Vihreätä vittuilua?

Ketju osiossa 'Yleistä harrastuksesta', aloittaja Jori85, 11.7.2020.

  1. dart -66

    dart -66 Gearhead

    Normimeininkiä meiän kyläl ;) Jos kans antais äänen Hannulle...
     
    Zejk1, esmi, Challenger Rtee ja 1 muu tykkäävät tästä.
  2. Ford67

    Ford67 1st gear

    Samaa olen ihmetellyt. Kuitenkin joskus aikoinaan Ruotsista oli oikeasti esikuvaa Suomelle monessakin asiassa, täällä samat tehtiin n. 10v viiveellä perässä. Paitsi tietysti EU-junailut, oma valuutta ja autoiluun liityvät(verotus, rakentelusäännökset yms) ainakin. Ne piti tietenkin meillä saada kalliimmaksi ja hankalammaksi. Valuutta siis kansantalouden kannalta(devalvointi yms).

    Nyt 2000-luvulla olisi varoittavaakin esimerkkiä länsirajan takaa tarjolla, mihin ollaan menossa 10-20v päästä tietyissä asioissa. Nähtävästi päättäjissämme luullaan, että samalla reseptillä saadaan eri tulos! Sitäpaitsi Suomen pelimerkit on paljon vähempänä kuin naapurissa niihin ongelmiin. Ja sielläkään ne ei kohta riitä.

    Luulen, että Ruotsin puoluekartta menee siellä uusiksi seuraavissa vaaleissa, valtapuolue demarit on sössinyt sen verran monessa ja kauan. Ruotsin Vihreät tuskin taitaa saada 4% äänikynnystä läpi, hilkulla oli viimeksikin. Putoaa silloin pois. Riittääkö taas SD:n kannatus pakollisiin muutoksiin, vai onko jo liian myöhäistä?

    Piristäviä muuten raskaaseen mutta antoisaan topikkiin oli Max-nimimerkin koirakuvat:)! Koira/susihommista sanon vielä, että taisi niitä harvoja olla kaukaasialainen paimenkoira, joka lähtökohtaisesti sudelle pärjäisi? Siihen se nimenomaan jalostettu olikin. Ei sitten luonteeltaan ollenkaan helppohoitoinen hupikoira.
     
    Muokattu: 14.1.2021 klo 08:14
    Joe Hunt ja max tykkäävät tästä.
  3. Ratrod34

    Ratrod34 3rd gear

    arskazone tykkää tästä.
  4. teddy99

    teddy99 Gearhead

    Tättärätääääää !!!! 100 sivua täynnä vihreää vittuilua. Onnea.
    Juhlapäivän kunniaksi hallituskin on huomioinut tämän juhlapäivän ja "palkitsee" meidät autonkäyttäjät huomenna milläs muulla kuin autonkäyttäjäien vitt**lla.

    https://www.is.fi/autot/art-2000007...60bWJnJ9liue_iMpiMDboLN_EPlHdrMISbZmoSIxkxfBY

    IS:n artikkelissa ei kerrota mitä tuo "Fossiilittoman tieliikenteen tiekartta" pitää sisällään, mutta jotain tietoja on tihkunut julkisuuteen. mm. sen, että museoajoneuvot rinnastastettaisiin verotuksellisesti käyttöautoiksi. Eli suunnitelman mukaan museoajoneuvoista pitäisi myös maksaa jokavuotinen ajoneuvovero kuten muistakin käyttöautoista. Kuten päättäjät hyvin tietävät, esim. 1914 mallin T-Ford on ihan yhtä hyvä ja monipuolinen käyttöauto kuin uusi Toyota Corolla. Ilmeisesti T-Fordia ja muita 1910-20 luvun autoja näkee jatkuvasti kehä 3 sisäpuolella työmatka-ajossa? Täällä maalla, jossa itse olen, ei niitä ole näkynyt. Tämä museoautovittuilu on vain pikkujuttu, jos vertaa esim. suunnielmassa olevaan kohtaan, jossa invalidien ajoneuvoverovapautus pitää poistaa. Eli... Ikäänkuin kyseisen hankkeen pääjeesusten mielestä se, että olet pyörätuolissa, niin se on ihan sinun oma vika. Eikä invalidien liikkumista saa verohelpotuksin tukea??? Jospa päättäjät itse istuisivat alaraajat halvaantuneina pyörätuolissa muutamankin viikon, niin saattaisi hieman mieli muuttua.

