Ravistaa liikkeelle lähtiessä

Ketju osiossa 'Vaihteisto ja voimansiirto', aloittaja freetime-cruiser, 8.7.2011.

  1. freetime-cruiser

    freetime-cruiser Gearhead

    Potilaana vanha tuttu '65 Fairlane 200cid + 3v manuaali. Uusimpana oireena aivan jumalaton tärinä ja ravistelu, kun yrittää lähteä liikkeelle millä tahansa vaihteella.

    Vaihde päällä kytkin pohjassa ei mitään ravistelua, mutta heti kun kytkintä alkaa nostaa niin alkaa ravistaa vaikka auto ei vielä liiku.

    Kytkimeenhän tuo vika viittaa, kytkinlevy on vanha kulunut, mutta pintaa sen verran että laitoin sen vielä paikalleen kun laatikon nostin paikoilleen tuossa eilen. Kytkinlevy oli myös hieman epätasaisesti kulunut, jonka olisi ehkä pitänyt jo soittaa hälytyskelloja kasausvaiheessa.

    Voiko kytkinlevyn jousien väsyneisyys / paineasetelman väsymys aiheuttaa tuon tasoista vatkausta? Kytkinpoljin ei kunnolla nouse ylös, joten paineasetelma lienee myös aika lopussa (tosin siellä on ne simmilevyt vauhtipyörän ja asetelman välissä joista oli puhe toisessa topicissa).

    Tuleeko kellään muuta mieleen mitä kannattaa tsekata ennen kuin tiputan laatikon pois? Aikanaan yhessä Valiantissa oli samantapaista vikaa, moottorin kannakekumien vaihdolla se hieman parani, mutta liekkö silloin ollut kyseessä vian korjaus vai seurausten minimointi....

    Jos jollain sattuu olemaan jemmassa tuollaseen vekottimeen sopiva 8,5" kytkinlevy + asetelma niin saa tarjota.
     
  2. edsel.fi

    edsel.fi Gearhead

    MItes vaihteiston pyrstö, se hela siinä mihin kartaani tulee kiinni?
    Ristinivelet ?
     
  3. freetime-cruiser

    freetime-cruiser Gearhead

    Pyrstön hela ainakin tuntui ihan jämäkältä kun jortaanin asensin.

    Ristinivelien viaksi en tätä usko, koska auto vatkuttaa vaikka ei liikkuisi, eli paikallaankin kun kytkinpoljinta nostaa.
     
  4. hara64

    hara64 1st gear

    vauhtipyörän lasittunut kytkin pinta tekee tuollaista ravistusta liikeelle lähtiessä.
    vika korjaantuu sorvaamalla vähintään 1mm pois kytkinpinnasta.
     
  5. cuda69

    cuda69 Gearhead

    tai jos käpäläkytkimellä ni käpälät eri korkeudella
     
  6. sbf

    sbf Gearhead

    Jollei siihen löydy kytkintä suoraan niin kakstonnisen fordin ohc:n perässä on 8,5 eli 215mm kytkin.Tollanen taunuksen kytkinpaketti ei paljoa maksa ja tekijämies sen sovittaa vanhan paikalle.
     
  7. mke77

    mke77 3rd gear

    jos tosiaan käpälä kytkin ni käpälist jännitys pois tahi , eri korkwuteen säädetty...

    ..tai jos o tähti asetelma, niin jännitys loppu tahi levy ohkanen(tarkottaa vähä kute samaa asiaan)....jos levy o ohut niin asetelmas ei riitä "pito"....siitä käpälä kytkin o fiksumpi kun ain saa "pruuvattuu" liissää trykii!! :rotfl:
     
  8. freetime-cruiser

    freetime-cruiser Gearhead

    Sellanen käpälä-mallinen asetelma siellä näky olevan, mutta eipä tullu ees kateltua onko käpälät samassa tasossa, kun auto on kuitenkin "suoraan ajosta" jäänyt aikanaan seisomaan laatikon hajottua.
    Kytkin kyllä luistaa niin paljon että ei sillä ainakaan kovaa ole ajettu :odroll:

    Tuossa mallailinkin että Ford ohc:n levy on sama halkaisijaltaan kun noita romuja nurkissa pyörii, mutta se keskiön boori on isompi. Navetan vintillä ois perunalaatikollinen kytkinlevyn pintoja, joten jos levyn jouset on kunnossa niin pinnoitus olis yks vaihtoehto, mutta toi paineasetelma... Mistähän vehkeestä löytyis suht samankokoinen joka olis soviteltavissa tuohon?

    Sen verran tyyris tuo orkkis paketti (rock-autosta 228e + tulli + alv) että se on vihonviimeinen vaihtoehto.

    Edit: vois taas ajatella päällänsä ennenku kirjottelee, eli jospa tuollasen ohc:n paineasetelmankin sitten, kai se aika lähelle osuu kun kytkinlevy on oikean kokoinen.
     
  9. freetime-cruiser

    freetime-cruiser Gearhead

    Kävin vähän pitemmällä koeajolla (puhutaan jo kymmenistä, lähes sadoista metreistä). Kun auton saa liikkeelle, niin ravistus loppuu, ja kytkin tuntui ainakin jotenkuten myös pitävän. Ainoastaan silloin kun liikkeelle lähtiessä luistattaa, niin sillon ravistelee.

