MGB ja virranjakaja

Ketju osiossa 'M.G. Car Club of Finland ry', aloittaja aarteinen, 30.7.2013.

  1. aarteinen

    aarteinen 3rd gear

    Ensin tarina ja sitten kysymykset.

    Viron reissulta Ouluun palatessa MG-65 alkoi paukkumaan. Pakoputkessa voimakkaita pamauksia savupilven saattelemana. Itse asiassa yksi pamaus kuultiin Virossa Vihulaan mennessä, mutta ongelmaksi asti tämä tuli Lahden moottoritiellä matkalla pohjoiseen. Pauketta ja veto loppuu, kun ei jouda pitämään vauhtia yllä, kun pitää paukuttaa.

    Heinolan kieppeillä ensimmäisen asteen "huolto" eli kaikkien puolasta eteenpäin olevien johtojen nitkuttelu, virranjakajan kannen aukaisu. Ei apua.

    Pihtiputaalla Simon Autossa (!) asentaja sääti kärkivälin kohdalleen (0,40), mutta muutapa ei. Eipä tuolla kyllä ollut vaikutustakaan. Aina välillä mentiin satasta pintakaasulla, mutta varsinkin mäissä kuuttakymppiä paukkeen säestämänä.

    Tallihenkilökunta sääti kärjet uudelleen kohdalleen (kärkiväli oli 0.2), vaihtoi kondensaattorin ja alipainesäätimen, koska epäiltiin, että kuorman/kierrosten noustessa pitää ennakkoa aikaistaa ja se ei nyt toimisi. Lyhyen lenkin jälkeen kaikki tuntuikin olevan kunnossa.

    Viime viikonloppuna sitten Oulusta Kolille mennessä sama vitkuttelu ja pauke alkoi noin 30 minuutin ajon jälkeen. Tuli sitten ajettua 700 kilometriä nykivällä ja paukkuvalla MG:llä. Onneksi oli mukana puhelin ja siinä musiikkia, jota tulppamallisilla korvakuulokkeilla kuuntelin. Välillä tuo tosin loilotteli menemään ilman jytinää, mutta ei pitkiä pätkiä. Taajamavauhdissa ei moitittavaa, oikeastaan.

    No, tänään nykäistiin jakaja kartanolle ja tehtiin seuraavia havaintoja:
    - jakaja on mallia Lucas 25D
    - jakajan jalassa ei ole O-rengasta
    - jakajan jalassa pituussuuntaista välystä
    - jakajan jalka on kuiva (koneen puolelle öljyreikään ei nähty, kun ei ollut kuin yksi peili)
    - jakajan pohjassa, ulkopuolella selvä murtuma
    - automaattisen ennakon säädön jouset ovat a) erilaiset ja b) toinen löysä ==> säätöä ei tapahdu kuin osa siitä, mitä voisi olla
    - pyörijä oli mustaa mallia, eikä netissä kehuttua punaista
    - jakajan kansi: johdot sivulla, ruuvikiinnitteiset; se keskinasta syvällä ja jousi löysällä
    - kondensaattori ja alipainesäädin vaihdettu 700 km aikaisemmin
    - kärjillä (ja tulpilla) ajettu 2000 kilometriä
    - puola oli paikallaan - lie jonniinikäinen sekin
    - tallihenkilökunnan mukaan tulpan johdoista on saatu räpsyjä joskus näpeille

    Jos tuota pakettia lähtisi huoltamaan, niin tarvittaisiin
    - uusi puola
    - uudet tulpan johdot
    - virranjakajan jalkaan O-rengas
    - ennakon säätöön MOSSilta satsi jousia
    - virranjakajan kansi
    - pyörijä (punainen)

    Suomen hinnoilla tuosta tulee helposti 100 euroa, minkä jälkeen vielä jakajaan jää halkeama ja välystä.

    Kysymys 1: Kannattaako lähteä tuolle tielle eli uusia osa kerrallaan sieltä ja täältä? Vai hankkia uusia jakaja kokonaan, kaikkine emmeineen?

    Kysymys 2: Jos lähdetään uuden jakajan linjalle, onko järkeä siirtyä karjettömään sytytykseen, esim. Powersparkin tuotteilla? eBaystä saisi noin 150 € hinnalla jakajan, puolan, johdot, ...

    Kysymys 3: Jos jakaja perinteinen, niin onko Lucas 45D sen ketterämpi kuin 25D?

    Kysymys 4: Kärjettömän erot havaittuna käytännössä? Sytkän säätö? Ongelmat?
     
  2. aarteinen

    aarteinen 3rd gear

    Sen verran lisäystä, että kone on 48G 733 (siis joku näistä: 18V581/582/583/779/780) eli 70-luvulta, vaihteisto on 3-synchro.
     
  3. piukke

    piukke 1st gear

    Aika lienee jo hoitanut autosi kuntoon kolmessa viikossa, Aarteinen. Silti vielä pari kommenttia:
    - Oireet viittavaat, että kipinöitä löytää tiensä vääriin sylintereihin. Tarkista ainakin johdot ja jakajan kansi.
    - Vuosia sitten MGBssäni esiintyi samatapaista pauketta ja pitkän tutkailun jälkeen SU kaasuttimien uimuriventtiilit osoittautuivat loppuun kuluneiksi. Eipä tullut ihan ensimmäisenä mieleen, vaikka aiemmin jopa olin hankkinut uudet venttiilit.

    Erinäköisten kärjettömien sytytysten hinnat ovat tolkuttomia, jakajista puhumattakaan. Silti kymmenkunta vuotta sitten hommasin "Magnetron" paketin, joka on lähes näkymätön alkuperäisen jakajan sisällä. Se on toiminut hyvin ja ongelmitta.

    Laitä päivitystä, mikä oli vikana? Yritetään pitää uinuvaa palstaa edes vähän hengissä...

    Hyvää loppukesää!
     
  4. mga-tomi

    mga-tomi 3rd gear

    Itsellä on 123-kipinänlaittaja. Kallis, mutta toimii kuin junan vessa. Bonuksena mahdollisuus säätää ennakkokäyrää. Huono homma, että vain ennalta valittuja käyriä tarjolla.
     

Kerro tästä muillekin!