    Eduskunta ei ole asiasta päättänyt vaan raportti lähtee lausuntokierrokselle, mutta huolestuttava on tuo Ilta-Sanomien kohta: "Pian julki tuleva versio Fossiilittoman liikenteen tiekartasta on siis pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen poliittisesti hyväksytty käsitys siitä, millä keinoin Suomen tie- ja muu liikenne muutetaan varsin pikaisella aikataululla ensin vähähiiliseksi ja sitten kokonaan fossiilittomaksi..." Toivottavasti eduskunnassa on edes sen verran tavallisia ihmisiä, ettei tällaiset mene läpi...
     
    dart -66, Zejk1, Inlinee ja 1 muu tykkäävät tästä.
  5. Joe Hunt

    Joe Hunt Gearhead

    Ja muistetaan eräs vihreän vittuilun ydinlanka- tuulivoima(suom:vahinko)!
    Paljolti tuon kieron hyväveljien tuotto-odotuksia ruokkivan kuvion vuoksi sähkönhinta nelinkertaistui juuri tänään eiliseen verrattuna.
    Olisihan se epävihreätä olla energiaomavarainen ja tuottaa voimaa verkkoon käytännössä päästöttömällä atomienergialla näin pyynnin ollessa kovimmillaan...
    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1289955

    Harmillista että suomalaiset äänestävät noita viherpuna-kusipäitä vuodesta toiseen koska niin kuuluu tehdä koska liitonmieskin sanoi niin ja koska isäkin äänesti niitä jne.
    Eikä taida haitata vaikka omakin elämän laatu tuosta huuhaasta kyykkäisi tykkänään vähienkin rahojen loppumiseen aina vain kiristyvien veroluonteisten pakkomaksujen lisääntyessä.
    Saapahan tuulipuku nostetta bussimatkaansa kun tietää olleensa ilmastoritari ja oikea suvaitsevainen!
     
    Zejk1 ja Inlinee tykkäävät tästä.
  6. Tänään Hesarin jutun takia on ollut pientä kuohuntaa kokkareiden linjasta:

    Kaupunkikeskuksissa vihreillä on merkittävä rajapinta vain Helsingissä. Siellä kokoomuksen mahdollisuus saada äänestäjiä muista puolueista jakautuu absoluuttisina lukuina vihreiden ja perussuomalaisten kesken melko tasan. Jopa Helsingissä rajapinta perussuomalaisiin on isompi kuin vihreisiin.

    SELVITYKSEN tulos merkitsee ainakin joillekin kokoomusvaikuttajille sitä, että ajatus sinivihreästä kokoomuspolitiikasta tulisi työntää taka-alalle.

    Vihreiden sijaan puolueen tulisi kilpailla äänestäjistä perussuomalaisten ja muiden konservatiivipuolueiden kanssa.

    Erään puoluevaikuttajan mukaan äänestäjäselvityksen tulos on tullut joillekin kokoomuslaisille eräänlaisena ”šokkina”.

    Toinen kokoomuslainen kuvailee, että aiempi näkemys sinivihreyden merkittävyydestä on perustunut eräänlaiselle toiveajattelulle.

    ”On oletettu, että kun kaupungistuminen kiihtyy ja koulutustaso nousee, myös sinivihreä rajapinta kasvaa. Tämä oletus on nimenomaan perustunut sille, että tietty päättävä porukka on itse halunnut tehdä vähän sinivihreämpää politiikkaa. Analyysi on tehty toiveiden pohjalta, ja nyt kun pöytään on tuotu numeroita, on ymmärretty ettei se ehkä olekaan niin.”
     