    Paineasetelma (ja/tai kytkinpolkimen palautusjousi) on kyllä melko dööd, ei jaksa itsekseen poljin nousta ylös, mutta pienellä narunpätkällä auttamalla pääsee ajamaan. Ajaessa ei siis ravista, joten liekkö se kytkinrempalla selviäis.
     
  10. mke77

    mke77 3rd gear

    ...hyvin todenäkösest "jumittava" painelaakerin luistin pinta (ns.kytkinputki) aiheuttanu moisen vaivan...

    kyl se hyväks tulee jos uuden levyn mättäät sinne...sit kokoon pannes kysyt neuvoo sen käpälöitte mittaukseen ja säätöön ni kyl se siittä!!

    ja kun kert käpälä kytkin on niin ei siel ees kytkin levyt välttämät tarvita "vastejousii"...eli levyssä ei välttämöt oll ku kytkin pinnat ja boorit... :eek:
     
  11. kanafarmari hh

    kanafarmari hh 1st gear

    terves joskus tuata vapinan aiheuttajaa kans mettästelly tosin mopessa mutta, elikkä ne moottori kumien vaihtamiset siihen valiantihin on varmasti ollu osa korjausta kun tuas foordiskin on muistaakseni z-linkki akseli niinku mopariski joka on kannakootu korin ja vaihteeston välihin ja kun tuallaanen vanha huanoos sääröös oleva kytkin ei oikeen kytke tasaasesti niin se rupiaa heiluttamahan konetta joka taas heiluessaan teköö sen että z-linkki akseli heiluu myös ja lisää siihen valamihiksi heiluvahan pakettihin oman lisänsä ikäänkuin moottorikin pumppailisi kytkintä kans.
    olipas selevästi kerrottu. pyyrä jotaki kaveria nostaamaan kytkintä hitaasti ja kato itte konehuanehes mitä siälä tapahtuu, on melekoonen heilunta käynnis nimittäin :D notta sellaasta säärä kytkin ja maharollisimman jäykät kummit koneeseen ja miksei laatikonki häntähän nuata mä kokeelisin jos levy oli kerran ehejä eikä vauhtipyärä oo pahoon palanu.
     
  12. freetime-cruiser

    freetime-cruiser Gearhead

    Mites tollanen käpäläkytkin säädetään? En oo moiseen törmänny aikasemmin.

    Navetanvintiltä löyty perunalaatikollinen kytkinlevyn pintoja, jos köyhänä yrittäs ensin niitata uudet pinnat levyyn (mikäli se keskiosa ja jouset on vielä ehjiä) ja säätäis asetelman kohilleen...
     
  13. manun

    manun 3rd gear

    oli kerran sama vika eräässä autossa,ei korjaantunut levyn ja asetelman vaiholla vika oli vauhtipyörässä
     
  14. B-66

    B-66 Gearhead

    Samaa mieltä,kumityynyissä pitää olla tuenta eteen-taakse suunnassa vivustoilla toteutetun kytkimen kanssa,koita laittaa vaikka puupalikkaa tuliseinän ja moottorin väliin,että saisi vian selville,tai jotenkin muuten saada kumityynyihin jännitys.
     
  15. mke77

    mke77 3rd gear

    sit kun olet sorvauttanu vauhtipallon ja kytkin asetelman pinnan, niin säädät kaikki käpälät "tasan" ....ja vansinainen säätö tehdään sitte siellä paikallaan kun sulla vaihteistot ja kytkin akselit ja kaik hilut paikallas....

    ...mut juur näitte käpälä toimintoje takia se kitkapinnat ei saa olla lasittunu...ja vika tehostuu tapauksissa joissa ei tosiaan ole niitä levyn keskiön "vastejousii" vaan kitkat o suoravetoset sihe rihlotukseen....
     
  16. freetime-cruiser

    freetime-cruiser Gearhead

    Jeps, vauhtipyörä lähtee höylättäväks sitten samalla kertaa, samaten paineasetelman pinta mikäli se muutoin näyttää vielä elvytettävissä olevalta.

    Mutta miten niitä käpäliä saa säädettyä kun looda on paikallaan? :eek: Kytkinkopan yläreunassa on sellainen pikkurillin mentävä reikä, mutta muualta sinne kopan sisäpuolelle ei kyllä näe...
     
  17. hara64

    hara64 1st gear

    sorvaa vauhtipyörästä sitten 1-1,5 mm pois.
    muista uusia se silmälaakeri samalla.
    (laakeri on hiukan harhaan johtava nimitys kun kyseesssä on vain sellanen laakeripronssi hela.)
    muista sitten öljystää se "laakeri".
     
  18. Arto65FB

    Arto65FB 1st gear

    Kovettuuko vauhtipyorän pinta palaessaan siten, että sorvinterä "pomppaa" kovien paikkojen yli. Eli pitäisko vauhtipyorä hioa eikä sorvata?

    Noita silmälaakereita on hifistelijoille myos ihan rullalaakereillakin.
    http://www.americanmuscle.com/ford-pilo ... g-302.html
     
  19. WBBC

    WBBC Gearhead

    Mä olen siinä uskossa että vauhtipyörää ei kuulu sorvata, vaan se pitää tasohioa.
    Ja näin myös sanoi koneistamon ammattireiska.
     
  20. faikku66

    faikku66 Gearhead

    Juuri näin.Lämpölaikut mitä tullu ajansaatossa niin kovaa kamaa,että ei sorvilla onnistu.Kivellä ajeltu kannenoikaisumasiinassa.ja hyvä tulee.
     

Kerro tästä muillekin!