vanda cruising

Ketju osiossa 'Tapahtumat', aloittaja jaketin, 12.8.2008.

  1. WBBC

    WBBC Gearhead


    Anteeksi. Mutta sanon nyt kun aloitin….

    Mä en ole koskaan, edes parikymppisenä tajunnut mitä hienoa on savuttaa rengasta paikallaan.
    Siihen pystyy melkein joka ainoa auto, eli ei ole edes kyse mistään voimien esittelystä.

    On nimittäin melko perseesstä, jos tuokin tapahtuma kielletään tuon renkaanpolton takia,kuten kävi jäähallin parkkiksen kohdalla. Tosin siellä nyt alkoi pörräämään kaikenlaista sekakäyttäjää yms pellejä, joka oli osasyy?
     
  2. 340

    340 Gearhead



    Itse en ollut katsomassa miten "tyylikkäästi" camino suditteli mutta se möykkä oli hirveä mikä siitä laitteesta lähti. Hetken jo luulin että olenkin Alastarolla enkä Tikkurilassa. Ja ko möykkä on siis sellainen josta pidän MUTTA vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja se ei nyt ollut eilen Tiksissä. Ja jos viitsii hetken edes miettiä miltä se kuulostaa klo 22 niistä ihmisistä ketkä siinä vieressä asuu ja tod.näk ei arvosta sitä ääntä hetkeäkään.
    Toki vaarallisempia nää miljoonaa läpi vetävät ovat kuin äänet. Ja ne sais loppua kokonaan.

    Olen täysin samaa mieltä MAXHEADROOMin kanssa.
     
  3. VM.79

    VM.79 3rd gear

    No tältähän se näyttää tuo meininki, jostain noita apinoita vaan tuonne tulee enemmän joka kerta. Miksi minusta tuntuu että moni "koheltaja" on liikkeellä yllättäen euroautolla? Muutama vuosi takaperin tuolla ei eurokinnereitä juuri näkynyt ja touhu oli järjellistä. Vai kultaako aika muistot :)
    Voi sitä kumia polttaa mutta järki siinä pitäisi olla mukana. Niitä läheltä piti tilanteita näkee nykyään aika monta. Vauhtien olisi pysyttävä alhaisina.
    Mitä se bemari kuski eilen teki? Lähettiin syömään ja ne ottivat sen kiinni siellä liikennevaloissa, hyvä ettei se kuski jyrännyt prätkä kyttää siinä, tuollaisten idareiden takia tuo touhu loppuu nopeesti.
     
  4. atalvit

    atalvit 2nd gear

    Omasta mielestänikin tuo sudittelu on mennyt jo päättömyyksiin asti, sekä turvallisuuden että melun kannalta...

    VM.79, ero on se että tää ns. nykyajan nuoriso harrastaa enemmän eurokinnereitä ja japseja kuin jenkkejä. Joten noi bemarikuskit sun muut ovat paaaljon nuorempia, siitä se apinakäytös johtuu... Monilla jenkkikuskeilla on nousseet ekat savut renkaista jo 30+ vuotta sitten, kohtahan ne sudittaa rollaattoreilla...

    Itse lähdin paikalta jo aiemmin joten en koko bemarikuski-episodia nähnyt. Mutta jos täällä kirjoitettu pitää paikkansa, se kuski on kyllä ollut apinoiden apina....
     
  5. reynolds

    reynolds 3rd gear

    Yks jännä ilmiö/yhteensattuma on aika monessa tapauksessa se,että kun jotain ongelmia/vaikeuksia ilmenee,niin BMW merkkinen kulkuväline on jollain tapaa osallisena vaikeuksiin :odroll: ....Taannoinhan esimerkiksi Toholammilla näytettiin että miten bemulla ajetaan :odroll: ...Mutta tuo,että bmwpellet pilaa omalla toiminnallaan esim cruisingit,niin aika mettässä ollaan siinä vaiheessa :mad:
     
  6. 66monaco

    66monaco Gearhead

    johtunee siitä että nuoret toki haluaa takavetoisia "tehokkaita" autoja ja BMW on melkein ainut vaihtoehto niistä nykyaikana... vaikka itte henkeen ja vereen jenkkimies ollaan niin pakko sanoo (OT) et ainakin e38 700 sarjan laitteet on todella mukavia ja hyviä autoja ajaa jne..nim.'95 740 ja 750 omistaneena :)
     
  7. reynolds

    reynolds 3rd gear

    Siinähän se vaarallinen yhdistelmä just tuleekin eli...nuori+"tehokas" takavetoinen auto :odroll: ...mutta sillehän ei mitään voi :odroll:
     
  8. rb

    rb Gearhead

    Joo......