    Stang_81 tykkää tästä.
  7. max

    max Gearhead

    Tähtääkö vihreiden poliittinen linja oikeaan ja järkevään luonnonsuojeluun,vai onko se kaatunut ehkä liikaa vasemmistolaisuuteen?
    En tiedä,mutta kertokaas miten on.
     
  8. fsvaasam

    fsvaasam 3rd gear

    Jos vihreiden politiikka tähtäisi aitoon luonnonsuojeluun niin kai niiden äänestäjätkin silloin asuisi metsän keskellä maakuopassa ihan jo ideologisista syistä.
     
    Stang_81 tykkää tästä.
  9. Scuderia Gungko

    Scuderia Gungko 3rd gear

    Puoluepolitiikka ja luonnonsuojelu ovat asioita jotka eivät tangeeraa toisiaan juuri ollenkaan. Puolueena vihreät muistuttaa Neuvostoliiton kommunisteja. Tarkoitus (oma etu) pyhittää keinot eikä edes lakeja tarvitse noudattaa, kansasta viis.

    Luonnonsuojelu on itseasiassa melko porvarillista touhua. Sosialistit, joista vihreät eivät poikkea oikein mitenkään, ovat aina pilanneet kaiken mihin ovat koskeneet.
     
    Poni -69, Inlinee, kerkko ja 1 muu tykkäävät tästä.
  10. fsvaasam

    fsvaasam 3rd gear

    Niin kornilta kuin se kuulostaakin natsi-saksassa otettiin käyttöön ensimmäiset eläinsuojelulait. Jutkuilla ei ollut niin väliä :poff:
     
    Zejk1 tykkää tästä.
  11. north

    north Gearhead

  12. Scuderia Gungko

    Scuderia Gungko 3rd gear

    Ei se oikeastaan kuulosta ollenkaan kornilta. Koko läntinen maailma suhtautui 100 vuotta sitten juutalaisiin aika samalla tavalla kuin nyt suhtaudutaan muslimeihin. Suomessakin kirjoitettiin, että jos mihinkään toimiin ei ryhdytä, niin tuo häikäilemätön parasiittikansa tulee hallitsemaan maailmankauppaa ja orjuuttaa koko vapaan maailman. Nykyajassa tämä halutaan sitten nähdä niin, että mitään tällaista ei ollut olemassakaan, yhdellä itävaltalaisella viiksimiehellä vain naksahti päässä...

    Suomessa hämmästelen eniten kyllä noita oman pesän likaajia. Aina löytyy vielä yksi vasemmistolainen yliopistohippi, joka kaivaa vaikka kiven silmästä aihetodisteita natsimielisyydestä ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan ja kun sellaisia ei oikein löydy, niin todisteeksi kelpuutetaan sekin, jos joku lausuma jossakin kirjeessä viittaa siihen suuntaan, että jotakin nykykontekstissa sopimatonta on jossakin ehkä tapahtunut.

    Vähemmän shokeeraavat aikalaistodistukset jäävät vähälle huomiolle, esimerkkinä nyt vaikkapa se suomalaisen sotavankileirin komendantti jota syytettiin venäläisten sotavankien pitämisestä nälässä. Äijähän tuli sitten vielä vanhainkodista iltauutisiin haastateltavaksi ja sanoi (vapaasti), että "Juu, olihan se ihan kauheeta kun vaikeimpina aikoina ei ollut edes omille miehille leipäpalaa antaa!". Tämän voi tietysti halutessaan uutisoida niin, että venäläisiä sotavankeja pidettiin nälässä.

    Toinen vastaava esimerkki oli tarina parista juutalaisesta sotavangista, jotka vuosikymmeniä myöhemmin muistelivat sitä miten venäjällä varoitettiin, että juutalaisina näiden kannattaa sitten taistella viimeiseen hengenvetoon, suomalaiset fasistit kun eivät ota juutalaisia vangiksi. Vangiksi jäätyään kaverit olivat sitten ihmetelleet, että onko panokset loppu kun se ampuminen noin kestää ja kun vihdoin komennettiin ulos, niin vastassa oli Helsingin juutalaisen seurakunnan rabbi joka oli tullut keskustelemaan vankien kanssa hengellisistä asioista. Vielä 50 vuotta myöhemmin äijät puistelivat päätään Israelin auringon alla, että omalaatuista kansaa nuo suomalaiset ja näyttivät peukkua.

