hirvaskankaalla ku kaivelin kaikki vaattee päälle huikkas rekkakuski et josko ajetaa auto lavetille ni pääset siinä.Sanoin et auto ajetaan Ivaloon jos vaa kone pysyy käynnissä.Kuski toivotteli hyvää matkaa ja varotteli aivan paskasta kelistä(eikä muute valehellu).Perille päästiin kunnialla.Tältä reissulta jäi mieleen kaikenikästen ihmettelevät katseet ja jopa yhen mummon levee hymy jonka muistan ikäni.Sitte ostettiinki Firebird ja mammalle Caprise ja tenavien syntymä vaihatti Ponin Astroo ja tulevaisuudesta ei tiä ku et jenkillä ajetaan aina!!!Meni vain vuosia hukkaan ennenkuin uskoin ittiä jote opetuksena lienee jos haluttaa jenkkikiesiä ni laita se heti ni näjet ja koet ite mitä tämä harrastus on!

 

Sama juttu, ja kun meidän kadulla on yhteis roskis (omakotitaloja), niin tulee vietyä roskatkin autolla 50m päähän. Viimeeks roskapussin vientireissu kesti 2h.

 

Minun eka auto oli Chevrolet Scottsdale Fleetside P-U '80 ja koneena tietysti 5,7 naku. Auto haettiin muistaakseni Pomarkusta ja taisin maksaa siitä 9500 markkaa. Ja silloin elettiin kesää 2000, koska olinhan juuri täyttänyt 18. Tänä päivänä en ikinä ostaisi moisessa kunnossa olevaa autoa (vaikka huonoja olenkin ostanut...). Hytin toinen reuna roikkui n. tuuman alempana kuin toinen koska runko pilkisti hytin pohjasta läpi, ilme oli tämä kun sain irrotettua lattiasta kyläsepän virittämät korjaukset.. En edes muista millä kaikella pashalla sitä lattiaa oli ''korjattu''. Pellillä se olisi kuitenkin ollut huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. No mätähän se oli muutenkin.. Ostopäivän iltana piti tietysti tyhjentää auto kaikesta mukana tulleesta rojusta, lavalta löytyi ainakin heinäpaaleja ja vanhoja autonrenkaita. Samalla poistin myös kaamean lavakatteen. Hytistä sen sijaan löytyi jätesäkillinen roskaa, mm Kyllikki Saaren vanha partakone (siinä luki niin, en toimittanut poliisille ). Vuoden sillä taisin ajella ja sitten olikin jo motti siinä kunnossa ettei tahtonut käyntiin lähteä. Paljon oli remonttia mutta oli siinä yksi hyväkin puoli, n.10 litraa satasella Skotikan haki sitten eräs enemmän autojen päälle ymmärtävä isäntä Ilmarisista ja myöhemmin auton nähdessäni en ollut uskoa silmiäni, kori täysin läpikäyty, samoin tekniikka 8) . Myöhemmin kuulin että auto on myyty Turkuun.

Tietääkö joku onko auto vielä Turun seudulla? Viininpunainen JNL-70