    Koettaa tässä nyt kertoa että välttäkää nopeuksia, mutta suurin osa vastaajista jänkkää vaan kumin poltosta.

    En mä tiedä......

    Ketkä tässä nyt sitten on väärään aikaan väärässä paikassa???
     
  9. DS 325

    DS 325 Gearhead

    Mun mielestä tollanen kuminpoltto on vaan säälittävää egon pönkittämistä. Kuka tahansa nimittäin saa autonsa sutimaan. Sensijaan tehokkaan auton tekeminen niin, ettei se turhaan sudi on paljon vaikeampaa. Ja tarkoitan nyt tehokkaalla jotain ihan muuta kuin tuolla säälittävästi kumia vinguttaneiden autot.
     
  10. st. vitus dance

    st. vitus dance 3rd gear

    Aika ykspuolinen analyysi.
    Säälittävää on käpyjen tutkiminen monen mielestä, jotkut tykkää.

    Ite kuulun senverran luolamies kategoriaan että savuava leveä kumi ison koneen aikaansamana jaksaa aina vaan viehättää.
    Se on kuitenki eräänlainen primitiivinen indikaattori että edes joku perkeleen asia typerässä elämässä on menny hyvin.

    Ego ei sillä kasva, vastoin ennakkokäsitystä.
    No, kyllä se hiukan egoa toki hyväilee...

    Tehokas auto mikä ei sudi, parkkiksella vaikea nautiskella koska hetkessä olis 200 taulussa.

    And justice for all... Sivullisia ei pidä saattaa merkittävään vaaraan että vetää sladissa kumit tulessa metrin päästä picknikki korin vierestä.

    Mutta näiden autojen kotimaasta kantaunu "perinne", sitä moni tykkää pitää yllä ja elää pikkuhetken vapaassa maailmassa.
    Ymmärrän sen, ja edellee olen tyhmä ku vasemman jalan saapas.
     
  11. kinde

    kinde Gearhead

    Kauhun sekaisin tuntein ajoin hissukseen pois parkkikselta. Mitenkään ei voinut nähdä tuleeko sieltä joku hieman kovempaa tietä pitkin. Ihmiset kun olivat kansoittaneet jalkakäytävät ettei näkyvyyttä juurikaan ollut sivuille. Onneksi pääsin ehjin nahoin pois.
    Muuten pidän enemmän tuosta Vantaan tapahtumasta kuin Helsingin.
    Tilaa on enemmän autoille eikä tarvii tuntitolkulla jonotella.
     
  12. st. vitus dance

    st. vitus dance 3rd gear

    Rakkaat ihmiset....
    Anttilasta esim saa tosi hienoja Lego Technic-sarjoja.
    Niitä kun rakentelee kotosalla, valitsee vielä tv:stä jonkun kokkausohjelman taustalle, ei tarvi tuntea kauhua.

    Nää on ihan yhtä vapaaehtoisia tapahtumia kuten kummitusjunaan meno.
     
  13. DS 325

    DS 325 Gearhead

    Varsinainen vitsiniekka tuon edellisen kirjoittaja. Tajuat kai, että idioottien seassa omalla autolla, siis itse rakennetulla ja kokonaan maksetulla ei ole noissa tilanteissa kiva ajaa. Aina kun pelkkä vakuutuskorvaus ei anna takaisin sitä, mitä joku idiootti mahdollisesti tuhoaa. Sitäpaitsi mä oon Kinden kanssa käynyt noissa cruisingeissa todennäköisesti kauemmin kuin edellisen surkuhupaisan kommentin kirjoittanut tyyppi. Että herätystä vaan siellä.

    Noita kommentteja lukiessa muuten tulee mieleen, että toivottavasti se poliisi pystyttää vastaisuudessa oiken leirin tuonne idiotismin ehkäisemiseksi.
     
  14. JS78

    JS78 3rd gear

    Ymmärtääkseni kuminpoltto vapaassa maailmassa esim. keskellä Manhattania aiheuttaa kyllä välittömän kissalanpoikien kiinnostuksen ja asiaan puuttumisen.
     
  15. fmila

    fmila Gearhead

    Ensiksi, toivottavasti eilen iltaiset episodit ei johda paikan sulkemiseen seuraavilta kerroilta. Ois vaan niin sääli, hyvä tilava parkkis ja nytkin autoja tontti täynnä. Tosiaan sinne on aina helppo tulla, ei tartte jonottaa jne.