    Nämä tarinat unohdetaan, mutta kahdeksan Saksaan luovutetun juutalaisen tarina on säännöllisesti esillä sillä onhan se väkevä todiste suomalaisen oikeiston äärimmäisestä pahuudesta ja toisaallta joku Andre Swanström saa jeesustella sillä, että yhden SS-miehen kirjeessä esiintyvä parahultainen viittaus teloituksiin on todiste siitä, että suomalaiset SS-miehet olivat paatuneita sotarikollisia.

    Vääjäämättä tulee mieleen, että punavihreys on yhteiskunnan syöpä.
     
    1purehell, maxvo2, Dataviilaaja ja 5 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.
  13. Isamu

    Isamu 2nd gear

    Tässä kaverin oikein luovasti säveltämä kirjoitus nykyisestä menosta liittyen liikenteeseen

    "
    Vähääkään en ole yllättynyt siitä, että jälleen kerran konstit "liikkumisen ohjaamiseen" ovat keppi, keppi ja keppi.
    Tavoite on ilmeisesti nostaa polttoaineiden hintoja niin helvetisti, että talouspoliittisesti ennallaan pysyttelevä sähköauto alkaa vaikuttaa edulliselta.
    Tämä on jotenkin tyypillistä: kiillotetaan oma paikallinen kilpi säihkyväksi ja unohdetaan tyystin akkutuotannon paikallispäästöt niitä tuottaville tahoille - mut hei, Venäläisellä ostosähköllä kiina-akku täyteen ja soijalattelle.
    Luonnollisesti jollain kikkavivulla tuetaan vapun ja juhannuksen välisenä aikana ostettujen, kouvostoliiton harmaan liiton hyväksymien kolmen eri mallin sähkökatiskan ostamista, vääristetään markkinat ja ihmetellään kun autokauppa kuihtui. Edelleen 3/4-osaa vuodesta EVEKAVMEHL-vero (Ei-Voitu-Enää-Kutsua-Autoveroksi-Mutta-Ei-Haluttu-Luopuakaan) rankaisee uuden auton ostajaa noin 40% lisäkuluin. Samaan aikaan siunaillaan kun ei nyt oikein pysytty tässä tavoitteessa vaikka niin realistisesti se suunniteltiin ja rakennettiin.
    Lainaus:
    "Pantsar muistuttaa, että alueelliset erot Suomessa ovat suuret. ”Verokorotuksia voitaisiin kompensoida könttäsummalla niillä alueilla, joissa autoa tarvitaan ja joissa julkinen liikenne ei toimi yhtä hyvin kuin kaupungeissa.”"
    Myös kiinnostaa kovasti tietää kuinka paljon näistä mahdollisesti maksettavista "syrjäseututuista" valuu käytännössä jonkun poliitikon taskuun kulukorvauskikkailun tai muun perusteella?
    Vähiten olen tajunnut tätä järjettömyyttä, että ensin verotetaan jotain asiaa helvetisti ja sitten maksetaan niitä Kepun puoluekirjan omistaville tukina takaisin. Tai yrityksen investointitukina, jos sukunimi on Sipilä. Tai puoluetukina, jos Soini.
    Mutta onhan tuossa asiaakin, PK-seutua työkseen autolla höylänneenä tämän seudun isoin ongelma on työmatkaliikenne: se on ihan sietämätöntä, että ne muutama kymmenentuhatta toimistotyöläistä ajavat kukin yksin omalla autollaan työmaalle, siitä ei tarvitse kiistellä.
    Kysymys on ehkä enemmän siitä, miksi he tekevät näin?
    No, osasyypäitä voisi ehkä etsiä vaikka liitäntäpysäköinnistä, joka oman tarkasteluni perusteella tuntuu olevan alimitoitettua liki jokaisessa paikassa pääradan varrella ja metron puolella tilanne on ilmeisesti vielä pahempi.
    Ja kun päärataan päästiin, tuo VR:n paikallisliikenteen palvelutaso... voi helvetti.
    Päärataan on toki satsattu viime aikoina ainakin tässä Järvenpään kohdilla, mutta kun lähtöpää on ahdistaja, niin ilman Pisararataa helpotusta ei ole näkyvissä. Ja sen päätöksen tekeminen tuskin onnistuu mun elinaikana - tai joku kusee muroihin vähintään vaatimalla kolmeatoista Vantaan pysäkkiä mukaan, kuten lentokenttäradan kanssa. Tai sit voitais lyhentää pysäkkejä kuten Länsimetrossa. Tai jotenkin muuten unohtaa ihan täysin se perusperiaate muutaman ison pysäkin sujuvasta syöttöpisteestä.
    Tällaiset vuosikymmenien päähän ulottuvat liikennesuunnittelut pitäisi mun mielestä jättää ministeriötasolle ja jyrätä jostain ylimielisistä Espoo-mulkuista yli: teille tuli nyt metro, täysimittaisilla laitureilla. Turpa kiinni.