    Katsotaas hetki asiaa poliisin silmin. Aiemmin tässä kuussa tapahtunut jonkun toisen "auto-ryhmittymän" toimesta runsasta kuminpolttoa kyseisellä tontilla. Se varmasti saanut aikaiseksi lähiseudun asukkaiden toimesta painetta järjestysvallan suuntaan. Sitten koittaa eilinen cruising-perjantai ja paikalle tulee ensimmäiset "vati päät" ja heti tullessa paikalle aloitetaan kuminpoltto, vaikka kaikki näkee et paikalla on jo poliisiauto/-ja. Siinä kohtaa tulee varmasti päivystävälle komisariukselle viestiä/puheluita lähistön alueelta, että taas se alkaa, "§&#ttu" tehkäänyt jotain tekin palkkanne eteen...". Eihän niillä ole muuta mahdollisuutta kuin puuttua asiaan. Silti homma jatkuu ja aina välillä kun konstat joutuu normaaleille perjantai keikoille, taas joku "kameli kuski" voimansa tunnossa kiljuttaa härveliä rajoitinta vastaan, saaden aikaan jopa kisoissa kuultavaa metakkaa rankemman metelin. Ei siis ihme et joku täyttää poliisienkin vadin. Koko alueen tyhjennyskehoitus nyt oli vähän liikaa. Paremman vastaanoton ois saanut varmaan "sopimuksella": "Hei jätkät ja gimmat, saatte olla rauhassa tontilla, mut sovitaaks, ettei kumi pala täällä enää tänä yönä? Ihmiset haluu nukkua jopa tälläkin seudulla rauhassa ja kun on näin hieno ja lämmin ilta, niillä on ikkunat auki ja melu kuuluu makkariin". Ois varmaan mennyt paremmin perille niiden viesti.

    Kun se burnis loppuu siitä suoralta, saadaan se nurmikkokin tyhjäksi siitä "kärynhimoisesta" porukasta ja viihdytään seurustellaan siellä parkiksen puolella ja homma jatkuu tarinoiden autoista autojen joukossa. Välillä voi pyörähtää jossain kahvilla ja risteillä vantaan yössä...toivottavasti edelleen ensi kuussakin :-?

    t.AM
     
  16. maxvo2

    maxvo2 Gearhead

    Olihan siellä elämää.

    Ainahan noissa kekkereissä on väkeä joilla potkua riittä värkeissä kumin polttamiseen. Ok, mutta turha lienee kiukutella jos saa lapun käteen tehoesittelystään. Saati että lähtee livohkaan. Kakaroiden hommia tuollaiset ritolat. Noihan on minusta hommia: "mies tekee ja mies vastaa". Yleisellä tiellä kun harrastetaan ja tehoja esitellään niin riskinä lienee onnettomuus, sakkolappu tai sitten ei käy mitään. Jälkimmäinen kuitenkin onneksi yleisin.

    Onhan ikäero huomattava tuuninki / bimmeri harrastajissa kun vertaa meihin jenkkiharrastajiin. Jenkkiharrastajat kun pääosin olemme keskivertoa varttuneempaa väkeä. Sillä lienee hiukkasen rauhoittava vaikutus. Aikas monessa jenkkipirssissä tuollakin oli lastenistuin tai vintiöitä autossa. Tuuninki / bimmeri sarjassa ei nähnyt yhtäkään.
     
  17. felix200SX

    felix200SX 2nd gear

  18. Zapp Brannigan

    Zapp Brannigan 3rd gear

    Huhhuh mitkä kuumotukset taas cruisingeista. Onneksi itse poltin vain Nigaragualaista laatutuotetta niin ei tehty laittomuuksia eikä aiheutettu pahaa mieltä kenellekkään.
     
  19. BB400

    BB400 3rd gear

    Täälläkin japanilaisia autoja amerikkalaisten seassa harrastaessa ei sovi sormella osoittaa tuota nuorempaa polvea ettei harrastaminen lopahda cruisailupaikkojen vähetessä .kyllä siellä jenkkiautojenkin burnauksissa on ajattelun varaa .jos takapyörät sutii niin jälkikasvu on oikealla tiellä tai jotain
     
  20. Make.S

    Make.S Gearhead

    Laitetaan stroukkisarjaa ja alupalikkaa ja sit ajellaan kuin äitee kyydissä kirkkoon...ikuna en oo sutassu, juonu viinaa, tahi tupakki tuprutellut, virsiä laulelen vaan.
    Jos toi 82v nuori foorti sutis, sulattaisin koko asvaltin...
    Tosi juttu se vaan on että jos noita ylilyöntejä pahemmin tulee, loppuu nää pileet...
    vaan kyllä pieni hallittu sutasu kuuluu asiaan, vaikka jarrulla.
     

Kerro tästä muillekin!