    Ylipäätään näillä visioilla näen tulevaisuuden sellaisena, jossa liikkuminen on kallista ja vaikeaa: julkista liikennettä pidetään edelleen jossain puoli-yksityisessä tilassa, jossa upotetaan helvetillisiä määriä rahaa erilaisina ylikireän verotuksen aiheuttamiin kompensiotukiin jotta saadaan pidettyä kiinni harhaisen optimistisesta lukemasta julkisen liikenteen kattavuudesta ja vuoroväleistä tai vastaavista, palaverissa teinipojan erektiokulmalta näyttävästä käyrästä. Tästä huolimatta lippujen hinnat ovat edelleen taivaissa ja se käytetyin vuoroväli on edelleen niin harva, ahdas ja epäluotettava, että työmatkan ajankäyttö on kolminkertaista omaan autoon tai edes siihen kaavailtuun pikalinja-autoon verrattuna, joka jäi toteutumatta koska yritykseltä puuttui Biodiesel 3A-luokitus, jota edellytetään kaikilta tarjoajilta - huolimatta siitä, että saatavuus on ollut pakkasella jo neljättä vuotta ja jo sopimukset saaneet liikennöitsijät ajavat jollain Euro0-luokan moottoreilla olevilla varalouskuilla, koska etanolidiesel syö suuttimia noin kaksikymmenkertaista tahtia eikä varaosia riitä. Paikallispäästöt satakertaisia.
    Samalla "palvellaan" jokaista pientäkin hiussuonta ja peräkylän katvetta, jotta saadaan verokompensaatioon oikeuttava sääntö kumoutumaan, koska "Alueellanne on toimiva joukkoliikenne: kaksi vuoroa päivässä, pysäkille alle 5km"
    Autoilun ja muun yksityisen liikkumisen osuus ajetaan selkä seinää vasten -loukkuun, jossa jo yllämainittu hyväksyttyjen sähkökatiskojen leasingautoilijajoukko hyrisee tyytyväisyyttään ajaessaan sen toimistotyöpaikkansa parkkihalliin ja kytkiessään automaattilaturin älytariffiin, jota hyvinvoivan greentech-konsulttitalon katolla olevat aurinkopanelit tuottavat - verovähennyksillä tottakai.
    Liikenteen Visiot ja päätökset tehneitä henkilöitä asia ei koske, koska taksikortti toimii auton kulkuvoimasta huolimatta ja/tai 2km matka inspiroivaan avokonttoriin sujuu näppärästi puoluekaverin firman lobbaaman kaasuhybridibussin jousilla. Tai ihanasti ja trendikkäästi sähköpyöräillen! Hyvällä säällä. Lauttasaaren suljettua autokaistaa pitkin. Huomenna valittaen kun perse on kipeä.
    Samaan aikaan Ikaalisissa Kake puree kiillevaurioisia takahampaitaan yhteen kovempaa kuin puristaa bioetanolibensiiniä edulliseen 5,499e/l hintaan vanhan Volvonsa tankkiin, kun pitäisi päästä palkkatöihin kokoonpanemaan kiinalaisien aurinkokeräimien kattotelineitä 120km päähän Porin kupeeseen. Julkista liikennettä menee toki Tampeerelle, josta tulee vain ylimääräinen 55km lenkki - per suunta. Kustannukset olisivat edullisemmat, mutta 5h matka-aika vaihtoaikoineen rajoittaa harrastukset kutomiseen linja-autossa tai -asemalla, eikä bussiyhtiö suostu sijoittamaan ajoneuvoon liikkuvaa keittiötä, jossa voisi kokata.
    Veli tappoi itsensä työllä kun yritti kilpailla Vapon GreenTech -hinnoille energiakuidun tuotannossa. Iso tuottaja löi hinnat -50% kolmeksi vuodeksi ja sen jälkeen osti konkurssipesän sekä pari muuta pientä ja nääntynyttä pois. Nyt paikallistuotetun kuidun sijaan sitä ajetaan Kuusamosta Pölkyn tehtailta - tietenkin päästökompensoidulla kaukokuljetustuella. Todelliset päästöt kaksikymmenkertaiset, hinta vain kymmenkertainen.
    Tullin ja Tragikomin* urkkijat vahtivat omaa bioetanolituotantoa, jota alkoholilain mukaan ei saa keittää omaan käyttöön ja tieliikennelain mukaan ei varsinkaan liikennekäyttöön. Autotalleja, kellareita ja metsäkuoppia ratsataan kuin Kristalliyönä. Lisäsakot lasketaan tuhansissa euroissa, mikäli pannua on lämmittänyt ei-hiilineutraalilla voimanlähteellä.
    Kaikesta huolimatta perjantaina Kake kuitenkin valuttaa maakellarin viereen kaivetussa, lämpösäteiltä vuoratussa ja Faradayn häkkiin sovitetussa bunkkerissaan torvesta sorretun voimaa - eli pontikkaa. Pullo Volvoon, toinen omaan kitaan. Perkele."
     
    moottorinlohko, JoRkKiS, Joe Hunt ja 3 muuta käyttäjää tykkäävät tästä.
  14. dart -66

    dart -66 Gearhead

    north, Zejk1 ja Inlinee tykkäävät tästä.
  15. Scuderia Gungko

    Scuderia Gungko 3rd gear

  16. Zejk1

    Zejk1 2nd gear

    Hävettää oikein tuon tönäisijän puolesta...prkl....eikö aikuinen mies saa mutkaa hommattua...
     
  17. BRAKE DRUM

    BRAKE DRUM Gearhead

  18. Ratrod34

    Ratrod34 3rd gear

  19. moottorinlohko

    moottorinlohko Gearhead

    – Suomi on riippuvainen tuonnista. Käytännössä Suomi tuo koko ajan sähköä muista maista ja varsinkin huippukulutuksen yhteydessä Suomi tarvitsee tuontia. Se on kaksijakoinen kysymys. Hyvä omavaraisuus olisi hyvä asia, mutta toisaalta Suomen tuoma sähkö on edullista vesisähköä, ja tuontia on yleensä saatavissa. Jos naapurimaista ei saataisi sähköä, olisi se oma haasteensa
    kohta kun ollaan fossiilivapaassa yhteiskunnassa,ei ole sähköhuristelu enää halpaa.
     
  20. Inlinee

    Inlinee Gearhead

    "Euroopan laajuinen tutkimus (ENTSO-E:n raportti) kertoo, että Suomen sähköntuotannon tehovaje on yksi Euroopan suurimmista. Vuonna 2020 tehovaje on vain Kyproksella Suomea suurempi.

    ENTSO-E:n mukaan Ruotsin ja Norjan tuotanto ei riitä kattamaan Suomen tehovajetta. Tämä on tilanne reservilaitokset ja valmistuvat voimalaitokset huomioiden."

    Mitä ajatuksia herättää? Samaa aikaa kun väännetään saako Suomeen rakentaa uusia ydinvoimaloita, ja vanhoja fossiilisia polttoaineita käyttäviä voimaloita halutaan ajaa alas.
     

Kerro tästä muillekin!